Kulunut vuosi on omalta osaltani ollut ikimuistoinen. Yhdeksän kuukautta siitä tuli vietettyä Afganistanissa ja nyt olen parin kuukauden ajan totuttanut itseäni kotimaan kamaraan.

Tuo sama kotimaa täyttää tänään 95 vuotta. Näin Itsenäisyyspäivänä onkin hyvä katsoa hiukan taaksepäin ja samalla pohtia uusia tuulia. Olen ollut Hölkkärin toiminnassa mukana kesäkuusta 2010 lähtien, joten aivan järjettömän pitkää muisteloa minun ja Hölkkärin yhteistaipaleesta ei vielä saa.

Ennen jäseneksi liittymistäni muistan imuroineeni fasse-tietoutta foorumilta, jossa tuntui olevan monen alan erikoisosaajaa ja tietoa löytyi lähestulkoon joka asiaan. Osin näiden kirjoitusten innoittamana uskaltauduin itsekin hakeutumaan kriisinhallintatehtäviin. Foorumilla vieraili myös mielellään koska keskustelu oli avointa ja rehtiä. Tuota hakeutumistani en ole katunut, enkä myöskään sitä että liityin Hölkkärin jäseneksi. Tuolloin Hölkkäri antoi itsestään avoimen ja iloisen yhdistyksen kuvan, eikä ketään katsottu kieroon.

Nyt olen huolestuneena seurannut keskustelua, ja välillä jopa riitelyä, jota on käyty ns. ISAF-sukupolven ja vanhojen sinibarettien välillä. Olen samaa mieltä Pekka Söderlundin kanssa (Hölkkärin pääkirjoitus 16.11.2012), kun hän mainitsi kuilusta sukupolvien välissä. Tuntuu että tyhjästä on kasvanut valtava rotko tämän mahtavan veljes- ja sisarparven väliin. Vastakkaisia laitoja reunustavat toisaalla siniset ja toisaalla vihreät baretit. Riitely tai vastakkainasettelu ei tee hyvää kenellekään, vaan aiheuttaa inhottavia säröjä yhteishenkeen. Kritiikki ja palaute ovat tietysti aina hyvästä, kun ne annetaan rakentavasti ja kiihkoilematta. Aina ei näin ikävä kyllä ole.

Oma tuntumani on että tällä hetkellä vain harvat SKVJ-koulutuksen saaneista nuorista, ISAF-sukupolvesta, kokevat Rauhanturvaajaliiton tai sen jäsenyhdistykset omakseen. Syitä tähän on monia, ja Hölkkärin onkin syytä pohtia että mitä voimme tehdä, jotta nämäkin rauhanturvaajat tuntisivat yhdistyksemme omakseen.

Muistutan vielä, että sinibaretit ovat aikanaan perustaneet Rauhanturvaajaliiton ja valtaosan jäsenyhdistyksistä. Tästä heille kunnia suotakoon. Nyt on aika katsoa eteenpäin, eikä tarrautua menneisiin missioihin. Jos reissuun juuri lähteviä tai sieltä palaavia nuoria ei saada rekrytoitua toimintaan mukaan, tulee koko touhu ajan myötä kuolemaan sukupuuttoon. Ei liene turhaa muistuttaa että yhdistys on olemassa jäseniään varten.

Herätkää nuoret! Toivon teiltä aktiivista palautteen antoa, toiveita, ehdotuksia ja näkemyksiä siitä millainen Hölkkäri olisi kaikkien yhdistys. Maustamillanne eväillä pystymme hallituksessa aloittamaan yhdistyksen kehittämisen jäsenistön haluamaan suuntaan.

Erittäin hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille veljille ja siskoille baretin väriin katsomatta!