Hölkkäri On Web
Tällä palstalla HOW aloitti vuonna 1996. Juttuvinkkejä tai valmiita juttuja Uutisiin voit lähettää
sähköpostilla toimitus(a)holkkari.fi
Merivoimat lähettää alustarkastusosaston Euroopan Unionin johtamaan EUNAVFOR MED SOPHIA -operaatioon Välimerelle marraskuussa. Osastomme on osa humanitaarista kriisinhallintaosastoa, jonka kansallinen johtovastuu on Merivoimilla. Suomalainen alustarkastusosasto sijoitetaan Saksan merivoimien fregatille. Tehtävä toteutetaan Välimerellä kansainvälisellä merialueella osana monikansallista laivasto-osastoa.
Operaatiolla on laaja tuki Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Tällä hetkellä operaatioon osallistuu 22 EU:n jäsenvaltiota. Alusten kuljettamat pakolaiset ovat ihmissalakuljetuksen uhreja, jotka maksavat turvattomasta matkasta rikollisverkostojen hallinnoimilla merikelvottomilla aluksilla Välimerellä.
Osallistumisen on tarkoitus kestää 12 kuukautta ja se rotatoisi neljän kuukauden välein.
Ministeri Elisabeth Rehn on kutsuttu Suomen Rauhanturvaajaliiton kunniajäseneksi ja hän vastasi kutsuun myöntävästi. Puolustusministerinä hän ajoi ponnekkaasti naisten mahdollisuutta osallistua rauhanturvatehtäviin. Rehn on toiminut useissa kansainvälisissä luottamustehtävissä, kuten YK:n pääsihteerin erityisedustajana ja alipääsihteerinä.
Rauhanturvaajaliiton syyskokouksessa Raumalla puheenjohtajaksi valittiin uudelleen kenraaliluutnantti evp Paavo Kiljunen.
EU:n jäsenmaat hyväksyivät maanantaina suunnitelmat, jotka mahdollistavat sotilaalliset toimet ihmissalakuljettajia vastaan Välimerellä. Toimien tarkoitus on takavarikoida ja tarpeen vaatiessa jopa tuhota Libyasta operoivien ihmissalakuljettajien veneitä.
Ihmissalakuljettajien vastaisia toimia voidaan tehdä vain kansainvälisillä vesillä.
Seuraava askel olisi toimia salakuljettajia vastaan Libyan aluevesillä jo ennen kuin veneet ehtisivät lähteä merimatkalle, mutta tämä vaihtoehto sisältää riskejä ja vaatisi vähintään YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen ja mieluusti myös Libyan hallituksen suostumuksen.
EU aloitti kesäkuussa merioperaation ihmisten salakuljetuksen ja ihmiskaupan estämiseksi Välimerellä. Tähän mennessä operaatiossa on ollut mukana neljä alusta.
Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n mukaan tänä vuonna lähes 350 000 ihmistä on lähtenyt vaaralliselle matkalle Välimeren yli, ja liki 3 000 on hukkunut matkalla.
Puolustusvoimien kansainvälinen keskus (FINCENT) käynnisti keväällä 2014 projektin, jonka tavoitteena oli saavuttaa Naton laatustandardi koulutusalalla. Projekti käynnistyi itsearvioinnilla saman vuoden syksyllä ja huipentui Naton laatuarviointiryhmän tarkastuskäyntiin huhtikuussa 2015. Keskukselle myönnettiin Naton koulutuspäällikön allekirjoittama laatusertifikaatti (Quality Assurance Accreditation Certificate) kesällä 2015.
Laatuarvioinnissa keskuksen toiminta täytti tarvittavat Naton laatustandardit ja saavutti parhaan tasovaatimuksen (unconditional accreditation) seuraavan kuuden vuoden ajaksi.
Keskuksen toiminnalle on tulevaisuudessa tärkeää mahdollisena Naton kriisihallintakoulutuksen koordinaattorina (MC2PS DH) täyttää kaikki tarvittavat laatuvaatimukset ja omata kyky neuvoa, ohjata ja mentoroida muita Nato-partnereita koulutuksen laatuun liittyen.
Keskuksella on nyt kaikkiaan neljä erityyppistä sertifiointia: ISO 9001, YK-kurssisertifiointi, NATO QA ja Maanpuolustuskorkeakoulun laatusertifiointi.
Puolustusministeri Jussi Niinistö valtuutti puolustusvoimat tilaamaan 24 panssaroitua maastoajoneuvoa. Ajoneuvot on tarkoitettu kriisinhallintaoperaatioiden käyttöön.
Mercedes-Benz G300 CDI 4x4 -maastoautoja tilataan 19 kappaletta ja Mercedes-Benz G300 CDI 6x6 -maastoautoja viisi. Ajoneuvot hankitaan Veho Group Oy:ltä, ja toimitukset ajoittuvat vuodelle 2016.
Hankinta liittyy puolustusvoimien kansainvälisen kriisinhallinnan kehittämiseen. Hankinnan kokonaisarvo on noin 8 miljoonaa euroa.
Aiemmin rauhanturvaajat ovat käyttäneet esimerkiksi etelä-afrikkalaisia RG-32 -panssarimaastureita.