Sanasto

www.holkkari.fi/twikistä
Versio hetkellä 26. tammikuuta 2025 kello 11.02 – tehnyt Hamis (keskustelu | muokkaukset) (→‎C)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yleistä

Suomalaiset rauhanturvaajille on syntynyt vuosikymmenien aikana ammattisanasto.

A

Ausbattin Hermonin marssi = itävaltalaisten vartioasemalle 12 tehtävä sotilasmarssikilpailu Hermon vuoren huipulle. Suomalaiset pärjäsivät monesti, vaikka alppijääkärit koittivat kikkailla milloin mitenkin. (Golan)

Aurinkopose = Vartioasema 9-31 (lanamäki) Sanaa käytettiin yleisesti, koska kyseisellä asemalla ei ollut joukkueenjohtajaa riesanaan vaan asemaa miehittivät ainoastaan ns.perusvaitterit. Muiden mielestä tästä syystä kyseisen posen miehistöllä oli näin ollen muita enemmän joutoaikaa paahtaa babyoilin kyllästämää nahkaansa auringossa. (Libanon)

Atakki  = hyökkäys

Attilalinja = turkkilaisten 1974 valtaaman alueen linja, Lefka-Nicosia-Famagusta. (Kypros)

Atwe = paikallinen burgeripaikka. vartioaseman 9-31 jälkeen, Finbatt:n ja Ghanbatt:n rajalla. (Libanon)

Assi =  1. jääkärikomppanian alueella toiminut kultakauppias Beirutista. Kokenut Suomen kävijä. Myi härmän pojille kilokaupalla kultaa ja piikkiin vielä. (Libanon 1988-89)

Askariarabeija = sotilasajoneuvo. (Golan)

Asmara = Eritrean pääkaupunki, paikallinen olut, gin, konjakki, anisviina, punainen pöly kaikkialla tai yleinen epämiellyttävä haju. (Eritrea)

Askari = syyrialainen sotilas (Golan)

Artuzin Damaskoksen tienvarrella oleva syyrialaisten ampumarata. 1. jääkärikomppania kävi harjoittelemassa lauantaiaamupäivisin Falling plates ammuntaa. (Golan)

Arskanmäki =  F-11A kukkula Debarin laaksossa Albanian rajalla. Mission alussa pose, myöhemmin hyvin suosittu OPT paikka reconille ja paikalliselle joukkueelle. (Makedonia)

Arska = aurinko, aromisuola, päiväpartioasema

Aron = vartioasemien porukkaa

Aro-hyvä = AOS:ään kelpaava, sopiva

Arokoira = villikoira, kulkukoira

Aromajoitus = Camp Ziouanissa ollut 1. ja 2JK:n henkilöstön käyttämä majoitustila (Golan)

Aro = esikunnan vastakohta. Esikunta, Huoltokomppania, arokomppaniat (JK:t). UNEF II. Syyrian puoleinen Golanin ylänkö

Arna Khan Arnaben = kylä Syyriassa, oiva ostospaikka (Golan)

Argu = argentiinalainen rauhanturvaaja, Kypros

Apinabaari = ravintola Negevin kylässä matkalla Eilatiin (Israel)

A-puoli = Israel. (Golan)

APC = panssaroitu miehistönkuljetusvaunu.

AOD = Area of Deployment (vastuualue), YKSM 1. (Makedonia)

AOS = Area Of Separation, loitontamisalue

Antti = Ainakin elorotaation -87 2.JK/Libanon tuntema aasi, jota käytettiin tavarankuljetukseen 9-46:en ja 47A:an välillä. Tyhmä, itsepäinen ym. aasien hienoudet. Ristittiin silloisen pataljoonaupseerin mukaan. (Libanon)

Anton = hiutaleiden harhauttamiseksi käytetty kuvitteellinen tanssiyhtye, joka soittaa Vounun työväentalolla tervetuliaisjuhlissa. (Kypros)

Ankka = Jenkki Wagonerin eräs avolavamalli, Suezilta siirtynyttä kalustoa (vain suomalaisilla käytössä). Varaosat saatiin Kanuskien kaatopaikalta hylätyistä autoista

Amerikan = onhan se AIVAN varma, vrt Onhan se vee jne. Ainakin Bosnian ensimmäisen kuljetusupseerin runsaasti viljelemä sanonta josta myös vääntyi herran yksi lempinimistä: Amerikan Heikki. (Bosnia)

Amerikka = Yhdysvaltain armeijan pääleiri Kosovossa, Camp Bondsteel, tarkemmin AAFES PX, USA:n armeijan virallinen kenttäkauppa. Esim. 'Ostitko kellosi Amerikasta? (Kosovo)

Ambassador = yökerho Nikosissa. Kuului ' remonttikohteisiin' v.1968. (Kypros)

Amal-talo = Amal-järjestön Välikylässä Finbattin alueella. (Libanon)

Amal = Shiia-muslimien vastarintaliike Etelä-Libanonissa. Maltillisempi kuin Hezbollah. Suhtautui YK-joukkoihin myönteisesti. (Libanon)

Alumiinibaari = baari Nicosiassa (Kypros)

Ali = parturi joka leikkasi nopeasti ja vaarallisesti partaveistä heiluttaen. (Libanon 1983-84)

Alkkari = Al Qaidan edustaja. (Afganistan)

Alhaalla = rauhanturva keikalla oleva.

Alistajat = Ray Ban Olympian De Luxe aurinkolasit, kapea malli kultaisilla kehyksillä

Alfa = Vaimo. Tarkkailijan perheellä oli jokaisella perheenjäsenellä oma ID-kortti. Erona oli perässä oleva kirjain. Esim. jos UNMO:n ID-numero oli 12345 vaimon oli 12345A, 1. lapsen 12345B jne... Joskus saattoi OP.lta tulla kuso: 'can you tell my alfa ....' UNTSO ,Myös A-komppania

Aleppo-ketju = kultakauppiailta ostettua neliskulmaista vahvaa kultaketjua. Ei mene vetämälläkään poikki. (Golan)

Ala = shortsit mallia YK. (Kypros)

Alamessi = miehistön messi Finbattin pääkomentopaikalla 9-1:llä. (Libanon)

Alapykälä = vartiopaikka 9-0 (Korjaamojoukkue). (Libanon 1987-88)

Alabaari = Gostivarin kylässä sijaitseva ravitsemusliike, jossa sai kostuketta sekä kurkku että 'pikkuveli'. Tarjonta oli lähinnä paikallista 'skopskoi'-olutta ja venäläistä tai bulkarialaista naista, ei pahojakaan. (Makedonia)

Aku-Ankka = 6-sylinterinen Dodge. (Kypros)

Akvaario = pyöreä vartiotorni. (Golan)

Ala-Ali = kauppias kadun alkupäässä, Libanon

Aiveri = ivory, luvallista norsunluuta, jota sai ostaa M'Pachasta. (Namibia)

Ajotoimisto = EK:n kuljetustoimisto ja porttivartio Kykko Campissa. (Kypros)

Aavepartio = recon, tiedustelujoukkue. (Libanon)

Adki SOC:n ruokalan 'lihapullat', adki = aasi tigriniaksi (Eritrea)

Aimo = vartioaseman 9-36 Pasi-vaunu (Libanon)

Aapo = albaani, Makedonia, sittemmin KFOR

AA-leiri = FinCamp Asmarassa. Humaltuminen kielletty aina ja kaikissa olosuhteissa. Korkean paikan (2350 m) AA-leirillä haponottokyky alenee huomattavasti. (Eritrea)

Aamupala = yleissanonta helppo tehtävä tai erittäin vaikea tehtävä joka tuli suoritettua nopeasti ja muita paremmin. Yleissanonta. (Libanon)

Avivi = Tel Aviv (Israel)

Avaruusupseeri/Space = Sotilasvirkamies. Arvomerkit ovat kolme tähteä ruusukkeiden sijaan.

Avi = Avi's restaurant, suomalaisten suosima ravintola Tiberiaksessa (Israel)

Avaruuspyssy = itävaltalaisten käyttämä rynnäkkökivääri.

Auto Damaskoksessa oleva autotarvikkeita myyvä kauppakeskus. (Golan)

Autorakastaja = autotarkastajasta käytetty nimitys. (Libanon)

Autonrengastie = OP 23 ja CP 2: väliltä erkaneva tie joka johti suureen IDF:n camppiin ja risteys oli merkitty monella auton renkaalla. (Siinai)

Aussi = australialainen rauhanturvaaja myös itävaltalainen rauhanturvaaja

B

Bilhartsia = loistauti. Sen sai makeassa vedessä uimalla tai vettä juomalla. (Siinai)

Birkkenstoc = Sandaalimerkki. Sana kytkettiin vuonna -95 Libanonissa Naqourassa Audi A4 autoon ja sen kuskiin, joka oli eräs MP ja Audi hänen läyhynsä. Säästäväisenä ja muutenkin tarkkana miehenä hän oli erehtynyt ostamaan sen 1.6 litran koneella, josta tietenkin riitti hupia muille; isommilla läyhyillä ajaville. Joku keksi, että eihän se nouse Iippojen mäkiä ylös ilman, että avaa kuskin oven ja työntää Birkenstocin ulos siitä ja alkaa läpsytellä lisää vauhtia. Aluksi sisäpiirin sana, mutta opittiin tuntemaan myös Finbatin alueella. (Libanon)

Biitsikeikka = kuljetus uimarannalle, yleensä sunnuntaisin. (Kypros)

Bilbonaatti = limonadi, softis

Big = sotilaiden suosima pub Tiberiaksessa (Israel)

Biira = olut arabiaa.

Bertta = F11B vartioasema Debarin laakossa Albanian rajalla. Loistava paikka seurata paikallista salakuljetusrallia rajan yli molempiin suuntiin. (Makedonia)

Beirutin = Israelin ilmavoimien tiedustelulento Libanoniin. (Libanon)

BBQ = Sosialistisen kaivostyöläisen muistomerkki Mitrovicassa. Tuttavallisemmin Barbecue. (Bosnia)

Beibi =  nimitys komppanian nuorimmasta yleensä eri aloilla toimivista esim. kuskit, keittömiehet jne. (Kypros 1972-73).

BaywatchBase Guard, Camp Pleson vartioryhmä, Kroatia (ilmaisua käyttivät varsinkin siviilihommiin siirtyneet entiset rakentajapataljoonan käivärät). (Kroatia)

Bankku = kts. pankku

Base = amerikkalaisten majoitusalue Giddin solassa. Sinne oli majoitettu Giddin ja Mitlan solia valvovien elektronisten ennakkovaroitusasemien amerikkalainen käyttöhenkilöstö. Suomalaisilla oli saattueosasto joka valvoi kyseisten asemien huoltokuljetuksia.Siellä oli hyvin varustetut PX ja ilmastoidut messit. Meno oli kielletty ellei ollut tähdellistä asiaa, mutta sitä tuntui aina löytyvän. (Siinai)

Babyoil Vauvan puhtaanapitoon ja ihonhoitoon tarkoittettu öljy, jota jo ennestään tummanpuhuvat vaitterit käyttivät saadakseen nahkaansa varmasti riittävän päivetyksen. Varsinkin muutama päivä ennen suomilomia. (Libanon)

Banaanisuora = banaaniviljelmien reunustama suora mentäessä Tiberiakseen. (Israel)

Bankkari = bangladeshilainen rauhanturvaaja. (Eritrea)

Burma = nepalilaisten HQ:lle Qanasta johtava tie. (Libanon)

Busse = Bushmanni. (Namibia)

BZ = alennuksella myytävää kamaa, radioita, televisioita, kameroita. (Suez 1956)

Burgeri = paikallinen joka piti 'kauppaa' 9-0:n kohdalla. Myi hyviä hampurilaisia ja pyysi tuomaan alkoholia messistä. Muutti esikunnan siirryttyä 9-1:lle sen lähelle rinteeseen- ei menestynyt (Libanon 1987)

Bula = Fijiläisten tervehdys, myös bulis. (Libanon)

Buffalo = Abu Rudeisin ja Ismailian välillä liikennöinyt suurempi kuljetuskone. UNEF II

Buffel = etelä-afrikkalaisten miinankestävä APC-vaunu. (Namibia)

Bufferi = Buffer Zone, turvallisuusvyöhyke, alue turkkilaisten ja Kreikan kyproslaisten välissä. (Kypros). Myös operatiivinen ryhmitys 1.jääkärikomppanian alueella. (Libanon)

Boukkeni = pullotettu vesi,1.5l syyrialainen vesipullo, pullottajan (Boukein) mukaan. (Golan)

B-puoli = Syyria (Golan)

Briiffari = vapaa-ajan viettämiseen varattu tila

Briiffata = viettää iltaa, juhlia

Blue = Pääesikunnan (UN) porttivartio. (Kypros)

Black = iso lentävä koppakuoriainen, (Makedonia)

Blue = Kyproksen joukkojen viikottain ilmestynyt tiedotuslehti, jossa oli kullakin kontingentillä oma tiedotussivu (Kypros)

C

CYTA = Kyproksen puhelinlaitos, aivan Kykko Campin kupeessa, OP Cyta. (Kypros)

CYPOL = Cypros Police = Kyproksen lahjomattomat poliisivoimat. (Kypros)

Cucas-shop = Namibiassa yleinen kauppa. Mm. viinan myyntiin erikoistunut pikkukauppaketju. Myymälän koko noin 4x4 metriä. (Namibia)

CTO = neljän päivän toimialueloma.

Cooleri = ilmastointilaite

Cop = corporal, alikersantti, miehistö

C-puoli = Canlogin puoli CZ:ssa

Crunch = musta, pitkäjalkainen, peukalonpään kokoinen koppiainen. Päästää ko. äänen kun sen päälle astuu. (Libanon)

Convoykomma = Lipskeissä kartanoconvoyn kusoaja. Hoiti samalla Naqourassa hommia, esim. posti, labratulokset ym. Joko EHK määräsi tai sai ilmoittautua vapaaehtoiseksi. Ei päässyt rajan yli Israeliin, paitsi jos Naqourassa oli vapaapäivä eli kaikki kiinni

Colosseum = Tel Avivissa ollut disko, ajoittain suosittu. (Israel)

Convoy = Uunon suojaama kuljetus, saattue

Clintit = Ray Banin aurinkolasimalli, jollaisia Clint Eastwood käytti elokuvissa Likainen Harry (Golan)

CD = diplomaatin tytär tai diplomaattipuolen hommia

Captain lemon = vartioaseman 9-36:n vieressä olleen sitrusviljelmän isäntä ilmoitti tittelikseen kyseisen arvon. (Libanon)

Captain = vartioaseman 9-36 koiraohjaaja, ainakin vuosina 1984-86. Jarre oli posen sotakoira, jolla aikanaan oli legendaarinen maine. (Libanon)

Cap captain = kapteeni

Camp Elisabeth = Suomalaisten komentopaikka Tetovossa Makedoniassa. Nimetty sen aikaisen puolustusministerin Elisabeth Rehnin mukaan.

CanLog = kanadalainen huolto-osasto joka huolti muutakin kuin voimakoneita, mm. YK:n omistamaa radiomateriaalia, toimitti polttoaineet, korjasi pesukoneet ym. Täysiä ammattisotilaita ikänsä, mutta suomalaisten 23-vuotiaan YK-ylikersantin jämät eivät mahtuneet kanuskien jakeluun.

