skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Pitkät jutut

MC Hölkkäri kokoontui kesäkuussa

Tietoja
Julkaistu: 24.08.2010
Kirjoittanut Janne Lindroos / HOW
Kategoria: Pitkät jutut
Tämän vuoden kokoontuminen suuntautui länsirannikolle, Turun saaristoon, ns. rengastielle 18.-20. kesäkuuta. Osallistujien määrä laski hieman viime vuodesta, mutta koskaan tuskin saadaan kaikkia mukaan. Tällä kertaan meitä oli matkassa neljä ”veteraani” kävijää.
Kokoonuimme perjantaina Kustavin Kalatuville Vuosnaisten saarelle. Taas tänä vuonna oli ”sanunamajurina ” Zoomi, joka piti huolta, että sauna oli lämpimänä muiden saapuessa paikalle. Kaikkien muiden saapuminen meni sen verran myöhäiseksi että pikaisen saunomisen ja briiffin jälkeen alkoi uni kutsua mopoilijoita.  Kaiken kaikkiaan Kustavin Kalatuvat osoittautui erittäin vieraanvaraiseksi paikaksi.  Pyörien vertailua Kustavin Kalatuvan mökin pihalla
           
Tukevan aamupalan jälkeen suuntasimme keulat kohti Heponiemen lauttaa, yhteysalus Auroraa kohti. Hieman kosteaa oli, mutta ei se juuri menoa haitannut.  Tarkoitus oli ehtiä ensimmäiselle lautalle joka lähti klo 8.10, johon hyvin ehdimme. Myöhemmin osoittautui että myöhempi lautta olisi ollut riittävä ja retkue olisi saanut nukkua pari tuntia pidempään. Kiitos matkan johtajan huonon valmistautumisen. Lautalla seilattiin Iniön Jumon saarelle Kanvikkiin, josta lyhyen ajon jälkeen taas lautalla yli Iniön saarelle,  jossa meillä olikin sitten aikaa ajella saari muutaman kerran edestakaisin ja kuluttaa aikaa. Lautta Houskarin saarelle lähti vasta klo 11. Lautan lähtöä odotellessa Iniössä
 
Houskarin saarella ajellessa alkoi nälkä painaa ja pysähdyttiin syömään erääseen satama ravintolaan. Välillä jopa aurinko ilmestyi hetkeksi pistäytyi näkyviin, mutta pian se taas alkoi, sade. Kun kupu oli ravittu suuntasimme kohti Kittuis nimistä paikka josta lähti lautta Korpon saarelle.
Tässä vaiheessa alkoi aidon harrikka-miehen kuteet oleen jo suhteellisen kosteat, joten päätettiin ajaa suorinta tietä kohti Nauvon lossia. Nauvokin suhautettiin suorilla kohti Paraisten lossia.
Täytyy tässä väliin todeta, että vaikka monta vesistön ylitystä tuli tehtyä, on lautta/lossi yhteydet hyvin toimivia. Ei jouduttu yhtä pidempää odotusta lukuun ottamatta, juurikaan odottamaan ja kiitos sään jonotkin oli lyhyet.Reittisuunnittelua Houskarin ja Kopoon välisellä lautalla
 
Paraisten puolelle päästyämme ajeltiin leirintä-alueelle. Mökkiin kun päästiin sauna päälle ja saatiin kamppeet kuivumaan. Nälkäkin alkoi taas vaivaan ja mentiin syömään leirintä alueen baariin. Annokset osoittautuivat miestä isommiksi, suorastaan järkyttävän kokoisiksi. Leirintä-aluetta piti Israelilainen pariskunta, joka oli äärimmäisen palvelualtis. Hakivat jopa autolla lähikaupasta väsyneille motoristeille muutamat saunaoluet, kun baarista ei saanut ”ulos” myydä. Jälleen saunottiin ja suhteellisen aikaisin alkoi luomi jo painaa.
Leirintä-alueella tapasimme pariskunnan jonka mies henkilö oli aikoinaan ollut rt-tehtävissä ja oli jopa miettinyt tälle reissulle osallistumista, mutta retki vaimon kanssa oli vienyt pitemmän korren. Nimet ovat jo päässeet unohtumaan valitettavasti.
Sunnuntaiaamu aukesi aurinkoisena, oikeana motoristin ihannesäänä. Pakkasimme rauhassa ja söimme aamupalan leirintäalueen kahviossa. Zoomi päätti suunnata Joensuun suuntaan ja me muut Igu, Kotha ja allekirjoittanut päätettiin lähteä katsomaan RR-ajoja Alastaroon. Ravisteltiin käsiä ja päätettiin kokoontua ensivuonna uudestaan jossain päin.
Tähän päättyi tämän vuoden kokoontumisen ”virallinen” osuus ja lähdettiin jatkaa matkaa, yksi itäsuomeen ja me 3 katseleen hieman nopeampia kuskeja.


