skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Pääkirjoitukset

Sinivihreät baretit

Pekka Majuri ennakoi vuonna 2000 Sinibarettilehdessä, että vihreä baretin väri valtaa alaa. Silloin, 12 vuotta sitten oli vihreät baretit turvanneet rauhaa vasta muutaman vuoden Bosniassa. Kosovon KFOR-operaatio oli täydessä vauhdissa, mikä osaltaan vauhditti viherbarettien määrää huimasti. Nyt tiedämme, että noista päivistä sinibarettien määrä on suoraan sanottuna romahtanut. Hommaa tulee helpottamaan toukokuussa alkava Libanonin operaatio, joka suoritetaan YK:n lipun alla, siniset baretit päässä.

Suomi on lähettänyt maailmalle noin 50 000 rauhanturvaajaa vajaan 60 vuoden aikana. Rauhanturvaajista valtaosa on luonnollisesti sinibaretteja, jotka loivat aikoinaan Suomesta rauhanturvaamisen suurvallan.

Hölkkärin tuore lukijatutkimus paljastaa, että valtaosa lukijoistamme on sinibaretteja. Jako ei ole aivan niin radikaali, mitä operaatioissa käyneiden määrä, mutta kuitenkin. Sinibaretteja on lukijoistamme noin 65 prosenttia, vastaavasti vihreä baretti päässä palvelleiden osuus on noin 58 prosenttia. No, pikkutarkat lukijamme huomaavat tässä kohtaa varmasti laskuvirheen, mutta ei se ole virhe. Onhan joukossamme paljon sellaisia faittereita, jotka ovat palvelleet niin YK:n kuin Natonkin operaatioissa. Parasta tässä jakaumassa on mielestäni se, että Hölkkäri kiinnostaa lukijoitamme operaatiotaustasta riippumatta. Pienellä osalla lukijoistamme (8 %) on myös siviilikriisinhallintataustaa.

Hölkkärin kannalta ei ole mitään väliä minkä värinen päähine sinulla on alhaalla ollut. Ja voihan sivustoamme lukea, vaikket olisi missään palvellutkaan. Pelkkä kiinnostus rauhanturvaamiseen riittää.

Vieläkö viimeistä kertaa

Kuulin taas, Lähi-idässä palaa. Alkoi maa jalkain alla polttamaan. Vaihtuisi väri baretin, miksi välittäisin - maapallokerho vie sut minne vaan. On reissumieli, mä tiedän sen. Lähdetään - hullu tätä jaksaa - miksi ruusun täytyisi kuolla, tiedä en.

 

Lauluni laulan - viimeistä kertaa. Ennenkuin tulen takaisin. Salaa mielessäin mietin, mitä vielä mietin, milloin reppuni pakkaan ja matkaan taas.

 

Taas on reissu nähty - tässä sitä ollaan. Missä seuraavaksi kohdataan ja briiffataan. Toiset tuli hommat hoitamaan.

 

Matkaan taas, mitä huomisesta huolta, lanaamaan. Silti tiedän, että palaan takaisin taas uudestaan - vielä kerran reissaamaan. Saishan sieltä muutakin kuin sinibaretin.

 

Mä lauluni laulan ja mietin - salaa mielessäin mietin, milloin reppuni pakkaan taas. Viimeistä kertaa, kunnes tulen takaisin.

Historian havinaa

Selasin aikani kuluksi työpaikkani, paikallislehti Kankaanpään Seudun, arkistoja. Käteeni osui 22.4.1969 ilmestynyt lehti, jossa kerrottiin YK:n Suomen Pataljoonan 11. täydennysosaston luovuttamisesta Puolustusministeriölle.

Paraatiin osallistui 145 miestä. 35 etukomennuskuntaan kuulunutta upseeria ei osallistunut paraatiin, koska he lähtivät paraatiaamuna Porin lentokentältä Kyprokselle. Etukomennuskunnan mukana meni myös pataljoonan uusi komentaja, eversti Heikki Anttila.

