Oletteko koskaan koittaneet googlettaa sanaa rauhanturvaaja. Pääkirjoitusaihetta miettiessäni tein sen ja totesin, että jopas nyt jotakin. Sanalle löytyy 72 900 osumaa. Melkoinen määrä tietoa. Tarkastelin hieman tarkemmin hakusanan 20 ensimmäistä osumaa. Ensimmäiset olivat aivan perushuttua, eli linkki Rauhanturvaajaliiton ja sen lehden sivuille sekä tietenkin puolustusvoimien sivuille. Pian alkoi kuitenkin tulla näkyviin vähemmän positiivista uutista, eli miten vahingossa aseensa laukaissut rauhanturvaaja ei saa syytettä, tai miten Sudanin Darfurissa rauhanturvaaja tappoi useita rauhanturvaajatovereitaan.
20 ensimmäisestä hakuosumasta 14 oli lähinnä yleispätevää tietoiskua rauhanturvaamisesta. Sitten olikin 6 vähemmän mairittelevaa uutisaihetta.

Mieleeni tulikin, minkä takia medioissa on varsin vähän mitään positiivista rauhanturvaamisesta? Aina kun jotain negatiivista sattuu ja tapahtuu, valtamediat uutisoivat siitä heti. Entä miten on käynyt, kun jossain operaatiossa on onnistuttu? Eipä siitä pahemmin ole kirjoitettu valtamedioissa. Missähän lienee vika? Onko puolustusvoimien tiedottaminen onnahtavaa, vai eikö positiiviset uutiset alhaalta kiinnosta isompia medioita. Veikkaan itse jälkimmäistä. Onnistunut Cimic-toiminta ei myy iltapäivälehtiä, mutta kanssarauhanturvaajia ampuva henkilö myy kuin häkä. Varsinkin jos siitä revitään vielä kovat otsikot.
Media elää hädällä ja kuolemilla ja sillä alalla työskentelevät kovettavat itsensä koko homman ulkopuolelle.
Itse työskentelen toimittajana ja kerran eräs faitteri tuli kanssani juttelemaan. Tai paremminkin ripittämään minua. Aiheena oli: mitä järkeä on uutisoida perhesurmia? Ja kaiken hyvän lisäksi vielä tunkea uhrien pihoihin kuvaamaan. Fasse ampui kovilla ja myönnän että osui myös. Eihän siinä mitään järkeä olekaan. Se on kuitenkin työtäni. Onneksi ainakin vielä kyseiset episodit ovat harvinaisia. Mutta kuinka pitkään?