Pitkät jutut

Asekätköjen maa

Tietoja

Julkaistu: 18.10.2006

Kirjoittanut Sampo Collander

Kategoria: Pitkät jutut

Sodan jäljiltä Kosovoon jäi valtavat määrät aseita ja taisteluvälineitä. Niitä löytyy edelleen jatkuvasti ase-etsinnöissä, niin ihmisten kotoa, koulujen kellareista kuin taistelevien osapuolten maahan kaivamista kätköistä. Laittomien aseiden etsintä onkin ollut Kosovon yleisen tilanteen vakauduttua eräs KFOR-joukkojen ja maakunnassa toimivan YK-poliisin mittavimpia urakoita.
 

Miinaharava ja kenttälapio ovat KFOR-sotilaiden tärkeitä työkaluja asekätköjä etsittäessä.

Suomen KFOR-pataljoonan ase-etsinnöissä löytyy kaikenlaista ase- ja sotilasmateriaalia. Suuri osa materiaalista luovutetaan maakunnassa toimivalle YK:n poliisille tai tuhotaan, mutta osa päätyy myös pataljoonan taisteluvälineupseerille.

Yleensä asemateriaali kirjataan ylös ja toimitetaan englantilaisjohtoiseen prikaatiin tuhottavaksi. Aseita tuhotaan sulattamalla paikallisella metallivalimolla. Osa kuitenkin jää pataljoonaan omaan käyttöön, joko koristeiksi tai havaintomateriaaliksi.
 
 

Suomalaiset pioneerit kaivavat kylän lähistölle kätkettyä aselöytöä esiin.

Harvassa ovat Suomen Pataljoonan taukotilat tai messit, joissa ei jonkinlaista torrakkoa roiku seinällä koristeena. Aseet on kuitenkin deaktivoitu ennen kuin ne on siirretty somistuskäyttöön. Suomessa deaktivoiminen vaatii viranomaisen luvan ja Kosovossakin aseet tehdään käyttökelvottomiksi samojen määräysten mukaan. Yleensä piippu hitsataan umpeen, patruunapesä tukitaan, lukko rikotaan ja lipastila käsitellään niin, ettei siihen enää saa sovitettua ehjää lipasta. Joissain aseissa täytyy myös laukaisukoneisto hitsata kiinni.
 

Maaliskuun 1. päivänä Crackon kylässä tehtiin vanhoista taisteluasemista suuri aselöytö, johon kuului muun muassa seitsemän rynnäkkökivääriä ja kaksitoista kertasinkoa.

Maastosta löytyy monenlaista

Kosovosta löytyvä asemateriaali on monenkirjavaa. Varsinaista sotamateriaalia löytyy nykyisin pääasiassa maastoon kaivettuna ja usein varsin huonosti – ehkä vain lyhytaikaista säilytystä ajatellen – suojattuna. Yleisimpiä ovat tietenkin Jugoslavian laajan ja monipuolisen aseteollisuuden omat tuotteet. Tvällärin tai pataljoonan pioneerijoukkueen käsiin ajautuvista aseista yleisin on Jugoslavialainen Zastava M59/66 A1 –puoliautomaattikivääri. Myös Zastava –rynnäkkökivääreitä eri muunnoksina tulee vastaan usein. Kiinalaista kalustoa löytyy lähinnä albaanien vapautusarmeijan UCK:n jäljiltä.
 
 

Saksalainen MG 42 ja sen jugoslavialaiset muunnokset ovat yleisiä Balkanilla.

Osa löydetyistä aseista on jäänyt alueelle toisen maailmansodan ajoilta. Taukotilojen eli rauhanturvakielellä briiffareiden seinillä näkeekin usein Korkeajännityksistä ja sotaelokuvista tuttua materiaalia. - Saksalainen konekivääri MG 42 oli sodassa niin tehokas, että britit kutsuivat sitä kuoleman viikatteeksi, kertoo pataljoonan taisteluvälineupseeri luutnantti Koskela. MG 42 käyttää tehokasta patruunaa, ja konekiväärillä pystytään avaamaan tuli jopa 2000 metriin. Sen tulinopeus on myös suuri, ja piipun vaihtaminen ei vie kuin pari sekuntia.
 

Amerikan apua Titon partisaaneille. Hyvin säilynyt Thompson M1A1 –konepistooli.

Myös legendaarinen saksalainen MP 40 –konepistooli löytyy tvällärin kätköistä. - MP 40:n tulinopeus on melko pieni, Koskela sanoo. - Mutta se on erittäin varmatoiminen ja helppo huoltaa. Mielestäni se on hyvä ase. Muita usein tavattuja tuttuja ovat Amerikan apuna Titon partisaaneille lähetetyt Thompson-konepistoolit, Mauser K98 –kiväärit ja Tokarev-pistooli.
 

Zastava M70 AB2 –rynnäkkökivääri on ehtinyt hapettua pahan kerran kätkössään.

Taloetsinnöissä tavallisimpia vastaantulevia luvattomia aseita ovat erilaiset metsästysaseet, pulttilukkoiset kiväärit ja haulikot, joihin omistaja ei ole jostain syystä vaivautunut hakemaan YK-poliisin myöntämää aseenkantolupaa. - Joskus vastaan tulee kotitekoisia viritelmiä, jotka ovat yhtä vaarallisia kohteelle kuin ampujalle. Niissä on käytetty yleensä monien aseiden osia, ja piippu on voitu rakentaa vaikka vesijohtoputkesta, Koskela kertoo. Suomalaispataljoonan tvälläri ei suostuisi mistään hinnasta ampumaan useimmilla niistä, sen verran karuja hökötyksiä ne ovat.
 

Erään etsintäoperaation tulos: CZ 52 –pistooli, AK-47 ja valikoima Mauser K98 –variaatioita.

Nykyajan aseet ovat Koskelan mukaan pitkälti toistensa kaltaisia. Erot ja paremmuus ovat lähinnä makuasioita. Venäläiset käsiaseet ja tykit ovat kuitenkin tutkitusti käyttövarmoja. Mutta myös kotimainen RK saa häneltä kehuja. - Se täyttää varmasti tehtävänsä joka tilanteessa.

