Afganistanissa palvelleiden suomalaisten rauhanturvaajien palautetilaisuus järjestetään Porin Prikaatissa Säkylässä 19. – 20.9. Ensimmäistä kertaa toimialueelta runsas kuukausi sitten kotiutuneet noin 70 rauhanturvaajaa on käsketty osallistumaan tilaisuuteen. Käytännössä asia on hoidettu siten, että reserviläiset on käsketty kertausharjoitukseen ja puolustusvoimien palkattu henkilöstö määrätty virkamatkalle. Aiemmin palautetilaisuuksiin osallistuminen on perustunut vapaaehtoisuuteen.

Palautetilaisuuden tarkoituksena on tarjota kriisinhallintatehtävissä palvelleille mahdollisuus debriefingiin sekä esitellä heille samalla muut palveluksen jälkeen tukea antavat tahot. Tilaisuuden kouluttajina toimii puolustusvoimien palveluksessa olevia sotilaspappeja, sosiaalikuraattoreja sekä terveydenhuoltoalan ammattihenkilöstöä muun muassa Rauhanturvaajaliitosta.