D

Daha = kasvi jota mm. Namibiassa paikallisväestö poltti ja salakuljetti

Dobro = kyllä, hieno homma. (Bosnia)

Dooris = nimitystä käytettiin Golanilla polttomoottorilla toimivasta betonimyllystä. Moottorissa oli vain yksi sylinteri, joten sen ääni muistutti säksätystä. 'Säksätti kuin Dooris'

donkki duty officer, päivystävä upseeri, Donkey Oscar, Dirty Officer, Dorka Officer

Dobar tervehdys makedoniaksi. Moni käivärä ei oppinut paikallista kieltä tämän lisäksi kuin kaksi sanaa: pivo (olut), smetka (lasku)

DJ-vuoro viimeinen työpäivä ennen kotiuttamista

Diu-diu-miehet intialaiset sotilaat. Normaali inkkaribyrokraatin vastaus kaikkeen on Sir, dis is nod da way do do dings around here, sir. We cannod bend da rules, sir. Sir, you musd do dis again on a differend form, sir. Sir, da singnadure of da chief is missing, sir". UNMEE"

Di-di-mies intialainen, filippiiniläinen tai siltä alueelta oleva YK:n palveluksessa oleva henkilö. Nimitys tulee Di-Di-miesten tavasta puhua englantia. Makedonia

Dimppi viina-annos, paukku

Denktash Turkkilaisen puolen johtaja (presidentti ?) Kyproksella

DE/depentantit YK:n antama henkilökortti vaimoille ja lapsille

Deppari dependant, rauhanturvaajan perheenjäsen

Detan osaston johtaja. UNDOF

Deffari De Facto Forces (UNIFILin käyttämä), SLA, South Lebanese Army, DFF:n sotilas

Demoni deacon, sotilaspastorin apulainen, sotilasdiakoni

DanneManne tanskalainen rauhanturvaaja

Data ATK-henkilö

Datavee sanlalla lähetettäessä sanoma meni joskus ihan vksi ja sanla tulosti vastaanottajalle jotain ihmiselle ymmärtämätöntä. Tällaisessa tapauksessa sanottiin, että lähetys meni dataveeksi! Make


Damiani Damiani Jr., KFOR:n peksien virallinen kultakauppias, jolla myymälä Skopjessa. Tunnettu erinomaisesta asiakaspalvelustaan. KFOR

Damasin UNHQ:n vartio-osasto Damasissa, johon komennettiin yleensä hiveloita. Komennuksen kesto joitain viikkoja. Tänä aikana tuli Damas kyllä tutuksi Damas Damaskos


Drus = Tiberiaksessa UNTSOSSA työskentelevät kaksi Druusi-miestä (näyttivät olevan isä ja poika, mutta olivatkin veljeksiä), jotka kuskaavat OP:lle vettä, löpöa jne... UNTSO/OGG

Duty = työ, palvelus/palvelustehtävää, duty iski, tehtävä alkoi

Duty = verovapaa myynti/myymälä

E

EA Etelä-Afrikka, etelä-afrikkalainen, esim. lomalle EA:han, EA-kamaa, Namibia

Eemeli evl tai sitä ylempi upseeri mielellään negatiivinen tunneilmaus kaikesta, mikä tuntuu vastenmieliseltä pahakaan hyvä, ei hullumpi, helppo väärin Yleistä hyväksyntää ilmaiseva juhani ihan mille tahansa asialle. UNMEE siinä no probs, Namibia

Elaree kiertävä turkkilainen jäätelökauppias, huuteli kuuluvasti'elaaree' = jäätelö

Elaree(2 kyproksenkreikkalainen sanonta, tarkoittaa tule tänne ystävä.

EmPii = MP, sotilaspoliisi

Enkkujen Kaireenian vuoristossa oleva jyrkänne, josta pari enkkua, S. Andrew ja O. Murphy (Myrphyn laki ??) luiskahtivat alas kuolemaan. Paikalla on heidän epäonnistuneen ilmalennon kunniaksi pystytetty muistomerkki. Kypros. Tämä on urbaanilegenda Enosis Kyproksen liittäminen Kreikkaan-liike Ensio NCO, non-commissioned officer

Enska = kenraali Ensio Siilasvuo

EOKA Ethniki Organosis Kyprion Agoniston, kenr. Geoogios Grivasin johtama terrorijärjestö, joka yhdessä arkkipiispa Makarioksen kanssa ajoi Kyproksen liittämistä Kreikkaan (enosis). Kun yhdentyminen ei 1960 onnistunutkaan alkoi EOKA toimia maanalaisesti Makariosta vastaan. Vrt. takinkääntö -> tehdä väyryset

EOKA Makarioksen käskyllä lopettaman EOKAn jälkeen uudelleen perustettu uusi EOKA, joka ajoi edelleen enosista

Erotiikantappajat = siniset puolipitkät YK-kalsarit

Etuleko 1. lentoerä rotaatiossa, Kypros

Everybody runsaasti perunaa ja rasvaa sisältävä ruoka, Golan

EVVK ei vois vähempää kiinnostaa

EVVMFK ei vois vähempää megafasua kiinnostaa, Makedonia

F

Faitteri = yk-sotilas

Falling plates = kaatuvien lätkien ammunta, kovaa kisaa

Fall`sit = Victorian putoukset Zimbabwessa. Mukava viikonloppupaikka, Namibia

Fasse = kolmannen rotaation edustaja, ylifasse 16 kk, megafasse 20 kk palvellut

Fasselento = rauhanturvaajan viimeinen mahdollinen Suomilento ennen kotiutumista

Fasseraati = Fasseista koostuvat raati, joka esitti hiutaleilaassa nasevia kysymyksiä hiutaleille, jotta fasset voivat ehkä hyväksyä hiutaleen ja suositella hiutaleelle barettivalaa. Hiutaleet joutuivat yksitellen raadin eteen vastaamaan fassejen esittämiin kysymyksiin. Ennen kiperiä kysymyksiä nautittiin tietenkin timppi ja jos timppi ei maistunur meni timppi ns. munille, eli housuihin. Fasseraadin esittämiin kysymyksiin vastatessa väärin seurasi muistilääkettä (alkoholitimppi), joko kyykyssä tai syväkyykyssä ja oikeasta vastauksesta ns. voitonmalja sekin alkoholitimppiä. Eri missioneissa ja paikoissa oli erilaisia variaatioita, mutta raadin toiminta muuten hyvinkin vakiota. Makedonia

Ferret = englantilaisten panssariauto, Kypros

Fin = Suomalaisten rauhanturvaajien yleissukunimi kaikille nen -päätteisille rauhanturvaajille.

Finka tai F:ä = Finlandia vodka

Finklubi = alunperin UNIFILin vapaa-ajan viettopaikka Nataniyassa, perustettiin 1983, kun Lipskiläiset eivät mahtuneen enää Finnvillaan....

FinnBatt = Suomen Pataljoona

Finnvilla = alunperin suomalaisten komennusmiesten majapaikka Kairon Heliopoliksessa. Sittemmin UNDOFin henkilöstön vuokraama talo Tiberiaksessa..Makedoniassa vastaavan niminen talo oli Skopjessa. Villanhoitaja vastasi ylläpidosta

Firma= käytetään kaikesta, mikä viittaa jollain lailla UN:ään. Esim. firman-auto, -vaatteet, -ajalla ym. Firman Niinisalon jakamat (vähemmän tyylikkäät) aurinkolasit

FLA= Free Lebanon Army, Israelin aseellinen arabijoukkio

F.M.R= Libanonissa toimiva UNIFILin päänyrkki (Force Mobile Reserve) F.M.R, myöskin näin = Fasu Mobile Resistance

FOM= fasse on messias. Bosniassa se oli virallisissa yhteyksissä Freedom Of Movement

Forssi= Force Commander, sotilaallisen toiminnan päällikkö operaatiossa

Foto = valokuvaaja

Freoni= kylmälaiteasentaja, Makedonia

Froggie= Ranskalainen kanssarauhanturvaaja. Kosovo 2001-2002.

Frunin= Käytettiin henkilöstä joka toistuvasti oli erikoisen innostunut säätämään tai keksimään muille erilaisia hommia ollen itse kuitenkin 'työkiireiden' vuoksi estynyt osallistumasta työntekoon, Pos 9-34 Frunin kylässä, kutoskylässä, Libanon

Frunin teurastaja=  Frunin kylässä (Libanon 1. JK) -80 luvulla asunut kiertävä parturi. Ei hyvä!

Fubar= Kun kaikki oli päin vittua etkä pystynyt mitenkään vaikuttamaan niiden kulkuun, se oli FUBAR. Otettiin käyttöön alkusyksystä 2003, kun olimme 24h tien poskessa sateessa odottamassa Pristinasta lähtenyttä sinistä minibussia, joka ei todellisuudessa koskaan lähtenytkään. Meidän piti pysäyttää se auto, mutta vaikea pysäyttää autoa, joka ei ole edes liikkeessä...Sen jälkeen sanaa käytettiin aika usein...Käytössä Kosovossa B-coy:n 3. joukkueessa 2003-2004.

Fuck= erityisesti kanadalaisten käyttämä yleissana, subs. tai verbi, jolla voi ilmaista kaikkea. Kanuski potki väsynyttä voimakonetta ja sanoi: 'This fucking fuck doesn't fuck'

G

Galahanit = täysmustat alistajamalliset Ray-Banit. Vrt Eastwoodin elokuva Magnum 44.Golan

Gamma = rotaatioiden välissä annettu rokote tarttuvan maksatulehduksen estämiseksi, gammaglobuliini (Golan)

Gekkokomppania = Camp Ziouanin esikuntakomppania Golanilla. Tunnuksena on alunperin kotka, mutta majuri Erkki Kallion mukaan posella 68 vietetyssä briifingissä oli joku vaitteri todennut pikku körmyissä, että: ' V..ut se mikään kotkakomppania ole. Gekkokomppania se on.' Perustelut olivat:- Punaiset silmät- Häntä pystyssä- Ottaa kivellä aurinkoa (=repii supaa)- Ja kun joku tulee lähelle, niin livahtaa piiloon.Osittain tilanne peilasi siihen, että kun arokäivärät saapuivat illalla Zivaniin työpäivän jälkeen, niin toimistot (posti, huolto, kenttäkauppa, MP:n toimisto autoasioissa jne.) olivat jo kiinni tai menossa kiinni. Ymmärrettävästi tämä joskus kirvoitti kirpeää kritiikkiä, kun ylityksien saaminen oli hankalaa, eikä kauimmaisilta poseilta tahtonut päästä ajoissa asioimaan.

Golden = Namibiassa Rundusta Katima Muliloon Caprivia pitkin menevä hiekkapäällysteinen valtatie, sadekauden aikaan vaikeampi ajettava. Sittemmin päällystetty.

Gostivarin suora = Makedoniassa Tetovosta Ohridin suuntaan oleva suora tienosuus, jonka varrella sijaitsi paikallinen 'hotelli' ja 'ravintola', tarjontana kansainvälistä meininkiä. Gostivarin suora tunnettiin myös nimellä 'Postivaarin suora'.

Grivas = kreikkalainen kenraali, EOKAn perustaja ja johtaja. Kuoli 27.02.1974

Ground = alueelle tunkeutuminen, Golan

H

Haifan = Haifassa sijaiseva Mesen merkkihuolto (Israel)

Haimikko kapt. Heikki Haimin käskystä istutettu kuusikko Camp Ziouanissa (kuoli myöhemmin kuivuuteen, (Golan)

Haljakset nilkan alapuolelle ylettyvät vaalean ruskeasta haljasnahasta valmistetut kengät. Originaalissa oli läskipohja, uudemmissa versioissa lenkkaripohja.

Hammaspeikko hammaslääkärin avustaja

Hampi hammaslääkäri

Hamsteri operatiivinen kuso, liityi kakkosen vahvennukseen Libanonissa

Happy yöpykälä, etenkin 03-06, Makedonia

Harai normaali kiinteä kakka, harai = OK tigriniaksi, UNMEE

Hate heti, kiireesti

Hatena pikkuisen kiire

Hateree antaa tulla ja nopeasti

Hattahaa toisarvoista, supaa. Sana on ilmeisesti pätkä arabiankielistä puhetta

Heineken house 9-10:n messi. (Libanon 1987-88)

Heippa Heineken-olut

Heippacase laatikollinen Heinekeniä

Hekoplatta helikopterin laskupaikka

Hekopykälä pykälä, jolla turvataan hekojen lasku ja nousu, näiden poiketessa vartioasemalla (ilman hekopykälää esim. italialaiset lentäjät eivät laskeutuneet lainkaan), Libanon

Hekopäivystys auringonotto, Libanon

Helikopterisuora Ras Malabin ja Abu Zeniman välillä oleva suora tien pätkä jonka varrella oli alasammutun egyptiläisen helikopterin hylky UNEF II

Helleasu kotimainen palvelusasu m-91

Henkka Heineken House messi Libanonissa asemalla 9-10. 2000 live musiikkia 2 kertaa viikossa.

Herkules USA Air Forcen kuljetuskone

Hermanni Mt Hermon vuori

Hermonin Aussien Pos 12:selle tehtävä UNDOFin sotilasmarssikilpailu. Mt Hermonin vuorelle menevä reitti nousi n. 3500 m korkeuteen.

Herrain pataljoonan varusvarasto Jabal Marunissa, Libanonissa 1990

Herrasmiesmessi jääkärimessi

Hesko iso säkki täynnä sepeliä

Hesko Bosniassa, Camp Jussissa työssä olleita käiväröitä, jotka keräsivät väsyneiden vaittereiden roskat 'SFOR-traktorillaan' ja polttivat ne campin krematoriossa. Kosovossa, Camp Villessä paria paikallistyöntekijää myös kutsuttiin samoilla nimillä, mutta nämä olivat/ovat epäoriginaaleja.

Hessut "Hessu. Hezbollahin sissi. Kiihkomuslimien aseellinen organisaatio " Hevosmiehet F.M.R:n miehet Libanonissa

Hezzbollah aseellisten usein käyttämä tie Libanonissa

Hiekka Siinai

Hiekkakeikka ajettiin hiekkaa välimeren rannalta Burj Qallaviayhin hiekkasäkkien tekoa varten shelttereiden suojaksi 83-84. (Libanon)

Hiekkalaatikko Camp Ziouani

Hieno hyvä kaveri

Hikinousu jyrkkä nousu wadi-partiossa 2 JK:n eteläisellä alueella, Golan

Hillo tyhmä ihminen, päästänsä pehmeä synonyymi alppikähtävälle. Althea 2005


Hill Kyrenian= Kairenian vuoristossa oleva huippu, jossa oli suomalaisten OP ja releasema. Asemalle ei menty komeasti lantikalla pihaan, vaan perillepääsy tapahtui osittain köysiä hyväksikäyttäen Hima kauppias Suezilla 1974, katso mainos

Himmata hidastaa. Himmaa vähän, vaunun johtajan tai muun 'pelkääjän' paikalla olevan henkilön antama käsky/ kehote ajoneuvon nopeuden laskemiseksi. Libanon

Himonussijat YK:n vihreät mokkanahkaiset puolikengät

Hippeli toista (keskimmäistä) rotaatiota palveleva rauhanturvaaja, hiutaleen ja fassen välimuoto Hippo virtahepo Zambesissa

Hipru Heprean kieli

Hirttis hirttoaukio, Damasissa oleva aukio jossa hirtettiin ihmisisä.

Hirviporukka FMR:n ryhmä, katso hevosmiehet, Lipsit

Hiukka otahan varovasti-älä ärsytä. Kuultu messin tiskillä useasti. Libanon 1987-88

Hiutale tulokas, kalpea väriltään. 1. Rotaatiota palveleva (uusin)

Hiutaleilta tulokasjuhla

Hiutalemarssi barettia sai käyttää vasta tämän suoritettuaan. Edestakainen marssi poselle 47 A. Alaspäin mennessä tiilireppu selässä

Hiutaleprojekti normaalin työajan jälkeen EHK:ssa tehtyjä kehittäviä ylläpitotöitä jota yleensä nuorin upseeri joutui valvomaan. Esim. hiekkasäkkien täyttöä, sheltterimonttujen kaivuu jne. UNEF II

Hiutaletie tie Wadi Burjakista 9-43 A:n kautta 2. JK:n alueelle, Libanon

Hivelo yhden rotaation verran palvellut, ensikertalainen

Hobba hobba, tiskivuoro, Golan

Hobbart keittiön tiskikone Golanilla

Hommia kiire

Hotspuri Lipseissä pos 9-10 kuljetusjoukkueen pansasroitu lantikka, kova menijä Hourematkat Toiviomatkat, suomalainen matkatoimisto

House HQ-aliupseerien vanhin. UNDOF

HQ komentopaikka

UNFICYP Headquarter United Nations Force in Cypros, pääesikunta

Huffe Unkarin rahayksikkö, forintti, virallinen lyhenne HUF, josta nimi muotoutunut Balkanilla

Hullut paikallisten käyttämä lempinimi suomalaisista Kyproksella

Hulkkonen YK:n sininen pipo

Humppatukka pitkätukkainen rauhanturvaaja, Libanon

Humus kastike, soosi Huntuooppera arabiankieliset television viihdeohjelmat

Huntupulla valkea leipä, syyrialainen sämpylä

Huntupunta 1 punnan seteli Kyproksella, olivat yleensä loppuun kuluneita lähes läpinäkyviä. -70 luku.

Huntuveikko arabi

Huoltolento kahden viikon välein, toi lomalaisia ja tavaraa

Huorakarkotin häirikkö

Huoramagneetti paksu kultaketju tai läyhy iso kiiltävä kello

Hurry jalla jalla, ns = nopea paska, hari = paska tigrianiaksi, UNMEE

Hyeena pioneerijoukkueen jeeppi, Libanon

Hyge hygieenikko

Hylky mennä hylkyyn, rikkoutua, tuhoutua, rikkoa

Hylky-Abessinia Syyria

Hytti vartiokoppi

Häkki putka, Kypros

Hämähäkki spider, kolmijalkainen ajohidaste

Härmä Suomi, Kypros

Hävittäjä amerikkalainen säiliöauto.Kuskilla piti olla päässään kuulosuojaimet moottorimelun takia, Libanon 1985-86

Hölkkäri = juoda muki tyhjäksi yhdellä kulauksella

I

ID-kortti = YK:n antama henkilökortti

IDF = Israel Defence Force, Israelin armeija

Ihan = kun mitään syytä jonkin tietyn asian tekemiseen ei ole,hommat hoidetaan

Iippo israelilainen

Iippolandia Israel

Iippokassi käivärän huolellisesti vaalima kassi, verhoiltu erilaisilla merkeillä

Iippopunta Israelin rahayksikkö ennen v. 1980 rahanuudistusta UNEF II

Iki-karkki ranskalaisessa combossa olevat hedelmäkarkit. Olivat niin kovia, että piti syödä niitä vain imien ja se homma kesti ikuisuuden, josta nimitys iki-karkki. Kahdesta kolmeen tuntia per karkki. Hyvä pykäläkaveri. Makedonia

Illegal Legal Adviserista l. oikeusupseerista käytetty nimitys Golanilla

Ilo EHK:n vesi-auto libanonissa

Imelä mies-tai naistuttava soitteli tai lähetti postia/ tekstiviestejä alueelle, Makedonia.