Aseiden huolto tärkeää

Koskela muistuttaa sotilaille säännöllisen huollon merkityksestä: - Täällä Kosovossa aseilla ammutaan melko vähän. Aseissa on kuitenkin oltava koko ajan hyvät öljyt sisällä. Aseiden huolellinen puhdistaminen on tärkeää, erityisesti jos on ammuttu valojuovia. Valojuovien ampumisen jälkeen ase on puhdistettava ja öljyttävä normaalisti. Parin päivän kuluttua ase pitää puhdistaa uudelleen.
 

Balkanin pirullisimpia tuttavuuksia: jugoslavialainen PMA 2 –putkimiina.

Henkilökohtaisen aseistuksen lisäksi myös ryhmäkohtainen varustus on käyttäjän vastuulla. Myös optisista laitteista on huolehdittava hyvin, ne ovat erittäin kalliita vekottimia. Suomen Pataljoonan taisteluvälineupseeri Kimmo Koskela paljastaa vielä, miten useimmat rikkoutumiset estetään: - Yleisin virhe on, että käsitellään laitetta jota ei tunneta. Laitteisiin pitäisi perehtyä hyvin ennen käyttöä.

Kotiinpaluu

Tietoja

Julkaistu: 18.10.2006

Kirjoittanut Jyrki Kotanen

Kategoria: Pitkät jutut

Tämä on jatko-osa postimestari Jyrki Kotasen maaliskuiseen matkakertomukseen, jossa auto (Volvo V 70) ajettiin SkopJeen. Nyt suuntana on Suomi. Vaimo Nina toimii kartanlukijana, henkisenä tukena ja tämän matkakertomuksen kirjoittajana.

Ajankohta: 16. - 24.10.2002

Reitti: Skopje - Thessaloniki - Larissa - Kalampaka - Igoumenitsa - Ancona - Igea Marina Bellaria - Venetsia - Jesolo - Torbole - StubaitaI/Mieders, Neustift - Garmisch Partenkirchen - Wiirtzburg - Fulda -Kassel - Hannover - Hampuri – Lübeck - Rostock - Hanko - Kerava - Jyväskylä

Tälläkään matkalla emme varailleet mitään hotelleja etukäteen. Jyrki varasi ainoastaan minulle lentolipun Helsinki- Budapest - Thessaloniki, SupaTravelin kautta Meteoran yöpymisen ja laiväliput välille Igoumenitsa - Ancona. Lämpimässä Italiassa halusimme olla useamman päivän. Tammen Euroopan tiekartasto 2001 oli taas kovassa käytössä. Valuutan kanssa ei ollut ongelmia euroaikana. Suomen eurot ovat haluttua keräilytavaraa.
 

Kreikka

Autoon ja heti matkaan. Sekoilimme heti vähän, mikä on suorin reitti etelään? Thessalonikin keskustan läpi
ei kannata lähteä ajamaan, vaan seuraa Halkidikin kylttejä ja nouse Ring Roadille. Siellä seuraa Ateenan/E75 opasteita. Matkalla on pari tietullia, joihin euroja meni yhteensä 2.80 e. Edelleen matka jatkui kohti Larissaa. Olympos vuori (2917 m) häämötti taivaanrannassa. Moottoritieltä on selvät kyltit tielle E92 Trikala. Tiet ovat hyviä, suoria pelloilla kasvoi puuvillaa.

Kalampakan kylä ja Meteoran kalliot alkoivat häämöttää juuri sopivasti kun pimeys alkoi tulla noin kello 19.00. Hotelli Edelweiss on kylän keskustassa. Auton saa kätevästi parkkiin hotellin sisäpihalle. Saimme kolmannesta kerroksesta hyvän huoneen, jonka parvekkeelta oli suora näkymä kohti kalliota. Upea näky! Kävimme nappaamassa pitataskut ja retsinaa. Keskustaan jäi vielä täysi meno päälle, mutta meillä uni voitti.

Vinkit

•  Malevilla on hyvä ja halpa lentoyhteys Thessalonikiin (183e/meno) www.malev.hu
•  Hotel Edelweiss (kolme tähteä)/ 42€
• 3 E, Venizelou Str.
• 42200 Kalampaka, tel: (04320) 23966,23884,24918/fax: (04320) 24733

Torstai 17. 10.

Heti aamusta lähdimme pienelle aamukävelylle. Kylä on rakennettu aivan kallioiden juurelle, ylhäällä sijaitsee kylän vanhin kirkko Mitrópolis. Muutkin matkalaiset alkoivat pikku hiljaa tulla aamupalalle. Meteoran luostari alueen pystyy ajamaan autolla ympäri. Pääkadulta käännytään heti oikealle ja tie johtaa suoraan luostareille.

Meteora merkitsee "ilmassa olevat kalliot ”. Kallioita peitti esihistoriallisina aikoina meri, jonka alle Thessalian tasanko jäi. Maa on hyvin viljavaa ja tasaista. Kallioiden outo ulkonäkö johtuu sateen ja tuulen vuorottelun aiheuttamasta eroosiosta. Luostarit ovat peräisin 1300-luvun alkupuolelta. Nykyisin munkkeja ja nunnia on vain kourallinen. Matkailija pääsee vain kuuteen luostariin. Jos aikaa on niukasti, kannattaa valita luostareista mahtavin, korkeimmalla sijaitseva, syrjäisin ja vanhin, Mega Meteoron (Metamorfosis). Sillä on upea kupolikirkko ja luostarin 1500-luvulta peräisin olevassa entisessä ruokasalissa on museo. Lähitienoolla on Varlaam-luostari, josta parhaiten näkyy yksi alkuperäisistä nousutorneista, joiden kautta tarvikkeet ja kävijät aikoinaan hilattiin köydellä ylös.

