YK:n sotarikostuomioistuimen pääsyyttäjä Carla del Ponte kiistää, että serbikenraali Ratko Mladic olisi pidätetty. Myös Belgrad on kuitenkin virallisesti kiistänyt tiedon. Aiemmin useat epäviralliset tahot kertoivat serbikenraalin pidätyksestä.
Ensimmäiseksi asiasta ehti kertoa TV BN -televisiokanava, jonka mukaan Mladic pidätettiin Serbian pääkaupungissa Belgradissa ja toimitettiin bosnialaisen Tuzlan kaupungin kautta YK:n sotarikostuomioistuimeen Haagiin. Myöhemmin myös riippumaton B92-radiokanava kertoi Mladicin pidätyksestä. B92:n mukaan operaatio Mladicin pidättämiseksi aloitettiin Belgradissa aamulla ja saatiin päätökseen illalla. Uutistoimisto AP:n mukaan taas Mladic löydettiin, mutta häntä ei vielä illalla pidätetty.
Mladic kuuluu maailman etsityimpiin sotarikosepäiltyihin. Häntä vastaan on nostettu kaksi syytettä kansanmurhasta Bosnian sodassa 1992–95. (STT)