Hallitus antaa eduskunnalle selonteon Suomen kriisinhallintaoperaatioista. Selonteosta päätettiin perjantaina tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa eli utvassa.

Selonteossa käsitellään Suomen osallistumista kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin Afganistanissa, Tshadissa ja Keski-Afrikan tasavallassa sekä sotilasosaston asettamista korkeaan valmiuteen osana EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa ensi vuoden tammi-kesäkuussa.

Lisäksi utva keskusteli Suomen mahdollisesta osallistumisesta Naton nopean toiminnan joukkoja (NRF-joukot) täydentävään toimintaan Suomen nopean toiminnan kriisinhallintakyvyn vahvistamiseksi.

Utva päätti, että valmisteluja ja selvityksiä Suomen mahdollisesta osallistumisesta Naton nopean toiminnan kykyjä kehittäviin joukkoihin jatketaan.

Afganistanista ei vetäydytä

Presidentti ja utvaan kuuluvat ministerit pitivät tärkeänä, että Suomi osallistuu jatkossakin aktiivisesti Afganistanin vakauttamisen tukemiseen. Tarkoituksena on osallistua myös Afganistanin asevoimien kouluttamiseen operatiivisissa ohjaus- ja yhteydenpitoryhmissä (OMLT) vuoden 2008 aikana.

OMLT-ryhmät ovat keskeisessä asemassa koulutettaessa Afganistanin omaa armeijaa. Suomi selvittää myös osallistumisen vahvistamista alueellisissa PRT-jälleenrakennusryhmissä.

Afganistanin kokonaisvaltaisesta tukemisesta ja Suomen panoksesta eri osa-alueilla, mukaan lukien siviilikriisinhallinta, kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu tullaan antamaan eduskunnalle selvitys myöhemmin tänä vuonna.

Tshadiin 30–40 sotilasta

Kokouksessaan utva tarkensi Suomen osallistumista EU:n sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon Tshadissa ja Keski-Afrikan tasavallassa. Suomi varautuu lähettämään operaatioon 30-40 sotilaan suojausjoukkueen, tarvittavat tuki- ja huoltoelementit sekä 2-4 esikuntaupseeria yhteistyössä Ruotsin kanssa.

Operaation tarkoituksena on tukea Sudanin lähialueiden humanitaarisen ja turvallisuustilanteen parantamista ja edellytysten luomista pakolaisten paluulle.

EU-operaatio tukee alueella YK:n toimintaa ja on osa kansainvälisen yhteisön toimia Darfurin kriisin ratkaisemiseksi. Suomi osallistuu vuoden 2008 ensimmäisellä puoliskolla niin sanottuun pohjoismaisen EU:n taisteluosaston valmiusvuoroon Ruotsin, Viron, Irlannin ja Norjan kanssa. Suomesta taisteluosastoon osallistuu 221 sotilasta, jotka muodostavat kranaatinheitinosaston, suojeluosaston sekä tiedustelu- ja valvontaosaston.