Vierailijoiden tulee pukeutua asiallisesti, miesten pitkiin housuihin ja naiset soveliaan mittaiseen hameeseen. Jos naisilla on pitkät housut jalassa, on niiden päälle vedettävä sisäänkäynnissä hame. Sisään ei pääse, ellei asu noudata ohjeita. Turisteja oli liikkeelläjonkin verran ja rihkamakauppiaita (alhaalla kylässä on halvempaa). Maisemat ovat upeat. Meiltä meni parisen tuntia, kun tutustuimme pääluostarissa ja ajoimme alueen ympäri. Kello 11 maissa lähdimme kohti Igoumenitsaa E92/6.

Tie alkoi nousta Pindosvuoristoon. Larissa - loannina väli on noin 155 km, hidasta vuoristotietä. Aikaa menee noin 4 tuntia. Kreikan pinta-alasta 78 % on vuoristoa. Rattia sai vääntää tosissaan. Meitä kohtasi aika epätodellinen näkymä, kun laskeuduimme vuoristosta kohti loáninan kaupunkia. Koko kaupunki ja järvi olivat pilvien peitossa. loánina sijaitsee kauniilla paikalla Paravotisjärven rannalla. Järven keskellä on pieni Nissi-saari. Olimme ajatelleet vähän jaloitellaja syödä, mutta päätimme jatkaa matkaa suoraan Igoumenitsaan. Ruokailun jälkeen voisi tulla väsymys ja matkaa oli vieläjäljellä. Maasto jatkuu vuoristoisenaja vaikeakulkuisena. Luonto on säilynyt koskemattomana, kumpa olisi voinut pysähtyä ja ottaa valokuvia. Maaperä on köyhää ja vaikeasti viljeltävää. Näin turistin näkökulmasta rauhallisena ja idyllisenä, aivan kuin löytäisi Kreikan todellisen ytimen. Julkista liikennettä on vähän. Rekkoja liikkui jonkin verran.

Kello 15 aikaan olimme perillä Igoumenitsassa. Aikaa oli mennyt 4 tuntia. Kävimme syömässä mousakaa, salaattia ja tsatsikia. Supermarketista ostimme evästä laivaan (SuperFast Ferriesillä kallista). Jyrki oli varannut laivaliput hyvissä ajoin Anconaan. Matkaliput lunastimme Blue Star Ferrisin toimistosta satamasta laskussa olevaa nimeäsi ja varausnumeroasi vastaan.

Igoumenitsa on pieni kylä kapealla maakaistaleella vuorten juurella. Kylän läpi kulkee valtatie etelään E55 (Parga, Prevenza). Kyltit ohjaavat hienosti satamaan ja sitten ne loppuvat yht'äkkiä. Ulkopuolinen ei tajua että laivojen lähtöterminaali on muutama valkoinen koppi merenrantakadun varrella. Mikäs siinä oli laivaa odotellessa kun lämpöä oli +25 ja täysikuu.

Läyhyautot tekivät oman jononsa ja pääsimmekin ensimmäisenä laivaan. Autot lastataan tosi tiukkaan ja koita siinä sitten ottaa selvää kreikkalaisen käsimerkeistä (ela, ela.!!). Naarmuja saa varoa. Laiva oli toisella matkallaan. Infotiskillä terminaalista saadut hyttiavaimet vaihdettiin toimiviin. Hytit olivat miellyttäviä ja montakaan yömyssyä ei tarvinnut ottaa kun uni voitti.

Vinkit

• Meteorassa kannattaa käydä
• tieosuus Kalampaka - Igoumenitsa on upea ajettava aurinkoisella säällä (heikkovatsaiset matkapahointivointi tabletit mukaan), mutta varmasti tuskien taival pimeällä, sateella, talvella. Varaa riittävästi aikaa.
• Pysähdyspaikkoj a on huonosti, joten valokuvaaminen hankalaa
• Kreikassa tankki täyteen
• omat eväät laivalle, jos et halua maksaa kiskurihintoja
• Blue Star Ferries Strintzis Iines www.bluestarferries.com

Italia

Joku oli saanut kännykkäänsä viestin että Italiassa on yleislakko. Mitenkähän se vaikuttaa?
Anconan satamassa oltiin 10.30. Autoletkan perässä vain ajeltiin satama-alueelta ulos. Lähdimme ajelemaan rantatietä (nro 16) pitkin kohti Pesaroa. Liikenne takkuili ja ajoimme moottoritielle E55. Automaatista otettiin kortti ja tällä kortilla maksetaan kun poistutaan moottoritieltä. Matkasuunnitelmat muuttuivat koko ajan. Päätimmekin tutustua San Marinoon ja etsiä yöpymispaikkaa jostakin Riminin suunnalta. San Marino oli aikoinaan keskiaikainen kaupunkivaltio ja nykyään on maailman vanhin tasavalta. Sen perusti kivenhakkaaja Marino vuonna 301. Sen alue on pääasiassa kukkulaista maastoa, jonka yläpuolella kohoaa Titano- vuori (750 m). Pinta-alaa on 61 km2; pääkaupungin lisäksi rajojen sisäpuolella on kahdeksan muuta kylää. Asukkaita on 26 500. Onneksi turisteja oli vähän joten kapeilla kaduilla oli mukava kävelläja tutkailla erilaisia kauppoja. Parkkipaikka löytyi helposti ja oli kohtuuhintainen 2h/3,5e. Suurin osa on rihkamaa, mutta nahkatuotteita myytiin edullisesti.

Ajelimme Riminin rantakadulle ja yritimme löytää auki olevaa hotellia. Lähes kaikki kiinni ja yhdessä pyydettiin 95e/yö!! Eikä ollut edes mikään hieno hotelli. Ajelimme päämäärättömästi rantatietä pohjoista kohti. Bellarian kylän, kohdalla poukkasimme Hotel Manuelin pihaan. Nyt löytyi sopivan hintainen 50e/yö/2-hhuone. Auto jäi rantakadun varrelle hotellin pihaan.

Mistäs täältä löytää jonkun ravintolan? Nälkä oli jo hirmuinen. Kylää halkoi joki. Kalastusalukset olivat käyneet aamulla nostamassa saaliinsa. Hätäpäissämme löysimme noutoruoka/pizza paikan. Siinä yritimme selvittää italiaksi mitä haluamme pitsamme päälle. Mikä on valkosipuli italiaksi?

