Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Kankaanpään seminaari vakiinnutti paikkansa

Pitkät jutut
01 joulukuu 2010
Niinisalon kymmenennen Rauhanturvaseminaarin iltatilaisuudessa muisteltiin kuvin ja puhein seminaarien menneitä vuosia. Martti Tikan loihtima kuvashow palautti mieliin menneet vuodet, mutta historiaan tarkemmin paneutui seminaarien kalustoluetteloon kuuluva esitelmöitsijä Pekka Visuri.

Maanpuolustuskoulutus ry:n Satakunnan piiri ja Kankaanpään Seudun Sinibaretit ry aloittivat YK:n päivän tienoille sijoittuvien seminaarien sarjan syksyllä 2000.

RT-seminaarien johtoajatuksena kaikki nämä vuodet on ollut ajankohtaisuus ja oman (perus)tiedon kasvattaminen. Valtiotieteiden tohtori ja Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Pekka Visuri muisteli alkuaikaa, eli vuotta 2000, kuinka silloin oli juuri Jugoslavian hajoamissodat Makedoniaa lukuun ottamatta jo saatu rauhoittumaan ja aselepojen piiriin. Samalla oli kertynyt runsaasti kokemuksia rauhanturvaamisen uusista olosuhteista kylmän sodan päättymisen jälkeisissä kriiseissä, ja meneillään oli monia uudistushankkeita, mm. YK:n rauhanturvatoiminnan modernisointi, joten pohdinnan aiheista ei ollut puutetta.

Pian jo huomion varasti ”terrorismin vastainen sota”, joka kattoi alueita Lähi-idästä Keski-Aasiaan. Samalla kuitenkin Afrikassa laajeni YK:n rauhanturvatoiminta. Rauhanturvaamistoiminta myötäilee luonnollisesti kansainvälisen yleistilanteen kehitystä. Seminaareissa näitä on tutkailtu eri luuppien ja asiantuntijoiden avulla.

SEURAAVAT KYMMENEN VUOTTA
Muuttuvatko rauhanturvaamisen painoalueet vai ei, on melko retorinen kysymys. Sillä tottakai muuttuvat, kuten aina ennenkin ovat muuttuneet. Mutta mihin suuntaan ja millä aikataululla. Tänään pohditaan EU:n kontribuutiota sotilas- ja siviilikriisinhallintaan, YK:n roolia tulevaisuudessa, Afganistan-dilemman saamista johonkin pisteeseen, mutta ennen kaikkea kattavan rauhanturvatoiminnan aikaansaamiseksi.
– Tällaisten periaatteiden toteutukseen tarvitaan runsaasti aikaa, joten ensi vuosikymmenellä rauhanturvaseminaareihin näyttää riittävän jälleen uutta pohdittavaa, totesi Pekka Visuri kymmenen vuoden pohtielmansa lopuksi.
  • Facebook
  • X
← Edellinen 49 / 182 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. ”Mikä on vaimon paikka, somalisotilas?”
  2. Pekka Visurille Jellona kirjahyllyyn
  3. Unmoc valmentaa maailman kriiseihin
  4. Hölkkäri- Golf 2010
  5. MC Hölkkäri kokoontui kesäkuussa

Viimeisimmät HOWtiset

  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
  • Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Yksi rauhanturvaaja kuoli ja toinen haavoittui vakavasti ammuksen räjähdettyä lä…
    30.03.2026
  • Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Unifil-operaatioon osallistuvia rauhanturvaajia kohti ammuttiin sunnuntaina. Päi…
    15.03.2026
  • Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Turvallisuustilanne Libanonissa ja UNIFILin operaatioalueella on heikentynyt vii…
    14.03.2026
  • Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Israelin maahyökkäys ja Iranin sodan leviäminen Libanoniin ei Suomen puolustusmi…
    05.03.2026
Valkoinen lilja
UN-logo