Paraisten mökkiKiitos osallistujille: Igu, Zoomi, Kontha ja allekirjoittanut jli
Erikoiskiitos Lekurille jonka vieraanvaraisuudesta  sain Igun kanssa nauttia torstai illan pe perjantai aamupäivän. Valitettavasti hän joutui jättämään reissun väliin tällä kertaa.

Valoa ja varjoja Tampereen taivaan alla

Tietoja
Julkaistu: 19.08.2010
Kirjoittanut Ilmari Käihkö
Kategoria: Pitkät jutut
Afganistan 2010 – tapahtuman pääseminaarissa jatkettiin kulttuurin ja sodan pohtimista. Avajaispäivää enemmän yleisöä keränneessä seminaarissa kuunneltiin virallisten tervehdysten jälkeen sotilaallisempaa näkökulmaa Afganistanista.

Media on merkki kehityksestä – ja antaa väärän kuvan Afganistanista

Afganistanin islamilaisen tasavallan Oslon suurlähettiläs Manizha Bakhtari kiitti puheessaan ISAFiin osallistuvia suomalaisia työskentelystä rauhan ja vakauden puolesta maassaan. Hän kuvasi Afganistanin kehitystä positiiviseksi, sillä yhteiskunta toimii nyt perustuslain pohjalta. Perustuslaki perustuu sekä kansainvälisiin että islamilaisiin arvoihin, ja on lähtökohta talebanin kanssa käytäville neuvotteluille. Rauhanneuvottelut talebanien kanssa ovatkin osa poliittista ratkaisua, ja tärkein huolenaihe sekä Afganistanissa että ulkomailla. Talebanien on Bakhtarin mukaan kuitenkin hyväksyttävä perustuslaki ja sen arvopohja: talebanien arvot eivät ole afgaanien arvoja. Toinen Afganistanin hallituksen tärkeä huolenaihe on turvallisuussektorin afganistanilaistaminen, ulkopuolisten tahojen roolin pienentyessä. Afganistanin viranomaiset ovat vastuussa turvallisuudesta ja järjestyksestä vuonna 2014.

Bakhtar puhui erikseen myös naisten turvallisuudesta, johon hänen mukaansa kuuluu myös perustarpeiden tyydyttäminen sekä peruspalvelut kuten terveydenhuolto. Afganistanin perustuslain mukaan sukupuolet ovat tasa-arvoisia, mutta perinteiset lait eivät kunnioita tätä vaatimusta. Myös sota on vaikuttanut negatiivisesti naisten asemaan. Naisten asemaa parannettaisiin parhaiten perus- ja jatkokoulutuksella Afganistanissa ja sen ulkopuolella, sekä taloudellisella riippumattomuudella.

Afganistanin kehitystä kuvaa Bakhtarin mukaan hyvin maan media: Kabulissa ilmestyy yli kolmesataa sanomalehteä, ja maassa on jo kahdeksantoista televisioasemaa. Talebanin aikaan maassa oli yksi sanomalehti ja yksi radioasema. Kehitys ei ole tapahtunut ilman afgaanien ja kansainvälisten joukkojen uhrauksia. Lopuksi Bakhtar painotti kulttuurin merkitystä tiedonvaihdossa. Hänen mukaansa median luova kuva Afganistanista on väärä, koska se ei vastaa todellisuutta. Tässä suhteessa Bakhtar jatkoi ensimmäisestä seminaarista tutulla linjalla.

