Valtataistelu keskiafrikkalaisessa Tshadissa on kärjistynyt. Presidentti Idriss Deby syyttää Sudania ja EU:n rauhanturvajoukkoja kapinallisten tukemisesta ja lisää pelkoja EU:n historian suurimman rauhanturvaoperaation lopettamisesta. Kapinalliset ovat vallanneet tänäänkin merkittäviä alueita ja ovat lähestymässä pääkapunkia N´Djemenaa, jonka hallituksen joukot ovat sulkeneet.
Tshadissa on tällä hetkellä 60 suomalaista rauhanturvasotilasta ja uusia koulutetaan parhaillaan Porin prikaatissa Säkylässä.
- Tilanne ennen kaikkea siviilien ja pakolaisten kannalta on sellainen, että kyllä kansainvälisellä yhteisöllä on vastuuta, sanoo puolustusministeri Jyri Häkämies.
- Olemme tehneet päätöksen, että olemme mukana EU-operaatiossa ensi vuoden maaliskuuhun. Sitten katsotaan, kenen lipun alla operaatio jatkuu ja mikä on Suomen panos, Häkämies sanoo.