skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Pitkät jutut

Mechanical Mine Clearin In Cambodia

Suomalaisia on palvellut YK:n alaisessa UNDP:n mekaanisessa miinanraivaustehtävissä Kamputseassa vuodesta 1998 lähtien. Maailman ja Kaakkois-Aasian köyhimpiin lukeutuvassa kehitysmaassa on ollut 19 suomalaista raivaajaa erilaisissa tehtävissä yleensä vuoden pestissä. Suomalainen miinanraivaaja, ja kuinka ollakkaan, usein entinen YK-käivärä on näköjään paikassa kuin paikassa kotonaan.

Finn Flail Team tai tutummin FFT on raivannut raisuilla mekaanisesti Kamputseassa yksitoista erisuuruista miinakenttää. Ainoa ja selkeä vertailukelpoinen mittaustapa raivaustyölle on täällä raivatut neliöt sekä niiden aiheuttamat kustannukset. Kokonaistulos FFT:llä on n. 700 000 m2 , josta suurinosa ,n. 2/3 on raivattu toimintakautenna 2001-2.

Isäntäorganisaatio Cambodian Mine Action Centre (CMAC) on laskenut raisujen raivauskustannuksia raivattua neliömetriä kohden. Kenttäkustannukset ovat laskeneet kolmen vuoden kuluessa 0,41 $ nykyiseen 0,12 $ /m2. Tähän summaan ei ole sisällytetty "pääkonttorin" hallinto- yms. kuluja Phnom Pehnissä. Raisujen raivauksen jälkeen alue on tarkistettava YK:n humanitaaristen ohjeiden mukaan vielä manuaalisesti miinaharavalla tai miinakoirilla nuuhkimalla.

Tämän jälkeen päästään YK:n vaatimaan 99,6% raivausvarmuuteen. Viime syksynä aloitettu yhteistyökokeilu -raisut&miinakoirat- on saanut varauksettoman vastaanoton ja tulokset ovat olleet hyviä. Nämä kaikki yhdessä nostavat lopullisen puhtaan neliön hintaa kolmin-nelinkertaisesti, mutta silti se jää alle puoleen taalan/ neliö. Kun vastaavasti englantilainen raivausorganisaatio MAG saa kustannuksiksi 0,7 $ per neliö omalle työlleen, niin hintahaarukka on kutakuinkin samansuuruin
en ja suuntainen.

Kamputseassa on arvioitu miinakenttiä olevan n. 3500 km2. CMAC raivaa vuodessa noin 10 km2 vauhtia, joten miinakentillä raivaamista olisi ollut tarjolla tällä vauhdilla 350 vuotta ! Toisten lähteiden mukaan raivaamista olisi 150 vuotta. Työtä on kuitenkin kummankin arvion mukaan paljon tekemättä ja eikä se edes lähivuosina lopu. Cambodian Mine/UXO Victim Information System (CMVIS) mukaan oli vuonna 2001 marraskuuhun mennessä Kamputseassa sattunut 764 raportoitua miinaonnettomuutta. 1998 vuoden jälkeen (2046 onnettomuutta) suunta on ollut onneksi kokoajan
 tasaisesti laskeva. Kiitos koululaisten ja lasten keskuudessa tehtävän tärkeän miinavalistustyön sekä koordinoidun jatkuvan raivaamisen.

Näitä tuloksia tarkastellessa olikin harmillista, että UM päätti lopettaa juuri tässä vaiheessa Kamputsean miinanraivausprojektin rahoituksen. Nyt loppuaikoina kun kaikki olisi ollut "valmista", perustamiskustannukset poissa ja operaatio toimii jo rutiininomaisesti varmasti. Vuositasolla olisi ollut kyse parinsadantuhannen euron menoerästä ja tarvittavista kaluston vuokrista. (Vertailuna esim. Suomen Afganistan-operaation kolmen ensimmäisen kuukauden kulut on n. 6 (kuusi) miljoona euroa, IL 5.1.2002) Konkreettinen ja kehitysyhteistyörahoilla saatava todellinen hyöty olisi ollut jatkossa aivan eri luokkaa kuin pelkkä avustussumma jollekin järjestölle. Näillä könttäsummilla kun on tapana hävitä tässä maassa "byrokratian" syövereihin tai pahimmillaan jonkun omaan taskuun.

Suomi jatkaa selkeästi valitsemaansa linjaa ja jatkaa kaiken mekaanisen miinanraivauksen alasajoa. Viimeinen vaihtomies lähtee piakkoin Mosambikin Maputoon. UM lopettaa myös Mosambikin humanitaarisen miinanraivauksen toiminnan ja rahoituksen syyskuussa 2002. Kosovon vastaava humanitaarinen operaatiohan lopetettiin jo vuoden 2001 syyskuussa kestettyään reilun puolitoista vuotta.

Luopuessaan tästä pisimpään kestäneestä projektista Suomi menetti yhden hyvän pr- ja testikohteen myös raisujen ja raivaimien kehittelyssä. Sillähän ei liene ollut päätökseen vaikutusta, että Suomi on puolustuspoliittisessa selonteossaan päättänyt luopua jalkaväkimiinoista vuoteen 2006 mennessä ja allekirjoittaa Ottawan miinakieltosopimuksen. Tai asianhoitajaa ei asiat kiinnosta. Eihän? ?
 

