Vaalit käytiin ja tulos on selvillä - sen osalta pulinat pois. Seuraavaksi väännetään hallituspohjaa ja sitten jaetaan ministerisalkkuja. Maanpuolustuksellisesta ja varsinkin sotilaallisesta kriisinhallinnan tulevaisuusnäkökulmasta katsellen haluankin käyttää tätä tilaisuutta hyväksi ja pohtia lähitulevaisuutta.

Utvan (Ulko- ja turvallisuuspolittisen valiokunnan) linjaukset ja pohtielmat määrittelevät sangen pitkälle mihin suuntaan mainittua politiikkaa halutaan viedä. Merkittävässä roolissa ovat siis nämä kyseiset poliitikot, jotka valiokuntaa miehittävät.

Ensiksi voidaan pohtia presidenttiä. Istuva presidentti Tarja Halonen vaihtuu vajaan vuoden päästä. Vielä emme tiedä kuka pestiä ryhtyy hoitamaan. Jos seuraava presidentti on Sauli Niinistö, niin hän varmastikin on asiallemme myönteisempi kuin ehkä joku muu vaihtoehto.

Seuraavat tärkeät pelurit ovat pää-, ulko- ja puolustusministerit. Kukaan yksin ei voi linjata aivan omiaan, mutta pienemmissä asioissa voivat vaikeuttaa asioiden kehittymistä huomattavastikin. Tässä kohtaa on nostettava puolustusministeri Jyri Häkämies framille, sillä hänen aikanaan rauhanturvaamissektorin asioita on parannettu enemmän kuin koskaan aiemmin. Kunnia myös sille kelle kunnia kuuluu, eli ex-kansliapäällikölle Kari Rimpille. Hän on henkilökohtaisesti saanut vakuutettua asioiden päällä istuvan ministerin oikeille urille. En epäile hetkeäkään, etteikö nykyinen kansliapäällikkö Arto Räty jatkaisi samalla linjalla, mutta jos ministerinä istuu joku känkkäränkkä, niin asiat eivät ehkä etene niin kuin me (kriisinhallintaväki) toivoisimme.

Ulkoministeri Alexander Stubbin uskon jatkavan ulkoasiainministerinä seuraavankin vaalikauden, mutta valtiovarainministeri vaihtuu. Rahakassan kalifi voi niin ikään terminoida esimerkiksi osallistumisemme Libanonin operaatioon, varsinkin, jos sen lähettämistä venytetään seuraavalle budjettikaudelle. Muistutan nyt vielä, että kansainvälinen sotilaallinen kriisinhallinta rahoitetaan ulko- ja puolustusministeriöiden budjetista.

Puolustusvoimien budjetti on joka tapauksessa tutkaimen alla. Menoja pitäisi leikata, mutta miten, niin se onkin vaikeampi ja laajempi kysymys.  
Me kansalaiset emme voi enää vaikuttaa salkkujen jakoon, joten joudumme vain toivomaan parasta.