Sinibaretti-lehden haastattelussa puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja sanoo pitävänsä oikeana sitä päätöstä, ettei Suomi ole lähdössä Naton NRF -toiminnassa niin sanottuun päivystykseen mukaan. Ylipäätään hän ilmoittaa olevansa vähän skeptinen koko nopean toiminnan järjestelmään.

- Järjestelmä sopii Suomen kaltaiselle maalle aika huonosti. Palkka-armeijan on helppo luoda rotaatio, mutta meiltä se edellyttää aina erikoisjärjestelyjä.

- Tällä hetkellä näyttää siltä, että koko nopean toiminnan konsepti on arvioitava uudelleen. Toisaalta se on kallis, eikä sen käytöstäkään ole löytynyt yksimielisyyttä. Suomalaisten osallistumisesta sotilaallisiin tehtäviin tuskin löytyisi poliittisesti yksimielistä päätöstä, näkee Korkeaoja.

Korkeaojan mukaan EU:n nopean toiminnan joukkojen kohtalo otetaan esiin yhteisön sotilaskomitean johdossa viimeistään siinä vaiheessa, kun toiminnan aloittamisesta tulee kuluneeksi kaksi vuotta
- Yksi vaihtoehto on koko järjestelmän alasajo. Henkilökohtaisesti uskon, että EU päätyy toisenlaiseen järjestelmään. Nykyisen konseptin jatkokin tulisi ehkä kyseeseen, mutta pienemmillä joukoilla.

Asko Tanhuanpään tekemä haastattelu on luettavissa kokonaisuudessaan pian ilmestyvässä Sinibaretti-lehdessä.