Suomen on määrä päättää osallistumisesta Naton nopean toiminnan joukkoihin jo kuukauden kuluttua. Nelosen uutisten tietojen mukaan Nato-joukkoihin lähtö oli presidentin ja avainministereiden käsittelyssä jo viime perjantaina. Asiasta ei kuitenkaan kerrottu julkisuuteen.
Päätös on määrä tehdä samaan aikaan Ruotsin kanssa. Siellä mukaanmeno odotetaan sinetöitävän maaliskuun alussa. Suomen hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta on varannut kokouspäivän samoihin aikoihin. Lopullisesti päätöksen sinetöisi Naton huippukokous Romaniassa huhtikuun alussa.
Liettuan Vilnassa Naton puolustusministerit miettivät tänään ja huomenna uusiksi Naton nopean toiminnan eli NRF-joukkojen konseptia. Uusi muotoilu sopisi Suomelle, sillä Suomi saisi valita, mihin yksittäiseen NRF-operaatioon se jatkossa osallistuisi.