Hölkkäri On Web
Tällä palstalla HOW aloitti vuonna 1996. Juttuvinkkejä tai valmiita juttuja Uutisiin voit lähettää
sähköpostilla toimitus(a)holkkari.fi
New Kabul Compound (NKC) on toinen Resolute Support-operaation esikunnan Kabulissa sijaitsevista tukikohdista. Se on palveluspaikka myös kahdelle neuvonantotehtävissä toimivalle suomalaiselle upseerille.
Resolute Support (RS) –operaation Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa tapahtuva toiminta kattaa operaation johtoesikunnan lisäksi ministeriöissä sekä armeijan ja poliisin ylimmän upseeriston parissa tehtävän neuvonantotoiminnan. Eversti Timo toimii apulaisjohtajana Police Institutional Advisory Team:ssä (PIAT), joka vastaa sisäministeriön alaisten poliisijohtajien ja -joukkojen institutionaalisesta TAA-toiminnasta (Train, Advice and Assist). Puolustusministeriön osalta vastaavaa työtä tekee Army Institutional Advisory Team (AIAT). Toiminta on keskittynyt armeijan ylimmän johdon sekä koulutuksesta ja suunnittelusta vastaavien upseerien neuvonantoon. Everstiluutnantti Veijo on yksi ryhmän neuvonantajista.
Neuvonantotyöllä tuetaan Afganistanin viranomaisia saavuttamaan toiminnalleen asettamansa tavoitteet. Työskentelyn perustana ovat henkilökohtaiset tapaamiset, joita pyritään järjestämään afganistanilaisen kollegan kanssa kahdesta kolmeen kertaa viikossa.
- Neuvonantotyössa etsitään ratkaisuja, jotka sopivat Afganistaniin ja tukevat organisaation 3-, 5- tai 10-vuotissuunnitelmia, kertoo eversti Timo työstään poliisihallinnossa.
Afganistanin armeijan puolella toimiva AIAT pyrkii löytämään parhaita prosesseja sotilaskoulutukseen. Itse kouluttamiseen neuvonantajat eivät kuitenkaan osallistu vaan se on afganistanilaisten käsissä.
- RS:n puitteissa jatkuu nyt toista vuotta prikaati- ja kandak- (pataljoona) komentajien koulutus. Sittemmin on myös aloitettu keskitetty joukkokoulutus komppaniakoossa. Lisäksi on järjestetty suomalaista mestarikurssia vastaava koulutus vanhimmille aliupseereille, everstiluutnantti Veijo kertoo AIAT-ryhmän tehtävistä.
Neuvonantotoiminta on lisännyt suunnitelmallisuutta turvallisuusviranomaisten toiminnassa. Lisäksi organisaatioiden tilannetietoisuus on parantunut ja tappioita on saatu pienennettyä. Sisäisen turvallisuuden osalta on otettu askeleita eteenpäin, kun poliisien vastuu taistelutoiminnasta on vähentynyt ja he ovat pystyneet kasvavassa määrin keskittymään lain ja järjestyksen valvontaan.
Sekä Timolla että Veijolla on takanaan pitkä palvelus Puolustusvoimissa. Molemmat ovat uransa aikana olleet mukana useammassa kansainvälisessä operaatiossa. Veijolta löytyy myös aikaisempaa kokemusta Afganistanista. Neuvonantotoiminta on kuitenkin tuonut mahdollisuuden nähdä asioita uudesta näkökulmasta.
- Neuvonantajana toimiminen täällä on ollut hyvin erilaista verrattuna aikaisempiin kokemuksiini puolustusvoimissa, kertoo Veijo viiden kuukauden palveluksen jälkeen.
- Erilaisuus on tehnyt tästä mielenkiintoista. Toimintamme on enemmänkin mentorointia kuin opettamista eivätkä tulokset ole aina heti nähtävissä. Lisäksi neuvonannettavat ovat monesti jo taisteluissa kouliintuneita sotilaita. Kuinka perustella heille tiettyjen asioiden tärkeyttä, kun he kokevat taistelussa selviytymisen olevan etusijalla, pohtii Veijo.
- Kahdenkeskisessä vuorovaikutuksessa kaikki perustuu luottamukseen, painottaa puolestaan Timo.
- Luottamus saavutetaan molemminpuolisella kunnioituksella. Toiselle annetuista lupauksista on pidettävä kiinni, hän vielä lisää.