Imelät Imelin feminiinisen oloiset kultakauppias- veljekset Skopjen vanhassa kaupungissa

Imppi IMP (International Military Police),KFORin esikunnassa Pristiinassa toimiva monikansallinen sotilaspoliisiosasto. Vastaa 0-mäen poliisitoimesta. Kantavat hihassaan IMP-käsivarsinauhaa. Myös pari-kolme suomalaista sotilaspoliisia palvelee ko. joukossa

Inkkarit Lähi-Idän YK-palvelusasu. Vihreää puuvillaa, made in India. Paita oli hyvän kokoinen, mutta housut olivat joko liian lyhyet tai liian isot. Aiemmin asun sai palvelusmuistoksi kotiutuessaan Suomeen. Kts. myös intialaiset

Inst arabiaa, jos Allah suo, ehkä, epävarmuus

Intialainen supakauppias Suezin kaupungista. Ulkonäöltään muistutti paljon Burj Qualawaijan kuulapäätä. Hän avasi keskustelun asiakkaan kanssa tämän sotilasarvosta riippumatta. 'Hyvää päivää capitano! Suurta supaa, suurta supaa.' Ainakin majurin arvoisiin asti käytettiin em. puhetapaa. UNEF II

Intialaiset suomalaisten palvelusasu UNFICYPistä UNIFILiin. Intian armeijan kenttäpuku, 'helleasu' Ei enää käytössä. (ei siis YK:n jakama)

Interpreter paikallinen 'opas / tulkki / tigrinian opettaja', jonka jokainen voi valita oman makunsa mukaan, UNMEE

Iskeä osua kohdalle, iski holidei, iski pykälä, Kypros

ISMAC Damasissa OGG-D:n HQ:n tstot ja messi.

Isokalu Ziouanin tarvikevaraston hoitaja. Golan

Iso evl tai sitä ylempi upseeri

Italo italialaiset 'hekolentäjä harjoittelijat' keräsivät tunteja YK-lennoillaan... Taito ei ollut parhaasta päästä, mutta oli nopein vaihtoehto siirtyä 200 km suuntaan jos toiseen, Namibia

Itku = motivaatiokentän laidalla olleet romuautot. UNDOF

J

Jahtari Yacht Pub, YK-suosittu baari Eilatissa

Jakomäki = ylempien upseereiden majoitusparakkialue 9-1 UNIFIL 1987-88

Jalla (arabiaa, nopeasti/pois), paikallinen, esim. jallakylä, jallakoira, jallavessa, jallamaja, jallamopo, jallakuja. Jalla on myös mutaa joka tarttuu kuin pikaliima eikä irtoa millään. Myös uloste, ripuli, vähän aikaa ehtiä vessaan, jallakalsarit, ripulin turmelevat intin alushousut. Yleensäkin kaikki huonolaatuinen

Jallaburger Atwen hampurilainen. (Libanon)

Jallajalla paha ripuli, ei kiirettä vessaan, pyykkärille asiaa

Jallakalja Stella-olut

Jallakirkko erikoisen näköinen kirkko Skopjen keskustassa, hyvä maamerkki, Makedonia

Jallapiikki minareetti

Jallatasku pitaleipä, jonka väliin voi laittaa melkein mitä vaan

Jallantynkä lievä ripuli, ei ole kiirettä kunhan ei pierase

Jallapulla paikallinen erittäin sitkeä sämpylä,UNIFIL. Vaalea leipä, huntupulla Kypros

Jallaraketti ripulia sairastaville tarkoitettu rakettia muistuttava valkoinen ulkohuusi, UNIFIL

Jallasandaali arabien käyttämä nahkainen varvastossu

Jallatiili sementtiharkko jossa todella vähän sementtiä (hajosi helposti), Golan

Jallatorni minareetti josta rukoukset huudetaan

Jallis iki-ihana jalka-paavo, Kosovo

Jallun Kirkollisen toimiston (!!) järjestämistä Sofian retkistä käytetty nimitys. Kosovo 2001-2002. Japanin kalsarit, joissa on värikäs merkkirengas

Jaruzelszkit YK:n jakamat suurilinssiset, tummat aurinkolasit, jotka 80- luvun alussa löytyivät pakista Golanilla. Malleja oli monia, ja hauskaa riitti

Jassu jassu pitää paikat puhtaana, siivoaa ja polttaa roskat, kyllä jassu hoitaa!! myöskin tervehtimissana, terve terve, myös paikallinen kyproslainen asukas

Jatkoperä Namibiassa oleskeleva musta ampiaisen sukuinen hyönteinen, joka teki pesiään vähän joka paikkaan

Jatkot palvelusajan jatkaminen

Jeru Jerusalem

Joeburg Johannesburg, välietappi matkalla Cape'een EA:ssa

Joosefin Khan Arnabessa kauppa jossa suomalaiset rauhanturvaajat kävivät ostokisilla. Joosefi on suuri Suomen ystävä.

Jojo joukkueenjohtaja

Jokainen Päivi Paunun suosittu kappale, joka soi jatkuvasti ainakin taskubiljardiklubilla. Poloisilla koti-ikävä, Kypros

Joku käytettiin aina kun asiasta ei oltu varmoja puhuttaessa kerpalle tai jollekkin. Eli joku sanoi niin että asia on näin ja kukaan ei tunnustanut sitä kuka se joku oli. Pioneerijoukkueen jojokin kerran hermostui ja sanoi tuokaa se joku jo näytille! Lipsit

Jorpelo tappava

Jortsu Jordania

Jortsumestari jordanialainen siviilipoliisi

Judanssi asia, juttu, kokonaisuus, homma

Juha-Matti paikallinen kauppias Vellonen (sis. jo sanastoon) tunnettiin ainakin 9-13:lla Juha-Mattina Juhlaviikot noin 4 viikon ajanjakso ennen kotiutumista

Juice tuoremehu, Leskinen nimisten kutsumanimi UNEF II, Juicen arokomppania ( 2. JK Siinai) Juice 2.JK:n pääll. Pikku-Juice, nuorempi Leskinen

Jukola Tiberiaksessa 1 JK:n oma vuokrahuone 1 JK:n taistelijoille. Kovia pirskeitä...

Junttala entisaikaan Camp Ziuanissa kadettiupseerien majoitusparakki (Golan)

Juu-En Tulee englanninkielisestä sanoista United Nation, eli UN Lontoon murteella Juu-En. Sanan käyttötarkoitus laajeni nopeasti ja sitä käytettiin, jos ei ymmärretty mitä toinen pulisee tai ei ollut mitään viisasta sanottavaa tai vastattavaa mitä sanottiin. Makedonia

Jydanssi homma, toimi, tehtävä, judanssi

Jytä Olli Hämäläinen v 1987-88 Libanon. Tykkäsi rokista, nimettiin hänen mukaan uusi parakki 9-1:lle

Jytälä Olli H:n mukaan nimetty majoitusparakki 9-1 Libanon -87-88 (Tapiolassa)

Jämäviinat ylennysviinat, ylennetty tarjosi omalle poppoolle, Kypros

Jäppinen ajoradalla oleva liikennettä hidastava este

K

kyllä. Käytetään myös tekstiviesteissä KFOR/SRJK:ssa kuittauksena

Kaappari todellinen ammattimies kaivinkoneen ohjaimissa. Libanon 9-1:n -88

Kaato Sana liittyy timpin kokoon 1 kaato= n. 5 cl ja 2 kaatoa n. 10 cl. Käytössä ainakin sekä Kyprolla että Suezilla (UNEF II)

Kahden 2. JK:n puhelinpylväistä rakennettu messi Ras Malabissa. UNEF II

Kahva iso kahvallinen Äffäpullo (Finlandia)

Kaikilla auto ( yleensä MB ) varustettuna kaikilla mahdollisilla varusteilla. Libanon-88

Kakkonen 2 JK (Pässikomppania), Golan

Kala-ukko Joka-aamuinen vierailija varsinkin 9-13:n check-pointilla. Ajoi vanhalla pick-upilla Srifan kylään myymään 'tuoretta' kalaa. Toivotti kaiuttimien kautta pykälämiehille aina hyvää huomenta selvällä suomen kielellä. Päästettiin aina tarkastamatta läpi. Libanon.

Kalevala Finbatt:n esikunta Burj Qualawaijassa. Naqourassa palvelevan esikuntaryhmän käyttämä nimitys. UNIFIL

Kalifi posen päällikkö

Kalinihta hyvää yötä, (kreikkaa) Kypros

Kaljakeikka Convoy joka nouti em tuotteita Tel Avivista Abu Rudeisiin kenttäkauppaan ( 560 km). UNEF II Kalu EHK:n kalustovaraston hoitaja

Kameli kauppias Libanonissa, Stockan hinta ja Anttilan laatu, vrt.Vellonen (Kameli myy kameli-tuotteita)

Kamelikuskit Siinain YK-joukot

Kanada Canlog

Kanajuhani Atwen kana-ateria (kanaa ja ranskanperunoita ja kastike) Herkullinen! Kanava Suezin kanava UNEF II

Kanisterikuski vesiauton kuljetteja Libanonissa

Kansalliskaarti Kyproksen kreikkalainen osasto

Kanttiini messi, Kypros

Kanuski kanadalainen faitteri elikkäs YK-veli

Kaparee yökerho, Kypros

Kape Kap Kaupunki Etelä Afrikassa

Karhunpesä Koko Kosovon läyhyin messi. Sijaitsi nyt jo puretussa Camp Karhussa. Sisustusta oli aikoinaan rakentamassa käivärä, joka oli töissa Zetorissa Helsingissä. Ainoa haittapuoli oli se, että jos Kommalla oli läyhyt, niin ne, yllätys yllätys, järjestettiin Karhussa. Siellä kun oli puulämmitteinen hirsisauna ja messi ihan vierekkäin.

Karkki malariatabletti, annettiin arabilapsille kun kerjäsivät karamelliä pykäläkopilla, Golan

Karkkila Namila, Namibiasta käytetty nimitys Lähi-Idässä

Karoppipuu kyproslainen paksu, muhkurarunkoinen puu

Kartaanipaari Kumanovon kmoj:n messi. Messi rakennettiin huhtikuussa -97 leirin pienennyksen yhteydessä. Meno oli tuttua korjaamomeininkiä. Oli auki aamukuuteen asti, yleensä. Makedonia

Kartano Unifilin esikunta Nagourassa

Kartanoconvoy Etelä-Libanonissa Finbatin ja Israelin väliä liikennöivä lomalaisten kuljetus Kasi Pos 68, Golan

Kasiparin kuljetusjoukkueen pitkänokka-Sisu (auton radioerote oli 'kasipari') päräytti tiililastissa ulos hiutaletieltä jarrujen kadottua joulukuussa -94, kyseistä mutkaa kutsuttiin sittemmin em. nimellä. Rytäkästä joutui hiutaleturvamies sairaalaan ja edelleen Suomeen selkäranka murtuneena ja jalka poikki, kuskina ollut fasse oli mustelmilla ja totesi vähäisiä vammoja ihmeteltäessa: 'Fasse on elastinen'. Libanon

Kasuppi (kasuppilento) ennenaikainen kotiuttaminen, Kypros

Kasusa arabiaa, rikki

Kasvihuone Green Building, UNMEE HQ Asmaran kaupungissa. Usein myös eläintarha, hullujenhuone ja Mordor.

Katiska Hessujen yleisesti suosima Katjusha- ohjus.Osumatarkkuus 360 astetta

Katkot palveluksen keskeyttäminen

Keissi töppäilyn seurauksena yhteiseen käyttöön hankittava 24 tölkin olutlaatikko (case)

Keissikello kellon tahallisesta/tahattomasta kilauttamisesta seuraa keissi

Keittiömiisu EHK:n keittiön siviilityöntekijä, Golan

Keitto Hartwallin Gin Long Drink, Libanon

Kekko sisiliskon näköinen hyönteissyöjä, EHK:n rauhanturvaaja, iso sisilisko

Kekkoslovakia Suomi, Kypros

Kelta 2 JK:n radioerote, Golan

Kemsu Amerikkalainen kuusipyöräinen maastoauto, yleensä Reo Gold Comet -moottorilla ja GMC:n kokoama useiden eri autotehtaiden osista. YKSK 2

Kepu vuohi (joskus lammas). Määki niin kuin 2 JK:n faitterit, bhäi-iiii-vää, Kypros

Kepubussi pitkänokkainen kyprolainen bussi, jossa matkustajina olivat myös paikallisten eläimet, kuten keput ja 2 JK:n faitterit

Kepujahti paimenen ja lauman häätäminen takaisin oikealle puolelle A-linjaa, Golan

Kepukomppania YKSP/2JK. Heillä oli vuoren huipulla seisova kepun kuva tunnuksena, ja kepusta johtuen faitteritkin tervehtivät toisiaan sanomalla bhäi-iiii-vää

Kepukäikäle Lipljanin (Kosovo) kylällä tarjoiltava liharulla, josta tärähtää 100% varmasti varsin härski jallatauti. Todettu tvällärin toimesta useita kertoja...

Kepuleipä täytetty pitaleipä

Kepurukkanen kebabliha/kasvistäytteinen pitasandwitch, Golan

Kerikamina kerosiinilla toimiva lämmitin (YKSL 87-88)

Kero kerosiini, meikäläisen lamppuöljyn ja polttoöljyn välimaille sijoittuva tuote

Keroajo jätekuljetus

Kerokanttura Kyproksen kahinan, v. 1974, aikana kuoli lehmiä ym. eläimiä janon ja ruokinnan puutteeseen. Ensimmäisiä loitontamistehtäviä oli polttaa kaasuntuneet, mätänevät ruhot. Helpoin tapa oli valellä raadot kerosiinilla ja tuikata tuleen. Haju oli käsittämätön.

Kerokeikka posen polttoainetäydennysreissu komppanian komentopaikalle, Golan

Kerokentsu polttoainejakelija, tärkeä henkilö, Kypros

Keromersu YK miehen ostama diesel mersu (Libanon 1989-90)

Keromonttu roskien polttopaikka

Keromummo vanhahkosta, naispuolisesta kepupaimenesta käytetty nimitys YKSM 1:ssä, Makedoniassa

Keropartio petroolipartio, jakoi polttoainetta, Kypros

Kerosauna kerosiinillä lämpiävä kiuas. Lipsit/Make

Kerppa kantahenkilökuntaan kuuluva ammattiupseeri , kappari, kapiainen

Kerppamessi Ylämessi eli upseerimessi 9-0 EHK Libanon 83-84

Kerro olen pelkkänä korvana

Keskuspykälä puhelinkeskuspäivystys

Kesy arka arkailla jonkin asian johdosta, pelätä tehdä jotain vastoin ohjeita

Kierto kiertävä vartio, Kypros

Kiinalainen krh = kranaatinheitintä muistuttavat virtsaamisrakennelma.

Kikko legendaarinen Kyproksen joukkojen tukikohta, päämaja. Paikalla on erittäin tyylikäs muistomerkki asiaankuuluvine laattoineen. Kikko tai Kykko on kreikkaa ja tarkoittaa kylää.

Killeri autokuski Jorma M. Nimi tuli Suezilla, jossa hän ajoi pari yömustaa virkaveljeä kuoliaaksi pimeällä tsekkarilla: 'Perkele, ainut mitä yönpimeydessä näki oli niiden silmänvalkuaiset ja nekin suomalaisten ryyppyjuhlien jäljiltä lähinnä tummanpunaiset', perusteli Killeri tapahtunutta.

