Saksan mukaan Somaliaan ei ole tarkoitus lähettää eurooppalaisia joukkoja rauhoittamaan konfliktia. Eurooppalaiset eivät ole halukkaita osallistumaan konfliktiin muun muassa epäonnistumisen pelossa. Eurooppalaiset muistavat vielä hyvin, kuinka somalijoukot nöyryyttivät yhdysvaltalaissotilaita 90-luvulla näiden yritettyä rauhoittaa sisällissotaa.
EU:n mahdollinen osallistuminen konfliktin rauhoittamiseen on ajankohtaista, sillä vuoden alussa Saksan, Hollannin ja Suomen yhteinen taisteluosasto aloitti päivystysvuoronsa. Taisteluosastot on tarkoitettu erityisesti Afrikassa syntyvien selkkausten hoitamiseen. Tilanne Somaliassa on kuitenkin liian hankala EU:n pienille taistelujoukoille. Uutispäivä Demari oli jo lähettämässä taistelujoukkoa Somaliaan.
”Jos tilanteeseen puututaan kansainvälisesti, olisi parempi jos se tehtäisiin afrikkalaisin voimin”, Saksan ulkoministeri sanoi Brysselissä Somalian konfliktia pohtineen kokouksen jälkeen.