Vinkit

• kellot käännetään tunti taaksepäin
• San Marinossa kannattaa käydä
• suosittelen edelleen Senigalliaa ja Perugiaa yöpymispaikoiksi (katso maaliskuinen matkakertomus)
• englantia ei puhuta, jos osaat itallan alkeita niin hyvä.
• Hotel Manuel, Via Tito Livio 3, 47813 Igea Marina, Bellaria

Tyypillisen aamupalan jälkeen matka jatkui. Ajelimme Isä Camillon maisemissa Po-joen laaksossa kohti pohjoista tiellä 16/309/E55. Aamulla suunnittelimme ajavamme jonnekin Venetsian lähelle, mutta nyt päätettiinkin päräyttää suoraan Venetsian keskustaan niin pitkälle kuin autolla pääsee.

Tie oli hyväkuntoinen ja liikenne rauhallista. Pysähdyimme jaloittelemaan tienvarressa sopivasti olevalle vanhalle luostarille Pomposalle. Komea kellotorni (1063) näkyi kauas. Tasaista oli kuin Pohjanmaalla. Ostimme paikallista viiniä pellon varteen kyhätystä kojusta.

Meillä ei ollut Venetsiasta mukana mitään karttoja tai esitteitä. Ajoimme niin pitkälle kuin viitat neuvoivat parkkitaloon Tronchetton saarelle (josta olisi päässyt vaporettolla keskustaan). Päivän parkkeeraus maksoi 18e. Jouduimme ajamaan kolmanteen kerrokseen. Jyrki erehtyi kysymään jotakin miehiltä, jotka pyörivät hallissa näyttämässä vapaita autopaikkoja. Tyyppi puhui kännykkäänsä ja lähti ohjaamaan hissille. Odoteltiin ja kohta pari hyvin pukeutunutta pariskuntaa tuli mukaan. Ihmeteltiin mikä on homman nimi? Alhaalla odotti toinen kaveri, joka ohjasi meidät venerantaan.

Ahaa, tyypit järjestävät yksityisen venekuljetuksen suoraan maailman kauneimmalle aukiolle Piazza San Marcolle. Tämä lysti maksoi 20€. Pikku paattiin ahtautui vielä pari muuta pariskuntaa, jotka eivät nähneet muuta kuin toisensa. (Venetsia on rakastavaisten kaupunki.) Veneessä oli yhteensä 12 henkilöä, toivottavasti pysytään pinnalla.

Laguunin suojassa lepäävä kaupunki on kaunis, mutta samalla talot ovat pahasti rappiolla. Asukkaita on noin 75 000. Se on rakennettu 118 alavalle saarelle. Rakennukset on pysytetty lukemattomin merenpohjaan juntattujen paalujen varaan. Venetsia on kaikkiaan 177 kanavan ja niitä ylittävien noin 450 sillan labyrintti. Paras keino tutustua kaupunkiin on jalkaisin. Aina avautuu mielenkiintoisia näkymiä; hämäriä, kapeita kujia, rappeutuvien palatsien luukuin peitettyjä ikkunoita, pieniä kivisiltoja, gondoleja. Venetsia tuntuu aika ajoin jonkinlaiselta aavakaupungilta.

Vene pääsi perille ja takaisin päin lähtisi vaporetto (vesibussi) numero 82. Piazza San Marcolla oli tungosta. Basilica di San Marco kirkkoon piti jonottaa, joten hartaasta tunnelmasta ei ollut tietoakaan. Torin maailmankuuluissa kahviloissa orkesterit soittivat klassista musiikkia ja yhdestä näissä tapasimme Markuksen vaimoineen. Olivat muuten juoneet elämänsä kalleimmat kahvit, 25e! Myös musiikista oli laskutettu, mutta paikan loistava sijainti korvaa rahanmenon. Me pääsimme siivellä. Kävelimme rantakadulla, ohi Ponte dei Sospirin Muokausten Sillan. Köyhänä matkailijana söimme omia eväitä repusta. Sisäänpääsy Dogien palatsiin 1. Palazzo Ducaleen oli IO e/hlö. Halvinta ja hauskinta ajanvietettä on muiden ihmisten seuraaminen.

Aika kului nopeasti ja noin 15 aikaan suunnistimme vaporetolle. Ostimme lipun pysäkiltä olevasta kojusta. Hinta oli yhteensä 6,5e kahdelta hengeltä. Saimme hyviä valokuvia, sillä tämä linja kulkee koko Canal Granden läpi. Voit katsella kuinka keskiaikaiset palazzot lipuvat ohi ja yrittää unohtaa kanavassa kelluvat roskat ja veden yllä leijuvat katkut. Tunnin päästä oltiin Tronchettossa parkkihallilla. Vesibussi jättää hallin toiseen laitaan, josta löytyy myös maksupiste, jossa voit maksaa Visalla tai seteleillä (varmin).

"Venetsian kaupunki on niin epätodellinen, ettei sen olemuksesta saa täyttä selvää, ellei ole sitä itse nähnyt kunnollaja silmästä silmään.”
 Carlo Goldon

Lähdimme ajamaan tietä nro 14 kohti Jesoloa (40 km). Matkalla oli tietyö ja jouduimme ajelemaan kiertotietä. Lido di Jesolon rantakaupunki näytti hyvin samanlaiselta kuin Riminikin, Vanhan Jesolon keskustassa aikamme pyörittyämme löysimme perhehotelli? ravintolan Udines da Aldon. Hintakin oli sopiva 50€/yö.

Vinkit Venetsiaan
 

• yllättävän helppo tulla ja vesibussi liikenne selkeää
• aika loppui kesken, tänne on tultava uudestaan ajan kanssa poikkea tallatuilta kaduilta tutkimaan sivukujia
• käynti olisi pitänyt ajoittaa aikaiseen aamupaivään, niin tungoksen olisi voinut ehkä välttää kallista
• Hotel Udinese da Aldo, Via C. Battisti, 30016 Jesolo , tel. (0421) 951407 /09

Sunnuntai 20.10.

Oli ollut viileämpi yö, +5. Aamukävelyllä oli hiljaistaja rauhallista. Vanhat ihmiset kiiruhtivat aamumessuun. Aurinko nousi.

