Norjan valtio on tuomittu maksamaan 1.2 milj. NOK (132 000€) korvauksia
entiselle YK-sotilaalle. Sotilas oli saanut psyykkisiä ongelmia
palvellessaan vuonna 1982 Libanonissa. Sotilas kertoi joutuneensa
keskelle Israelin hyökkäystä v. 1982 heti toisena palveluspäivänään.
Hyökkäyksen
aiheuttama trauma vaikuttaa edelleenkin hänen elämäänsä. Tuomion mukaan
puolustusvoimien työnantajana tulee ottaa vastuu työntekijöistään.
Tuomio oli ennakkotapaus ja on odotettavissa, että tulevaisuudessa
käydään uusia vastaavia oikeudenkäyntejä. (NRK, HOW)