Synkkiä vaiheita ja hyvältätuntuvia vivahteita

Afganistanissa vuonna 2009 toiminut kapteeni Mikko Kurko toi edellispäivänä kaivattua sotilasnäkökulmaa keskusteluun. Pohjustuksena mielenkiintoiselle puheenvuorolleen Kurko kertoi vanhan tarinan Rostamista, joka päätyi tietämättään tappamaan oman poikansa. Afganistanilaisissa kertomuksissa onkin ”synkkä alku, keskiosa ja loppu, mutta välissä on hyvältätuntuvia vivahteita”.
Kurkon mukaan kriisinhallinnassa edetään ”kauniin periaatteen” mukaan sotilaallisesta kriisinhallinnasta kohti siviilikriisinhallintaa. Tämä periaate ei kuitenkaan ole toteutunut Afganistanissa, jossa sotilaallinen puoli on kasvanut räjähdysmäisesti samalla kun siviilipuoli on yhä lähtökuopissaan. Kansainvälinen yhteisö onkin tuhlannut resurssejaan yhdeksän vuotta saamatta aikaan paljoakaan. Valoa tunnelin päässäkään ei ole näkyvissä, sillä kukaan ei ole onnistunut ratkaisemaan Afganistanin ongelmia. Etenkin Yhdysvaltojen rooli tulevaisuudessa on ratkaiseva: presidentti Obama on päättänyt vetää joukot pois. Mikä paikallinen tilanne vetäytymisen alkaessa on, ei Kurkon mukaan Obamaa kiinnosta. Yhdysvaltojen rahat ovat loppu, eikä vaihtoehtoja ole.

Kurko kertoo turvallisuusongelmien olevan yhteydessä etnisyyteen, sillä huumeviljelmät sekä iskut kansainvälisiä joukkoja kohtaan keskittyvät pashtualueille. Pashtuja on afganistanilaisista 38 %.

Pessimismistä huolimatta Afganistanissa on monien mittareiden mukaan tapahtunut hyvääkin kehitystä. Talous on kasvanut, inflaatio pienentynyt ja harmaa talous väistyy huumekasvien viljelemisestä saatujen tulojen pienentyessä. Myös paluumuuttajia on palannut maahan, ja valtaosa afgaaneista kokee talibanin suurimpana uhkanaan.

Kurko valotti myös siviilikriisinhallinnan vaikeuksia. Turvallisuustilanteen takia avustusjärjestöt toimivat vain pääkonttoreistaan Kabulista käsin, aseinaan ”lattekuppi ja maailmanparannusvimma”. Sotilastukikohdat ovat sen sijaan ympäri maata, joten sotilaat tuntevat paikallisen tilanteen avustusjärjestöjä paremmin kuin siviilijärjestöt. Myöskään ISAFin paikallisten auktoriteettien tukeminen ei ole ongelmatonta. Suomalaisten alueella toimi korruptoitunut kuvernööri, jolle suomalaiset eivät kuitenkaan voineet mitään. Oli turha ryhtyä syyttelemään kuvernööriä, koska tämä oli laillisen hallituksen nimittämä.

Autonsa räjäyttäneen itsemurhapommittajan kohteeksi joutuneen Kurkon mukaan on myös selvää, että tappioita tulee operaatiossa. Toiminnan ja tappioiden suhde voi kuitenkin olla lähes vakio. ISAFin vahvuushan on monikymmenkertainen vuoteen 2003 verrattuna. Kriisinhallintajoukot ovat myös tukikohdassa ollessaan väärässä paikassa. Kukaan ei hyödy, jos joukot lepäävät leirissä. Siksi varsinainen työ tehdään pääosin leirin ulkopuolella, ja yleensä liikkeessä. Vaaratilanteilta ei täten tulla välttymään tulevaisuudessakaan.

Kultturi ja sota punoutuivat yhteen Tampereella

Tietoja
Julkaistu: 18.08.2010
Kirjoittanut Ilmari Käihkö
Kategoria: Pitkät jutut
Tampereen kaupungin ja tohtori Pentti Arajärven suojeleman Afganistan 2010 – kulttuuritapahtuman teemana oli kulttuuri ja sota. Tapahtuman avannut Maila-Katriina Tuominen arveli sodankin olevan kulttuurin ilmentymä. Avajaispäivän ensimmäinen tunti vietettiinkin Tampereen Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen TAPRIn tutkijoiden vieraana.