Nimim FCC

Brysselin fasset saunoivat

 
9. helmikuuta Brysselin Suomen EU-edustuston tiloihin kokoontui edustava yhdentoista hengen (9 miestä ja 2 naista) Belgiassa ja Luxemburgissa asuvista suomalaisista koostuva barettiveteraanijoukko. Ohjelmassa oli yllätyksellisesti saunottelua, vanhojen muistelua ja reipashenkistä briiffaamista. Koti-ikävää yritettiin menestyksekkäästi torjua kiukaalla lämmitetyllä suomimuonalla ja paikallisella oluella. Jatkot kestivät kuulemma aamun sarastukseen asti ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...

Idean isä oli Juha Murto, joka sai käden käänteessä koottua postituslistalle 16 t
äällä päin nykyään vaikuttavaa suomalaista ex-vaitteria. Saunatiloista saamme kiittää Markku Sovaa.

Tarkoituksena on jatkaa mukavasti alkanutta toimintaa vapaan ideoinnin pohjalta
riemukkaan viihtymisen ja mm. retkeilyn merkeissä. Myös mahdollinen osallistumin
en Nijmegenin marssille on noussut pintaan.

Kaikki tämän uuden etäkerhon toiminnasta kiinnostuneet suomalaiset ex-vaitterit
baretin väriin katsomatta ovat tervetulleita mukaan. Postituslistalle voi ilmoittautua osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

 

Kuva edustavasta joukosta

Tässä Maistiaisia kirjasta

Kirja koostuu 6:sta eri osiosta:
Koulutus, alkuvuosi, kevät, kesä, syksy ja loppuvuosi. Bonuksena on mukaan vielä tulossa osuus SFOR:ista joka sisältää tarinat ja kuvat mm. Camp Jussin purkujudansseista. Tämän viimeisen osan kasaamisen vuoksi aikataulu jälleen kerran venähti. Olen oheen heittänyt Kevät-osion sivuja, jotta Sinä saat silmiesi eteen myös hieman näyttöä puheen ja huhujen tilalle. Kirja on vaakamuotoinen, kukin kuva edustaa yhtä sivua.

 

 

 

 

 

 

Terv. Juha

Automatka

Tämä matkakertomus kertoo postimestari Jyrki Kotasen Volvon hakumatkasta Jyväskylästä Skopjeen maa-liskuussa 2002. Vaimo Nina toimi kartanlukijana, henkisenä tukena ja tämän kertomuksen kirjoittajana, mikä osaltaan selittänee asioiden ja tapahtumien naisnäkökulman.

Ajankohta: 2. – 10.3.2002

Reitti: Jyväskylä – Hanko – Rostock – Wittstock – Innsbruck – Senigallia – Ancona – Patras – Ateena – Platamonas – Skopje

Teimme alustavan matkasuunnitelman tammikuussa. Jyrki varasi laivaliput ja minun paluulentoni Skopjesta Helsinkiin. Majapaikkoja emme varailleet tai selvittäneet etukäteen. Talvisaikaan ei ole ruuhkaa ja jokai-nen ajopäivä on kuitenkin erilainen. On täysi vapaus pysähtyä sinne minne haluaa. Sovimme ainoastaan etukäteen että Italiassa haluamme viettää yhden täysin ”ajamattoman” päivän.
Suomesta ostimme Tammen Euroopan tiekartaston 2001. Vanhoilla karttakirjoilla ei kannatta lähteä mat-kaan, koska teiden numerointi on muuttunut. Valuutan kanssa ei ollut ongelmia, kun ollaan euroajassa. Itävallan ja Italian rajalla, tietullissa, virkailija halusi mieluummin Suomen euroja keräilyä varten. 

Suomesta Saksaan

Jyrki lensi huoltolennolla keskiviikkona 27.2. Suomeen ja heti seuraavana aamuna saatiin upouusi Volvo V 70 alle. Keski-Suomessa oli täysi talvi ja autoon asennettiin kitkarenkaat. Se onkin sitten toinen juttu miten renkaille kävi kun niillä ajettiin autobahnoilla.

Lauantai 2.3.

Lähdimme aurinkoisessa pakkassäässä kohti Hankoa. Välipysäkki oli Keravalla, jossa isäni antoi vielä viime hetken ohjeet, miten ajetaan Kehä III pitkin Hankoon. Perillä oltiin noin 19 ja laiva lähti 22.00. Hanko ei näyttänyt pimeässä parhaimpia puoliaan, mutta kesällä meno onkin aivan toista. 

Ajoimme SuperFastferrisien kopille, jossa liput näytettiin ja sen jälkeen auto tulliin leimoja hakemaan. Tulli on vanhassa tiilirakennuksessa ja autonpaperit olivat selvät viidessä minuutissa. Leimat tulivat helposti. Auto jonoon ja odoteltiin noin 1 ½ tuntia laivaan pääsyä. Kello 21.00 päästiin ajamaan sisälle laivaan, jo-hon meidän auto joutui alimmalle tasolle. Edessä oli 22 tunnin laivamatka.
Superfast Ferrisien X laiva oli uusi ja siisti. Henkilökunta oli pääasiassa kreikkalaisia, muuta ruotsalainen ja suomalainen. Tämä laiva liikennöi normaalisti Rostock - Södertälje väliä. Otimme muutaman drinkin, jon-ka jälkeen uni maittoi. 

