skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

NarinaNurkka

Palkanmaksajan edustaja?

Alkaa tuntua siltä että herra reiska edustaa värvääjäosapuolta.Sähkäri kirjoittaa ihan asiaa.Palkkaus alkaa olla niin kilpailukyvytön että jos päteviä miehiä tai naisia halutaan on heitä vaikea saada.Palkkojen korottaminen ei pitäisi olla noin vaikeata.Voin kyllä arvata että tällä voi olla tekemistä valtion palkkausjärjestelmän kanssa.Myös valtiolla on käytössä järjestelyvaraerät jotka jaetaan aina palkkaratkaisujen yhteydessä.En ole koskaan nähnyt että rauhanturvatehtävissä tulisi järjestelyvaraeräkorotuksia.Minne se raha käytetään on minulle mysteeri. Toki valistuneita arvauksia voisi tehdä.Ns. neuvotteluvelvoitteen valtio hoitaa siten että ne käydään ammattiliiton kannssa joka edustaa yleensä noin 0,5 prosenttia rt-palveluksessa olevista.Eli lienee tänä päivänä Pardia.Upseerit käynevät omat kuvionsa Jukon kautta.Päiväraha on jälkeenjäänyt ja tietääkseni ei ole sallittua käyttää auton verovapaata tuontia palkkaetuna.Joskus takavuosinahan se oli mutta vain kantahenkilökunnalle ja reservin upseereille.Tämä silloin kun oli vielä valuutavientisäännöstelykin voimissaan.Eli lopputulema on:Tehtävissä miehistön ja alipäällystön tehtävät ovat palkkakuopassa joka johtuu siitä että kun on x euroa käytettävissä ja jos on mahdollista sitä suunnata, se on suunnattu ammattisotilaille.

 Sen verra sähkäreistä jotka liittyvät varsin olennaisesti viestin toimintaan, ovat ammattimiehiä joita ilman jää nekin pisteet keräämättä toimivista viestiyhteyksistä joista meitä esim- balkanilla on vuosia kehuttu.Olen samaa mieltä sähköyliasentajien kanssa että kannattaisi oman ammattiylpeyden nimissä harkita lähtemistä mutta vain siten että ilmoittaa millä palkalla lähtee.Pyynnöt eivät tule olemaan mitään ylimaallisia vaan sellaisia että ne vastaavat suomalaista palkkatasoa.Kokonaisuutena tilanne korjaantuisi jos kaikkin vaativuustasoihin tulis n. 500 eur. tasokorotus. Yhtenäisyys on tässäkin asiassa valttia.Näin toimimalla autamme kaikkia barettiveljiä saamaan kohtuukorvaus.Puhetta ministeriössä ei oikein joko ymmärretä tai haluta kuunnella.

Reiskahan vastaa

"Reiskan kaltaisten toisinajattelijoiden takia palkat ovat tuossa jamassa."
- Niin ne jotka tietävät paljonko riittää että miehiä tulee reissuun.

"Päivärahakin on kotimaan päiväraha. Mihin tahansa muualle ulkomaille töihin mentäessä maksetaan ulkomaanpäiväraha."
- Sua on kyllä kusetettu jos on maksettu pelkkää kotimaan päivärahaa. Rt-palveluksesta maksetaan verovapaata palkanosaa myös palvelusvapaiden osalta...

"Autoetua tuskin kannattaa enää edes mainita, koska se on nykyään todella pieni ja sen voi tuoda helpommin muista ulkomaan hommista."
- Ei voi kyllä mistään helpommin hommata... on omat lakimiehet tekemässä paperihommat ja läyhyosuuskunnat muita käytännön juttuja varten.

"Miksi muuten sieltä olisi soitettu valmiussitoumusten ulkopuolelta esim. kaikille kuudelle sähkömiehelle, jotka olivat viime reissulla ja kysytty kosovoon."
- Mieti tuota hiljaa mielessäsi... hyvinhän tuo on palkka riittänyt kun olet Kosovoon mennyt. Edellen haluaisin nähdä sen sähköukkelin joka saa käteen enemmän Suomessa kuin rt-palveluksessa (palkka+päiväraha) - eli en usko että löytyy. Lisäksi saa vielä ilmaisen ylläpidon ja vaatteet + lomamatkat.

Palkkatason syyt

Reiskan kaltaisten toisinajattelijoiden takia palkat ovat tuossa jamassa. Ei kannata yleistää, jos on itse tyytynyt omaan palkkatasoon sillä monilla muilla on tavoitteita elämässä. Päivärahakin on kotimaan päiväraha. Mihin tahansa muualle ulkomaille töihin mentäessä maksetaan ulkomaanpäiväraha. Autoetua tuskin kannattaa enää edes mainita, koska se on nykyään todella pieni ja sen voi tuoda helpommin muista ulkomaan hommista. Porissa on varmasti jonossa miehiä (räppäreitä) pilvin pimein, mutta kun ammattimiehiä tarvitaan niin eipä löydy. Miksi muuten sieltä olisi soitettu valmiussitoumusten ulkopuolelta esim. kaikille kuudelle sähkömiehelle, jotka olivat viime reissulla ja kysytty kosovoon.

Palkat ovat kohdallaan

Rauhanturvapalvelus ei ole kenellekään pitkäaikainen työura vaan mahdollisuus lähteä seikkailemaan ja keräämään kokemuksia. Hienoa että siitä maksetaan myös palkkaa. Jos joku sähköjamppa väittää saavansa enemmän käteen euroja Suomessa kuin rt-palveluksessa palkka+verovapaa \"päiväraha\" ja mahd. verovapaa auto niin - en usko.

Toisekseen niin kauan kuin Poriin on jonossa ukkoja lähdössä niin palkoissakaan ei liene valittamista.

Jälkeenjääneet palkat

Samaa mieltä! Kyllä rt-palkat on jälkeenjääneet ja pahasti! Samaa voi sanoa rt-koulutukseen, varustamisen- ja varusluovutuksen yhteydessä maksettavista pv-rahoista ja km korvauksista. Vai onko 24 eur / vrk muka sopiva korvaus menetetystä 8h työajasta?

Ja km-korvaukset.. miten Säkylään pääsee julkisilla kulkuneuvoilla toiselta puolen Suomea.. ei mitenkään. Joten kun omalla autolla sinne menee niin siitä pitäisi saada edes se raha mitä menee polttoaineisiin yms.. Paljon on laskettu ilmeisesti sen varaan että rt-tehtäviin haluavista valtaosa on valmis talkootyöhön koska muuten ei reissuun pääse.

In the service of peace