Afganistan mielenkiintoinen ja haastava tutkimuskohde

Kulttuuritapahtuman ensimmäisessä seminaarissa kysyttiin tärkeitä kysymyksiä. Afganistan; kuka turvaa, kenen rauhaa ja millä keinoin? – otsikon alla puhuivat professori Tuomo Melasuo, filosofian lehtori Sirkku Terävä sekä dosentti Pirjo Jukarainen. Melasuo alusti keskustelua valottamalla Afganistanin merkitystä konfliktintutkijan näkökulmasta. Melasuo eritteli kolme syytä, miksi vuonna 2001 alkanut konflikti on erityisen mielenkiintoinen. Ensinnäkin maailman konfliktit ovat muuttuneet pääosin valtioiden sisäisiksi, ja Afganistan osoittaa ensisijaisesti sotilaallisten ratkaisujen olevan riittämättömiä konfliktien ratkaisemiseksi. Toiseksi syyskuun yhdennentoista terrori-iskujen reaktio oli sotilaallisena puutteellinen, koska terrorismia ei voiteta sotimalla. Myös ymmärtäminen ja analysointi julistettiin pannaan heti iskujen jälkeen. Kolmanneksi Afganistan on revanssi siirtomaavallan loppumisesta, ja viimeinen yritys pitää länsimaista hegemoniaa hengissä.

Melasuo myös alleviivasi siviilitoiminnan ensisijaisuutta, jolloin sotilaallisen toiminnan tarkoitus on tukea siviilien työtä. Hänen mukaansa poliittinen puoli on helppo unohtaa, ja ratkaisujen onkin pohjauduttava paikallisiin voimiin ja perinteisiin.

Masentava Afganistan

Pirjo Jukarainen aloitti oman puheenvuoronsa mieleenpainuvalla tavalla: hän kertoi yrittäneensä olla masentumatta aloitettuaan Afganistaniin perehtymisensä, mutta piti tilannetta silti masentavana. Hänen mukaansa Afganistanin sotanäkymille ei näy loppua, ja ISAFin siviilitoimijoiden turvaaminen on enemmänkin sodankäyntiä. Turvattomuus toiminta-alueella on lisääntynyt, ja operaatio pystyy yhä vähemmän toteuttamaan alkuperäistä tarkoitustaan. Kartoittaessaan operaation perusteluita Suomessa Jukarainen viittasi Charly Salonius-Pasternakin ja Jarno Limnéllin tutkimukseen Miksi Afganistan on tärkeä Suomelle?, jonka mukaan ISAF on osa Suomen kansainvälistä vastuunkantoa. Samalla kun Suomi ei käy sotaa Afganistanissa, kuluu ISAFin perusteluihin myös mahdollisuus käyttää Afganistania sotilaallisena koulutuskenttänä. Tätä Jukarainen piti suorastaan irvokkaana.

Jukaraisen mukaan Suomen osallistuminen Afganistanissa on etupäässä sotilaallista, ja sotilaat ovat kaukana siviileistä. Vuonna 2008 Ruotuväessä haastateltu PRT-tilannepäivystäjä ei ilmeisesti ollut kertaakaan sotilasleirin ulkopuolella rotaationsa aikana. Jukarainen myös viittasi juuri eläkkeelle jääneeseen yhdysvaltalaiseen kenraali Stanley A.McChrystaliin, jonka mukaan omasuojaa korostaneet toimintatavat etäännyttävät sotilaat sekä fyysisesti että psyykkisesti paikallisista. Samalla esimerkiksi Ruotsissa Puolustusvoimien komentaja Sverker Göranson on korostanut Afganistanin operaation siviilijohtoisuutta, sekä sotilaiden keskittymistä turvallisuuden luomiseen. Epäsuhde kriisinhallinnan kahden puolen välillä ilmenee Jukaraisen mukaan etenkin rahoituksessa: siinä missä siviilikriisinhallintaan käytetään 4 miljoonaa euroa vuodessa, on sotilaallisen kriisinhallinnan budjetti jo 33 miljoonaa.

Ydinkysymyksenä Jukarainen toi esille tulevaisuuden: Kenen ehdoilla toiminta tapahtuu, ja kenelle vastuu siirtyy? Jos Afganistanissa on ollut jatkuva köydenveto keskuksen ja heimojärjestelmään perustuvan maaseudun välillä, on ulkopuolisen toimijan ymmärrettävä kulttuurista kirjavuutta navigoidessaan kohti tavoitteitaan. Jukarainen myös kritisoi ulkopuolisten toimijoiden keskittymistä turvallisuussektoriin esimerkiksi työttömyyden ja terveydenhuollon sijaan. Hän myös esitti kysymyksen, onko länsimainen hallintomuoto lainkaan sopiva Afganistaniin.