Sunnuntai 3.3.

Aamupala tarjoiltiin seisovasta pöydästä (18€/2 hlö). Rekkakuskeille oli varattu oma osastonsa, jossa for-mulat pauhasivat ja tupakka paloi. Joku kuski kertoi että viime viikon myrskyssä ei ollut kahvikuppi pysy-nyt kädessä…Päivällä tutkittiin karttakirjaa ja suunniteltiin reittiä tarkemmin. Laivalla oli mukavan väljää ja puoleen päivään asti sää oli aurinkoinen. Oli mukava katsella merta. Sää muuttui sateiseksi ja sumuiseksi. Laivalla ei ollut paljon ns. virikkeitä; televisioita, kahden miehen bändi soitteli hittibiisejä, muutama yksikätinen rosvo ja tax-free.

Rostockiin saavuimme klo 19.00 paikallista aikaa. Kello käännetään yksi tunti taaksepäin. Opasteet kohti Berliiniä olivat selkeät, tienumero E55. Olimme lukeneet huolella Ismo Kopran matkakertomuksen ja suunnistimme kohti Wittstockia, jonne oli noin parin tunnin ajomatka. 
Oli pimeää. Vettä satoi  + 5C ja meille oli yllätys että Saksan moottoriteitä ei ole valaistu. Ajoimme entisen Itä-Saksan puolella joten moottoritiet olivat vähän kuoppaisia ja tietöitä oli jatkuvasti. Noin kello 22.00 aikoihin käännyimme Wittstockiin ja koitimme etsiä Four Season hotellia, mutta emme löytäneet. Wittstockissa on hieno muurin ympäröimä vanha keskusta, jossa ei näkynyt ketään. Ajelimme ympäriinsä ja koitimme löytää jonkun hotellin. Eteemme tuli Hotel Stadt Hamburg. Hotellin ovi oli lukossa, joten soitimme ovipuhelinta. Vastaanottovirkailija puhui vain saksaa, joten vanha koulusaksa oli kaivettava esiin. Hotelli oli siisti ja asiallinen, hintaan 61 €/2hlö. Auto parkkeerattiin hotellin takapihalle lukittavan rautaportin taakse, jossa myös oli yksinäinen Trabant.

Vinkit

- laivalle kannattaa varata pientä evästä ja lukemista
- www.superfast.com
- kellot siirretään Saksan aikaan eli tunti taaksepäin
- Hotel Stadt Hamburg: Röbeler Str. 25, 16909 Wittstock/Dosse 61€/yö

Saksasta Itävaltaan

Maanantai 4.3.

Aamulla herätys oli kello 6.00 ja vettä tihuutti, sumuista. Jyrki huomasi jotakin vikaa renkaissa. Söimme nopeasti aamupalan ja lähdimme etsimään paikallista rengasliikettä. Siellä asiaa tutkittiin ja Jyrki saatiin vakuuttuneeksi että renkaat ovat asennettu oikein päin. Kello 8.30 starttasimme kohti autobahnaa E 55, edessä oli matkan pisin ajo-osuus. Tavoitteena oli ajaa koko Saksa läpi aina Innsbruckiin asti.

Saksan moottoriteillä ajetaan eikä vain meinata. Oikea kaista on täynnä rekkoja, keskikaistan vauhti on noin 120 km/h ja vasemmalla kaistalla paahtavat Mersut, Bemarit, Audit ym. läyhyt n. 200 lasissa. Peileihin kannattaa katella vähän välejä. Maisemasta huomasi että olemme entisen DDR:n puolella (sosialismin leima rakennuksissa, rönttösyys, vanhat talot säilyneet). Tasaista peltoa tuntui jatkuvan loputtomiin. Radio kanavat eivät pysyneet kohdallaan ja tietöitä oli jatkuvasti. E55 ohittaa Berliinin riittävän kaukaa, mutta tarkkana kannattaa aina olla kun ohitetaan isoja kaupunkeja. Pääsimme moottoritielle numero A9/E51 ja kohti Leipzigiä.

Kello 12 maissa pidimme tunnin tauon. Himmelkronissa oli iso taukopaikka, bensa-asemat, hotelleja ja McDonald’s, josta nappasimme tuplahampurilaiset. Ja uudelleen baanalle. Münchenin ohitus on mielen-kiintoinen. Moottoritie A9 loppuu ja muuttuu A8/E45/E52 kohti Innsbruckia. Noin 30 km Münchenin jälkeen käännyimme A8 tieltä etelään A12-tielle (E45/E60) Innsbruckin viitan osoittamaan suuntaan. Alpit alkoivat siintää edessä ja aurinko paistoi.