Lehdessä käytetään sanaa "Kyprospataljoonamme". Se kertoo omaa kieltään siitä hengestä, mikä maassamme vallitsi tuohon aikaan rauhanturvaamista kohtaan. Rauhanturvaajat olivat Suomen lähettejä, edustajia maailman kriisipesäkkeissä. Tässä tapauksessa Kyproksella.

Lehtijutussa eritellään tarkasti täydennysosaston kokoonpano. Kyprokselle lähti keväällä 1969 19 upseeria, 17 aliupseeria ja 144 miehistön jäsentä. Sinänsä ristiriitainen listaus, koska samassa jutussa kerrottiin 35 upseerin lähteneen etukomennuskuntana alueelle. No, tiedä sitten mikä totuus noidenkin lukujen takana piilee.

Keväällä 1969 Suomi oli ollut Kyproksella jo viisi vuotta. Kiinnostus rauhanturvatehtäviin oli suuri, sillä 180 miehen rotaatioon oli 1800 hakijaa.

Tuosta lehtijutusta on aikaa kulunut kohta 43 vuotta, mutta moni asia on pysynyt muuttumattomana. Paraatikatselmus-jutussa paraatin vastaanottanut puolustusministeri Sulo Suorttanen kannusti alas lähteviä miehiä seuraavin sanoin:

"Korostan YK:n palvelukseen astuville sitä, että te olette YK-sotilaiden lisäksi myös oman maanne edustajia. Olkaa kunniaksi isänmaallenne, näin te autatte rauhan asiaa ja Suomen pyrkimyksiä täyttää paikkansa YK:n jäsenvaltiona."

Alas lähteville rauhanturvaajille jaettiin paraatin jälkeen myös Uusi testamentti. Tämä käytäntö oli voimissaan ainakin keväällä 2003, jolloin itse lähdin alas. En tiedä vieläkö perinne on voimissaan, mutta miksi se olisi lopetettu. En ole uskonnollinen henkilö, mutta pitkää perinnettä ei saisi katkaista. Ja eräs alikersantti totesi meille alokkaille Huovinrinteellä kesällä 2000 papin oppitunnilla, että suomalainen sotilas rakastaa Jumalaa, joten kuunnelkaa tarkasti mitä papilla on sanottavaa. Ja sotilashan tekee mitä käsketään.

Jugoslavia 20 - Afganistan 10

Suomalaiset rauhanturvaajat menivät Jugoslaviaan 20 ja Afganistaniin 10 vuotta sitten. Nyt kun näin vanhempana ja viisaampana tuota aikaa muistelee, niin sain itse olla todistamassa maailman ja rauhanturvaamisen muutosta juurikin vuosina 1992 - 2002. Joskin kokemukset olivat silloin verrattain subjektiivisia, mutta aika on tehnyt itsestänikin objektiivisen tutkijan mitä tuohon ajanjaksoon tulee.

Maailma muuttui rytinällä 90-luvun alussa kun kylmä oli loppuun sodittu. Alkoi ajanlaskussamme etsikkoaika - mitä mahtaa tapahtua ja mihin suuntaan asiat kehittyvät. Ajanlasku koki uuden, seuraavan kolauksen syyskuun 11. päivänä vuonna 2001.

 

Suomi, ja suomalaiset rauhanturvaajat, olivat ensijoukoissa kun maailman järjestystä aloitettiin uudelleen kirjoittamaan. Niin Jugoslaviassa vuonna 1992 kuin Afganistanissakin vuonna 2002. Rauhanturvahistoriamme ensimmäistä lukua, vuotta 1956 Suezilla, voitaneen pitää näihin tapahtumiin verrattavana.

 

90-luku viitoitti tietä siihen suuntaan, että rauhanturvaamisemme on muuttumassa kohti sotilaallista kriisinhallintaa. Osin kyse on sanahelinästä, jargonista ja terminologiasta, mutta kertoo myös maailman muuttumisesta. Maailma muuttui ja Suomi siinä mukana. Viime vuosituhannen lopussa käytiin erikoista keskustelua "vahvennetusta rauhanturvaamisesta" ja "rauhaanpakottamisesta". Erikoista sikäli, että kukaan ei ollut kunnolla määritellyt eikä miettinyt sanojen sisältöä. Keskustelu liittyi vahvasti siihen, kun UNPROFOR luovutti tehtävät Nato-johtoiselle IFOR:lle Daytonan rauhansopimuksen mukaisesti. Suomessa pohdittiin kovin, mihin suomalainen rauhanturvaaja saa asettaan tai asearsenaalia käyttää.

