Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Uutiset

NATO:n apulaispääsihteeri uskoo menestykseen Afganistanissa

Uutiset
04 marraskuu 2009

NATO:n apulaispääsihteeri Lawrence Rossin uskoo sotilasliiton Afganistan-operaation menestykseen viime aikojen tappioista huolimatta. Rossin sanoi tänään Helsingissä, että Afganistanin jälleenrakentaminen on pitkä prosessi, jonka aikana tulee väistämättä myös takaiskuja.

Rossin piti erittäin hyvänä ISAF-joukkojen omaksumaa uutta tatktiikkaa, jonka ytimenä on siviilikohteiden suojelu ja väestön luottamuksen voittaminen. ISAF-joukkojen omaksuman kolmiportaisen toimintamallin mukaan yksittäinen piirikunta pyritään ensi ottamaan haltuun vahvalla sotilasvoimalla ja karkottamalla siellä olevat Taliban-sissit. Toisessa vaiheessa alueen turvallisuus pyritään takaamaan erityisesti Afganistanin omien sotilas- ja poliisivoimien avulla. Kolmannessa vaiheessa alkaa siviiliväestön olojen kohentaminen.

Rossinin mukaan juuri käydyt presidentinvaalit olivat monella tapaa epätyydyttävät. Niiden tuloksena Afganistanilla on nyt kuitenkin presidentti ja hallitus, joiden kanssa voidaan tehdä yhteistyötä. Rossin myönsi, että korruptio on Afganistanissa laajalle levinnyttä ja suuri osa maahan ohjatuista avustusrahoista on joutunut hukkaan. Rossin kiinnitti huomiota kuitenkin myös siihen, että Afganistan on hyvin köyhä maa, jossa virkamiesten palkat ovat hyvin alhaisia. Kiusaus ottaa avustusrahoja omaan ja oman suvun tarpeisiin on monille liian suuri.

Amerikkalainen Rossin ei ottanut kantaa siihen, paljonko Afganistanissa tarvitaan NATO-maiden lisäjoukkoja. Hänen mukaansa kaikki lupaukset lisätuesta ovat joka tapauksessa tervetulleita. Rossin kehui erityisesti Tanskan, Ruotsin ja Suomen panosta Afganistan-operaatiossa. Nämä maat ovat pieneen kokoonsa nähden tehneet NATO:lle suuria palveluksia. Apulaispääsihteeri Rossin osallistuu Helsingissä alkaneeseen Pohjoismaiden ja Baltian maiden puolustusministerikokoukseen. Hän osallistui myös Espoon Hanasaaressa keskiviikkona järjestetyyn Afganistan-seminaariin.

  • Facebook
  • X
← Edellinen 1025 / 2078 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. NATO:n apulaispääsihteeri uskoo menestykseen Afganistanissa
  2. Poliisi surmasi viisi brittisotilasta
  3. Saksan puolustusministeri: Afganistan kuin sodassa
  4. Korotus Afganistanin ISAF -operaation päivärahaan
  5. Tshadin joulukuisen 2008 telttapalon esitutkinta päättynyt

Viimeisimmät HOWtiset

  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
  • Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Yksi rauhanturvaaja kuoli ja toinen haavoittui vakavasti ammuksen räjähdettyä lä…
    30.03.2026
  • Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Unifil-operaatioon osallistuvia rauhanturvaajia kohti ammuttiin sunnuntaina. Päi…
    15.03.2026
  • Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Turvallisuustilanne Libanonissa ja UNIFILin operaatioalueella on heikentynyt vii…
    14.03.2026
  • Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Israelin maahyökkäys ja Iranin sodan leviäminen Libanoniin ei Suomen puolustusmi…
    05.03.2026
Valkoinen lilja
UN-logo