Saksan ja Itävallan raja on huomaamaton ja ylitimme sen noin kello 16 maissa. Heti rajan jälkeen on autobaanan oikealla puolella valkoinen rakennus Reisebank josta on ostettava – 10 Tages Vignette- tietullimaksu, 7,6 €. 10 päivän tarra, joka laitetaan näkyviin tuulilasiin. Jokaisen valtion moottoritietä käyttävän on maksettava käyttöajan mukaisesti tiemaksu. Ajoimme Innsbruckin keskustaan etsimään majapaikkaa, mutta kaupunki on aikamoinen sumppu, joten päätimme yöpyä jossakin lähikylässä. Ajoimme Schönberg im Stu-baitalin kohdalla moottoritieltä pois. Noin 7 km Innsbruckista Brennerin suuntaan. Tässä tietullimaksu 3,5€.
Ajoimme heti Miedersin pieneen kylään. Hiihtoturisteja oli vielä jonkin verran liikkeellä. Majoituimme perhehotelli Eleonoraan aivan kylän keskustassa. Emäntä ei puhunut englantia, joten saksa jälleen käyttöön.
Hotelli oli viehättävässä vanhassa talossa ja sisustettu persoonallisesti. Pitkän ajomatkan jälkeen teimme pienen kävelylenkin kylällä ja hämmästykseksi huomasimme että keskellä kylää on täysin toimivat navetat. Kuului vain lypsykoneen tasainen ääni, lehmät pilttuissaan ja lantakasat navettojen takana. Kaikista erikoisin oli seinässä oleva ”maitobaari”. Avasit vain luukun ja takana oli laite josta sait ottaa maitoa suoraan omaan astiaasi. Alkoi jo hämärtää ja lumihuippuiset vuoret näyttivät upeilta. Söimme kunnon pizzat paikallisessa kuppilassa ja ostimme pienen pullon vihreää Absinttia. Unta ei tarvinnut kauan odottaa.

Vinkit

  • kartanlukija rauhoittaa hermoilevaa kuskia, jos ajetaan väärin.
  • Rostock – Berliini 201 km
  • Leipzig – Erlangen noin 200 km, Erlangen – München, 170 km, Leipzig – München     416 km.
  • München – Innsbruck 166 km, rajalta Innsbruckiin 73 km, Innsbruck – Brennerin sola   37 km
  • kannattaa yöpyä aina pikkukylissä
  • kertaa saksan alkeet
  • evästä mukaan autoon 
  • www.tiscover.com/innsbruck


Itävallasta Italiaan

Tiistai 5.3.

Heräilimme noin 6 aikaan, oli pakkasta. Kaunis aamu ja teimme pienen happihyppelyn kylällä. Aamupala oli tavanomainen. 8.30 lähdimme kohti Brennerin solaa ja Italiaan, tienumero A13/E45. Matkaa rajalle on noin 20 km ja ensimmäinen tietulli on heti kohta. Maisemat olivat jylhät ja luntakin nähtiin, +2. Italian raja ylitettiin lähes huomaamatta. 

Tie E45 vaihtuu tieksi A22. Italian tietullipiste on noin 15 km rajalta. Automaatista otetaan kortti ja tällä kortilla maksetaan sitten aikanaan kun poistutaan moottoritieltä. Matka jatkuu ohi Bolzanon etelään kohti Veronaa. Päivä oli pilvinen ja Italialle tyypillinen savu tuoksui. Veronassa loppuu vuoristo ja alkaa Pohjois-Italian tasanko. Lämpötilat nousivat +15. Tietä A22 pitkin Modenaan, jossa tie vaihtui A1:ksi, jota pitkin ajettiin kohti Bolognaa. Ennen Bolognaa noustaan kiertotielle A14/E55 ja seurataan Rimini/Ancona- opasteita. 

Poistuimme moottoritieltä Senigallian liittymässä. Rajalta otettu kortti luettiin ja hinnaksi tuli 27€, ei auto-maattia. Liikenne Italian moottoritiellä vähän leppoisampaa kuin Saksassa. Pahin sumppu kohta on vain Modenan ja Bolognan kohdalla, yhteensä kahdeksan kaistaa vierekkäin ja täynnä autoja.

Olin ollut lomamatkalla Senigalliassa, joten tiesin että se on hyvä paikka ja lähellä Anconaan. Senigalliassa on 30 000 asukasta, upea ranta, Rocca linnoitus ja vanha kaupunki. Seurailimme kylttejä keskustaan ja samalla hotellien viittoja. Albergo Eleonora aperta tutti i anni, hotelli Eleonora on auki ympärivuoden. Täysosuma. Hotelli sijaitsi merenrannalla, upea näköala. Hotelli oli jo parhaimmat päivänsä nähnyt (kaksi tähteä), mutta sijainti korvasi kaiken. Omistajaperheen tytär osasi onneksi englantia. Auton saimme kätevästi rautaportin taakse takapihalle. Kello oli noin 14.30.
Illalla kävelylenkki ja ruokailu läheisessä ristorante L’Aquilonessa. Antipastoksi sinisimpukoita tomaatti-kastikkeessa ja pääruokana makaronia, juomana viiniä ja vettä.

Vinkit

  • Brennerin sola – Bolzano 90 km, Bolzano – Veronan ohi Modenan lähelle 233 km
  • Modena – Bologna 38 km
  • Bologna – Ancona 310 km
Keskiviikko 6.3.