Luottamus ei ole pelkästään kahden sotilaan välinen asia. Kahdenkeskisissä tapaamisissa on mukana myös tulkki, joka kääntää puheenvuorot englannin ja paikallisen kielen välillä. Timo haluaakin korostaa tulkin tärkeää roolia neuvonantotoiminnassa.
- Tulkki on loppujen lopuksi se henkilö, joka välittää afgaaniosapuolelle neuvonantajan ajatuksen.
Timo ja Veijo ovat molemmat neuvonantajaryhmiensä ainoat suomalaiset. Veijo tekee työtään seitsemästä eri kansallisuudesta koostuvassa ryhmässä. Timo taas on työssään saanut huomata, että suomalaisten ammattitaitoa ja mentaliteettia arvostetaan. Hän toivookin, että useampi suomalainen upseeri löytäisi tiensä kansainvälisiin tehtäviin, joista hän itse kokee saaneensa oppia myös kotimaan tehtävien hoitoon.
- Toivoisin, että Puolustusvoimissa olisi mahdollisuus kansainväliseen urasuuntautumiseen yhä enenevässä määrin. Meillä on kansallisesti loistavia ja ammattitaitoisia upseereja mutta heitä ei voida nimittää korkeisiin kansainvälisiin tehtäviin ilman riittävää kokemusta monikansallisista operaatioista, toteaa Timo.
Hän näkee, että upseerilla tulisi olla aikaisempaa kokemusta useilla eri tasoilla kansallisessa rauhanturvajoukossa ennen hakeutumista kansainvälisten operaatioiden johtotehtäviin. Tämä antaisi paremmat valmiudet päätöksentekoon vastuullisissa tehtävissä.
- Omana kokemuksena kansainvälisistä tehtävistä voin sanoa, että ne ovat lisänneet uskallusta tuoda esille omat näkökannat sekä antaneet varmuutta kommentoida asioita ja tehdä päätöksiä.
Asiasta kertoi Puolustusvoimat verkkosivuillaan.
Merivoimien asettaman alustarkastusosaston (Boarding Team) kolmas ja samalla viimeinen rotaatio palaa Suomeen tämän kuun lopussa EUNAVFORMED operaatio SOPHIA:sta Välimereltä.
Euroopan unionin johtaman operaatio SOPHIA;n tavoitteena on estää ihmissalakuljettajien toimintaedellytyksiä Välimerellä. Tähän tavoitteeseen on vaikutettu tuhoamalla operaation aikana satoja ihmissalakuljettajien käytössä olleita veneitä sekä otettu kiinni salakuljetukseen osallistuneita henkilöitä. Myös merkittävä määrä merihätään joutuneita ihmisiä on pelastettu.
Alustarkastusosaston osallistuminen on tuonut merivoimille näkyvyyttä - erityisesti suomalaisten osaaminen ja tehtävien toimeenpanokyky on herättänyt huomiota. Suomalainen alustarkastusosasto on ollut ainoa puhtaasti operaation käytössä oleva alustarkastuksiin kykenevä yksikkö ja siksi sillä on riittänyt tehtäviä.
- Alustarkastusosasto on saanut arvokasta oppia kansainvälisessä toimintaympäristössä ja kehittänyt omaa osaamistaan. Osallistuminen tukee suoraan alustarkastusosastojen valmiutta, joukkotuotantoa ja merivoimien on mahdollista hyödyntää operaatiossa tulleita oppeja omassa koulutuksessa, toteaa merivoimien esikuntapäällikkö, lippueamiraali Timo Hirvonen.
Erityisesti kiitosta on saanut suomalaisten kyky ja tehokkuus alustarkastuksissa. Lisäksi suomalaiset ovat olleet mukana suojaus- ja meripelastustehtävissä. Suomalaisten osaamista on hyödynnetty paljastettaessa ja kiinni otettaessa ihmissalakuljettajia.
- Palaute alustarkastusosaston toiminnasta on ollut erinomaista. Tämä osoittaa sen, että merivoimat pystyy antamaan panoksensa kansainvälisissä operaatioissa omalla erityisosaamisellaan. Onnistuminen on osoitus jokaisen ryhmän jäsenen, myös reserviläisten, sitoutumisesta ja osaamisesta, jota on pystyttävä ylläpitämään myös jatkossa, korostaa Hirvonen.