Naisnäkökulmaa Afganistaniin

Viimeisessä puheenvuorossa Sirkku Terävä valotti naisnäkökulmaa Afganistanin konfliktissa. Naisten ja lasten asemalla onkin perusteltu osallistumista niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Terävä tosin epäili taloudellis-poliittisten intressien olevan ihmisoikeuksia tärkeämmät.

Vaikka naisten asema onkin ollut paljon esillä mediassa ja poliittisissa puheenvuoroissa, on sen varjoon kuitenkin jääneet muut erot: myös uskonto, kieli- ja kulttuuripiiri, luokka ja asuinalue vaikuttavat naisten asemaan. Terävän mukaan tämä on osoitus kulttuurirelativismista: kulttuuria pidetään muuttumattomana monoliittina. Siinä missä meidän kulttuuri on tasa-arvoinen, on miesten johtaman Afganistanin kulttuuri epätasa-arvoinen. Afganistanin naisista tulee uhreja samalla kun miehet demonisoidaan.

Naisten asema Afganistanissa ei kuitenkaan ole noudattanut yhtä historiallista linjaa: vielä 1920-luvun lopulla Afganistanin lainsäädäntö oli yksi muslimimaailman edistyksellisimmistä. Erot kaupunkien ja maaseudun välillä ovat kuitenkin olleet suuret, ja kommunistien ollessa vallassa tasa-arvouudistuksiakin ajettiin väkivaltaisin keinoin. Tämä ideologinen miehitys aiheutti paljon vastustusta. Talebanien noustua valtaan ihmisoikeusasioissa mentiinkin reilusti takapakkia, eikä naisilla käytännössä ollut ihmisoikeuksia. Terävä kuitenkin huomautti että taleban vain vei heimoryhmien tavat äärimmäisyyksiinsä, ja että muutos on hidasta. Kuten Suomessa ja kaikkialla muuallakin, ovat tasa-arvokysymykset lopulta osoitus yrityksestä vahvistaa tai vähentää valtion valtaa. Afganistanissa hallitus ei kuitenkaan ole aktiivisesti paneutunut ajamaan naisten aseman parantamista. Tasa-arvon sijasta se ajaa naisille oikeuksia.

Terävä painotti vielä lopuksi sitä, ettei kulttuuri Afganistanissa ole niin monoliittinen kuin meille usein esitetään. Kuten muuallakin, kulttuuri elää ja muuttuu. Kulttuurin sijasta valtasuhteet voivat olla kehittymättömiä, mikä vaikuttaa esimerkiksi naisten asemaan. Konfliktit muuttavatkin näitä suhteita, jotka uudelleenneuvotellaan konfliktien rauhoituttua. Siksi Suomenkin pitäisi olla kiinnostuneempi naisten asemasta Afganistanissa. Terävä myös kritisoi näkemystä, jonka mukaan afganistanilaiset naiset ovat uhreja, miehet demonisoituja ja rauhanturvaajat hyväntekijöitä. Naiset kun neuvottelevat kulttuuriaan jatkuvasti, ylläpitävät perheen kunniaa ja voivat jopa olla voimakkaita matriarkkoja.

Reflektointia

Melasuon kanssa on oltava samaa mieltä etenkin siitä, että valtioiden sisäiset konfliktit vaativat erityistä tietoa ja osaamista paikallisista kulttuureista. Koska sisäisiä konflikteja ei yleensä voi ratkaista sotilaallisesti, on kestävän rauhan perustuttava neuvotteluun ja politiikkaan. Ilman kulttuurien tuntemusta väärinkäsityksiä on vaikea välttää, jolloin ulkopuolinen voi pahimmassa tapauksessa jopa  pahentaa tilannetta. Afganistan on kuitenkin myös hyvä esimerkki toiminta-alueesta, jolla siviilit ovat täysin riippuvaisia sotilaiden luomasta turvallisuudesta.