Aamupalalle menimme noin kahdeksan aikoihin ja olimme ainoat asiakkaat vanhassa ruokasalissa. Aamiainen oli tyypillinen; teetä, ranskanleipää, marmeladia ja muutama juustosiivu. Merenrannalle kävelylle ja keräämään hienoja simpukoita ja kotiloita. 

Matkailutoimisto haemme kartan ja suunnistimme paikalliseen ostoskeskukseen. Lähinnä tutustuimme ruokakauppaan. Viiniä sai ostaa kätevissä litran tetroissa ja juustoja löytyi vaikka minkälaisia. Samoin kalatiski poikkesi melkoisesti suomalaisesta. Aurinko paistoi ja lämmintä oli noin 20. Kävimme kirkossa, torilla ja vanhassa kaupungissa. 

Illalla kävimme syömässä samassa ravintolassa, tällä kertaa antipasto misto Italiana ja gnocchia Sisiliana. Satoi vettä. Pizzapaloja oli myynnissä melkein joka kadunkulmassa ja kauppa kävi.

Vinkit

Torstai 7.3

Todella upea auringonnousu kello 6.00! Äkkiä rannalle. Aamupalalle ja vielä viimeiset pakkaukset ennen kuin lähdimme suunnistamaan kohti Anconan satamaa 9.00.
Ajoimme aluksi rantatietä aina Marozzaan asti, jos nousimme paikallistielle, ei moottoritielle. Osuimme huoltoasemalle, jossa oli oikein palvelua. Tuntuipas oudolta kun joku muu tuli tankkaamaan ja pese-mään tuulilasit. Anconaan ei ollut matkaa kuin 30 kilometriä. Seurasimme vain sataman kylttejä., porto, ja osasimme suoraan oikeaan paikkaan. Tie satamaan vie rakennustyömaiden ja takapihojen läpi, ei pi-dä hämmästyä.
Anconassa on 100 000 asukasta ja kaupunki on rakennettu jyrkän kukkulan rinteelle. Satama on kapealla kaistaleella rannassa. Parkkeerasimme auton ison keltaisen satamaterminaalin viereen ja lähdimme vaihtamaan matkaliput Blue Star Ferrisiltä. Kello oli noin 10.00. Laiva tuli Kreikasta kello 10.30 terminaalin viereiseen laituriin. Sitten alkoi hässäkkä. Samanaikaisesti kapealle ja ahtaalle satama-alueelle pyrki rekkoja ja autoja, kun toisaalta purettiin laivaa.
Lähdimme tutustumaan keskustaan, joka on aivan sataman vieressä. Keskustan löydät kätevästi kävelemällä oikealle päin ja nouset portaat ylös niin olet suoraan ytimessä. Piipahdimme kauppahallissa ja pällistelimme tyylikkäitä italialaisia, jotka olivat villakangas takit päällä. Lämmintähän oli vain +20  ja aurinko paistoi. 
Satamassa jatkui saman veivaus, periaatteessa rekat ajettiin ensin sisään. Kannattaa käydä itse kysymäs-sä laivan lastaajilta milloin voi ajaa henkilöautolla sisään. Muista laittaa saamasi autoliput ja oma matkalippu valmiiksi, sillä lastaajat repivät ne ajaessasi sisään jolloin sinulle jää vain oman lippusi kantaosa jäljelle. Tuulilasiin näkyviin lappu, jossa lukee määränpää satama. Meillä se oli Patras. Laivassa olimme kello 12.00. Auton jouduimme ajamaan alimmalle G1 kannelle. Autot pakattiin ahtaasti. 

Ensin piti mennä infotiskille, josta sai hytin avaimen. Liveeripukuinen herra odotti meitä ja kantoi kassini ja ohjasi meidät oikeaan hyttiin. Menimme kannelle seuraamaan laivan lähtöä ja saimme hyviä valokuvia kaupungista. Laiva on uusi ja hien, mutta tax-freessä ja baareissa on kallista. Söimme illalla mussakaa itsepalveluruokalassa. Suurin osa matkustajista oli kreikkalaisia, saksalaisten nuorten reppuryhmä ja bulgarialaisia rekkakuskeja. Huomaa muuten tyylistä ketkä ovat Balkanin alueelta. Tuijottivat televisiota ja tupakkaa paloi.

Vinkit

  • Anconan satamaan kannattaa tulla ajoissa ennen kuin laiva saapuu Kreikasta. Ehdit vaihtaa matka-lippusi ja saat auton parkkiin. 
  • Anconan keskusta aivan vieressä
  • ota omaa evästä ja lukemista mukaan, laivalla kallista
  • Blue Star Ferries Strintzis lines www.bluestarferries.com
  • Laivan henkilökunta vähän ylimielistä ja kopeaa


Kreikassa

Perjantai 8.3.