Kimbo betonilaatalle rakennettu iso, huoneen kokoinen puuseinäinen maja 3-4 hlölle. Tyypillinen majoitus Omegassa, Namibia Kimin Pikkuiset mustat pojat, joita ilmestyy karuimmallakin aavikolla jostain kivenkolosta heti, kun faitteri astuu ajoneuvosta ulos. Tähän mennessä tunnetaan Kimi Vater, Kimi Mani, Kimi Biskit, Kimi Nakfa ja heidän serkkunsa Kimi Samting. UNMEE

Kiolijan CAC (pataljoonan esikunta), YKSM 1 / Makedonia

Kirjastoauto Finbattin demoni tai pappi, joka oli posekierroksella Lantikalla aron puolella. Lantikassa oli takaosastossa kirjalaatikoita,josta aron miehet saivat lainata vapaa-ajalleen lukemista poselle Kiskuri 10:n kaupoilla oleva, rahat pois riistävä, paikallinen kauppias, Libanon

Kiss haista v, arabiaa, yleinen ilmaus deffareiden kanssa juteltaessa Libanonissa

Kitaransoittaja pitkätukkainen rauhanturvaaja

Kiukainen Reconin käiväroiden kyhäämä läyhy grilli-/ briiffauskatos. Sijaitsi Reconin sheltterin tuntumassa. Sai nimensä joukkueen varajohtajan kotipaikan mukaan !!! Libanon -95

Kivikasa Golan

Kivitopi pioneerijoukkueen paikallinen työntekijä, joka hakkasi hermostuessaan mm. itseään kivellä päähän, Libanon

Kivittäjä,linnunkivittäjä YK-lippis. Tarinan mukaan iloluontoinen suomalaisfasujoukko asetti Kyproksen kreikkalaisten vapaudenpatsaan päähän lippalakin, mikä aiheutti kamalan kalabaliikin ja kansainvälisen välikohtauksen. Patsas kuvasi kiveä heittävää poikaa: vaitterit nimittivät sitä kivittäjäpystikisi. Siitä siis lakille nimi

K-kauppa kenttäkauppa, peksi

Klerkki toimistoaliupseeri, kirjuri

Klokki itävaltalainen Glock-taisteluveitsi

Kojootti 1. jääkärikomppania, Golan

Kolera-allas hygieenisen oloinen 'lampi' Ett Taibessa Libanonissa

Kollaa Golan

Kolmonen peitesana radiossa, ulkomaalainen, yleensä sotilastarkkailija

Komma CO, Commanding Officer, pataljoonan komentaja. Myös Commandier, kyproslainen makea liköörijuoma. Myös legendaarinen evl. Jorma 'Jorge' Pullinen YKSP 20-22, paremmin tunnetun kuvanveistäjä Laila Pullisen pikkuveli. Turkkilaiset tulittivat Pullisen autoa 1975 ja mm. osuman saanut komentoradio on nähtävillä Riihimäen viestimuseossa asiaankuuluvine teksteineen.

Komman Arnabeen ja Damasin välillä oleva mutka jossa jokin komentaja oli ajanut auton ulos. UNDOF

" Kompo kompomuona, ruokasäilykepakkaus

Kompomuona taistelumuonaa (ranskalaista) jota oli varastoitu sirpalesuojiin ja joita piti kerran kuukaudessa syodä kompopäivänä (UNIFILE:n käsky) Ei noudatettu koskaan YKSL UNIFIL 1987-88

Konvoi saattue, humalainen tuodaan majoitukseen konvoissa

Kopteri Volkkarin pakettiauto

Kostaja Suomalaisten polttoaine-auto Libanonissa.

Kostas yleisnimi paikalliselle miespuoliselle 'alku'asukkaalle, myös Jorgos, Kypros

Kotibaari suomalaiseen tyylin sisustettu baari Nikosiassa Kyproksella

Kotipatteri aivan Kykko Campin, Kyproksella, vieressä sijainnut krekujen tykkipatteri, tulitti 'rohkeasti' Kykko Campin yli. Kosto oli julma: turkkilaiset tuhosivat patterin Kotiähly posen vieressä asuva syyrialinen (Golan)

Koukata panna parempaan talteen, ottaa haltuun, Kypros

Koukkari/koukkaaja haltuunoton suorittaja, Kypros

Koukkia lainata omin 'luvin', evakuoida, kähveltää, Kypros

Koukkukilpi syyrialainen sotilasajoneuvon rekkari

Kovaboukkeni kirkkaalla viinalla täytetty Boukken vesipullo, joka vietiin poselle juotavaksi messin sulkemisen jälkeen. Golan

Koulukyyti YK:n kuljetusapuna annetu humanitaarinen koulukuljetuskyyti Baganissa, Namibia KPS Kosovo Police Force, Kosovon poliisivoimat

Kranaatinheitin Kusiputki, Kiinalainen karanaatinheitin. n. 15 cm halkaisijaltaan ja 1 m:n pituinen maahan kaltevaan asentoon upotettu rautaputki johon käytiin tekemässä pienemmät tarpeet. Tällainen löytyi joko messin tai saunarakennuksen nurkalta ja puhdistettiin polttamalla kerosiinilla. Vaarallinen vehje sillä siihen saattoi messi-illan aikana useampikin körmyillessään kolhia silmäkulmansa. UNEF II v. 1976

Kreku kyproksenkreikkalainen, hieman epäsiisti

Krematorioslerpa uunimakkara, KFOR

Kuikuilla tiedustella, etsiä, hakea luvattomin keinoin, Kypros

Kuikuilija tiedustelija, tiedustelujoukkueen jäsen, Kypros

Kuikuilujoukke tiedustelujoukkue, Kypros-74

Kuitata sanoa vastaan, pistää paremmaksi

Kuivailta 1 JK:ssa maanantai-ilta, messistä vain softeja juomia, Golan

Kuivuminen alkoholin nauttimiskielto. Noin kaksi viikkoa ennen rotaatiota. UNEF II

Kukkaishelvetti Makedonian supamissio

Kulta-Mikko kyprolainen kultaseppä. Yritti myös naittaa tytärtään Suomeen ja lupasi melkoiset myötäjäiset

Kumijalka ajoneuvo, Kypros

Kuninkaitten Camp Grottle, F.M.R.:n POSE Lipseissä

Kuplavolkkari maassa möyrivä, noin kaksisenttinen, tonnikuussatasta Volkswagenia muistuttava koppakuoriainen, Namibia

Kuppakylä eräs paikallinen kylä 2k:n puolella Lipseissä, kylän nimi oli muuten Adshit Al Qsair. YK-tiedon mukaan kylän nimi johtui paitsi sen likaisuudesta myös sen jopa Arabikyläksi suuresta sisäsiittoisuudesta

Kuppanen huono, mitätön tympeä, tautinen, vastenmielinen

Kuppanen kulkukissa, Kypros

Kuppauuno yleisherja 'senkin kuppauuno', Kypros

Kurva Bosniassa puolalaisten runsaasti viljelemä fuck - sanaa vastaava

Kurvamakkara puolalainen makkara

Kus Pussy, vrt pohj.afr kuskus... , UNMEE

Kusiputki miesten ulkohuussi, maahan tökätty putki

Kuso radioyhteys, viesti, yhteydenpito yleensä

Kuuden kuusi mailia Kyrenian (Kypros) kaupungista sijaitseva hiekkaranta.

Kuukausijudanssi kuukausiraportti, käytettiin ainakin YKSL OPS:ssa 1990-1991

Kuumana käydä kuumana, suutuksissaan, suuttua, veri kuohahtaa, Kypros

Kuukausijuhani kuukausiraportti

Kuukausivittuilu kuukausipuhuttelu, asiota käsiteliin vähän laajemmin kuin vipussa, tunti tai kaksi. Kuukivi laavakivi Golanin aroilla, maalattuja kiviä käytettiin partiopolkujen merkkikivinä, koska muita ei ollut

Kuulapää alusvaatekauppa välillä 9-10 ja 9-38. Ukon pää oli muodoltaan ja hiusten vähyydessään kuin ysimillisen kuula... Oli/on? ns. kuulapään sisarusten isä ja vaikutti pääasiallisesti Beirutin suunnassa. Äiti ja tyttäret puuhasteli kioskissa, joka oli tasaisin välein käyttökiellossa YK:lta, kuulemma vietettiin siveetöntä elämää ja juotiin alkoholia. Amal uhkasi useaan räjäyttää, jos meno ei lopu. Libanon

Kuuskymppinen 60h loma

Kuusysi huoratalo vanhan kaupungin turkkilaisella puolella, lähellä Ataturkin patsasta. Ei sijainnut sompakujalla. Kypros

Kybällä sanonta, yrittää parhaansa

Kylmyri isompi ja pienempi kylmälaittein varustettu kuorma-auto muonan kuljetukseen. Lipsit

Kymppikakkonen vartiovuoro 22-02

Kymppikaupat aseman 9-10:n (Etela-Libanonissa) vieressä olevat kaupat, josta löytyy enemmän tai vähemmän läyhyä ostettavaa

Kymppitonni jääk. Helander Lapista, 10000:s suomalainen YK-mies. YKSP21/3JK. Oikein kuva lehdessä ja kentsut paikalla.

Kypriootti Kyproslainen asukas, myös Saarella palvellut faitteri

Kypro Kypros. Välimeren itäpohjukassa oleva saari, suurin leveys 225 km, pituus 96 km, p-ala 9247 km2. Tasavalta, Kypriaki Demokratia - Kibris Cymhuriyeti, itsenäsityi 1960. Krekuja 78 %, turkkilaisia 18 %, muita 4 %, asukkaita 650.000, pääkaupunki Nicosia. Tunnettu myös ajottaisista trappeleista, suosittu lomakohde ml. suomalaiset

Kyprohaljakset kevyet haljasnahkakengät upokkaiden tilalle

Kypsyminen alkoholisoituminen tai vast. prosessi, johti yleensä ennenaikaiseen kotiuttamiseen. Katso Rosvoleko, Kypros

Kypsyä alkoholisoitua tai 'saada liikaa aurinkoa'

Kypsä väsynyt faitteri, palvelussitoumuksen ehtoopuolella oleva jolta alkaa jo motivaatio kadota, adj. vastenmielinen

Kyykyttää osoittaa paremmuutensa, alistaa, simputtaa, kusettaa

Kyykätä hajota, mennä rikki, mutta myös kuolla. Esim. Radion akku kyykkäs." Makedonia "

Kyyyyl kyllä näin on, yleishuudahdus Kosovossa, käytettiin Makessakin

Kähtävä paikallinen asukas, -työntekijä, paikalliseen asujaimistoon kuuluva henkilö. Vertaa 'käivärä', toimii myös verbinä, kähtää, kähtääminen, eli homma ei mene aivan vitosella... Taisi saada alkunsa Suomalaisen Pataljoonan korjaamojoukkueessa 1999-2000

Kähtävälä kyseisten einareiden asuttama SIISTI kylä tai kaupuginosa

Käivärä yleensä paikallinen asukas, myöskin kokenut rauhanturvaaja, McGyver ihmemies 80 -luvulta

Käivärämoukari Vihreä varustekassi, jossa sisällä kypärä ja sirpaleliivi. Urheilumuoto, jota harrastettiin ainakin posella 9-31 kunnon briiffauksen jälkeen, mielellään aamuyöllä. Mentiin posen platalle ja jokainen vuorollaan pyörähti kuin O-P Karjalainen ikään singotakseen kassinsa uusille metriluvuille. Joskus 'moukari' lensi ikävästi ohi sektorin ja läjähti tuulitunnelin eli hiutalemajoituksen peltikatolle aiheuttaen granaattikeskitystä vastaavan komean kumahduksen. Kyseinen laji menetti suosiotaan kun vanhat peltikypärät korvattiin uusilla komposiittiversioilla. Komposiittikypärän sininen pinnoite ei nimittäin pitänyt platan kovasta asfalttipinnoitteesta. (Libanon)

Käkki Camp Arctic Circle, Nordbatin pääleiri

Käkkiä odotella, (Golan)

Kärpäslätkät yleensä hiutaleiden käyttämät Ray Banin Pilot-lasit. Makedonia

Käsityöpaperi Uusi avaamaton wc-paperirulla. Makedonia

Käy homma toimii, homma käy, hieno juttu

Käytännön Uhtuan eli 2. jk:n poikien käyttämä nimitys tienvarsijuhanista eli tienvarsipommista, Libanon Köpö avuton, arka, tumpelo (Golan)

Körmy asuinhuone, kontti

Körmyillä nauttia liikaa alkoholia

Körmylento huoltolennolla lopullisesti Suomeen, jos on töppäillyt oikein pahasti (rattijuoppous, rosvokylässä käynti)

Körmypullo Luvaton oma pullo jäykkää majoituksessa. Kovassa käytössä messin sulkemisajan jälkeen. Sulkavaara.

Körmytimppi miehenkaatava viina-annos, Kypros

Körmähtää sammahtaa, kulmakarva vaarassa, hajota

Kötinä jonkun körmyssä tai briiffarissa pidetty runsaalla alkoholilla terästetty keskusteluhetki. Makedonia

L

Laageri = Windhoek lager -olut, Namibia

Lampaan iäkkäämpien albaanien käyttämä munanmuotoinen päähine Balkanilla

Lana = masennus. Sana on tullut siitä kun iipot lanasivat sähköistetyn raja-aidan sisäpuolen tietä. Tien merkitys oli että siinä näkyisi mahdollisen ylittäjän jäljet. Lanaaminen oli varmaan kuivalla kelillä tosi vittumaista tai se näyttikin siltä kaukaa katsottuna pölypilvestä päätellen. Golan

Lanata rotaation odotus siten, että suorittaa palvelustehtävänsä välinpitämättömästi UNEF II

Lanamäki = vartioasem 9-31. (Libanon)

Lanapetteri usein masentunut käivärä

Lanapuikot = kalapuikot, tarjoiltiin aina kun lomalento oli tuonut 'virtaa täynnä olevia' Suomi-lomalta takaisin Libanoniin. Ainakin (1996-97 asemalla 9-1)

Lanariisi kanaa ja riisiä, KFOR

Lanata olla allapäin, murehtia, kypsyä, ikävöidä. Alunperin lanapartion toimintaa lanatiellä

Lanatie Iippojen rajatie, lanasivat sitä auton perässä vedetyllä harjalla ylitysten havaitsemiseksi

Lanssi ambulanssi

Late juomatölkkien litistämiseen tarkoitettu lihasvoimalla toimiva puristin, Make

Leikkuupuimuri kanadalainen kaksipyrstöinen lentokone jolla YKSK 1 siirtyi Napolista Abu Suweiriin.

Legaali lakimies tai -nainen

Leka lakimies Libanonissa

Lerkki clerk, kirjuri

Letkunjatko Polttoainemies tai -au, Kroatia

Letukka Leatherman monitoimityökalu

Libanonilainen Raskas kk, rupesi usein laulamaan aamuviiden jälkeen, Libanon

Limakylä Limassol, Kypros

Lintutalo Paikallisten asuintalo Finbattin alueella 2. kylässä. Muistutti linnunnokkaa. Libanon

Lima-Oskari syyrialainen yhteysupseeri, Golan -83

Lion laionni, laijoni, EA:n ehkä suosituin ja paras lager olutmerkki

Lipski Libanon, esim. 'Ootsä ollu Lipskeissä?'

Listerit EHK:n voimakoneryhmä, Libanon

Litani-Marlboro L&M tupakka, moni poltti näitä, kun olivat niin halpoja. Muut merkithän olivat tunnetusti erittäin kalliita! Libanon

Litanin Jos haluttiin tehostaa lausetta onhan se vee niin sanottiin: onhan se Litanin vee!! Erityisesti käytössä posella 9-36, Lipsit

Litnee vähän, aika vähän, Kypros

Littera matkalippu, palvelussitoumus, Kypros

Littleesti vähän, aika vähän, hintsusti, Kypros

Littu Golanilla vuonna 1988 huoltopäällikkö Himanen päätti säästää, kaikki juomatölkit oli poljettava kasaan ennen jätesäkkiin laittamista. Himanen kulki sen jälkeen nimellä Littu-Himanen

LO syyrialainen yhdysupseeri B-portilla

Log Posen vartiopäiväkirja johon kirjattiin ajoneuvojen lähdöt ja tulot sekä yleensä kaikki mitä tapahtui näköetäisyydellä

Loitontaja Golanin rauhanturvaaja, myös YKSV:ssä ilmestynyt lehti

Loivennus krapularyyppy joko oluella tai vahvemmalla alkoholilla UNEF II

Lollo Liaison Officer, yhteysupseeri

Lonkeroinen kapt Anteroinen, Kypros

LP-asema lähipuolustusasema, suojattu potero

Ltn leutenant, luutnantti, upseeri

Lumilinna naismajoituksen valkoinen rakennus Camp Ziouanissa

Lumppu varastomies, ainakin Libanon

Luppakorva Kairossa toiminut vuokra-asuntojen välittäjä joka hankki Untsovillan läheltä vuokra-asuntoja UNEFII:n ja UNTSON henkilökunnalle ja näiden perheille.

Lusikka-Haarukka traktorikaivurin nimitys YKSM 1:ssä, Makedoniassa

Lyijyliivi Luodinkestäväksi väitetty sirpaleliivi. Libanonissa jaettiin vain Reconille yms., mutta Kosovossa kaikille. Keraamiset lisälevyt ovat melkoisen painavat, joten useimmat jättivät ne pois, ainakin Kosovossa.

Länsi-Tiberias Tel Aviv. UNDOF

Läimy ottaa läimyä, drinkki, paukku (Golan)

Lämy lääkintämies, Kosovo Länsi-Tiberias Tel Aviv. Kun tilsealue oli vain Tiberiaksen ympäristö.