Hotellimme Udinese da Aldo on perustettu vuonna 1929. Nykyinen omistajapariskunta Aldo e Stefano Danieli olivat vielä hommissa, tosin ehkä olisi ollut parempi jättää hommat jo nuoremmille. Herra laahusti aamiaistarjoilussa ja rouva oli baarissa, jossa paikalliset vanhat herrat nauttivat aamukahviaan (viiniään). Ravintola oli kuuluisa merenherkuistaan ja erilaiset kunniakirjat täyttivät eteishallin. Hotelli oli persoonallisen vanhan aikainen.

Lähdimme ajelemaan kohti Gardaa, moottoritie A4 E55/70. Suunnistimme moottoritielle, jossa jouduimme pahaan ruuhkaan. Seisomme noin tunnin jonossa. Kuski alkoi hermostua, mikä siellä maksaa? Syy oli yksinkertainen: toiselle puolelle kaistaa vaihdettiin lamppuja ja tietyömiehet olivat panneet koko kaistan kiinni. Nyt yhdelle kaistalle pyrki neljän kaistan autot! Ja tietenkään tästä ei kerrottu riittävän aikaisin. Loppujen lopuksi päästiin painamaan autobaanalle täysillä. Matka taittui nopeasti. Tietulleja 7,8 e.

Lago di Garda on luonnonkaunis alppijärvi, jonka syvin kohta on 346 in. Sen rannoilta kohoavat erikoisesti hohkavat Dolomiitit. Noin 250 km jälkeen/klo 12.30 Gardajärvi avautui eteemme Olimme Gardan kylässä, josta tieE70/A4 lähti kiemurtelemaan järven itäpuolta ja pohjoista kohti.

Maisemat ovat mahtavat, mutta valokuvia ei pysty ottamaan. Tie kiemurtelee kapeana eteenpäin ja koko ajan on liikennettä, erikoisesti pyöräilijöitä. Torbolen kylän kohdalla puokkasimme Casa Natalyn pihaan, josta löytyi hyvä huone. Mitkä maisemat! Auton saimme rinteen juurelle hotellin omalle parkkipaikalle.

Torbolen kylä osoittautui täysosumaksi. Sää suosi, lämmintä oli +20. Lähdimme heti tutkimaan ympäristöä. Järvenrantaan oli rakennettu hieno kävelykatu, joka jatkui aina Rivaan asti. (Riva del Garda). Olimme aivan j ärven pohjoispäässä j a lähes kahden ja puolen kilometrin korkeuteen nousevien vuorten väliin jää Riva. Paikka oli niin vuoren juurella varjossa että siellä lämpötila laski + 13. Nyt kyllä taisi tulla vähän pidempi kävelylenkki noin 15 kilometriä. Itse Torbolekin on tutustumisen arvoinen. Kiipesimme vanhaa tienpohjaa ylös rinteelle Valletta dl Santa Lucialle, jonne oli merkitty näköalapaikka. Nyt oltiin taas ihan eri maailmassa, oliivipuiden ja viiniköynnösten ympäröimänä. Pimeys alkoi hiipiä, joten emme ehtineet kiivetä aivan huipulle.

Vinkit

• Garda on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka
• Torbole ? Riva alueella kannattaa olla kaksi yötä.
• Casa Nataly 52e/yö. Piazza Alpini 10, 38069 Torbole Sul Garda puh. 0464 ? 505341, fax 0464 - 506223 email: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Itävalta

Maanantai 21.10.

Hyvästit on jätettävä vaikka olisimme halunneet jäädä viedä lämpöön .Vähän runsaamman aamiaisen jälkeen suuntasimme auton nokan kohti Brenneron solaa. Jaa siinä se tapahtui! Auton muovinen etupuskuri osui johonkin puuaitaan kun lähdettiin hotellin parkista. Kuskilla oli päivä pilalla.

Kaunis Torbole jäi pian taakse ja ankea moottoritie A22/E45 alkoi Itävallan rajalle. Lähellä Italian rajaa ostettiin 10 Tages Vignette ?tietulliinaksii 7,6O€. 10 päivän tarra, joka laitetaan näkyviin tuulilasiin. Jokaisen valtion moottoritietä käyttävän on maksettava käyttöajan mukaisesti tiemaksu. Muita maksuja oli 9,5+8 €. Kello oli noin 11. Ajoimme Schönber iin Stubaitalin kohdalla moottoritieltä pois ja yövyimme samassa Eleonoran majatalossa Miedersin kylässä kuin maaliskuussa. Sää oli hyvin tuulistaja lämpöä vajaa +10.

Ajoimme pikkutien aivan päähän ohi Neustiftin kylän. Stubaier Gletscherbahniin, Mutterbergiin (1750 m), jossa oli laskettelukeskus. Hiihtohissit lähtivät aina 3215 m korkeuteen. Lunta oli maassa ja vettä tihkusi. Emme harrasta laskettelua, joten tämä oli aivan uutta meille. Mutta miksi jytä soi koko ajan täysillä? Eikö luonnon hiljaisuus ole mitään? Taas säästettiinja syötiin omia eväitä.

Vinkit

• Tietulleihin paljon rahaa välillä Brennero - Itävallan raja 24,5 euroa. Hiihtokeskuksen menoa mielenkiintoista seurata
• alppikylässä on oma tunnelmansa

Saksa

Tiistai 22.10.

