Hölkkäri On Web
Tällä palstalla HOW aloitti vuonna 1996. Juttuvinkkejä tai valmiita juttuja Uutisiin voit lähettää
sähköpostilla toimitus(a)holkkari.fi
EUFOR Atalanta on hiljattain linjannut, että merirosvoja vastaan voidaan iskeä myös Somalian maaperällä ja satamissa.
Suomi osallistui hiljan EUFOR:in operaatioon yhdellä laivakunnalla, ja edelleen operaatioon on sitoutettu muutamia upseereita.
Alueella toimii myös myös muita maita. Esimerkiksi Yhdysvallat, Intia, Kiina, Venäjä ja jokuset Nato-maat ovat lähettäneet sota-aluksiaan ja miehistöään turvatakseen kauppalaivastojensa kulkemisia alueella.
Osastoon kuulunut suomalaisten panssaroitu Sisu XA-miehistönkuljetusajoneuvo vaurioitui iskussa. Tapahtuneesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Ajoneuvon miehistö käy Mazar-e-Sharifin sotilassairaalassa rutiinitarkastuksessa. Joukko jatkaa tehtäväänsä alueella.
Kaikki YK:n UNSMIS -operaatiossa palvelevat suomalaiset sotilastarkkailijat ovat aloittaneet työnsä Syyriassa. Heidän päätehtävänään on valvoa, että aseellinen väkivalta päättyy.
Keskiviikkona 9. toukokuuta Syyriaan saapunut kahdeksan hengen suomalaisten pääjoukko on ollut perehdytettävänä Damaskoksessa operaation esikunnassa viime viikon. Tarkkailijat siirtyivät omille kenttäasemilleen lauantain 12.toukokuuta ja sunnuntain 13. toukokuuta aikana.
Suomalaiset toimivat kentällä osina monikansallisia tarkkailijaryhmiä ja heidät on sijoitettu eri puolille Syyriaa. Puolueettomina ja aseettomina toimivien tarkkailijoiden työhön kuuluu tiedonkeruu, partiointi sekä raportointi. He muun muassa tapaavat säännöllisesti konfliktin molempia osapuolia sekä paikallista siviiliväestöä.
Suomalaisia tarkkailijoita on tällä hetkellä sijoitettuna seuraavilla alueilla: Damaskos, Idlib, Hama, Deir Ez Sur, Homs ja Daraa. Operaatiossa palvelee yhteensä kymmenen suomalaista sotilastarkkailijaa sekä yksi suomalainen, joka kuuluu UNSMIS -operaation perustamiseen liittyvään YK:n valmisteluosastoon.
UNSMIS –operaation tavoitevahvuus on 300 sotilastarkkailijaa, joista sunnuntaina 13. toukokuuta oli paikalla Syyriassa 189.
Säkylässä koulutetaan suomalaisia rauhanturvaajia, jotka toukokuun puolivälissä lähtevät Libanoniin. Koulutus on loppusuoralla ja nyt käynnissä on jakson sovellettu harjoitus, jossa hyödynnetään koulutuksessa saatuja oppeja käytännössä. Tiivistahtisen koulutuksen aikana on saatu kouluttajia myös toimialueelta, sillä neljä irlantilaista olivat käyneet kertomassa alueen tilanteesta ja toimintatavoista tuoreeltaan.
Suomalaiset asettuvat Irish-Finnbattiin, jonka toimialue sijaitsee aivan eteläisessä Libanonissa ja rajoittuu ns. blue lineen. Lähin Israelin armeijan valvontapaikka sijaitsee muutaman kymmenen metrin päässä siniseltä linjalta. Pataljoonan vastuualue on pinta-alaltaan 15 x 10 kilometriä.

Harjoituksessa tehtiin mm. ajoneuvotarkastuksia VCP:llä (Vehicle Check Point). Kuva: Kimmo Wirén