Läskipää 2.jk:n töissä ollut paikallinen timpuri Ett Taibesta, Libanon

Läyhistellä elvistellä, retostella

Läyhy tax free auto tai muu tavara, juhlatapahtuma, hieno, laadukas. Bussi Lipseissä, jolla yleensä ajettiin kartanokyydit

Läyhy kallis tavara, esim. auto, moottoripyörä tms. Kypros

Läyhypappi pappi, jolla on upea auto (kahden istuttava mersu)

Läyhytin tuuletin

Lääkintäihme lääkintä-au, pystyi ihmeparannuksiin lääkintälaukun koon ja sisällön huomioiden Löpö yleiskieleen siirtynyt polttoöljyn nimitys

Löpömörkö polttoainevastaava

M

Maailmanloppu = vartioasema 9-33, Libanon

Maakuunteluasema paikallisten hautausmaa, (Libanon)

Maapallokerho YK:n logo. (Pitäisi olla näkyvissä tämänkin sivun taustakuvana)

Mac Tiberiaksen yläkaupungissa oleva kansainvälisten UNTSO:n tarkkailijoiden virkistyspaikka (Israel)

Mad Makedoniassa käytössä oleva pyörillä kulkeva kenttäsirkkeli, karsee viritys

Mafis = arabiaa, loppu

Maija vesi, Golan

Maitonaama Nanan (paikallinen kauppias 10 -kaupoilla) vaaleanaamainen pikkuveli, joka väänteli naamaansa epämiellyttävästi, Libanon

Makarios alkujaan Michael Mouskos, Vuodesta 1953 Kyproksen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Makarios III ja v:sta 1959 Kyproksen presidentti. Pakeni saarelta 1974, mutta palasi jo joulukuussa ja oli presidenttinä kuolemaansa, 1977, saakka. Makarios osallistui mm. Helsingissä järjestettyyn ETYK-kokoukseen 1975.

Make Makedonia, myös makedonialainen esim. Makepartio

Makkavointi =  Harrastus jossa yhdistyvät makaaminen ja masturbaatio. UNMEE

Makro makrotalo

Maksaa kallis

Mangari arabiaa, ruoka

Maratha (turk. Atlilar) Famagustan (Kypros) luoteispuolella oleva turkkilaiskylä, jonka kaikki asukkaat kolmea lukuunottamatta surmattiin krekujen kansalliskaartin toimesta. Ruumiita löytyi joukkohaudasta yhteensä 84 kappaletta.

Maria Maria keltahameinen-iskelmä hyvin suosittu messeissä. Erikoisen hyvin sanoista erottui 'baska littera', josta tuli suosittu 'paskalittera', Kypros

Marjanpoimija heikko, hintelä

Markan Käytettiin Namibiassa nimityksenä mitään aikaansaamattomasta tai muuten vaan tumpelosta miehestä. Markka Ras Sheratibissa CP 10 Eteläisen puskurin ja Israelin miehittämän alueen rajalla ollut 3. JK:n vartioasema. UNEF II

Masentaa tympäistä, olla alakuloinen, potea koti-ikävää

Masi Sisun maastokuorma-auto

Matkalaukku-Jugoslaavi mm. Eilatissa 84-85 toiminut 'parempi perhetyttö'.Otti rahaa ainoastaan saadakseen rahat matkalippuun Jugoslaviaan. En tiedä saiko rahat kasaan ennen Jugoslavian hajoamista... Matin Parturiliike Khan Arnabessa, taustalla soi Arja Koriseva kun hiukset saivat kyytiä.

Medic sairaala

Medikaali-ylitys Golanilla lääkinnällisiin tarpeisiin saatu oikea pikaylitys B -puolelta A -puolelle. Käytettiin joskus äärimmäisen harvoin Zivanin lomakyytiin ehtimiseksi

Mekalo upseeri, UNFICYP

Mellakkaruoska hiutalaiden harhauttamiseen käytetty mellakantorjuntaväline, Kypros

Mengele lääkintämies

Mennä myös putkella Suomeen, lentää lomille

Merhaba terve! Kypros

Merkava israelilainen panssarivaunu, tai myös iso koppakuoriainen

Merkavointi Merkava psv:lla tehty rakennuksen tms. tuhoaminen UNIFIL

Mersuhuolto Nahariyassa oleva paineiden purkupaikka, jonka katolla oli iso MB-logo.Samassa talossa myytiin ihan oikeitakin mersuja

Mese Mezzeh,useampi kaistainen pääkatu Damaskuksessa joka johti venäläiselle ruletille (Golan) Messi baari komppanian komentopaikalla. Messi = Suomen Pataljoonan (KFOR) ainoa paikka, jossa ei juoda viinaa. Selitys: Uuden komentajan aikana helmikuun lopulta lähtien messeissä ei ole saanut viiniä väkevämpää.

Messikuponki Suezilla oli käytössä messikuponki rahan tilalla. Katso kuvaa

Messikyyti jokailtainen kuljetus vartioasemilta komentopaikan messiin, Golan

Messilaatikko messistä tilatut tavarat

Messipokko messihenkilöstöön kuuluva nuoremman rotaation edustaja Golanilla

Messipunnat mesiin sijoitettu alkupääoma, jonka sai pois palvelusajan päättyessä. Messin purkajaiset olivat 'nippa-nappa-hyppelyt' jolloin messipunnat maksettiin takaisin ja samantien tuhottiin nippa-nappahyppelyiden aiheuttamiin 'lisäkuluihin', Kypros

Messipykälä sammua yöksi messiin = ei ammattilainen, vaatii valmennusta. Yleensä hiutale, joka ei luonnollisesti voi ymmärtää alkoholin vaaroja, eikä poloinen tiedä että Kyproksen saaressa ei keskiosassa ole tappia, jonka tapinreiästä voi kaataa 'liian' viinan pois. Toisen legendan mukaan, jos tapin vetää reiästä pois, silloin koko saari hukkuu vedenpajouteen.

Miami yökerho Nikosiassa. Tunnettu siitä, että 'remontti' v.1968 alkoi juuri täällä kun tanssijattaren esiintyessä joku onneton heitti kaljapullon lattialle. Asiaa sotaoikeudessa käsiteltäessä eräs vaitteri halusi korostaa haluaan poistua heti paikalta. Se ei kuitenkaan onnistunut koska 'joku esine esti'. Sotatuomarin kysyttyä mikä se oli, vaitterin vastaus oli 'oven karmi tarttui kaulaan'. Mies taisi edukseen liioitella. Tosiasiassa vahingot olivat melko pienet.

Miir yleisnimitys naisesta Kosovossa, alunperin albaanitervehdys mire dita = hyvää päivää

Mielikuvitusjoukkue recon, tiedustelujoukkue

Militaari sotilaspoliisi, MP=Military Police, Kypros

Militaariasia sotilaspoliisin kuulustelu, paperia koneeseen, Kypros

Milssi 1/100 osa Kyproksen punnasta, punta = Kyproksen valuutta

Missio Rauhanturvaoperaatio. Esim. Millä missioilla Sinä olet ollut?"

Mitaliwadi Abu Zenimassa 1 JK:n alueella ollut wadi jossa YKSV järjesti mitaliparaateja vuodesta 1976 alkaen. UNEF II

Mollikka Moulin Rouge-yökerho Nikosiassa

Monttu posesta 9-36 käytössä oleva nimitys posella 9-34, Libanon

Morehouse kontista purkautuva pika-asumus

Morgan Paistettua perunaa, pekonia, sipulia, combo-nakkeja ja kananmunaa sisältänyt hiukopala jota ryhdyttiin valmistamaan sen jälkeen kun messikeikka oli palannut takaisin OP:lle. Maku taivaallinen. UNEF II

Mosko Avivissa asunut tatuoinnin tekijä. Oven takana oli välillä jonoa. Norjalaiset ahkeria kävijöitä. Motivaatiokenttä läyhyjen parkkipaikka

Moto kulj.au

Moukari Siinailla arolle messistä viety cokistölkki, jossa oli viinaa yötä ja aamua varten. Myös hälytysjoukko, Kypros

Mujunen Likainen, kurainen, pölyinen, sottainen eli yleensä epäsiisti. Maiharit ovat ihan mujuset!" Makedonia"

Mujusäkki varustepussi

Muktar kyläpäällikkö, Libanon

Mulkku-Ali tulkki-Ali, pataljoonan tulkki Libseissä

Munajudanssi runsaasti kananmunaa sisältävä laatikkoruoka

Munakukkula Syyriassa loitontamisvyökykkeellä oleva entinen puolustusasema, strateginen maastonkohta, josta taistellessaan iipot ja syyrialaiset olivat vuoron perään kohdelleet vankeja huonosti.

Munaperunapiiras Vakioannos Kotipaarissa Kyproksella. Pari paistettua kananmunaa, rasvassa keittyjä perunoita ja iso KEO olut.


Munasupa = auringonottoa alasti

Munken ehkä huomenna (Arabiaa. Yleinen lausahdus Syyriassa kun meni esim. noutaamaan räätäliltä modifioinnissa olevia intialaisia)

Muona elintarvikehuollosta vastaava , Libanon

Muonakeikka elintarvikkeiden nouto jostakin käsketystä paikasta. YKSL 1987-88

Muonakuso syyrialaisten sotilaiden muonakuljetus AOS:n kautta, myös muona noudettavissa

Murkula kranaatti Musan Suezin lahden rannalla ollut uimaranta. UNEF II

Muskila kahakka, ongelma (arabiaa)

Musta Petrovecin kylässä oleva minikokoinen baari, lähellä käkkiä Makessa

Musta-Pekka nuori käivärä joka piti kauppaa 9-1 ja 9-10 välissä. Huuteli suomeksi kaiuttimien viestejä:esim 'Kapteeni Niemi puhelu' jne. Libanon 1987-88

Mutteri posella kukin vuorollaan, hoitaa siivouksen, aamiaisen jne. Saks. Mutter=äiti. Jassu Mutu mustista henkilöistä käytetty yleisnimitys Namibiassa

Muumilaakso pos 9-33 libanon, myös maailmanloppu jne

Myffe 16kk palveluksen jälkeen parin viikon supajatkoille jäänyt yffe. Libanon

Myllärit vaalean harmaa lomasu, Golan

Myrkky = desinfektori, lääkintäjoukkueen mies/nainen joka huolehtii hygieniasta ja tuhohyönteisten myrkytyksestä. Myrkky, myös lääk.au

Mäkäpää = Maccabee olut (israelilainen)

Mölli = kaveri

N

Nahka = Nakfa, Eritrean rahayksikkö. Toisinaan kutsuttu myös oravaksi. UNMEE

Nahkareibanit = Ray Ban -aurinkolasit, joiden ohuet sangat oli päällystetty nahalla. (Libanon)

Nai = halpa kasettipuoti Damasissa

Nalli = taisteluväline aliupseeri

Namibala = pataljoonan tiedotuslehti Namibiassa

Nana = paikallinen kauppias 10:n kaupoilla, joka pesi samalla myös käivärien pyykkiä (tosin osa vaatteita saattoi kadota, tai vaihtoehtoisesti ilmaantua jopa lisää)

Nasse = naapuriasema Lipseissä, kaasunaamari

Natsi = Vanha natsien sotavankien työllä ja verellä rakentama tie F-33 läheltä Skopjeen. (Makedonia)

Natsku = Nataniyan kaupunki (Israel)

Nenä Eversti Esko Nieminen. Puolustusministeriön YK-toimiston päällikkö 1970-luvun puolivälissä. YKSV 6-8 komentaja Siinailla.

Neitiradio kevyt partioradio prc-28

Neppari nepalilainen YK-sotilas

NG National Guard, eteläpuolen kyproslainen armeija

Nihminen paikallisen kinkeripiirin asukas, jonka käsitys asioista ei aina ole yhteneväinen pohjoisen pallonpuoliskon sotilaan kanssa, engl. NUMAN, UNMEE

Nikokylä Nikosia Kyproksella

Niksula Puolustuvoimien Kansainvälinen keskus (ent. YK-koulutuskeskus) Niinisalossa.

Nimituttu alkujaan tarkoitti että tietää kuka henkilö on kyseessä, mutta ei tunne henkilöä. Vääntyi myöhemmin tarkoittamaan myös kaveria, joka ei ole paikalla. Lähtee sanonnoista: Jos käivärällä on kavereita ne on mukana. Jos ei kaveria ole mukana on se vaan nimituttu! Ei sulla mitään kavereita ole, ne on sun nimituttuja!" Makedonia"

Nippa-nappa messin purkajaisjuomingit. Messipuntien tuhoaminen = messiin sijoitettujen alkupääomien korollinen palautus, messin tuoton mukaisesti. Lopputulos yleensä: aamulla kaikki tasan, ei puntia, muttei velkaakaan, Kypros

Niskalaukaus tunneilmaus, jolla haetaan irtiottoa esim. jostakin epämiellyttävästä asiasta tai -henkilöstä

Nollamäki KFORin main HQ Pristinan lähellä, supailumesta parhaasta päästä, toistakymmentä kenttäkauppaa Norski norjalainen rauhanturvaaja

Norsunvittu talvimallin karvalakki joka on käytössä ainakin balkkanilla

Nuorempi hiutalesanan ja -perinteen lähes täydellisen kieltämisen jälkeen on toimialueelle juuri saapunut hemmo 'nuorempi villoittaja' ensimmäisen roottorin ajan. Sana on peräisin YKSB:n (rakentajapataljoona 92-93) ajalta. Pataljoonan ylin johto oli pääsääntöisesti ensimmäisellä keikkallaan tai entisiä tarkkailijoita, eikä he suvainneet hiutale traditiota, jota kaikille ensikertalaisille suunnattiin. Kaikkien ollessa rakentajia, yksinkertaisen työn tekijä katsottiin sopivaksi vertaukseksi hiutaleelle. Myös frogit olivat tuolloin jo palvelustovereina...

Nyrkki nopean toiminnan ryhmä, hälyjoukkue

Nyrkkiosasto pataljoonan nyrkit

Nyrkin Reconin päänyrkki viikon päättäjäiset kympinmäellä. Libanon -95

Nyrkin messi-ilta valmiusvuoron päätyttyä

Nytkähtää kuolla

Näkemäöljy salattu

Näyttösuoja= vartioasema 9-36. (Libanon)

Nöykkiö = 1 ja 2. JK:N ja YKSL:n käyttämä varasto Camp Ziouanissa. Myöskin kuuluisan korjaamojoukkueen sauna! (Golan)

O

Ofira Israelin miehityksen aikainen nimitys Sharm el Sheikille. Abu Rudeisista oli matkaa n. 250 km. Postikeikka kävi siellä kerran päivässä. Sieltä saattoi soittaa Suomeen hotellista. UNEF II

Olla olla todella syvältä perseestä, Makedonia, Tetovo= 1jk:n komentopaikka

Olla olla perseestä, Makedonia

Olla rauhanturvaaja on tavoitettavissa radiolla

Olla olla tosi hyvä, esim. ykösloma, yköstyyppi jne, Namibia

Olmi kalpea, juuri alueelle saapunut YK-sotilas

Onhan yleissanonta kaikkeen. (Libanon)

Onhan Samaa tarkoittava huudahdus kuin kyyyl, siis yleismöläys lähes kaikkeen Onuri Turkkilainen Onur Ali Kanatali, puhui täydellistä suomea. Kuunteli suomalaisten ja YKn radioliikennettä ja välitti tiedot sodan aikana turkkilaisille. Kuunteli sujuvasti kaikkia YK:n radiotaajuksia Turkin (Naton) toimittamilla välineillä. Erittäin vieraanvarainen ja 'miellyttävä' turkkilaiseksi. OP observer post, tarkkailuasema, pose Oparila opistoupseerien majoitus, Camp Ziouan (Golan)

Operatiivinen virallinen, tehokas, tilanteen mukainen, hyvin usein vähemmän tärkeä Operatiivinen sallitut kaksi saunaolutta, joillekin onnenluku. Lipskeissä sai 98-99 litran Kronenburg-oluita, joita yritettiin saada saunaoluiksi

Operatiivinen Pose F33:n briiffing roomin baaritiskin pöytätasoon kootut kuvasarjat (itse hankittuja) alastomista tytöistä estottomissa asennoissa. Nähtävyys, sillä mm. kanukit kun vierailivat posella halusivat ensiksi aina nähdä Operative Mapin. Makedonia

Opsi OPS, pataljoonan operaatiokeskus, jossa on jatkuva upseeripäivystys Opsin tilannekeskuksen päivystäjä / harvoin näkyvä kalpea yöeläin : ) Paitsi ne Topit jotka oli aina yövuorossa ja repivät päivisin supaa patiolla

OPT Opsevation Post Temporary eli tilapäinen tarkkailuasema erotuksena poseen (OP)

Orinssi orange card, jatkuva kulkulupa A-linjan yli

Orly = Vartioaseman F33:n toinen vaunu. (Makedonia)

Otetaan ottaa ilman saunaan menoa 2 saunaolutta. Pieni yksityiskohta.jota eivät varmaan tiedä kuin samaan aikaan olleet 9-1 kerpat, 1987 - 1988 Libanon