Kello 5.19 tuli kovaäänisistä täysikuulutus IGOUMETSA, varmasti herättiin. Normaali aamiainen 7.30 ja odoteltiin milloin laiva on perillä. Sää oli pilvinen ja tihkua. Laiva saapui tunnin myöhässä Patrakseen eli kello 12.00. Kelloja siirrettiin taas tuntia myöhempään.
Puolipilvistä ja lämmintä +23! Lähdimme paahtamaan kohti Ateenaa. Seurasimme tietä 8a/E65 Korinttiin, ohi Korintin kanavan ja sieltä Ateenaan. Moottoritie kulkee Ateenan keskustan kautta, jossa täytyy olla tosi tarkkana. Liikenne alkoi muuttua kaaosmaiseksi. Pysy koko oikealla kaistalla. Missään kyltissä ei lue Thes-saloniki tai Saloniki. Vaan pieni, valkoinen kyltti tien laidassa, jossa lukee Lamia (ensiksi tietysti kreikaksi). Ateenalaiset olettavat että tiedät Lamian (noin 30 000 asukasta keski- Kreikassa) olevan moottoritie nro 1/E75 varrella kohti Thessalonikia. 

Jos satut olemaan vasemmanpuoleisella kaistalla, ei sinulla ole mitään mahdollisuutta siirtyä oikealle, koska kaikki kaistat ovat täynnä autoja ja muita rännäreitä. Ajaa hurautettiin täysillä sillan yli ja Akropolis siintää edessäsi. Näin meille kävi. Teimme reippaan U-käännöksen ja saimme auton nokan kohti paluu suuntaa ja onneksi tältä kadulta oli liittymä E75 moottoritielle pohjoiseen. Huh, huh.

Paahdoimme ajaa eteenpäin. Pidimme ruokatauon pienessä Agios Georgioksen kylässä noin kello 15.00. Paikallisesta tavernasta tilattiin minulle suvlakia ja Jyrkille jotain kyljyksiä. Ruoka oli hyvää ja maksoi vain 9 €. A. G. on pikku kylä, mutta vieressä kulkeva tie E75 häiritsi kylän rauhaa. Hienoja maisemia. Ohitimme Lamian ja Larissan. Kreikan korkein vuori Olympos (2917) näkyi illan hämärtyessä. 
Ajoimme Platamonas kylään, noin 30 km Larissasta pohjoiseen. Kylä oli merenrannalla ja etsimme jotakin hotellia, joka olisi auki. Löysimme Hotel-Restaurant Akrogialin, 26,41€ /yö. Pieni happihyppely ja pitataskut ja retsinaa baarista.

Vinkit
 

  • Ateenassa tarkkana
  • Kreikassa tietulleja neljä kappaletta, yhteensä 6€. 
Kreikasta Skopjeen

Lauantai 9.3.

Satoi vettä ja +9. Aamupalaa ei ollut tarjolla, joten syötiin omia eväitä. Omistajat eivät olleet vielä hereillä. Respan lokerossa odotti passini ja lasku. Rahat laitoimme lokeroon ja lähdimme. 
Matkaa taas ja kohti Evzonia noin 200 km. Tie kohti rajaa oli hyvä ja liikennettä tuskin ollenkaan. Kreikan tullissa näytettiin ensin passit, ei saatu leimoja. Jyrki lähti selvittämään autonpapereita ja saamaa leimat oikeisiin papereihin. Kaikki sujui ongelmitta. Tax-freehin ostoksille ja kohti Makedoniaa.

Makedonian puolella rajaa ajoimme desinfiointialtaan läpi (ei ollut syvä), eikä maksanut mitään. Rajapoliisi kysyi passin ja Greencardin ja ohjasi tulliin. Tulli löytyi aivan oikealta puolelta kaistaa. Leimat saatiin helposti. Matka jatkui kohti Skopjea 1/E75. Tietulleissa vilautettiin KFOR-korttia eikä maksanut mitään. Mai-sema on kumpuilevaa ja kyliä on harvakseltaan. Kello 11.00 olimme Skopjessa.

Vinkit
 

  • noudata nopeusrajoituksia
  • Skopjessa ei kannata paljon pysähdellä liikennevaloissa, sillä pikkupojat ovat hanakoita pesemään tuulilasit ja maksusta tietenkin
  • eurot eivät kelpaa Makedoniassa, hanki ränkylöitä
  • mitä etelämmäksi/idemmäksi tullaan sen epäselvemmäksi tienumerot ja kyltit muuttuvat, näkyvät huonommin ja esiin tulee yllättäviä nimiä
Kotimatka

Sunnuntai 10.3

Minulla oli paluulento Suomeen Skopjesta Zürihin kautta vaihtaen Helsinkiin ja edelleen kotiin Jyväsky-lään. Belgradin kone lähti ajallaan. Minun lentoni arvioitu lähtöaika oli kello 7.30 Skopjesta, mutta kone ei koskaan noussut ilmaan. Matkustajille ei kerrottu miksi lento peruuntui.
Odotimme kentällä neljä tuntia. Jyrki soitteli leirin matkatoimistoon ja koitti saada selville milloin lähtisi seuraava kone. Ihmeen rauhallisesti paikalliset ottivat tilanteen. Seisomme koko ajan jonossa, koska joskus oli käynyt niin että MAT= Macedonian Airlines oli buukannut lentokoneen liian täyteen. Jos satuit olemaan jonon hännillä, vaikka sinulla olisikin lippu ao. lentoon, niin et välttämättä pääse kyytiin, jos kone on jo täynnä. Tupakansavu täytti odotushallin. Sääliksi kävi malesialaisia tarkkailijoita. Heillä oli varattu lento Zürihistä Malesiaan, 13 tunnin lento. Infopisteessä ei tiedetty mitään. Noin kello 10 aikoihin paikalliset saivat jonkun pikku pampun kiinni ja alkoivat piirittää miestä. No, mitäs mies, kohautteli olkapäitään. Kaiken huipuksi, seuraavan Zürihin lennon check-in alkoi normaalisti ja kone nousi ilmaan.

