YK:n pääsihteerin erikoislähettiläs Victor Angelo on tehnyt vierailun Keski-Afrikan tasavaltaan ja Tsadin kaakkoisosassa sijaitsevaan Am Timanin kaupunkiin. Vierailulla erikoislähettiläs tutustui alueeseen johon tarkoitus sijoittaa YK:n rauhanturvaajia. Tuleva operaatio tunnetaan alueella nimellä Minurcat.

Erikoislähettiläs tapasi myös alueen hallinnollisia ja sotilaallisia viranomaisia sekä muita paikallisia johtajia. Keskusteluissa kartoitettiin alueen tämän hetkistä turvallisuustilannetta ja sitä miten rauhanturvaajien pääsy alueelle käytännössä toteutetaan. Tulevan rauhanturvaoperaation tavoitteet ovat alueen turvallisuuden varmistaminen sekä alueen hallinto- ja oikeusjärjestelmien rakentaminen. Tällöin varmistetaan olosuhteet sellaisiksi, että alueelta lähteneet pakolaiset voivat palata koteihinsa turvallisesti. Alueella on ollut jatkuvia yhteenottoja maan hallituksen ja alueella olevien kapinallisjoukkojen välillä.  Alueella sijaitsevan kansallispuistossa toimivat salametsästäjät ja rosvojoukot aiheuttavat myös levottomuuksia alueella.

Suomi on väläytellyt haluaan osallistua merkittävällä panoksella uuteen YK-operaatioon. Nyt alueella toimii noin kuusikymmentä suomalaissotilasta EU:n rauhanturvaoperaatiossa.