Hölkkäri On Web
Tällä palstalla HOW aloitti vuonna 1996. Juttuvinkkejä tai valmiita juttuja Uutisiin voit lähettää
sähköpostilla toimitus(a)holkkari.fi
Syyrian sisällissodan kranaatit moukaroivat taas Israelia ja YK:n rauhanturvaajia Golanilla. Syyrian virallinen armeija ja heitä vastaan kapinoivat joukot ottivat yhteen eilen ja tänään Syyrian ja Israelin välisellä aselepolinjalla, tarkemmin Quneitrassa.
Quneitrassa sijaitsee ainoa maantieyhteys Israelin ja Syyrian välillä, ja sitä saa maiden väliseen ylittämiseen käyttää vain YK:n Undof-rauhanturvaajat ja kansainvälinen Punainen Risti. Ylityspaikkaa valvovat Syyria ja Israel omilla puolillaan, ja välissä on YK:n oma tarkastuspiste. Lisäksi samaisella alueella toimii Undofin isoin huoltotukikohta, Camp Ziouani.
Eri lähteiden mukaan konfliktissa on jo loukkaantunut yksi Israelin armeijan upseeri ja kranaatteja on satanut Israelinkin puolelle. YK ei ole vielä ilmoittanut omista tappioistaan eikä Israel mahdollisista siviilitappioistaan. Uutiskanava Aljazeeran mukaan Vapaan Syyrian Armeija on ottanut rajanylityspaikan haltuunsa, mutta ei kerro, että kyseessä on vain Syyrian puolen tarkastusasema.
YK:n Undof-rauhanturvaajat ovat pahassa tulisateessa, sillä joukon mandaatti eikä kyky salli puuttumista toimintaan. Hölkkäri uutisoi muutama päivä sitten, että alueella toimiva Filippiinien joukko haluaa vetää joukkonsa alueelta pikimmiten, koska "turvallisuustilanne on pahentunut entisestään".
Hölkkärin uutistoimittajat Suomessa ja alueella seuraavat tilannetta.
YK:n Mi-8 helikopterin ilmoitetaan pudonneen Etelä-Sudanissa lähellä Bentiuta, jossa maan hallitus ja kapinalliset ovat taistelleet alueen hallinnasta.
Maan hallitus väittää kapinallisten ampuneen helikopterin alas. Hallituksen edustaja kertoo että YK:n etsintä- ja pelastuspartio on löytänyt kolme kuollutta ja yhden elossa selvinneen helikopterin putoamispaikalta.
YK ei ole vielä virallisesti kertonut uhrien lukumäärää tai kuinka monta henkilöä helikopterissa oli.
Kapinallisten komentaja Peter Gadet varoitti YK:ta viime viikolla, että hän voi ampua alas jokaisen YK:n ilma-aluksen, joka lentää hänen hallinnoimallaan alueella.
Etelä-Sudanissa on ollut yhteenottoja kapinallisten ja maan hallituksen joukkkojen välillä viime joulukuusta lähtien.
Filippiinien tasavalta haluaa vetää YK-rauhanturvaajansa pois Golanilta ja Liberiasta. Maan puolustusministeriön tiedottajan Peter Paul Gavezin mukaan Filippiinit haluaa rauhanturvaajansa pois Golanilta heti seuraavassa vaiheessa, eli kun heidän vahtivuoronsa päättyy lokakuussa. Syyksi hän mainitsee Syyrian turvallisuustilanteen heikentyneen entisestään. Puolitoista vuotta sitten 21 filippiiniläisrauhanturvaajaa joutuivat kapinallisten panttivangeiksi. Israelin ja Syyrian välissä olevassa Undof-operaatiossa palvelee 331 filippiiniläisrauhanturvaajaa.
Unmil-operaatiosta Liberiasta halutaan kotiuttaa kaikki maan 115 rauhanturvaajaa ”mahdollisimman pian”. Vetäytymisen syyksi sanotaan Ebola-viruksen aiheuttama riskitaso. Filippiinit haluaa kuitenkin panostaa jatkossakin YK:n rauhanturvaoperaatioihin ”joukkojen turvallisuus huomioiden”.
Maalla on joukkoja myös Haitissa, jotka jatkavat työtään normaalisti.
Yhdysvallat on luvannut lähettää Libanonin armeijalle (LAF) ammuksia ja muuta sotilasmateriaalia.
Libanon on pyytänyt apua sen jälkeen, kun Isis-järjestön taistelijat iskivät Libanonin alueelle elokuun alussa. Arsalin alueen yhteenotoissa on kuollut 19 libanonilaista sotilasta. Lisäksi 19 muuta on ilmeisesti Islamilainen valtio -liikkeen Isiksen panttivankina.
Yhdysvallat lupaa Libanonille erityisesti sellaista aseapua, jolla maan rajavalvontaa voidaan parantaa.
Israelin ulkoministeri Avigdor Lieberman on pyytänyt Saksaa kiirehtimään löytämään ratkaisun Gazan konfliktiin ja ertyisesti hän pyysi lähettämään EU maiden tarkkailijoita koko Israelin ja Gazan väliselle rajalle.