Otsakyrpäleikkuri saa varastolta kun tarpeeksi iso otsassa. Althea 2004

Ottaa "juoda" Ottaa voidaan käyttää eri yhteyksissä. Ottaa tulpaksi kaksi saunaolutta ennen messiin menoa, katsella tulpaksi videoelokuva ennen nukkumaan menoa, pelata tulpaksi pari erää pingistä ennen ruokailua jne, Namibia

Out = kielletty alue, (Kypros)

P

Paavo partio, mm. heko-, jalka-, kelkka-, suksipaavot

Pakkasukko Kylmäkoneasentaja, Makessa

Palovesiallas tulipalojen varalta, virkistyskäytössä normaalisti

Paniikkiöljy sama kuin Babyoil, beibioil. Paniikkiöljyä käytettiin paniikissa" ennen Suomilomaa että faitteri on varmasti ruskea ja ruskeampi kuin pohjolan pojat koti Suomessa. Vahva paniikkiöljy oli aseöljy, jota jotkut hurjat uskalsivat käyttää. UNPROFOR, UNPREDEP "

Pankku ruotsalaisten paras lahja, Band Wagen tela-ajoneuvo, Häglund

Panssarimuseo Golanilla Kudnahin kylästä länteen johtavan tien (jonka varrella POS81 sijaitsee) päässä, paikassa mistä alkoi POS81:n jalkapaavo, oli vielä joulukuussa -89 tuhottuja syyrialaisia tankkeja ja miehistönkuljetusajoneuvoja (mm. T-55:ia)

Paperia MP:n tutkinta / kuulustelu

Paperihommia nukkua päivällä

Papinretki papin järjestämä matka / retki,

Pappisläyhy sikäläyhyäkin huomattavasti läyhympi asia

Parakaloo ole hyvä, Kypros

Paras pioneerijoukkueen briiffaustila, YKSL 87-88

Pasi panssarisisu

Pasihouse korjaamon sauna/briiffari CZ:ssa Golanilla

Paska-Anneli hygieenikon avustaja

Paskabiitsi Zivanissa suosittu supan repimispaikka. WC:n katto sairaalan vieressä. Golan 87-88

Paska-Jaakko viemärinpuhdistaja, YKSK -57

Paska-Jaska pioneerijoukkueen roska / hiekka-auto, Libanon, kuljetuksen käytössä ollut likakaivontyhjäysauto, renu, kamala vehje

Paskakeikka komppanian (1JK, 2JK) jätteiden keräys kierros Libanonissa Paskakukkula Dirty Hill

Paskalittera Maria meta kitrina, ennenaikainen kotiuttaminen, paskalittera, Kypros

Paska-poliisi Joka roottorissa (yleensä hippelirotaation edustaja ), joka kiersi ja tarkisti posen paskahuusit ja kusiputket töppökeissin toivossa. Eli, vessat vetämättä, jarrutusjälkiä pöntössä tms. tietää töppökeissiä ko. tilanteessa paska-keissiä, eli koria huurteista tms. alkoholipitoista juomaa. Makedonia

Paskapunta Egyptin tai Syyrian rahayksikkö . Saippuarahat maksettiin usein k.o valuutassa eikä se ollut erityisen haluttua koska ne laskettiin viralliseen kurssiin mikä oli paljon heikompi kadulla maksettavaa kurssia. UNEF II

Paska-Risto rihkamakauppias, yritti myydä faittereille kaikkea rihkamaa kultana, Kypros

Paskaroottori EHK:n päällikön käyttämä nimitys pullamäen 2/94 -rotaatiosta, Libanon

Patrolli partio

Paukku tvälläri, vastaa taisteluvälinemateriasta

Pekkaniska YK:lla vuokralla ollut Pekkaniskan nosturi jonka mainoslauseen koiranleukainen kuljettaja muutti rajajonotusten seurauksena. Piti olla Pekkaniska nostaa. UNPROFOR v.94-95

Peksi kenttäkauppa, halpaa ja hyvää verovapaataa tavaraa

Pelata joukkomurha, telotus tai lahtaus yleensä. Makedonia

Pelso Pleson lentäkenttä alue, Rakentajapataljoonan esikunta

Peltidisco paikallinen illanviettopaikka Kavangojoen ja Baganin sillan eteläpuolella, Namibia

Peltiheikki YKSK 1. ja 2. käyttämä nimitys henkilökohtaisesta aseesta, peltisestä konepistoolista jonka tähtäinkorvat toimivat hyvänä birrapullon avaajana.

Peltopalvelu Field Service, mm. Damasissa oli UN:n peltopalvelu korjaamo.Wagoneerin remppa saattoi kestää lähes puolivuotta.

Penslata taiveihottuman hoito sinisellä lakmusnesteellä, levitettiin ihottumakohtiin sudilla, Kypros

Permanentti Permanent Crossing, pitkäaikainen esim. rotaation mittainen tai jatkuva ylityslupa Israelin ja Syyrian välillä. (Golan 89-90) Perseet vahva känni, lähellä körmähtämistä, Kypros

Pervopose = vartioasema 9-13. (Libanon)

Petrovecin Makessa käkin käiväräparturi, poikkesi perjantaisin. Leikkausvaihtoehdot: short, very short, I am sorry ja ou shit.

Petteri Bedford kuorma-auto, ohjaus oikealla. YKSK, Suez

Pierusilppuri majoituksen tuuletin, lattiamallia (läyhy) / pöytämalli (supa)

Piikittäjä iranilainen sotilas

Piikkisulkeinen Niinisalon rokotukset

Pikatilse samalla hetkellä anottu ja myönnetty tilse, yleensä Damasiin (Golan)

Pikkukalu kaluvaraston hiutale tai hippeli

Pikkupaukku paukun apulainen tvällärin apulainen. Paukku oli kantahenkilökuntaan kuuluva ja pikkupaukku reserviläinen 'Paukku 1 ja Paukku 2' Libanon 1987-88

Pilkki korjaamon hinausauto (Unifil)

Pillumagneetti YK-mitali

Pinkki Israelin puolelta tonkassa tuotua väriltään vaaleanpunaista jugurttia (Golan) Pipariposti kirje tyttöystävältä, Libanon

Pirihuora SRJK:n pääleirin Camp Villen edustalla olevassa levykaupassa työskentelevä, paljastavasti pukeutuva nainen, jonka tavoitteena on päästä kotiutuvan fassen Audin kyyditsemänä Suomeen

Pirunnyrkkisormus faitterin tunnussormus, opitaan kokoamaan tähtipykälässä

Pitkä pitkä kiinnioloaika, pitkä lomaväli

Pitsa hiutaleen särmä baretti

Piupau päivystävä upseeri, Kypros

Plataanimarssi kuntomarssi

Platta lippuaukio, piha tai kenttä, käskynjakopaikka

Pohjoinen turkkilaisten miehittämä Pohjois-Kypros

Polakki puolalainen rauhanturvaaja

Pollokki PolLog. Puolalaisten logistiikkaa ja huoltoa. Vettä, kebumaitoa, vihanneksia ja paskahuusin tyhjennystä. Kahden vuoden varusmiespalveluksen vaihtoehtona 6 kk Golanilla.

Poliisi päivystävä aliupseeri, DO II

Ponkkari Jenkkien tukikohta Camp Bondsteel, jossa sijaitsee kosovon suurin supermarket.

Poppamies lääkintämies tai lääkinnästä vastaava henkilö. Yleisemmin jaettu rohto oli Burana mega ja ehkä kaksi. Makedonia

Poropuro pose F14 Makedoniassa. Posen alueelta virtasi kirkas ja KYLMÄ puro läpi

Pose position, vartioasema, putka

Posekierros yleensä EHK:n (jouto-)kerpat kiertelivät Aron komppanian poset läpi. Mikäli ei ollut dutyä saattoi jopa oma jääkärikin lähteä supana oman komppanian poseja kiertelemään. Paluu tapahtui joskus 'huonossa kunnossa'

Power voimakonemies

Premi kenrl.maj Prem Chand, YKn ylin sotilashenkilö 1974-1975

Prinssieverst MP-ryhmänjohtaja, ei kuitenkaan MP-upseeri, yleensä sotmest, KFOR

Private jääkärimessi

Propsi ongelma, hankala tilanne

Proto Sisu A45 maastokuorma-auto

Publick laaja, näköesteeton ruohokenttä juuri ennen Asmaran lentokenttää tultaessa kaupungista päin tien itäpuolella, jota nihmiset lannoittivat estottomasti omalla hari:llaan, UNMEE

Puju Mr Pujar Duka, Debarin laaksossa toiminut make-ja alpokielen tulkki. Klenkkasi pahasti jalkaansa sairastetun polion vuoksi, Makedonia

Pukimo pataljoonan varusvarasto Jabal Marunissa, Libanonissa 1990

Pukkisen Siinailla 1 JK:n alueella oleva veden kuluttama oja tien poikki jossa pataljoonan huoltopäälliköltä särkyi LandRover. UNEF II

Pullamäki esikuntakomppanian alue, Makessa käkki, Lipseissä Jabal Marun

Punainen Windhoek special -olut, Namibia. Myös äärimmäinen hälytysvalmius, Kypros.

Punapää Postipankin tilitote, kuori oli punertava

Punta Kypron rahayksikkö-> punta kuluu, mitä kuuluu... punta jakaantui sataan milssiin

Puolialistajat kapeat Ray Banit ilman kultaisia sankoja

Puolimatkan levähdyspaikka puolivälissä Tiberiasta ja Ziwania, paskaksi ammuttu entinen tullaus/rajarakennus Syyrian/Israelin vanhalla rajalla.

Pure Paikallinen 96 prosenttinen alkoholi, pullon etiketissä luki 'Pure Alcohol', Kypros.

Puskuri Osapuolten välissä YK:n hallinnassa oleva alue mihin osapuolet saivat tulla vain YK:n saattamana eivätkä silloinkaan yhtä aikaa UNEF II.

Puten Camp Pleso Kroatia. Unto Nurmisen ajoneuvoja tuskassa.

Putki huoltolento

Putte Boutros Boutros-Ghali (YK:n ent. Pääsihteeri). Sanontaa 'Putte maksaa' käytettiin kaikkeen mikä liittyi YK:n omaisuuteen. UNPREDEP

Puupäämessi aliupseerimessi, Kypros

Puuro pirtua joka oli Kyproksella halvinta kapakoissa myytävää alkoholia. Nuukemmat faitterit tarjosivat tätä seuraansa tyrkyttäville viskihaukoille. UNFICYP

Pykälä vartiovuoro, heittää pykälää, pykälälista

Pykälä myös vartioasema (OP, CP), vartiopaikka esim. tähyspykälä. Lisäksi esim keskuspykälä joka oli päivystysvuoro joko komppanian tai pataljoonan keskuksessa. Yöpykälä oli nuoremman esikunnassa palvelevan upseerin öinen päivystysvuoro OPS:ssa. Osapuolten vartioasema esim. ippopykälä tai ählämipykälä. UNEF II

Pykäläkoppi Vartiokoppi. Makessa ei kaikilla OP.lla ollut pykälätornia, vaan pykäläkoppi

Pykälämies vartiomies

Pykälänheitto vartiovuoron suoritus

Pykälätorni vartio- ja tähystystorni

Päivä-arska vain valoisaan aikaan päivisin miehitettyjä ja erikseen nimettyjä päivävartioasemia. Esim. 60A, 67A, 69A jne.. Golan 1984.

Päiväpaavo mettäkeikka

Päkkäri lupapaperi tavaran kuljetukseen, Golan

Pässi 2. JK:n rauhanturvaaja. (Golan)

Pääsouke Damasissa oleva suuri kauppakatu

Pärrä = sisäinen puhelin jolla opsi hälyttilibanonissa tiedustelu joukkueen päänyrkki ryhmän yöllä ja päivällä. erittäin kova ja ärsyttävän pärisevä ääni. (Libanon)

Q

Qantaran valtatie = Qantarahin eteläinen tie 2. jääkärikomppanian alueella. Ei ollut vuonna 1993 kovin kaksisessa kunnossa, oli saanut YK-tiedon mukaan nimensä suomalaisen lehtimiehen tekemästä jutusta, jossa oli kerrottu jostain 'Qantaran valtatien' varrella sattuneesta tapauksesta. (Libanon)

Quneitran tanssipaikka = paikka jota ei ollut olemassakaan. Hiutaleille peruskusetustemppu 1 JK:ssa ennen hiutaleiltaan menoa. (Golan 1982)

Quneitran disko = olematon ohjelmanumero. Hiutaleiden kusetustemppu nro 2. (Golan)

R

Raatolevy tuntolevy, usein kultainen Raatteen ukrainalaiset rauhanturvaajat Lipseissä Raatteen Angolan rajalle vartioasema Raja- Joonakseen menevä ainoa tie savannin läpi, Namibia Racal Kyproksen-Suezin-Suomen välinen radioasema Kyproksella Raffi englantilainen Royal Air Forcen brittitukikohta Nikosiassa Kyproksella, jonne 3JK evakuoitiin Kykko Campista kanuskien kalustolla 14.08.1974 klo 17.00 alkaen Rahaa vielä enemmän rahaa, (Bosniassa paremmat palkat) Libanon Rahaa paljon rahaa, Libanon Raimon Raymonweild elektroniikka, kuten kellot jota pexissa myytiin, Golan jne... Raitasaaret Polvilumpion yläpuolelle ulottuvat oliivinvihreät shortsit, joita käytettiin polvilumpion alapuolelle ylettyvien polvisukkien ja haljasnahkojen kanssa. YKSV:n legendaarinen komentaja Ev Reino Raitasaari oli erikoisen mieltynyt k.o. bermuda-pituisiin shortseihin. UNEF II Ralli1 Kuljetusupseerin radiopeitenimi, Kroatia jne Rallitopi Kuljetusjoukkueen ajopäivystajä, Kroatia RamRam Force Commander Victor Rana (Nepal), Kypros 2001 Ram YK-keksi, varsinkin nepparit jaksoivat puputtaa niitä patrollissa Randi Etelä-Afrikan rahayksikkö Ranskalaiset Ostoskadut DamasissaTD> Ravilasit Ray Banit joissa sivulla häikäisysuojat. UNIFIL Really feikki, väärennetty tuote, supatuote Recon reconnaise, tiedustelu/ -joukkue Rega odota, rauhoitu, hiukka regaa, ota iisisti, Golan Regaena (Regina street) punnankulutuspaikka Nikosiassa, ei varsinainen porttokatu, mutta josta hiukan sivukadulle poikeamalla saattoi joutua pykälään Rekiretki Paikallisiin olosuhteisiin tutustumiseen tarkoitettu parin päivän loma (Golan) Remontti Kyproksella tunnetaan edelleen myös sanan remontti. Suomalaiset tekivät remontin kanadalaisten eli kanuskien auttaessa kiskurihintaiseen haukkabaariin, jonka ikkunat ovat ilmeisesti edelleen mustat ja tyhjät. Kymmeniä miehiä pantiin homman takia Suomessa sotaoikeuteen.Kyproksella saa vieläkin 20%:n paljousalennuksen kapakkalaskuun, kun sanoo tiukalla äänellä loppusummaa ynnätessään: 'Perkele, täällä taitaa olla remontti tarpeen.' Repa Reconin painijat. Kokoontui joka viikko nyrkin päättäjäisissä. Libanon -95 Repiä ottaa aurinkoa Risto Kristos tms, YK:n töissä oleva kuka tahansa paikallinen asukas, Kypros Reiskat Ray-Ban aurinkolasit Reissun paljon, että riittää, (tavaraa, rahaa, muonaa jne.) Sanonta YKSL 87-88 Rekikopteri B-puolen rekiretkiin käytetty volkkarin pikkubussi Rekiretki recreation, ajanviete, virkistys, loma, Golanilla oli tällainen neljän päivän loma, A-Israeliin, B-Syyrian Rekki Rec house Nahariyassa Repiä ottaa aurinkoa tehokkaasti Resistanssi vastapuolet Libseissä (Amal ja Hezbollah) Resula entisaikaan Camp Ziouanissa reservinupseerien majoitusparakki (Golan) Rikki väsynyt, epätoivoinen, kyllästynyt Rinnekylä paikallinen ostospaikka Lipseissä Robin firman tarjoamat vähemmän eroottiset vihreät jalkineet Roger selvä, homma rogeri Romu kultaketju R.O Rahaa On. vrt P.A. Kosovo Ronssoni Ronson-merkkinen kaasutoiminen savukkeen sytytin. Kultaronssoni, nahkaronssoni, muovironssoni. 'YK-miehellä on yleensä pirunsormus, kultainen Ronssoni ja tippuri.' UNEF II Ropsi Ongelmatilanne Roottori rotaatio, ikäryhmä, palvelukseenastumiserä, henkilöstövaihto 4 kk:n välein Rosvokylä Damascus - Beirut valtatien varrella, Syyrian puolella oleva pieni kylä, jossa salakuljettajat kauppasivat varastettua 'really original' kamaa. Syyrian armeija kävi laittamassa tämän kylän puolen vuoden välein tankeilla matalaksi.Fasutkin kavivät täällä ostoksilla. Halpa hinta, hyvä tavara. Rosvoleko ennenaikainen kotiuttaminen, Kypros Rosvoroottori saapuminen pääroottorien välissä Rotaatiopaketti uusien hiutaleiden saapumiserä Suomesta, Kypros Rotaatiorengas "vyötärölle syömisestä yms. kertynyt rasvamakkara " Roto Sisu A 45-kuorma-auto, Kypros Rottapirtelö hernekeitto, KFOR Routavaurioa montut Tyren tiellä, joka oli kärsinyt deffareiden täsmäpommituksista RPV kun ilmavalvontaan erikoistunut pose 9-38 kusoili RPV:n alueelle oli Iippojen valvontakone saapunut FinnBattin ilmatilaan, mutta kun valan viestimies karjaisi RPV:n alueelle ilmestyi Red Bull Vodka valonnopeudella messin tiskille. 99-00 lipsit RT-hutsu vähemmän mairitteleva kutsumanimi naispuolisille rauhanturvaajille Kosovon alueella. Olivat ns. alueella olevia varattujen miesten 'hoitoja' Rukousnurkka YK-muistoesineistä ja valokuvista asuntoon sommiteltu nurkkaus Rukousraketti Minareetti Rundun Rundusta esim. huolto- tai tms. pyykki- keikalta tuliaisena tuotu paikallisen leipomon hillopulla, Namibia

Ruotsalainen CAC:n ruotsalaiskeittiön tuote, 'ruoka' Makessa

Ryssän Sama kuin venäläinen ruletti = liikenneympyrä Damasissa.