 

Loppuvuonna 2001 ei samankaltaista keskustelua enää käyty. Samanmielisten maiden koalitio lähtisi tukemaan Yhdysvaltojen julistamaa "sotaa terrorismia vastaan" ja suomalaisjoukko olikin Kabulissa cimic-toimissa tasan 10 vuotta sitten. Nato ei ollut lähtemässä Afganistaniin, vaan pyyntö Suomelle tuli Isosta-Britanniasta. Suomi lähti mukaan, kun oli näköpiirissä, että hankkeelle oltaisiin saamassa YK:n mandaatti ja kun muutkin pohjoismaat olisivat Afganistaniin menossa. Nato tuli mukaan vasta vuonna 2003.

 

Suomalaisen rauhanturvaamisen muuttuminen vuosina 1992 - 2002 on perin mielenkiintoista seurattavaa ja opittavaa muutoinkin. Se kertoo maailmasta ja Suomen suhteesta ympäröiviin tekijöihin. Jos mahdollista, niin lukekaa Charly Salonius-Pasternakin ja Pekka Visurin teos "Suomi rauhanturvaajana 1991 - 2006" ja mikäli vielä mahdollista, käykää kuuntelemassa kenrm Heikki Holman esitykset "rauhanturvaamisesta kriisinhallintaan". Nämä mainitut herrat ja teokset ovat muuttaneet allekirjoittaneen subjektista tekijästä objektiiviseksi seuraajaksi.

Tukipalveluiden peliliikkeitä

Puolustusvoimien uutislehti Ruotuväki uutisoi tuoreemmassa aviisissaan miten puolustusvoimat selkiyttää rauhanturvaajien tukipalveluja. Pakko myöntää, että on jo aikakin. Tähän asti operaatioissa loukkaantuneet rauhanturvaajat on valtion taholta lähestulkoon hylätty. Surullisia esimerkkejä on aivan viime vuodeltakin.

Ongelmaksi muodostuu, jos operaatiossa saatu vamma vaatii hoitoa mission päättymisen jälkeen. Silloin asia kuuluu siviiliterveydenhuollon piiriin. Se tietää melkoista paperisotaa muun muassa vakuutusyhtiöiden kanssa, jotta entinen rauhanturvaaja saisi edes jonkinmoista korvausta hoidosta ja siitä aiheutuneista mahdollisista kuluista.

Puolustusministeriö on tehnyt lakialoitteen, jonka mukaan tapaturmavakuutuslakia ja sotilastapaturmalakia muutettaisiin siten, että niissä otettaisiin paremmin huomioon sotilaallisen toiminnan erityispiirteet.

Korvauskäytäntöjä parantamaan on perustettu viime syksynä myös sotilastapaturma-asiain neuvottelukunta, jossa ovat edustettuina niin Pääesikunta, puolustusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö ja HUS. Suunnitteilla on myös Työkyvyn arviointikeskuksen hyödyntäminen hoidon tarpeen arvioinnissa.

Aika näyttää onko puolustusvoimien tekemistä peliliikkeistä mitään hyötyä. Toivottavasti jonkinlainen ratkaisu saadaan aikaiseksi, jotta rauhanturvaajat voivat lähteä missioille turvallisin mielin luottaen siihen, että kyllä kruunu miehistään ja naisistaan huolen pitää. Toisin kuin nykyään.

Jos asiaan ei saada pikaista parannusta, saattaa rauhanturvamissioille halukkaiden määrä laskea merkittävästi, varsinkin Afganistanin osalta. Kuka tosissaan haluaa lähteä missiolle tietäen, että pahimmassa tapauksessa palaat kotiin pahasti loukkaantuneena ilman valtion suomaa turvaa toimeentulosta.