Illan suunnitelmien mukaan lähdimme kohti E533/Garmisch - Partenkircheniä ja edelleen kuuluisaa Saksan Romantishe Strassea (tienro 23) pitkin Neuschwansteiniin, Prinsessa Ruususen linnalle. Ajelimme pikkuteitä, mutta meidän mielestämme romanttinen tie ei paljon eronnut suomalaisesta maalaismaisemasta. Ehkäpä se on kaupungissa asuville saksalaisille erilaista ja ihmeellistä

Prinsessa Ruususen linna tuotti pettymyksen jo heti ensi metreillä. Auton parkki maksaa 4e ja kuinka paljon olisi pitänyt pulittaa sisäänpääsystä. Ei kiitos, meidän puolestamme saa linna jäädä näkemättä, ja kuskin kaasujalkaa alkoi jo painaa. Äkkiä moottoritielle että saa polttaa vähän karstoja. Nyt rupesi matka taittumaan, kun keskinopeus hitaammallakin kaistalla oli noin 140 km/h ja ohitukset sujuivat 160 km/h nopeudella. Koko ajan piti seurata tarkasti takaa tulevaa liikennettä, joka parhaimmillaan ajeli ohitsemme yli 200 km/h. Tarkkana piti olla etenkin, kun itse aikoi ohittaa jonkun hitaamman edelläkulkijan. Matka jatkui nopsasti ohi Würtzburgin E43/7.

Tankattiin ja syötiin kunnon annoksen rastplastissa. Jyrki oli rauhanturvaajana Golanilla vuonna 1988 - 1989. Tammikuussa 1989 ajelimme Israelista kohti Suomea ja yövyimme silloin Fulda. Nyt päätimme mennä samaan paikkaa verestämään muistoja. Päivämatka yli 500 km.

Fuldassa on asukkaita noin 100 000. Tuomikirkko, Michaelskirche (822) on yksi Saksan vanhimmista, Muuta nähtävää on tuomiokirkko (1712), jossa on Saksan apostolin Bonifatiuksen hauta, keskiaikainen kaupunginmuuri, vanhakaupunki, linna ja kasvihuoneet. Silmiimme osui Gasthaus "Zum Kronhof '. Alakerrassa toimi pubi ja yläkerrassa oli muutama huone. Omistajatar istui pöydän päässä ja veti tupakkaa posket lommolla. Hän puhui jonkin verran englantia. Auton jouduimme jättämään kadun varteen. Sää oli lämmin + 14 ja vettä sataa tihuutteli. Lähdimme heti tutustumaan vanhaan keskustaan ja syömään. Matkalla löytyi myös muutama tavaratalo, jossa ihmeteltiin halpoja hintoja/vaatteiden hyvälaatuisuutta. Visa vinkui. Iltapalaa otettiin paikalliset kalaburgerit. Hyvää oli mutta rasvaista. Majatalon alakerrassa oli jo täysi menopäällä.

Vinkit

• autobaanat vetävät hyvin ja matka taittuu nopeasti
• Fulda sopivasti keskellä maata. Koko Saksan läpiajo on päivässä on liian rankka.
• Gasthaus"ZumKronhof'/Restaurant?Fremdenzimmer/ChristaundCarolaKremer (0661)74147 Am Kronhof 2, 3603 7 Fulda

Keskiviikko 23. 10.

Aamiaistarjoilussa jatkui sama ”Halloweemainen" tunnelma. Vanha rouva tarjoili aamiaista viitta päällä., Pöydissä oli koverretut kurpitsanaamat ja noita?akkoja. Emme kai olleet joutuneet Addam's Familyn taloon?

Tänään ajettaisiin suoraan Rostockiin E22/ 1. Matka jatkui ohi Kasselin, Hannoverin, Hampurin ja Lübeckin. Moottoritie lipui ohi samanlaisena, rekat jyräsivät oikealla kaistalla. Ajoimme 9?15 yhteensä 600 kilometriä. Lübeckin jälkeen tie poukkoili miten sattui, pitkin metsiä. Kartalla moottoritie 20 alkaa keskeltä ei mitään. Rostockissa koitettiin löytää laiva satamaan. Huoltoasemalta oli pakko kysyä, väärin oltiin ajettu. Satama on merkitty kyltteihin nimellä: Überseehaven. Täytyy osata sompailla moottoritielle 19, josta on sitten selkeämmät kyltit satamaan. Meillä oli liput vasta torstain laivaan, mutta Jyrkillä alkoi olla jo kotiikävä, joten ajateltiin kysäistä olisiko tämän illan laivaan tilaa. Tilaa oli ja saimme vaihdettu liput. Jouduimme maksamaan 25€ peruutusmaksun.

Kello oli 15.30 ja laivan lähtöselvityksessä piti olla viimeistään kello 18.00. Matkalla olimme nähneet ison kauppakeskuksen ja äkkiä sinne viimeisille ostoksille. Taas pyörittiin teillä, miten sinne ajetaan....Onneksi löytyi iso ruokakauppa, josta saatiin kunnon eväät laivalle ja halavalla. Suurin osa matkustajista oli venäläisiä, jotka kulj ettivat käytettyjä autoja Venäjälle. Tällä kertaa oli hyvin edustettuina kirgiisitja muut Venäjän Aasiasta lähtöisin olevat. Miehet teippasivat autojen etunokat vahvoilla ilmastointiteipeillä. Ihmeteltiin miksi? Venäjän huonoilla teillä irtokivet hakkaisivat pellit tolijoiksi ennen kuin auto olisi perillä myynnissä. SuperFast Ferriesin lähtö myöhästyi tunnin vilkkaan satama liikenteen vuoksi. Laiva oli siisti ja ikkunallinen hytti mukava. Omia eväitä syötiin ja juotiin. Uni voitti kuskin hyvin äkkiä. Upea täysikuu

Vinkit

• varaa riittävästi aikaa löytääksesi Rostockin sataman,ainakin jos tulet Lübeckin suunnasta
• Rostockin satama on Überseehaven kylteissä
• ostoskeskuksessa Visa ei käynyt. Halvat hinnat saa pään pyörälle.

Merellä ja Suomessa

Kaunis aamu valkenee merellä. Nautittiin merimaisemista, luettiin ja maittavan oman lounaan söimme hytissä. Venäläiset pelasivat lautapelejä ja korttia. Tupakan savu oli mahtava. Tax-freet ovat pienet., mutta saimme halpaa olutta, 7 e/case. Matka meni yllättävän joutuisasti. Perillä Hangossa olimme noin kello 19 maissa. Hangossa ajoimme punaiselle linjalle. Venäläiset täyttivät tullikamarin, joten odottelimme rauhassa tunnin ennen kuin menimme esittämään auton paperit.

