Hyvät rauhanturvaajat!
Kulunut vuosi on sisältänyt muutoksia ja haasteita monissa rauhanturvaoperaatioissa.
Afganistanin kiristynyt tilanne ja Libanonin rauhoittaminen ovat olleet vaativimmat tehtävämme. Balkanilla tilanne on ollut rauhallinen, mutta mahdollisuus turvallisuustilanteen heikkenemiseen on yhä olemassa. Näillä kriisialueilla läsnäolomme osana kansainvälisiä joukkoja on edelleen tarpeellista. Vuoden aikana olemme myös saavuttaneet valmiuden osallistua Euroopan Unionin nopean toiminnan joukkoihin.
Suomalaiseen rauhanturvaajaan luotetaan. Suomi on maailmalla haluttu ja arvostettu kumppani kriisinhallinnassa. Olen saanut kaikista operaatioista kiitosta määrätietoisesta ja vastuuauliista toiminnastanne. Meillä on hyvä syy rauhanturvaamisen 50-vuotisjuhlaan. Suezin ajoista monet asiat ovat tosin muuttuneet, mutta menestyksemme perustuu edelleen suomalaisen sotilaan ammattitaitoon ja vastuuntuntoon. Suomi on ylpeä rauhanturvaajistaan.
Kulunut vuosi on merkinnyt myös menetyksiä. Puolustusvoimat kunnioittaa Khiamissa menehtyneen sotilaansa muistoa.
Rauhanturvaajat.
Otatte vastaan joulun eri puolilla maailmaa, kaukana kodeistanne. Kokemus voi olla monelle uusi ja vieras. Uskon kuitenkin, että juuri te saavutatte aidoimmin joulun todellisen sanoman, turvatessanne joulurauhaa kriisialueilla.
Kiitän teitä kaikkia työstä kansainvälisen rauhan ja Suomen turvallisuuden puolesta.
Toivotan teille ja läheisillenne Rauhallista Joulua ja turvallista Uutta Vuotta 2007.
Juhani Kaskeala
Amiraali
Puolustusvoimain komentaja