Libanonin ja Israelin joukot ovat kahinoineet maiden rajalla. Yhteenotto syntyi Israelin alettua raivata maiden välistä rajalinjaa. Raivaukseen osallistui Israelin armeijan pioneeriyksikkö ja useita panssarivaunuja. Israelin mukaan joukot etsivät miinoja ja mahdollisia räjähdysansoja, eikä niillä ollut aikeita tunkeutua Libanonin puolelle. Israel sanoo Libanonin joukkojen avanneen tuntemattomasta syystä tulen raivauspartiota vastaan. Libanonin sotilaat ampuivat ensin varoituslaukauksia. Israelin armeija sanoo pyytäneensä YK:n Unifil-joukkojen välityksellä libanonilaissotilaita lopettamaan tulituksen ja vastasi sitten tuleen. Kumpikin osapuoli sanoo, ettei välikohtauksesta aiheutunut vahinkoja.  Jännitys kiristyi rajalla maanantaina kun Israelin puolelta löytyi neljä räjähtämätöntä pommia. Israelin mielestä ne oli tuotu rajalle aivan äskettäin. Libanonin Hizbollah-sissien mukaan ne olivat peräisin viime kesän sotaa edeltävältä ajalta. Kahakan jälkeen  Unifil lisäsi läsnäoloaan raja-alueella.