Kaiken kaikkiaan seminaari oli mielenkiintoinen, mutta se ei kyennyt vastaamaan yhteenkään esitämäänsä haastavaan kysymykseen.Ehkä tämä ei ollut tarkoituskaan. Seminaari kuitenkin herätti kaksi suurta kysymystä. Ensimmäinen koski kriisinhallintaoperaation käsittelyä. Jukarainen esimerkiksi käytti ISAFin kriisinhallintajoukoista nimitystä ”rauhanturvaajat”, ja on selvää, että myös ISAF on sotilaallista toimintaa, josta voi olla hyötyä myös maanpuolustuksessa. Sotilaat voivat toimia rauhanturvaajina ja kriisinhallintajoukkoina, mutta myös tarpeen tullen sotia. Olisikin ollut mielenkiintoista, jos siviiliperspektiivi olisi saanut rinnalleen sotilasperspektiivin, etenkin jos näkökannat olisivat käyneet dialogia otsikon kysymyksistä. Jos nyt vihjattiin sotilaiden olevan sokeita Afganistanin kulttuurin suhteen, olisi puhujille hyväksi myös tutustuminen sotilaskulttuuriin ja sotilaallisiin näkökohtiin. Afganistanin tilannetta ei ratkaista yksin siviili- tai sotilastoimin, vaan näiden kahden on yhdistyttävä ennen kuin vastuu voidaan siirtää paikallisille toimijoille.

Toinen kysymys jonka seminaari herätti muutamassa osallistujassa oli Suomen Afganistantutkimuksen tila. Onko Suomessa yhtään Afganistaniin erikoistunutta asiantuntijaa, jonka olisi saanut puhumaan kriisinhallinnasta? Puhujien painottaessa kulttuurin ymmärtämisen tärkeyttä olisin odottanut edes yhden puhujan olevan alueen asiantuntija. Seminaarin puhujat ovat epäilemättä päteviä tutkijoita aloillaan, mutta eivät varsinaisia Afganistan-asiantuntijoita.Esimerkiksi Terävän analyysi oli hyvä, mutta kokonaisuudessa irrallisen tuntuinen. Näkökulmaa olisi voinut myös laajentaa laajemmin kriisinhallintaoperaatioihin tiiviisti liittyvään laajempaan gender-ongelmavyyhteen. Nyt keskustelu naisten asemasta jäi kritiikiksi yhtä argumenttia kohtaan, jota käytetään perustelemaan Suomen osallistuminen ISAF-operaatioon. Jo kulttuurirelativismista olisi voinut puhua kokonaisen tunnin, sillä se valaisee varmasti monen kriisinhallintaan osallistuvan ajatuksia ja tuntemuksia. Entisenä rauhanturvaajana voin vain toivoa, että Puolustusvoimat lisäisivät paikallisen kulttuurin osaksi rotaatiokoulutusta. Kuten tämä seminaari hyvin osoitti, jo tunnissa ehtii sanoa paljon asiaa.

Uusia operaatioita ei tahdo löytyä

Tietoja
Julkaistu: 25.07.2010
Kirjoittanut Kimmo Wirén
Kategoria: Pitkät jutut
Porissa pohdittiin tulevaisuuden kriisinhallintaa

MTV3:n järjestämässä SuomiAreenassa heinäkuisessa Porissa keskusteltiin monen muun asian lisäksi myös kriisinhallinnan tulevaisuudesta. Kalle Liesisen tentattavina olivat Pauli Järvenpää, Arto Räty, sisäministeri Anne Holmlund, kirkon ulkomaan avun kansainvälisen työn johtaja Pauliina Parhiala ja Pekka Haavisto. Keskustelu jakautui kahteen osaan. Ensiksi pohdittiin mitä hyötyä Suomelle kriisinhallinnasta on ja toisekseen mihin suuntaan suomalaista kriisinhallintaa pitäisi kehittää.

Suomen uuden Afganistanin suurlähettilään Pauli Järvenpään mielestä Suomessa ollaan "vähän tumpeloita" sotilas- ja siviilikriisinhallinnan sovittamisessa. Ruotsalaissotilaiden perässä kriisialueille saapuvat siviiliasiantuntijat, jotka tilanteen vakaannuttua auttavat paikallisia saamaan arkensa raiteilleen.
Järvenpään mielestä Suomenkin pitäisi pystyä paljon nopeammin lähettämään poliisikouluttajia, lääkintäväkeä tai maatalousasiantuntijoita samalle alueelle joukkojen kanssa. Näin Suomen lipun alla liikkuisi muitakin kuin sotilaita. Toistaiseksi siviiliasiantuntijat ovat pysyneet Kabulissa.