Ränkylä Makedonian valuutta

Räppärit rapid action jotain -porukkaa, erikoiskoutuksen saaneita 'erikois' miehiä

Rätti varusvaraston hoitaja (Pukimon johtaja) Libanonissa 1990

Rätti varusvaraston hoitajan apulainen (vaatetus-au) Libanonissa 1990

Rättikopteri avolava-volkkari pressukatteella. ks. kopteri. Golan

Rökö 6-sylinterinen Dodge, Kypros

Röpö vartioasema 60:n sähköpaja, Golan

Räveltää tehdä huonosti - enintään auttavasti, mutta yrittää kovasti

S

Saari Kypros

Saariloma Kyprosella vietetty loma

Saikkonen kylmäkoneasentaja, ainakin Makessa

Saippuaraha YK:n maksama pieni päiväraha, noin 20 USD kerran kuussa

Salakalja Messien aukioloaikojen ulkopuolella esimerkiksi majoitustiloissa nautittu olut tai oluet. UNEF II

Sambaa sand bag, hiekkasäkki hieman indonesialaisella aksentilla

Sameli Nollan korjaamon paikallinen asentaja YK:n palkkalistoilla 80-luvulla.

Sammakko Sisun kevyt maastokuorma-auto Golanilla (SA-110 ) Nimi ilmeisesti ulkomuodon mukaan???? SA-110 on kevyt, erittäin maastokelpoinen kuorma-auto, erikoista mm porttaalityyppiset akselit, kierrejouset edessä ja levyjarrut ympäriinsä. Myös ranskalainen sotilas

Sampson lehtimies, jyrkkä enosiksen kannattaja ja johtava EOKA B:n mies. Tuli Kyproksen presidentiksi 1974, pysyi virassa 8 vuorokautta. Pidätettiin 22.07.1974, tuomittiin 20 vuodeksi vankeuteen 31.08.1976. Sanansaattaja Kirjuri

Satula maineikas OP Kaireniassa Kyproksella

Saunakeikka lyhyt palvelusaika, 4 tai 8 kk

Saunamiehiä peitesana, jota käytettiin viestiliikenteessä kun havaittiin aseellisten liikehdintää maastossa. Jos viestiin lisättiin, että saunamiehillä on vihdat tai vastat, niin tarkoitettiin että aseellisilla näkyi myös aseistusta. Libanon

Saunareissu Golanilla 82-83 (ja aiemminkin) kuuden kuukauden reissun heittänyt.

Saunaristo KykkoCampin saunanlämmittäjä. Faitterit ostivat Ristolle lähtijäislahjaksi polkupyörän ja hankkivat uuden työpaikan enkkujen leirissä, kun suomalaiset poistuivat Kyprolta 1977

SAWI-kauppa Omegassa, eräs EA:n paikallinen tavarataloketju, myymälän koko vastaa suomalaista market-luokkaa, Namibia

Savimaja paskamaja, eläinten lannalla vuorattu, noin huoneen kokoinen asumus, Namibia Savojevo Sarajevo UNPROFOR v.94-95

Seiska-arska Pos 67A, Golan

Seiska Pos 67, Golan

Sekin Vielä tämänkin joutuu kestämään. Vrt. Ei mielellään. Libanon

Sepeli,sekeli shekel, Israelin rahayksikkö

Seppo yleisnimitys serbistä, Bosnia, KFOR

Serkkumessi enkkujen tai kanuskien aliupseerimessi serkku=sergeant, Kypros

Servicetaksi Kyprolainen taksi, joka lähti liikenteeseen vasta sitten kun auto oli täynnä tiettyyn suuntaan meneviä

Seva-Seva Jeeppi Lipseissä -88 rekisterinumeroltaan Unifil-77

Sgt sergant, kersantti, aliupseeri

Sheltteri,seltteri shelter, sirpalesuoja

Shit-book Nippu nitojalla yhteen lyötyjä pieniä erivärisiä (eri arvoisia) paperilappuja, joilla voi maksaa messissä ostoksiansa. Niitä oli 5$ ja 10$ nippuja. UNTSO

Shitti-keikka Roskisten tyhjennys päivittäin pullamäeltä, nollalta ja kympinmäeltä. Tuotto kipattiin kympin keromonttuun. Shittiä riitti aina. Hoidettiin EHK:n hiutaleiden toimesta. Libanon -95

Shitti-Rellu loka-auto Lipseissä

Shogorina Eritrealainen kauniimman sukupuolen (jokaisen oman maun mukaan... paikalliset aikuisetkin miehet kulkevat estoitta käsi kädessä) edustaja, joka näyttää kauniilta, UNMEE

Siggari sig sauer pistooli

Sigi-nauha Kyproksen mitali. vrt Zigi. Käytössä ainakin 70 luvun loppupuolella.

Signaali viestikeskus (huone), viestiryhmä

Siittiö CTO,( Libanon 9-32 ,1996)

Siivu n. 2 cl:n viina-annos

Sikakyösti kaasunaamari, häkäpärstä

Sikaläyhy läyhyä huomattavasti hienomipi asia tai esine

Sikamessi upseerimessi

Sikaosasto auton lava, maasturin peräosasto


Silmä Reconin joukkueen johtajan ja ryhmän johtajien radiokutsut.

Silverbiitsi ottaa aurinkoa peltikatolla, Kypros

Simputus Niinisalon aikainen koulutus, Kypros

Sini 1. JK:n radiokutsu, Golan

Sini komppanian päällikön ja varapäällikön radiokutsut Golanilla

Sininen Windhoek Export olut vrt. Punainen, Namibia

Sipuli Pää leviää

Sisu Damasin HQ-aliupseerien asunto Damaskoksessa useita vuosia, lopetettiin -91, sauna, baari, huoneet 2. krs:ta, patio ja puutarha ja uima-allas. Supailupaikkana monille vieraille. UNDOF

Sitreppi tilanneilmoitus

Skasyppi Skandinavian-Cypros huoltolento, myös 'etuleko' ja 'maitojuna'. Tavara kulki ja jotku onnelliset härmälomalaiset pääsivät Suomeen, jos tilaa oli

Skorpiooniverkko hiutaleille 'huomenna' jaettava tarpeellinen suojavaruste, Kypros

Skorppari skorpioni

Skywan Saippualaatikkoa muistuttava australialainen alkuaan lampaiden laitumille kuljettamista varten konstruoitu lentokone joka liikennöi Abu Rudeisin ja Ismailian välillä UNEF II

Sladdis Addis Abeba, Etiopian pääkaupunki. Paikka, jonne kaikki Afrikasta kadonnut aaltopelti on ilmestynyt. UNMEE

Slivo luumuviina, jota paikalliset käivärät valmistavat pontikkapannuillaan koko Balkanin alueella. Totena kerrotaan, että jotkut Suomi-vaitterit olisivat jopa päässeet sitä maistamaan?! Makuasia, toiset vertaavat huonoon kotimaiseen pontikkaan, eräät pitävät sitä alkoholijuomien valiotuotteena Slobo yleisnimitys paikallisista, Kroatia, Bosnia

Smirre Smirnoff vodka

Smoking Kosovon ja Makedonian rajalla No-man`s land, raja-alueella pose F33:n lähellä. Smoking spot oli kuuluisa tapaamispaikka, jossa partiot juttelivat ylirajojen" sovussa. Parhaimmillaan oli yhtä aikaa Make- ja Sepe-rajapartiot ja rajapoliisipartiot ja suomalaiset pose F33:lta. Tavaraa vaihtui, röökiä poltettiin, Slivoa juotiin jne. Tiedustelulle tärkeä tiedonhakupaikka. Makedonia "

Smugu salakuljettaja, romaanivähemmistön edustaja

Smurffipipo Yk:n vaaleansininen talvipäähine

Sneikki kultaketju

Sniiffari Likööripaukku joka sytytettiin palamaan ja sammutettiin kädellä, jonka jälkeen höyryt ja viimeiset tipat imettiin nenän kautta. Erittäin suosittu Libanonissa v.2000

Sniper Sarajevon pääkatu PTT:ltä Holiday Inn'in kulmille. Sodan aikana (-92 - 95) Serbi - tarkk'ampujat hivottelivat väylällä liikkuvia ajoneuvoja. Varsinkin APC:t olivat suosiossa. Sikavaarallinen 'softeille'

Soft Panssaroimaton ajoneuvo, supakärry.

Softi Soft drink, alkoholiton juoma. Myöskin panssaroimaton ajoneuvo, eli tavallinen maastoauto (KFOR) Soikko Skopsko, paikallinen olut Makedoniassa

Sokka Liiallinen aiheeton tai aiheellinen intoilu mistä tahansa asiasta. Yleensä upseerien toiminta sotilaallisessa kriisitilanteessa. UNMEE

Sokat perskänni, Makedonia

Sokka-Arska Nopean toiminnan mies ensimmäisessä suomalaisessa nopean toiminnan joukossa

Sosiaalipaskis Camp Ziouanissa ollut vieraille tarkoitettu WC-rakennus (Golan)

Sosiaalisauna Camp Ziouanin 'aron väelle' tarkoitettu lääkintäjoukkueen ylläpitämä sauna Sosiaalityöntekijä maksullisten naisten yleisnimitys YKSM 1:ssä, Makedoniassa

Soutsos huorakatu, tytöt huutelivat: 'sina, mina nussima yhdessa', Kypros

Spaikkari Spy Hill, Golanilla oleva iippojen tutka-asema

Speciaali Windhoek special -olut, Namibia


SSAD Senior Syrian Arab Delegade, jolta pyydettiin kirjallinen lupa 3 kappaleena lähes kaikkeen Syyrian alueella tehtävään, toimisto Damasin keskustassa. UNDOF

Stella Egyptiläinen olut jota myytiin 0.75 l:n pulloissa. Kutsuttiin myös bilhartsiakaljaksi. UNEF II Stereojalla jallapaskalle päästyäsi oksennat samanaikaisesti tosi voimallisesti. Libanon 85-86

Sugarina Paikallinen (kaunis) nainen. UNMEE

Suikale megahiutale, Makessa suosittu

Suke souk, arabiaa, basaari, kauppakatu

Sukkana huomaamatta

Sukran arabiaa kiitos

Sukris sukran, kiitos arabiaksi, sukranin suomi sekoitus, vertaa terhaba marhaba, Lipsit Sulka kotiuttaminen palvelusrikkeestä

Sulkekaa operatiivinen käsky kaiuttimien välityksellä (tuli koska tahansa) EHK:n miehille miehittämään suunnitellut tienristeykset ym. Estettiin aseellisten tulo(läpiajo) alueelle

Suomikuso soittaa Suomeen, verbinä oksentaa

Suomilana lomilta tullessa kämpässä 5x200l vettä, tonni rautaa tai jotain muuta yllättävää

Suomi-muona lomalaisten mukanaan tuoma suomalainen ruoka, ruisleipä, HK:n sininen, kahvi, ym.

Suomi-radio radiolla saatava puhelinyhteys Suomeen

Suomiradio Suomessa nauhoitettu radion 'toivekonsertti' jota kuunneltiin korvat punaisina, ettei vaan joku lähisukulainen olisi mennyt niin alas, että lähettäisi 'kaipaavia terveisiä jääk. XX:lle sinne kuumalle Kyprokselle, muista että me kaikki rakastamme sinua. Tule pian kotiin...' Terveisten saaja jotui lisäksi kustantamaan dimpit.

Suomi-simulaattori Libanonissa-86 Burj Qallawiyah'ssa asuntovaunun tapainen putkamajoitus, jossa körmylentoa odottavaa taistelijaa pidettiin arestissa.(Mikäli oli tarvetta) !!

Suomi-supa rusketus tai suomeen vietävä tavara

Suomivapaa 2 viikon suomiloma, voi olla viikonkin

Suora Iippojen tiedustelulennokki kaartelee yläpuolella

Suoran Camp Ziouanin kirkko. Kirkossa oli vain seinät ja penkit, kattona pelkkä tähtitaivas

Supa Supa on jo Siinain ajoilta ja tulee sanasta supply. Kaikessa huoltolennoilla tulleessa tavarassa luki supply ja verrattuna muihin rauhanturvaajiin suomalaisten huolto pelasi todella hyvin. Supply -->

supa = kaikkea/ vain hyvää (tavaraa)... --> kaikki hyvä on supaa ! Yleissana, käytettiin melkein mistä vaan. Olla supana = 'eipähän ole paljon tekemistä' tai 'antaa olla vaan'. 'Loma meni supana'. Myöskin kaikki epävirallinen ja hauska, joskus tavara, käytetään verbinäkin, supailla, myöskin souvenir, matkamuisto

SuPa Suomen Pataljoona (UNFICYP), paljon arvokkaampi ilmaisu kuin supa. SuPa, kerrotaan että Kyproksella paikallinen yleisliikemies otti sen käyttöönsä ja alkoi tarjota palveluksiaan supamiehille vuonna 1956. Suomalaiset alkoivat kutsua iteseään supa-ukoiksi

Supa matkamuisto (kamelinnahkainen kassi, alabasterinen sfinksi, kamelin satula jne.) UNEF II

Supa peitenimi tiedotus/valistustoimiston johtajalle (reservin upseeri.)Toimisto hoiti lomamatkat, tiedotuksen jne. Sai lainata videokasetteja yms YKSL UNIFIL LIBANON 1987-88

Supajatkot perehdyttämisjatkot

Supajuttu ei mitään, tai sitten kaikkea, yleensä 'poikien kanssa sovittu', Kypros

Supajämät Ylennys joka näkyi vain korotettuna sotilasarvona, mutta ei tuonut arvoa vastaavia palkkaetuja UNEF II

Supakalifi posen päällikön sijainen

Supakanttiini Souvenier Canteen, matkamuistomyymälä, sijaitsi DanConin leirissä Viking Campissä Xeroksessa (Kypros)

Supakypärä paraateissa käytetty lasikuitukupärä

Supakärry lomailua varten otettu vuokra-auto, Kypros

Supa-laatu heikkolaatuinen väärennetty tai kopioitu tuote

Supalätkä vasemmassa rintataskunapissa kannettava yksikkö- tai komppaniatunnus

Supana tehdä jotain noin vain, vapaaehtoisesti, huvin vuoksi.

Supanotto paahtaa nahkaa, 'lepäillä', olla vapaalla. 'Otettiin supana pari dimppiä ja sitten Harva-Humala körmähti.'

Supanrepiminen auringonotto, nahka tummaksi, älä häiritse Repiä supaa silverbiitsillä, Kypros

Supa-Tupa entinen kuningas Farukin huvila Abu-Rudeisin ja Abu-Zeniman välissä punaisen meren rannalla. Oli kunnostettu pataljoonan lomanviettopaikaksi ja oli varsin suosittu, kun aikanaan kyydit Siinailta olivat hankalia muualle.

Supaukko vähemmän mairitteleva ilmaisu jostakin YK-henkilöstä, laiska käivärä. Liian kauan YK-tehtävissä ollut

Supavihko epävirallinen vartiopäiväkirja

Superhessu "Aseellinen Hizbollahin taistelija, koulutettu Bekaan laaksossa

Suutarin JK 3:n vartiopaikka suutari Abdurazakin katolla. Kypros.

Swaya ruotsalaisperäinen illanviettotapa, jossa ämpärillinen viinaa kiertää pysähtymättä ringissä ja sangosta viimeiseksi nauttineesta taistelijasta seuraava tulee tarjoamaan seuraavan 'drinkin', Libanon / Makedonia

Syväjoki A-coyssa käytössä oleva Hilux, josta puuttuu vain katolla olevista sumuvaloista smiley face -laput.