Lähdimme ajamaan kohti Thessalonikia mukana Janne Huhtala. Emme tienneet onko meille kahdelle paik-koja lentokoneessa vai ei. Matkaa oli 230 kilometriä ja meidän piti olla Austrian Airwaysin tiskillä kello 14.00. Välillä taas käännettiin kelloja. Onneksi Janne osasi neuvoa tien lentokentälle, ring roadin kautta. Olimme ajoissa tiskillä, mutta vain yksi paikka, joka oli varattu Jannelle. 
Virkailija soitti ja faxasi Wienin varaustoimistoon, mutta ketään ei tietenkään ollut paikalla kun oli sunnuntai. Tänään ei enää lähtenyt lentoja pohjoiseen ja maanantaista ei tiedä. Minulle olisi paikka economy-luokassa Wieniin, mutta ei eteenpäin. Odotimme. Puolta tuntia ennen koneen lähtöä oli tehtävä päätös, joko jäämme Thessalonikiin tai otamme business luokan paikan, joka maksaa 6000 mk Helsinkiin. Olin tehnyt jo matkaa 12 tuntia, enkä vieläkään tiennyt millä koneella mennään kotiin. Otimme kalliin paikan, maksoi mitä maksoi.
Juosten tavarat hihnalle, turvatarkastus, passit ja koneeseen. 15.40 nousimme ilmaan ja matka kohti Vien-naa voi alkaa. Huh, huh. Istuin puolipökerryksissä ykkösluokan penkissä. Onneksi me luxusmatkailijat saimme kunnon pihviä ja viiniä kyytipojaksi. Viennassa jouduimme odottamaan 3,5 tuntia koneen lähtöä Helsinkiin. Onneksi Janne oli samassa koneessa ja aika kului rattoisasti olutlasin ääressä. Kotona Suomessa olimme 23.45.

Summary

Matka meni oikein, jos ei oteta lukuun tuota minun paluumatkaani. Viikko riittää hyvin auton tuomiseen. Tietysti on tosi tylsää ajaa autobahnoja pitkin, mutta tämä ei ollutkaan mikään lomamatka vaan auto piti saada mahdollisimman suorinta ja nopeinta reittiä Skopjeen.  Pyrimme ajamaan vain valoisaan aikaan. Ita-lian tauko oli hyvä ratkaisu, suosittelen. Kilometrejä kertyi mittariin noin 3000.

Kustannuksista

Laivaliput maksoivat 719,50 €  4278 mk
Bensaa paloi 236,85 litraa    1300 mk
Tietulleihin rahaa meni 40 €  235 mk
Majoitus: Saksa 61 €
 Itävalta 55,23€
 Italia 2 yötä 94€
 Kreikka 26,41 €  1420 mk

Ylimääräisenä kuluna tulivat minun paluulentoni liput.
Alkuperäinen paluulippu Jyväskylään maksoi  1500 mk
business luokan lippu   6000 mk
lento Helsinki-Jyväskylä   804 mk
  yhteensä  6804 mk
Saimme onneksi rahat takaisin käyttämättömästä lippusarjasta. 
 

  Yhteensä  12 537 mk

Reissuun kului rahaa, mutta toisaalta kaikkea ei voi aina ajatella vain rahassa. Tämä oli hieno kokemus ajaa läpi viiden maan viikossa. Tällaista reissua ei tule tehtyä joka vuosi. Katsotaanhan miten ajellaan auto takaisin koto Suomeen lokakuussa.

Matkakertomus Kosovosta Poriin!

Matkaan lähdettiin to 18.04-2002 Camp Villestä klo oo.o5 ja Komma kävi henk.koht. kättelemässä koko orkesterin.
Läyhyparkissa oltiin n. klo 02.00 ja kohti rajaa startattiin n.klo 02.30.
Rajalle ei mennyt ajoaikaa kuin joku reilu puol tuntia ja Maken rajakäivärät päästi passia vilauttamalla läpi.(matkan varrella olevat tietullit ajettiin läpi ilman maksua kiitos KFOR ID-kortin)
No niin ja sitten Seppo rajalle jossa Sepi tullimies kysyi passia ja greengardin, nema broblem eli eteenpäin.
Ja kuinka ollakaan 10m päässä oli toiset Tullisedät jotka vei auton paperit ja passin. Kertoivat että pitää tehdä jotain papereita, tässä välissä Saksasta ajopelin hommanneet ostivat liikennevakuutuksen joka maksoi 82e.No odottelimme(n.40 ajopeliä) että mitä on tulossa.
Pari tuntia venattuamme meni pari pulliksen käivärää röökikartsa mukana kyselemään papereita ja selvisi että jokaisen pitää maksaa 15e vakuutusmaksun ettemme myy ajokkeja Serbiassa!!??!! Pidimme porukalla pikapalaverin ja päätimme että paree maksaa jotta matka jatkuisi, ja eikun maksamaan.
Maksuluukulla selvisi että hinta on 50e eikä 15, no yritimme mussuttaa mutta minkäs teet muuta kun rahat tiskiin.
Vientirekisteri papruun tuli jotain Seppoleimoja ja kuitti jossa mullakin luki nimen kohdalla Kimo Sakari että se siitä. Sitä mukaa kun Tullisedät sai rahaa ne jako rahat keskenään mitään häpeilemättä meidän nokan edessä.(ärsytti vitosella)