Pääesikunnan operaatiopäällikkö Arto Räty on samalla kannalla syyskuussa aloittavan suurlähettilään kanssa.
- Ruotsi työntää sotilaiden perässä Mazar-i-Sharifiin lisää väkeä. Kun siviilit lähtevät liikkeelle, sotilaat tukevat heitä, Räty kiitteli ruotsalaisten toimintaa.
Räty haluaisi myös muuttaa operaatioiden suunnittelua. Ensin pitäisi päättää tehtävät ja vasta sitten joukon koko eikä toisinpäin.
Arto Räty muistutti, että rauhanturvasotilaan toiminta on nykyään ihan erilaista kuin joskus 70- tai 80-luvulla oli.
- Tarvitaan huomattavasti koulutetumpaa väkeä ja parempaa suorituskykyä. Se luonnollisesti maksaa enemmän, joukkoa on ehkä vähemmän mutta vaikuttavuus on erilainen, rauhanturvaaja Räty muistutti.

Uusia operaatioita ei tahdo löytyä
Vaikka maailmasta ei kriisit lopu, niin Arto Räty paljasti, että Pääesikunnassa on kartoitettu mitä operaatioita maailmalla on menossa ja mihin suomalaisia rauhanturvaajia voitaisiin vastaisuudessa lähettää.
- Operaation tukitoimet, lääkinnälliset ja huollolliset kuten johtamisrakenne pitää olla kunnossa. Lisäksi operaatiolla pitää olla onnistumisen mahdollisuudet pitkällä aikavälillä ja lisäksi vaikutusta Suomen omaan turvallisuuteen. Esimerkiksi Afrikassa on paljon operaatioita, joista puuttuu infrastruktuuri  eikä niissä ole joukon antamaa tukea. Eli maailmalta on aika vaikea löytää operaatioita joihin Suomi voisi osallistua, Räty täräytti.
Joskin Pauli Järvenpää muistutti, että olemme ensi vuonna mukana kahdessa EU:n taisteluosastossa päivystämässä ja näissä yhteensä on yli 300 sotilasta. Lisäksi varaudumme lähettämään laivan Somalian rannikolle, yhteensä noin 100 sotilasta, mikäli asiasta tehdään poliittinen päätös.

Suomi halajaa YK-hommiin
YK:n erityislähettiläs Pekka Haavisto muistutti, että Suomi kaipaa ja tarvitsee myös YK:n lipun alla toimivia operaatioita.
- Olen huolissani siitä, että meillä on niin vähän sotilaita YK:n rauhanturvaoperaatioissa. Olemme ehdolla turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi vuosille 2013-14, ja meillä tulisi olla näyttää, että olemme vahvasti mukana YK:n toiminnassa myös kentällä, totesi Haavisto paneelissa.
- Me suomalaiset ylpeilemme reserviläisjoukollamme, jota en kiistäkään, mutta ei ammattisotilaatkaan huonoja ole. Esimerkiksi joillakin afrikkalaisilla ammattisotilailla on sellaisia taitoja, joita suomalaisilta puuttuu. Esimerkiksi ymmärtää heimoyhteiskuntaa. Suomalainen saattaa olla aika öönä tulla keskelle tällaisiin fragmentoituneisiin heimoyhteiskuntiin, Pekka Haavisto tietää.

Kaikki keskustelijat olivat sitä mieltä, että menneitä ei kannata enää muistella eikä haihatella, sillä Suomi ei ole enää rauhanturvaamisen suurvalta. Sen vuoksi suomalaisten rauhanturvaajien tehtäviin ja laatuun pitäisi osata panostaa oikealla tavalla. Lisäksi kokonaisvaltaiseen kriisinhallintaan, eli sotilas- ja siviilikomponenttien koordinointiin, kaivattiin parempaa suunnittelua ja avointa keskustelua eri toimijoiden välillä. Keskustelun puheenjohtaja Kalle Liesinen veti keskustelun läpi ammattitaitoisesti ja osasi olla myös viihdyttävä. Poriin hyvää keskustelua seuraamaan oli saapunut myös useita rauhanturvaajia.

Fasut velvisivät perinteellisesti

Tietoja
Julkaistu: 22.06.2010
Kirjoittanut ja kuvat Kimmo Wirén
Kategoria: Pitkät jutut
Tykistöprikaatin yhteydessä  toimiva koulutuspose Camp President on saanut olla paikkana jo useamman kerran kun Fasut ovat siellä Velviä viettäneet. Tänäkin vuonna Pressaan saapui joukko rauhaa turvanneita henkilöitä eri puolilta Suomea.