Sämpy valmiustilassa oleva - stand by - sotilas, päivystäjä

Sämpylä stand by. Varalla oleva henkilö, joka tiukan paikan tullen kutsutaan apuun (ainakin Golanin Opsissa)

Säätää Käytettiin yleensä muodossa 'älä tuu siihen säätään' kun toinen vaitteri sekaantuu toisen vaitterin tekemisiin tai muuten vaan tulee antamaan omasta mielestään 'hyviä neuvoja' toiselle rauhanturvaajalle ja tämä ei pidä siitä. Käytettiin yleisesti ainakin 96-97 Libanonissa.

Söteemi vrt 'Je t'aime', ranskaa, 'rakastan sinua'. Kysymyksenä: 'Oliko söteemiä?'(Kosovo tai Makedonia)

T

Taalan paikka UNTSO:n koneeseen

Tahna Raha. Vrt. 'Fassella on tahnaa'. UNMEE

Taittoperät Ray Banin malli kasaan kääntyvillä kehyksillä ja sangoilla

Takaleko 2. lentoerä rotaatiossa, Kypros

Talkkari Talebani, Afganistan

Talo operatiivisen toimiston (Ops) radiokutsu, Finbat Unifil

Tamppo kiertovartiomies, 9-34, Libanon

Tapiola alemman päällystön / toimiupseerien majoitusparakkialue 9-1 YKSL 1987-88

Tapiola Nasserin 1950 luvun lopulla rakennuttama slummiutunut alue Kairon eteläosassa Citadelilta Pyramideille johtaqvan kadun oikealla puolella. UNTSO, UNEF II

Tappi Vuorilla, teltta 310:ssä olevan joukkueenjohtajan radiokutsu. Varajohtaja oli Tappi 2 jne. Kypros. Tappi Volvo SF-4:n kuljettajan radiokutsu. Auto oli sama mihin Jääkäri Matikainen ammuttiin v. 1964. Luodin reiät olivat vielä apumiehen istuimessa v. 1967. Kypros

Tasan sanonta, aivan varmasti

Taskubiljardiklubi jääkärimessi, Kypros

Tautiinen huono, mitätön, tympeä. Tautiinen kaveri = huono jätkä, Kypros

temkkari TMK:n 'edustaja' tai jäsen. KFOR

Tennarit Nokian valmistamat matalat sinivalkoiset kumitossut joita käytettiin saunajalkineina ja merisiilien varalta myös meressä uitaessa. Ne sai kotiutumisvaiheessa omakseen, mutta koska ne olivat epätrendikäiltä, niin moni antoi ne lähtiessään Bel Air hotellin baarimikko Väiskille. UNEF II


Terhaba arabialaisen marhaban ja terve- sanojen risteytys, tarkoittaa moi

Terminaattorit aurinkolasit, joissa on vilkkuvat valot

Tessa Thessaloniki

TF Turkish Forces, Turkin armeija Pohjois-Kyproksella

The = Vartioasema 9-33 (Libanon)

Tienvarsijuhani aseellisen asettama tienvarsipommi Etelä-Libanonissa

Tiilikeikka pioneerijoukkueen tiilienhakumatka Norbatista, läheltä Kiyamin vankilaa, Libanon Tike tilannekeskus, Bosnia

Tikkataulu YK-logo

Tiku-Taku T`ga za jug, halpa ja erittäin hyvä makedonialainen punaviini. Rakkaalla lapsella on monta nimeä...

Tilse vuorokauden vapaa (Golan)

Timppi hiutalepäivänä nautittava juoma, koostumus salainen, yleensä todella pahaa. Timppi oli ainakin ennen yleisnimitys mille tahansa viinapaukulle. Myöskin Dimppi

Tipukylä Tiberias

TMK Engl. Kosovo Protection Corps. Epävirallinen UCK:n seuraaja, puolisotilaallinen palo- ja pelastusjärjestö. Myös Työ Miesten Kerho tai Turun MoottoriKlubi. Järjestön toiveena on joskus tulla Kosovon armeijaksi.

Tomarila Camp Ziouanissa toimiupseerien majoitus

Tom Eräs paikallinen kauppias/CTO matkanjärjestäjä Libanonissa

Topi operatiivisen toimiston tilannepäivystäjä

Topless käkinmäen naisten sauna, ent. Medic Hill

Tornipetteri varsinkin vanhempi mallinen enkkujen Bedford maastokuorma-auto, yleinen Kyproksella Tornituote kaikki tuotteet, joissa on saintin tornitunnus, vrt. tuttu ja turvallinen Pirkkatuote Totta komman lausahdus useasti ja laulun aihe päällystömessissä.YKSL1987-88

Traileri kontista tehty asumus

Trappelit vaikeudet, hankaluudet, Kypros

Trendiouklit Oakleyn Eye Jacket -malli (aurinkolasit). Sanonta lähtenyt poselta 34, Libanon Tsekata tarkistaa, vainota valvontamielessä, Kypros

Tsekkari chec point, tarkastuspiste, tarkastaa

Tsubuk Hyvä, hyvin, kaikki kunnossa, kaunis nainen. Zubuk = tigrinian kielellä hyvä. UNMEE Tsubuk hyvä pieru, kuiva pieru, tai Eritreassa paikallinen ASMARA olut, joka saa aikaan seuraavana aamuna lepattavat lakanat, UNMEE

Tulevien Golanilla, Khan Arnaben ja Quneitran kylien välissä oleva hautausmaa. Nimi herätti aina hilpeyttä...

Tulihelvetti Libanon, joskus myös Golan

Tulla myöhästyä aamun käskynjaosta josta seurasi listaan töppöviiva/ -merkintä, 9-34, Libanon

Tuna tonnikala

Tuoli Katjusha-raketin virallinen peitekoodinimi viestiliikenteessä. Libanon 1993

Tuomas Camp Ziouanissa Golanilla sijainneen FINNBATT-UNDOFin Opsin radiokutsu

Tuplahivelo toista kertaa palveluksessa, Kypros

Tuplatilse 2 vuorokauden vapaa, Golan

Turhapuro rautakauppa Khan Arnaben kylässä

Tuskassa tehdä paljon jotakin, huolella todella paljon, 'suuresti'

Tuulitunneli Pos 9-31:n hiutalemajoitus, joka muistutti lähinnä tuulitunnelia koska majoituksen molemmissa päissä oli ovet ja yleensä auki. Lisäksi majoituksen keskellä kulki kapea käytävä, jonka molemmin puolin oli pieniä loosheja. Ikävä paikka. (Libanon)

Tuusula Tuzlan kaupunki Bosniassa

T-valli betoninen suojarakenne

Tyhjän vähän halveksiva sanonta Libanonin rauhanturvaajien (täydet lippaat rynnäkkökivääreissä) suusta Golanin Finnbatin miehistä. Libanon 1987-88

Tykkihuolto sairaala

Tyrnävän AMAL, puolueen logo muistuttaa lentopalloseuran vastaavaa

Tyren Tyyren rantatiellä oleva autoliike, jonka autot 'hankittiin' omakustannushintaan Keski-Euroopasta (jopa Ruotsista), Mersuja ja muita loistopirssejä. Libanon

Tähtipykälä vartioaika 24.00-04.00, batmanpykälä

Täky ainakin v. 92-93 aseman 9-36 läheisyydessä asusteli paikallinen naishenkilö, jota Almannin (DFF) ala-asema hätisteli aina välillä ammuskellen

Tällit EHK:n sähkövoimaryhmä

Tönkkö YK-tervehdys, ase mukana

Tönköt käskynjako, joku muu tilanne jossa ollaan muodossa, ei mielellään

Töppöhuki töpeksinnästä koitunut, ylimääräinen, esim. pykälävuoro

U

Uhota = kehua itseään, tai loistaa erinomaisuudellaan, Kypros

Uhtua = 2. jääkärikomppania (Libanon)

Uimahalli Abu Rudeisin ja A Torin välillä ollut kuuma lähde jossa oli muutama metri kanttiinsa oleva kivinen allas. Tästä on uimahallin baarikin saanut nimensä UNEF II

Uimahallin Siinailla pataljoonan ja Sharm El Sheikin puolessa välissä A-turin arabikylän kuuman lähteen vieressä oleva kuppainen maja. Siellä myytiin paikallista cokista, jota yritettiin pitää viileänä vesisaavin avulla, kun sähköä ei ollut mailla halmeilla

Ukso UXO, Unexploded Ordnance. Räjähtämätön a-tarvike, epämääräinen juhanimaassa tai vierailijoiden jättämä p-pökäle FinCampin suihkun lattialla. UNMEE

Ulkona palveluksessa Suomen rajojen ulkopuolella, kuten esim. Kyproksella Leave lomatodistus, Kypros

Unto Nurminen = United Nations

UNTSO-villa = Untson sotilastarkkailijoiden tukikohta Heliopoliksessa Kairossa.

Upokkaat = Niksulan jakamat haljasnahkakengät

Urgent = Ylityslista SSAD:lle rajaa pikaisesti ylittävistä, ilman nimeä listassa ei rajaa ylitetty. (Golan)

Urho-reitti = Reitti Finklubilta ravintola Tahitin ja Scotsmanin ohi Natanian keskustaan. Vaati todella poikkeuksellisia ominaisuuksia, jotta faitteri pääsi kävelemään molempien ohi! (Israel)

Urppari kerosiinilla toimiva vedenlämmitin saunassa tai keittiössä

Urputtaa purnata, mutta tehdä kuitenkin, Kypros. Alun alkaen kellon hälytysääni, joka muistuttaa kaskaiden soittoa

Useless = paikallisten käyttämä lempinimi United Nationista (Kypros)

Utelu = tiedustelujoukkueen brieffari SFOR-aikaan. (Bosnia)

Uuno Kyproksen television mainoskatkojen alussa ja lopussa näyttämä apinahahmo, yhdistettiin jostain syystä UN:ään. Myöskin United Nations

Uunon YK-palveluksessa oleva, Kypros

Uusi-Rahala = majoitusparakki, joka rakennettiin 9-1:lle muuton yhteydessä. Vanhan parakin nimi oli 'Rahala' 9-0:ssa. (Libanon 1987-88)

V

Vaitteri fighter, sotilas, taistelija, kokenut yk-mies

Valkosipulijuhani Valkosipulivoita.Ostettiin Lipskeissä Atwelta kilon purkeissa, syötiin jallapullan kanssa. Valkosipulijuhania ja jallista. Vakiovaruste esim. Reconin nyrkinpäättäjäisissä. Libanon -95

Valkovarvas uusi tulokas Kyproksella -64

Vanha Evl Koponen, Kypros

Vanha kauppias Suezilla 1974 ohessa mainoskortti

Vanha muutaman rotaation palvellut, Kypros

Vanhempi vastannee fassea. Toimialueella rotaation jo nähnyt ikäryhmä.

Vanhempi Reissuja jo paljon takana, pari ei vielä riittänyt, Kosovo

Varakaliffi joukkueen varajohtaja

Varttikerppa ylivääpeli, Golan

Vasco Camp Jussissa työskenteli ainakin 97-98 aikana vanhempana talkkarina VRS veteraani nimeltä Vasco Cimic. Hiude talkkarin nimeä ei kukaan ikinä muistanut, niinpä taistelijaparin nimitys oli Vasco ja Hesco. Bosnia

Vatulointi/vatuloida täysin hallussa olevan ja käsissä pysyvän asian totaalinen sekoittaminen kautta karkaaminen käsistä. KFOR 2002 ja eritoten Camp Summa

Vaunu panssaroitu Sisu miehistönkuljetusvaunu, Pasi

Velli ohrapirtelö elikkäs olut, Libanon

Vellonen eräs paikallinen kauppias Libanonissa, Stockan laatu, Anttilan hinta

Venttiseiska radio LV 217

Venäläinen liikenneympyrä Damaskuksessa

Vesikeikka humanitaarinen kuljetuskeikka, jolloin vietiin vettä savannikyliin/poseille, Namibia

Vesiportti portti Israelin ja Syyrian välillä pos 80:n kohdalla, käytettiin medevac tapauksissa.

Vihreä alin hälytysvalmius, Kypros

Vihreä Ykn valvoma puskurivyöhykelinja kahtia jaetussa Kyproksessa

Viikkoeinari viikkoraportti

Viikkojuhani viikkoraportti, käytettiin ainakin YKSL OPS:ssa 1990-1991

Viikkovittuilu oli käytössä 1991 Libanonissa, kun puhuttiin viikkopuhutelusta. Kesto n. tunti.

Viisnollaykkösen tapahtumarikas kumpare All Qnttarahin lähellä Libanonissa. Nimensä kukkula sai siitä, että kartassa kukkulan korkeudeksi oli merkitty 501m

Viking (Wiking Camp) Tanskalaisten leiri Xeroksessa, Kyproksella, kts. Supakanttiini

Viktorilla Damaskuksessa pimeä rahanvaihtaja pääsukella

Villoottaja joskus reissulla käynyt käivärä, Kosovo

Vimpaasi maj. Jokihaara, Kypros

Windhoekin Continental -hotellin baari, jossa parveili tuskassa perhetyttöjä, Namibia

Vipu viikkopuhuttelu, viikkovittuilu

Vitosella homma toimii tosi hyvin, työ käy

Volkkari sarvekas, iso koppakuoriainen, Golan

Voimakone laite, jolla tuotettiin poselle sähköä, esim. Listeri-merkkinen

Voo Sotilasarvo sotilasmestari/vääpeli. Tulee englanninkielisestä lyhenteestä WOI tai WOIII. Vounun Vouni Palacen rauniot, jonne hiutaleet vietiin tansseihin, joissa soittaa Anton Kebabin orkesteri, kunnes paikan päällä havaittiin, että työväentalosta on tulipalon jäljiltä vain rauniot ja orkesterikin on jo poistunut paikalta, Kypros

Vullis keromonttu (kaatopaikka) Namibiassa.

Vuoristohotelli Mara-Hillin körmyt, 3 merikonttia, joissa yhdessä majoitus 3hlö:lle,toisessa 1:lle+viestikeskus, ja tärkein eli keittiö/taukokörmy.

Vuoristoloma Mara-Hillin vartiovuoro, kesto 4vrk, pykälää siitä n.24h yhteensä.

Väiski Suezin hotelli-ravintola Bel Airin tarjoilija. Väiski oli hyvin suosittu Suezilla. Tunnettu Väiski oli siitä, että oli siististi valkoiseen pukuun pukeutunut mutta jalassa oli suomalaiset tennarit. Väiski nautti 'jonkin verran' tarjoilemiaan tuotteitakin. Vastoin sitkeitä YK-huhuja, Väiski on edelleen elossa. Tästä perus Väiskistä on tietoja yhdellä jos toisellakin Suezin kävijällä.

Väiski iso hämähäkki, arolukki, Golan

Väiski K-kaupan (PX) käiväröiden erote, Libanon

Väiski K-kaupan kaliffi, Libanon

Väiskit K-kauppa miehet, Libanon

Väliköllit päiväunet, torkut

Välipykälä vartiomiehen vapautus ruokailuun

Väyrynen tosi kovaa meteliä pitävä lentävä hyönteinen, jonka silmät ovat kaukana toisistaan, Namibia

Väyrynen musta lammas

W

Wadi= uoma

Wagoner= Chevyn kuutoskoneella ja kolmilovisella manuaalilaatikolla varustettu jenkkifarkku. Lisävaruste: sähköllä (joskus) laskeva takalasi. Käytössä mm. Golanilla. Viimeiset vietiin Niksulasta Namibiaan

X

Y

Yffe = Ylifasse, 16. kuukauden palvelusjatkoilla oleva.

YK = yhdistyneet Kansakunnat, yhdyssanana esim. YK-vihreä = keltainen liikennevalo, YK-siisti = hiukan nuhjuinen, YK-kaunis = olosuhteisiin nähden siedettävä. jne.

yläpykälä = 9-0 EHK:n yläportti ns.ruokalan portti 83-84. (Libanon)

Z

Zivani = Camp Ziouan, Golanilla EHK:n Base Campin nimi. Entinen muukalislegioonan varuskunta. Ennenkuin Finbatt lähti pois, myös Suomen eteläisin varuskunta.

Zorro = aavikkomaski jota vaunun johtajat käyttivät sateella. (Libanon)

Zuidailla = eräänlainen 'Moonwalk' samalla hyväntahtoisesti kuittaillen jostain esittäjälle osunutta hyvää flaksia esim. loman läheisyyttä, tulevaa känniä, olevaa känniä tai vast. (Makedonia)

Zuijailla = hiippailla ympäriinsä hyvässä seurassa supailumielessä. Zuidailla sanan johdannainen. (Makedonia)

Å

Ä

Äffä= Finlandia-vodka

Ählis, ählän, Ähleen= päivää arabiaksi, suomi-ähly sekoitus, vrt. ählis, sukris terhaba, paikallinen nuoriso osasi tervehtiäkin ählis ja kiittää sukris

Älppäri= LP-asema, lähipuolustusasema

Ääni= Camp Ziouanin radiokutsu (Golan)

Ö