Hölkkäri On Web

  • Etusivu
  • HOWtiset
  • Artikkelit
    • Pääkirjoitukset
    • HOWSTORIIKKI
    • NarinaNurkka
    • Kommentti
    • Luoti lentää
    • Pitkät jutut
  • Yhdistys
    • Liity jäseneksi
    • Info
  • RT-wiki
Liity jäseneksi

Vähiin käy

Pääkirjoitus
27 joulukuu 2010
Pekka Söderlund

Rauhanturvaamisen suurvaltana menneinä vuosina kunnostautunut Suomi on nykyään aika pienellä
panoksella mukana kansainvälisessä kriisinhallinnassa. Tällä hetkellä barettiveljiämme on ulkona
parisensataa, mikä on varsin pieni määrä.

Toki ymmärrän, että nyt panostetaan laatuun, eikä määrään. Valtaosa rauhanturvaajistamme on
Afganistanissa, jossa heitä ihan oikeasti tarvitaan. On ihan oikein, että supamissioiksi muuttuneet
operaatiot lopetetaan. Turha pitää satoja ukkoja turvaamassa rauhaa rauhalliseksi käyneessä
maailmankolkassa. Mission todellinen tarve unohtuu, kun sotilaat tappavat aikaa supailemalla, koska heillä
ei ole mitään muutakaan tekemistä.

Tuoreimpana alas ajettiin Kosovo, joka jo pitkään oli eräänlainen supamissio. Maa oli oiva paikka lähettää
nuoria valmareita opettelemaan kriisinhallintaa, koska riskit alueella olivat alhaiset. Suurimman riskin
aiheutti villi liikenne. Kallista touhuahan se on ylläpitää vaikkapa komppanian vahvuista osastoa eteläisessä
Euroopassa vain sen takia, että meillä on paikka johon lähettää kotimaassa koulutetut, juuri armeijasta
päässeet valmarit.

Minne lähdemme seuraavaksi? Libanonista on paljon puhuttu, mutta onko siinäkään mitään järkeä?
Suomella on toki siellä pitkät perinteet, kahdesti sieltä ollaan jo pois lähdetty. Logistisesti se lienee
kuitenkin paras ja halvin paikka saada entiselle rauhanturvaamisen suurvallalle sille kuuluva paikka, jotta
saamme jälleen ulkona olevien rauhanturvaajien määrän edes kohtuulliselle tasolle.
  • Facebook
  • X
← Edellinen 55 / 57 Seuraava →

Seuraavat artikkelit

  1. Pitäisikö Hölkkärin muuttaa nimeään?
  2. Muuttuva maailma

Viimeisimmät HOWtiset

  • Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kuoli Libanonissa
    Ranskalainen rauhanturvaaja kaatui ja kolme haavoittui tulitaistelussa Etelä-Lib…
    19.04.2026
  • Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisille uusi komentaja Libanonissa
    Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentajan vaihtotilaisuus järjestettiin 1. hu…
    10.04.2026
  • Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Rauhanturvaajat valvomaan itärajaa - sisäpiiritiedon mukaan hiutaleilla ei ole tähän operaatioon mitään asiaa
    Viime päivinä tilanne Suomen itärajalla on muuttunut epävarmaksi. Ulkomaalaisia …
    01.04.2026
  • Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Rauhanturvaaja sai surmansa Libanonissa
    Yksi rauhanturvaaja kuoli ja toinen haavoittui vakavasti ammuksen räjähdettyä lä…
    30.03.2026
  • Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Suomalaisia kohti tulitettiin Libanonissa
    Unifil-operaatioon osallistuvia rauhanturvaajia kohti ammuttiin sunnuntaina. Päi…
    15.03.2026
  • Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa
    Turvallisuustilanne Libanonissa ja UNIFILin operaatioalueella on heikentynyt vii…
    14.03.2026
  • Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Mediat: Suomalaisia joukkoja ei olla vetämässä pois Libanonista
    Israelin maahyökkäys ja Iranin sodan leviäminen Libanoniin ei Suomen puolustusmi…
    05.03.2026
Valkoinen lilja
UN-logo