Niinisalossa koulutetaan 300 varusmiestä  kuljettajiksi


Jalalla koreasti pannaan, kun tyylillä Känppiin tullaan. Viikonlopun sivistysosio piti sisällään tutustumisen totaalisesti uudistuneeseen sotilaskuljettajakoulutukseen. Kaikki PV:n muutokset ynnättynä EU:n direktiivivaatimuksiin ovat pidentäneet sotilaskuljettajakoulutuksen lähes puolivuotiseksi. Lyhyesti sanottuna varusmieskuskit siis ovat koulussa ja kursseilla ensimmäisen puoli vuotta ja lopun puoli vuotta sitten ”armeijan töissä” ja tetsaamassa siinä ohessa. Lopputulemana 362 vuorokauden palveluksesta sitten onkin erilaisia pätevyyksiä ja ajokortteja osaamisensa mukaan siviiliin vietäväksi.

Velviläiset pääsivät tutustumaan Tykistöprikaatin uuteen Kuljettajakoulutuskeskukseen, joka ei sijaitse suinkaan varuskunnassa vaan Kankaanpäässä entisissä Tielaitos/Destian tiloissa. Upeat puitteet ovatkin. Luutnantti Jouni Salmela perehdytti rauhanturvaajat sangen monisäikeiseen koulutukseen nykyisine vaatimuksineen ja haasteineen. Pitkän tittelin omaava luutnantti-Jouni on ansainnut kannuksensa mm. kouluttamalla allekirjoittaneen joskus sotilaskuljettajaksi. Salmelan nykyisen pestin titteli on niin pitkä, ettei se mahtuisi tälle näytölle edes puoliksi.

- Tittelin pituus ei kyllä korreloi palkkaan, Jouni veisteli.

TYKPR kouluttaa oman varuskunnan lisäksi Porin Prikaatin kuljettajat ml panssariajoneuvojen ajajat. Vuositasolla tiloissa käy kouluttautumassa 300 varusmiestä. Näistä naisia on yleensä yhtään. Koulutuskeskuksessa työskentelee vakituisesti vain kuusi henkilöä, mutta itse ajo-opetus ym. ovatkin palveluntuottaja Sataedun harteilla. Näin ollen työntekijämäärä nousee jopa 44 henkilöön.

Pähkinöitä  ja musiikkia


Hämis oli koostanut taas upean setin kuulijan kaikille korvilleItse Camp Presidentissä sitten luvassa oli ”Fasun tehtävärata”. Sehän ei perinteisesti vaadi suuria fyysisiä ponnistuksia, mutta silti hyvät eväät ovat tärkeät olla mukana. Leirin kalifin Tapio Saarijoen ja allekirjoittaneen koostama älypähkinäpläjäys vaati monialatietämystä ja hyvin siitä kaikki suoriutuivat. Lopuksi parhaat tietysti palkittiin melkoisen arvokkailla palkinnoilla.

Saunomisen ja syömisen lisäksi osallistujia hellittiin oikealla live-musiikilla. Sitä tarjoilivat ensiksi Mikko Pallari ja myöhemmin Hämis. Vielä myöhemmin molemmat yhdessä – ja kyllä oli hauskaa kaikilla. Hämis oli taikonut settiinsä myös nussakan mussakkavisan kimurantteine ääninäytteineen ja kysymyksineen.

Ensi vuonna taas


Vaikka osallistujamäärä ei ihan vastannut odotuksia eikä lauantai-illan sää houkutellut baby-oilia nahkaan hinkkaamaan, niin tunnelma ei latistunut. Vuoden 11 FasuVelvi pyritään ajoittamaan toukokuuksi, taas lähelle kv. rt-päivää eli viikonloppuun ennen koulujen päättäjäisiä. Hässäkän suunnitelmat ovat jo alkaneet, joten ties mitä bändejä ja kekkereitä silloin vietetäänkään. 
  1. Suomalaiset rauhanturvaajat kotiin Tshadista
  2. Elämää hiekan ja kuumuuden keskellä
  3. Tykistömentorit koulutetaan Niinisalossa
  4. Tarkkailijakursseilta sotilasopetuslaitokseen

Artikkelit

In the service of peace

HOWtiset

Revolution
Onnibus