Hölkkäri On Web
Tällä palstalla HOW aloitti vuonna 1996. Juttuvinkkejä tai valmiita juttuja Uutisiin voit lähettää
sähköpostilla toimitus(a)holkkari.fi
Maavoimat osallistuu Naton kansainväliseen yhteisharjoitukseen Liettuassa. Kansainvälinen Saber Strike 2013 -harjoitus järjestetään Virossa, Latviassa ja Liettuassa 3.-14.6. Harjoitus on Liettuan isännöimä ja se toteutetaan yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa.
Saber Strike 2013 -harjoituksen tavoitteena on kehittää monikansallisten joukkojen yhteistoiminta- ja suorituskykyä sekä harjoittaa suunnittelu-, valmistelu- ja johtamisprosesseja monikansallisessa ja usean puolustushaaran toimintaa sisältävässä operaatiossa. Harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 2000 sotilasta 14 eri maasta, muiden muassa Tanskasta, Tsekistä, Saksasta, Puolasta, Romaniasta, Ranskasta ja Iso-Britanniasta. Suomesta harjoitukseen osallistuu peräti 50 esikuntaupseeria.
Suomalaisten tavoite harjoituksessa on saada kokemusta kriisinhallintaan liittyvästä esikuntatyöskentelystä sekä johtamisesta kansainvälisessä yhteisoperaatiossa. "Sapelin isku" -harjoitus on Naton rauhankumppanuusohjelman puitteissa tapahtuvaa toimintaa.
Maan sunnimuslimien johtajat pääministeri Najib Mikatin johdolla ovat vaatineet turvallisuusviranomaisilta pikaisia ja painokkaita toimia Tripolin rauhoittamiseksi.
Lähellä Libanonin rajaa Syyrian armeija jatkaa Hizbollahin tukemana al-Qusairin kaupunkiin saarrettujen kapinallisjoukkojen nujertamista. Taisteluissa Hizbollahin sotureiden kerrotaan kärsineen kovia tappioita.
Libanon näyttää kietoutuvan entistä tiiviimmin osaksi Syyrian sisällissotaa. Asiantuntijat eivät kuitenkaan usko Syyrian tilanteen vuoksi kiristyneiden sunnien ja shiiojen välien johtavan täysimittaiseen sisällissotaan Libanonissa.
Parhaillaan sotilaallisen kriisinhallinnan tehtävissä toimii noin 400 suomalaissotilasta, joista lähes puolet Lähi-idässä: YK:n UNIFIL-operaatiossa Etelä-Libanonissa sekä YK:n Lähi-idän tarkkailuoperaatiossa UNTSO:ssa.
Suomella on ISAF-operaatiossa Afganistanissa 145 sotilasta. Operaatio tulee päättymään vuoden 2014 lopussa. Suomi osallistuu ISAF:in seuraajaoperaation valmisteluun Natossa. Suomi jatkaa osallistumista operaatioihin myös Länsi-Balkanilla, Afrikan sarvessa ja Sahelissa.
Siviilikriisinhallintatehtävissä toimii noin 110 suomalaisasiantuntijaa, joista 40 prosenttia on naisia. Suomen siviilikriisinhallinnan painopiste on edelleen vahvasti EU:n poliisioperaatiossa Afganistanissa. Suomi osallistuu seitsemään EU:n siviilikriisinhallintaoperaatioon, joista uusimpana parhaillaan käynnistettävään Libyan rajaturvallisuuden kehittämistä tukevaan EU:n operaatioon.
kehittäminen. Ohjelmaa valmistellaan useamman ministeriön poikkihallinnollisena yhteistyönä, ja valmistelussa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan Suomen kansainvälisestikin tunnustettua pitkää veteraanityökokemusta sekä tarkastellaan muiden Pohjoismaiden vastaavia käytäntöjä.
Kriisinhallintaveteraaniohjelman laatimisessa huomioidaan myös veteraanit itse. Puolustusministeri Haglund tapasi yhdessä puolustusvoimien komentajan, kenraali Ari Puheloisen kanssa viime perjantaina kriisinhallintatehtävissä loukkaantuneita henkilöitä.
Vahvan tuen varmistaminen kriisinhallintaveteraaneille edellyttää, että puolustusvoimilla on valintatilanteessa tarpeelliset terveystiedot kriisinhallintapalvelukseen hakeneista henkilöistä. Palveluksen aikaista tapahtumatietojen taltioimista kehitetään, jotta tunnistetaan ne syy-seuraussuhteet, joiden perusteella valtiokonttori päättää hoidon ja kuntoutuksen korvaamisesta.
Palveluksen aikaista perheiden ja lähiomaisten vertaistukea kehitetään yhteistyössä Suomen Rauhanturvaajaliiton kanssa. Tavoitteena on, että alueellisesti organisoidun tukitoiminnan kautta pidetään jatkossa yhteyttä kriisinhallintatehtävissä palvelleisiin.
Valtiokonttori on täsmentänyt palvelussairauksien korvausohjetta, jossa painotetaan aikaisempaa enemmän erityisolosuhteita kriisinhallintatehtävissä. Koventuneet palvelusolosuhteet otetaan huomioon arvioitaessa hoitoa vaativien vammojen syntyyn vaikuttaneita tekijöitä. Yhteistyössä valtiokonttorin kanssa puolustusministeriö kehittää aloitettua sairas- ja veljeskotien käyttökokeilua. Toimivan korvauslinjan vakiinnuttaminen edellyttänee muutoksia sotilastapaturmalakiin.
Muita tukitoimiin liittyviä parannuksia on sosiaalikuraattorin tehtävän perustaminen Libanoniin, missä suomalaisten vahvuus kasvaa tämän vuoden loppuun mennessä jo 350:een. Puolustusvoimiin perustetaan myös uusi henkilöstötukikoordinaattorin tehtävä, jonka toimenkuvaan kuulu kansallisesti koordinoida ja kehittää kriisihallintahenkilöstön tukea.
Kriisinhallintaveteraanien tukitoimien kehittäminen tehdään muilta osin täysin erillään sotaveteraanien ja sotainvalidien tuen kehittämisestä.
Ainakin neljä aseistettua miestä tunkeutui yöllä noin klo 2.30 tarkkailijoiden miehittämään tukikohtaan ja pakotti tarkkailijat mukaansa. Myöhemmin aamulla noin klo 7.00 tarkkailijat pääsivät palaamaan tukikohtaansa vahingoittumattomina.
Kaapattujen joukossa ollut suomalainen on kunnossa ja hän jatkaa palvelustaan toistaiseksi normaalisti. Suomalaisen tarkkailijan omaiset ovat saaneet tiedon tapahtuneesta.