Matka jatkui kohti Belgradia ja matkan varrella oli Poliisien ratsioita kymmenisen. Ekat 150 km rajan jälkeen oli tosi kälystä tietä ja sen jälkeen tie oli hyvää aina Unkarin rajalle asti.
Tietulleja oli 4 kpl ja maksut yhteensä 26e.Kannattaa ajella nop. raj. mukaan ja seurata Belgradin jälkeen Budapest kylttejä rajalle asti ja Subotican kylään/raja-asemalle ei kannata mennä. Ennen Unkariin menoa tankkaus ja gaso oli reissun halvinta 0.7e/litra.

Unkari yllätti ikuisen pessimistin positivisesti ja olen luvannut jo vaimokkeelle että voisin jopa lähteä Unkariin lomailemaan!!
Aurinko paistoi, tiet todella hyviä, ihmiset ystävällisiä ja maisemat hienoja. Matkan varrella oli muistaakseni 2 tietullia ja maksuja meni 20e.
Tieviittoja ja opastekylttejä kiitettävästi ja matka jatkui kohti Slovakiaa.

Slovakian läpi ajettiin aika haipakkaa moottoritietä ja keula kohti Tsekkejä.

Jassoo ja sitten Tsekkeihin. Serbian jälkeen rajat ohitettiin passia vilauttamalla ja esim. autoihin ei kukaan vaivautunut katsomaan.(kannattanee ottaa vähän ylim napanteria)
Tsekeissä myös tiet erit. hyviä ja kohti Brnoa. Ilta alkoi (pimeä) painaa päälle ja väsytti perkeleesti joten klo 23.00 n. 100km ennen Prahaa motelliin yöksi ja hinta oli 12e per sierainpari.
Takana 21 tuntia ajoa joten pienet välikuolemat oli paikallaan. Unta kuulaan ruhtinaalliset 5 tuntia ja pe 19.04-2002 klo 04.30 ajamaan.

Prahan jälkeen kohti Saksan rajaa ja Dresdeniä.

Ja sitten Saksaan heittämällä, rajan ja Dresdenin välinen tie mutkainen keskinopeus 80-100 km/h.
Jätimme Haatajan Samen Dresdenin rautatieasemalle josta Same lähti kohti uusia seikkailuja…
Suuressa viisaudessa päätimme ”oikaista” Berliinin keskustan läpi. Hortoilimme keskustassa 1.5h hukassa ennen kuin vahingossa pääsimme oikealle rampille ja siitä moot. tielle.
Berliinin keskusta on aika sekava maalaispojille ja kiertoreitti olisi vienyt n.kolmevarttia eli se siitä oikasusta ja ajansäästöstä. Suosittelen kiertämään keskustan!

Loppumatka kohti Rostockia sujui nopeasti vauhdin huidellessa yli 150 km/h. Rostockiin saavuimme pe 19.04-2002 klo 14.30!!

Ennen laivaan menoa ostimme olutta ja vinkkuja jotka olivat halpoja esim. pivocase 8e.
Laivaan klo 19.00 jälkeen ja merelle klo 20.00 , laivalla pari tuoppia ja parit näkäräiset jonka jälkeen kypsää kauraa sänkyyn. Unta reilut 12 tuntia.

Hangossa siirtotullaus meni ok maksoi 13e,Hangosta keula kohti länttä ja Naantalin kautta kotiin Poriin jossa olin la 20.04-2002 vähän klo 23.00 jälkeen.

Lopuksi:
-Seppojen kyykytys ja rahastus ärsytti. Ne dobro.
-Sepoissa kantsii ajella nop.raj. mukaan , paljon raha-ahneita poliiseja teiden varsilla.
-Unkari on superdobro.
-Slovakia ok kuin myös Tsekki.
-Saksassa homma toimii.(liikenne, tiet, opasteet jne..) mega dobro.
-Eurot käy joka maassa eli ei kantsi vaihdella paikallisia valuuttoja.
-Matkan hinnaksi tuli kaikkineen n.500e(mukana laivaliput, ruuat, bensat jne..)
-Aikataulu oli tiukka ehkä vähän liiankin mutta matkan pystyy hienosti taittamaan ed. mainitussa ajassa.(start 18.4-02 klo o2.30 ja Rostockissa 19.4-02 klo 14.30)
-Matkaa tuli Skopjesta Rostockiin vähän yli 1900 km.

Mukana meidän letkassa oli 5 autoa joka on aivan max sillä moottoriteillä letkan koossa pysyminen on tuskaa.
Mukana olleet Ruoskijat A-coysta :Kirjoittaja, Linde, Anttila, Pastinen, Haataja Dresdeniin asti sekä Aution Jani C-coysta.

T:Kimmo Härkönen  2.5-2002 Porissa.