Hölkkäri On Web
Tällä palstalla HOW aloitti vuonna 1996. Juttuvinkkejä tai valmiita juttuja Uutisiin voit lähettää
sähköpostilla toimitus(a)holkkari.fi
Malissa toimivat YK:n MINUSMA rauhanturvaoperaatioon osallistuvat YK:n rauhanturvaajat ovat aloittaneet tänään alueella kadonneen algerialaisen matkustajakoneen etsinnät. Suomalaisia on MINUSMA operaatiossa muutama henkilö esikuntatehtävissä.
Libanonin alueelta on ammuttu raketteja Israeliin. Raketit iskeytyivät Metullan rajakaupungin alueelle, kuitenkaan aiheuttamatta henkilö tai aineellisia vahinkoja. Aikaisemmin yöllä oli havaittu myös yksi raketin lähtö, mutta se oli ollut viallinen ja ei ollut lentänyt rajan yli Israeliin. Libanonin armeija löysi kaksi laukaisematonta rakettia raja-alueelta ja purkivat ne. Israelin armeija on vastannut raketti-iskuun tulittamalla tykistöllä Libanonin alueita. Tämä oli ensimmäinen yhteenotto Israelin ja Libanonin sen jälkeen kun Gazan suunnalla alkoivat Israelin ja palestiinalaisten väliset yhteenotot.
Syyrian kemiallisten aseiden hävittämisoperaatioon osallistunut Suomalainen osasto Välimerellä (SOV) päättää tehtävänsä torstaina 3. heinäkuuta 2014. Merivoimien alustarkastusosasto (ATO) jatkaa edelleen operaatiossa.
Pioneerirykmentin suojelun erikoisosaston henkilöstöstä muodostettu SOV on osallistunut joulukuusta 2013 saakka Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW:n ja YK:n yhteisoperaatioon Syyrian kemiallisten aseiden ohjelman hävittämiseksi. Osaston tehtävänä oli tukea tanskalaisjohtoista laivasto-osastoa kemiallisten aineiden lastauksissa, säilyttämisessä ja kuljetuksissa. Operaatio on nyt tulossa päätösvaiheeseensa, ja SOV päättää tehtävänsä torstaina 3. heinäkuuta 2014.
Operaatiossa saavutettiin maanantaina 23.6. merkittävä tavoite, kun viimeinen erä OPCW:n ja YK:n antaman tehtävän mukaisia kemikaaleja lastattiin rahtialus Ark Futuralle Syyrialaisessa Latakian satamassa. Suomalaisen osaston viimeinen tehtävä oli turvata rahtialuksella olevien kemikaalien kuljettaminen Italiaan Gioia Tauron satamaan.
Suunnitelman mukaan tanskalaisjohtoinen laivasto-osasto päättää tehtävänsä torstaina 3. heinäkuuta, kun rahtialus saapuu määräsatamaan Italiassa. Laivasto-osaston osana suomalainen suojelun erikoisosasto lopettaa toimintansa ja siirtää henkilöstönsä sekä materiaalinsa takaisin kotimaahan 5.7. alkaen.
Suomalaisessa osastossa Välimerellä palveli sekä puolustusvoimien palkattua henkilökuntaa että reserviläisiä operaation aikana yhteensä 18 henkilöä.
Osallistuminen OPCW:n ja YK:n johtamaan operaatioon ja siitä saatu kokemus palvelee myös kansallista puolustusta. Operaatiosta saadut kokemukset analysoidaan puolustusvoimissa suojelun erikoisosaston toiminnan kehittämiseksi jatkossa. Suomalainen osasto on saanut operaatiosta runsaasti kokemusta yhteistoiminnasta erilaisten alusten ja miehistöjen kanssa.
– Operaatio on ollut erinomainen mahdollisuus todentaa oman osaamisen, menetelmien ja välineiden soveltuvuus käytännössä. Vuosien työ suojelun erikoisosaston kehittämiseksi näkyy suorituskykynä operaatiossa, suomalaisen osaston johtaja majuri Jukka Pääkkönen toteaa.
Merivoimien alustarkastusosasto jatkaa operaatiossa
Merivoimien huhtikuussa lähettämä alustarkastusosasto (ATO) jatkaa edelleen operaatiossa. Osasto toimii saksalaisella sota-aluksella, ja sen tärkein tehtävä on varmistaa ja suojata kemiallisten aseiden turvallinen tuhoaminen.
Osallistuminen tukee Suomen meriliikenteen suojaamisen erikoisosaamisen kehittämistä ja kokonaiskuvan muodostamista toimittaessa merellisessä, monikansallisessa operaatiossa. Operaatio kestää korkeintaan kuusi kuukautta. Alustarkastusosastoon kuuluu kymmenen henkilöä.
Suomalaista partiota kohti avattiin käsiasetuli Banguissa Keski-Afrikan tasavallassa EUFOR RCA -operaatiossa perjantaina 20.6.2014 noin klo 16.30. Tapahtumasta ei aiheutunut henkilö- tai materiaalivahinkoja.
Suomalainen partio oli siirtymässä tukikohdasta toiseen kun partiota vastaan avattiin käsiasetuli. Osumia henkilöihin tai ajoneuvoihin ei tullut. Suomalainen partio ei vastannut tuleen. Suomalaisia sotilaita oli paikalla yhteensä 11 henkilöä ja 4 panssaroitua ajoneuvoa.
Joukko on palannut turvallisesti tukikohtaan ja toiminta operaatiossa jatkuu normaalisti.
Suomi osallistuu operaatioon Keski-Afrikan tasavallassa 25 sotilaalla tasavallan presidentin ja ulko-ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan päätöksellä. Suomalainen osasto tukee operaatiota esikuntaupseerien lisäksi sotilas-siviili-yhteistyöhön erikoistuneella CIMIC-ryhmällä sekä räjähteiden raivaamiseen koulutetulla EOD-ryhmällä.
Suomen Rauhanturvaajaliitto on valinnut YK:n kansainvälisenä rauhanturvaajien päivänä 29.5.2014 vuoden rauhanturvaajaksi Savonlinnan kaupungin hallintojohtaja, reservin majuri Saku Linnamurron.
Saku Linnamurto on kokenut pitkän linjan rauhanturvaaja, joka on palvellut yhteensä viiden vuoden ajan eri rauhanturvatehtävissä. Hän on myös kotimaassa edistänyt monin tavoin suomalaisen rauhanturvaamisen asiaa ja osallistunut monin tavoin Rauhanturvaajaliiton toimintaan. Saku Linnamurto on tuonut suomalaista rauhanturvaamistyötä esille erittäin positiivisella tavalla mediassa ja hän on pitkäaikainen sekä aktiivinen Suur-Savon Sinibaretit ry:n jäsen.
Majuri Saku Linnamurto kotiutui eilen viimeisimmältä komennukseltaan UNIFIL-operaatiosta Libanonista, missä hän toimi muun muassa siviili-sotilasyhteystoimiston yhteysupseerina.
Suomen Rauhanturvaajaliitto on kaikkien suomalaisten rauhanturvaajien veteraani- ja maanpuolustusjärjestö, jolla on 31 jäsenyhdistyksessä reilut 6 500 henkilöjäsentä. Liitto on jäsenenä Maailman Veteraanijärjestössä (World Veterans Federation) ja se on Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) perustajajäsen.
YK:n kansainvälistä rauhanturvaajien päivää vietetään vuosittain 29.5. Sen tarkoituksena on muistaa rauhanturvatehtävissä menehtyneitä ja osoittaa kunnioitusta rauhanturvatehtävissä palvelleille naisille ja miehille.