Tullissa täytetään kaksi paperia, joilla saat siirtokilvet (=muovitarrat) suomalaisten vientirekisterien tilalle. Hinta 13 euroa. Niihin saa viikon voimassaolon, jonka kuluessa auto on tullattava. Autolla sai ajella Keravalle ja yöpyä siellä. Tullimiehet eivät tarkistaneet tavaroita, kysyivät vain onko sallitut määrät juomia. Kello oli jo 21 illalla kun pääsimme jatkamaan matkaa. Olipas pimeää ja räntää satoi. Perillä olimme 23 maissa. Olisi ollut rasittavaa ajaa pimeydessä Jyväskylään asti.

Perjantai 25. 10.

Aamupäivällä ajelimme kotiin. Jyrki lähti heti tulliin. Ennen tullausta piti täyttää neljä erilaista lomaketta. Lomakkeessa kysellään auton tiedot sekä omat oleskelut ulkomailla sekä ajoneuvon vienti ulkomaille. Auton tekniset tiedot sekä kaikki päivämäärät kannattaa varata mukaan (palvelusaika, auton vienti ja tuonti). Autolla saa ajella kuukauden ajan missä vaan. Tullauspäätöksen ja tarkan laskun veron määrästä pitäisi tulla noin kolmen viikon kuluttua.

Matka onnistui erinomaisesti, selvisimme liikenteestä ilman haavereita (paitsi naarmut muovilistassa) ja säät suosivat. Reilu viikko riittää hyvin auton tuomiseen, jos ajetaan tätä suorinta reittiä. Autobaanat ovat tylsiä eikä paikallisesta elämästä nää mitään, mutta liikenne on sujuvaa ja matka etenee joutuisasti. Saksa on niin iso maa että sen ajamiseen i menee pari päivää. Ajoimme vain valoisaan aikaan, koska pimeällä ja tuntemattomilla teillä onnettomuusriski kasvaa. Italian lämmössä oli voinut olla vielä yhden yön lisää.. Kilometrejä kertyi mittariin noin 2000. Laivamatkat lyhentivät mukavasti ajokilometrejä. SuperFast Ferrisien laivat ovat siistejä.

Kustannuksista
 

Reissuun kului rahaa, mutta kaikkia asioita ei voi mitata vain euroissa. Marraskuun räntäsateessa on mukava muistella Italian lämpöä. Suosittelemme Senigalliaa, Venetziaaja Garda järvellä Torboleneaja Riva

Kovat piipussa Makedoniassa

Tietoja

Julkaistu: 18.10.2006

Kirjoittanut Petteri Värtö

Kategoria: Pitkät jutut

Rauhanturvaajat tarkistivat krh:n operatiivisen valmiuden

Suomen Kosovossa palvelevan rauhanturvapataljoonan komentaja everstiluutnantti Hannu Alén tarkasti tammikuun puolivälissä kranaatinheitinjoukkueittensa operatiivisen kyvyn keskellä Makedoniaa, Krivolakin ampuma-alueella. Kevyillä heittimillä toteutetussa harjoituksessa kranaatit löysivät maaliinsa lopulta hyvin.
 

Suomalaiset rauhanturvaajat harjoittelivat epäsuoran tulen käyttöä kevyillä kranaatinheittimillä Makedonian Krivolakissa

– Aamupäivän aikana ei päästy vaikutusammuntaan, mutta päiväammunnoissa alkoi jo osua, ampumaharjoituksen johtaja kapteeni Matti Sopanen huoahti tyytyväisenä alun jälkeen.

Aamun  haasteet seurasivat sekä tulenjohtopaikan pitkästä tähystysetäisyydestä että maalialueen suurista korkeuseroista. Myös ballistisen sääsanoman puuttuminen vaikutti ammuntaan.

–  Alussa iskemät olivat vaikeita tähystää, koska kumpuileva maasto kätkee helposti kevyiden heittimien iskemät. Ongelmasta päästiin, kun maali paikannettiin helpommin tähystettävään maastoon ja lähemmäksi tulenjohtopaikkaa, Matti Sopanen kertoo.

Ongelmallinen maasto tarjoaa kuitenkin oivat mahdollisuutta harjoitella Suomesta poikkeavissa olosuhteissa.

– Maali oli 140 metriä alempana kuin tuliasemat, mikä ei kotimaassa ole järin tavallista. Lapissakin siihen on vain harvoin mahdollisuus, tulijoukkueen valvojana harjoituksessa toiminut kapteeni Raino Kukonlehto sanoo.

Päiväammuntojen oppi palveli hyvin hämärän tullen harjoiteltua valaisuammuntaa.

– Pimeällä ammutut valaisuammukset valaisivat näyttävästi tulenjohtajan määrittämän alueen.
Päivän aikaisemmista ammunnoista saatu oppi ja havainnot tuottivat tulosta, tulenjohtoerotuomarina ollut luutnantti Miska Harmaala toteaa.

 
Tulenjohtopaikan toimintaa vaikeutti aamupäivällä pitkä tähystysetäisyys ja  vaikea maasto 

  Krivolakin kolmepäiväiseen ampumaharjoitukseen osallistui kaikkiaan 75 suomalaista rauhanturvaajaa. Heistä 55 kuului kahdesta kranaatinheitinjoukkueesta ja kolmesta tulenjohtopartiosta koostuneeseen ampumaosastoon.Ampumaosastosta vain puolella oli aikaisempaa kokemusta epäsuorasta tulitoiminnasta.

 – Osa sotilaista on saanut koulutusta epäsuoran tulen käyttöön varusmiespalveluksessa ja osa on koulutettu Kosovossa. Jokaisen rotaation yhteydessä Suomen Pataljoonan komppanioihin nimetään heitinjoukkueet ja tulenjohtopartiot, joita koulutetaan rauhanturvatyön ohessa, Raino Kukonlehto kertoo.

Koulutuksesta vastaavat pääsääntöisesti kantahenkilökuntaan kuuluvat rauhanturvaajat, joilla on kranaatinheitintausta, mutta myös reserviläiset heitinryhmien johtajat harjoituttavat ryhmäänsä.