Operaatio SOPHIA jatkuu edelleen ja Euroopan unionin neuvosto antoikin kesällä operaatiolle kaksi uutta tukitehtävää - Libyan merivartioston kouluttaminen ja YK:n aseidenvientikiellon valvonta. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta ei ole vielä tehnyt Suomen osalta päätöstä näihin tukitehtäviin osallistumisesta. Alustarkastusosaston kotiinpaluun myötä Operaatio SOPHIA:an osallistuu Suomesta tällä hetkellä muutamia upseereja ja aliupseereja valvonta- ja esikuntatehtäviin.
Asiasta uutisoi Puolustusvoimat verkkosivuillaan.
Onnettomuustutkintakeskus käynnistää turvallisuustutkintalain (525/2011) 2 §:n nojalla tutkinnan 27.10.2016 Porin prikaatin Säkylän toimipisteessä tapahtuneesta reserviläisen kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta.
Onnettomuudessa reserviläinen jäi panssariajoneuvon alle Libanoniin lähtevän kriisinhallintajoukon rotaatiokoulutuksen harjoitustilanteessa.
Tutkintaryhmän johtajaksi nimetään HTM Pekka Aho ja jäseniksi eversti evp. Vesa Kangasmäki, kapteeniluutnantti evp. Ari Kurppa ja VTM Sakari Lauriala. Tutkinnanjohtaja on johtava tutkija Kai Valonen.
Kuolemantapauksesta on käynnistetty myös poliisin esitutkinta. Kokemäen poliisi suorittaa asiassa esitutkinnan ja rikosnimikkeinä on kuolemantuottamus ja tuottamuksellinen palvelusrikos.
Esitutkinnan tarkoituksena on selvittää tarkasti tapahtumainkulku, harjoituksesta annetut käskyt ja määräykset sekä onko harjoituksessa toimittu annettujen ohjeiden ja määräysten mukaisesti.
1994 syntynyt reserviläinen menehtyi Libanoniin lähtevän kriisinhallintajoukon rotaatiokoulutuksessa. Joukon saattueharjoitukseen osallistunut reserviläinen oli harjoituksen mukaisesti kulkenut Pasi panssariajoneuvon vierellä, horjahtanut panssariajoneuvon alle ja jäi ajoneuvon renkaan alle puristuksiin.
Ulkoministeri Timo Soini vieraili Afganistanissa 24.–26. lokakuuta. Vierailu suuntautui Kabuliin ja Mazar-e-Sharifiin. Vierailun tarkoituksena oli tutustuminen siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan operaatioiden vaikuttavuuteen ja tapaamiset suomalaistoimijoiden sekä Afganistanin poliittisen johdon kanssa.
Lisäksi ohjelmaan kuului Naton Resolute Support (RS) operaation ja EUPOL:in johdon tapaamisia ja tutustuminen Suomen edustuston toimintaan erityisen vaativassa toimintaympäristössä.
Suomen tuki Afganistanille on merkittävä. Suomalaisten määrällisesti suurin panos on tällä hetkellä pohjoisessa, Mazar-e-Sharifissa. Suomi jatkaa maan tukemista.
Ulkoministeri Soini kiitti palveluksesta Suomen sotilas- ja siviilikriisinhallinnan henkilöstöä ja kaikkia noin 2 000 tähän asti palvellutta suomalaista Afganistanin kriisinhallinnan veteraania.
- Suomalaisjoukkojen läsnäolo maassa on tärkeää. Vaikka tilanne on parantunut ja Afganistanin turvallisuusjoukot kantavat jo pitkälti vastuun maan turvallisuudesta, niin kansainvälinen tuki on edelleen välttämätöntä. Suomi on sitoutunut ”yhdessä sisään, yhdessä ulos” -periaatteeseen. Lähdön aika ei vielä ole, ulkoministeri Soini toteaa.
Afganistanin kehitystä tuetaan myös kehitysyhteistyön keinoin. Suomi korostaa erityisesti naisten ja tyttöjen aseman parantamista ja siviilipoliisitoiminnan kehittämistä.
- Suomi on ollut kärkimaita EU:n poliisioperaatiossa ja operaatiota johtaa suomalainen Pia Stjernvall. Operaatio on saanut tuloksia aikaan ja se on nyt tulossa päätökseen. EU:n tuki Afganistanin poliisille on myös jatkossa tärkeää, ministeri Soini lisää.
Tapaamisissaan Afganistanin valtiojohdon kanssa Soini keskusteli lokakuun alussa allekirjoitetun palautussopimuksen toimeenpanosta, turvallisuustilanteesta, korruption kitkemisestä sekä naisten ja tyttöjen aseman parantamisesta.