Koulutus kulminoituu Krivolakin kovapanosammuntoihin, joita pataljoonalla on toistaiseksi ollut neljä kertaa. Tammikuun ammunta oli ensimmäinen talvella järjestetty.

– Ammunta rikkoo Kosovon arkea ja tuo siihen vähän vaihtelua. Ammuntoihin osallistujilla on luja motivaatio, Raino Kukonlehto sanoo.

Kaikilla aseilla

Noin 180 kilometriä Lipljanista, Suomen pataljoonan esikuntaleiristä Camp Villestä, etelään sijaitseva Krivolakin ampuma-alue kuuluu Makedonian puolustusministeriölle.

Makedonian oman armeijan sekä suomalaisten ohella alueella ovat ampumaharjoituksia pitäneet ainakin belgialaiset, brittiläiset, kreikkalaiset, ranskalaiset ja ruotsalaiset Kosovossa palvelevat
rauhanturvajoukot. Krivolakissa käydään, koska Kosovossa ei ole sopivaa aluetta räjähtävillä ammuksilla ampumiseen.

Vuoristoisen alueen koko on kaikkiaan noin 22 500 hehtaaria, joten lääniä riittää hyvinkin erilaisille ammunnoille.

– Täällä on mahdollisuus ampua lähes kaikilla maavoimien käytössä olevalla kalustolla, Matti Sopanen sanoo.

– Paikan suurimpia ongelmia ovat pitkät välimatkat ja alueen vähäinen tiestö, hän jatkaa.

Myös tiestön kunto talvisaikaan ja sateisina kausina aiheuttaa ongelmia ampuville joukoille. Suomalaiset rauhanturvaajat eivät esimerkiksi päässeet alun perin aikomiinsa tuliasemiin teiden kehnon kunnon takia. Siksi muun muassa suora-ammuntaharjoitus jäi suorittamatta.

Teksti ja kuvat:

Kosovon keskinen prikaati siirtyi Suomen johdettavaksi

Tietoja

Julkaistu: 18.10.2006

Kirjoittanut Asko Tanhuanpää

Kategoria: Pitkät jutut

Kiljusen alaisuudessa toimii kaikkiaan noin 2 900 rauhanturvaajaa, jotka edustavat kahdeksaa kansallisuutta.

Tapahtuma on sikäli historiallinen, että koskaan aiemmin ei puolustusliitto Natoon kuulumaton maa ole johtanut prikaatitason joukkoa Kosovossa. Kenraali Kiljunen on myös ensimmäinen suomalainen, joka saa johdettavakseen suoraan Naton komentoketjussa olevan prikaatin.

Pääesikunnan nykyinen päällikkö Kari Rimpi johti 1997-98 monikansallista prikaatia Bosniassa, mutta tuolloin prikaati oli osa amerikkalaista divisioonaa.

Suomen mahdollisuus nousta monikansallisen prikaatin johtoon Kosovossa oli esillä ensimmäisen kerran kesällä 2002. Hallitus hyväksyi asian jo samana syksynä.

- Kysyntä ja tarjonta vain kohtasivat meidän kannaltamme sopivalla tavalla. Kysymys on täysin irrallisesta tapahtumasta, jolla ei ole mitään tekemistä esimerkiksi Suomen Nato-jäsenyyden kanssa, kenraali Kiljunen korostaa.

Tapa toimia säilyy muuttumattomana

Tärkeimmäksi tehtäväkseen monikansallisen prikaatin komentajana kenraali Kiljunen nostaa turvallisuuden takaamisen johtamansa prikaatin alueella.

- Tapa toimia tulee säilymään varmasti entisellään. Edeltäjämme ovat tehneet hyvää työtä, eikä menetelmiä ole syytä lähteä muuttamaan, hän selvittää.

Kiljusen mukaan Kfor-joukkojen saumaton yhteistyö muiden alueella toimivien kansainvälisten järjestöjen kanssa on ensiarvoisen tärkeä asia, jotta järjestäytynyt rikollisuus saataisiin kitkettyä Kosovosta.

- Vain yhteistyöllä YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen kanssa pystymme auttamaan kosovolaisia rakentamaan toimivaa demokraattista yhteiskuntaa ja samalla siirtämään vastuuta yhteiskunnan pyörittämisestä nykyistä enemmän paikallisten ihmisten vastuulle, Kiljunen näkee.

Joukkojen määrää on varaa laskea

Kenraali Kiljunen ei ota kantaa siihen, miten kauan sotilaita Kosovossa tarvitaan. Hänen mukaansa varmaa on ainoastaan se, että joukkojen määrää pystytään vähentämään selvästi nykyisestä 29 000:sta.

- Alueen turvallisuuskehitys on ollut siksi positiivista, että joukkojen vähentäminen on perusteltavissa. Tätä tukee myös se tosiasia, että Kosovolle ei ole nykyisessä tilanteessa uhkaa alueen ulkopuolelta.

Prikaatikenraali Kiljusen ohella keskisen prikaatin esikunnassa työskentelee noin 25 suomalaista upseeria ja esikuntaa tukevassa huolto- ja viestikomppaniassa suomalaisia on vajaat sata. Kaikkiaan Kosovossa toimii noin 800 suomalaista rauhanturvaajaa.

Komentajuuden ohella keskeisin Suomen hallussa oleva elementti on prikaatin johtamis- ja viestijärjestelmän pyörittäminen.

- Jo nyt voidaan sanoa, että kaikki toimii ongelmitta. Varsinkin tekniikkapuoli on ollut hyvää mainosta Suomelle, tiivistää Kiljunen.

Hyvää mainosta ja kokemusta

Paitsi hyvää mainosta ja mainetta saa Suomi Kiljusen mukaan Kosovosta myös kosolti arvokasta kokemusta, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi pohjoismaisen prikaatin kehittämisessä.

Kenraali Kiljusen komentajakausi Kosovossa kestää puoli vuotta eli tulevan marraskuun alkuun. Suomen jälkeen seuraavan puolivuotiskauden ajan johdossa on Ruotsi. Huolto- ja viestikomppanian suomalaiset osat toimivat Kosovossa täyden vuoden.

STT - ASKO TANHUANPÄÄ