SFOR / Finbatt / Camp Jussin bänditoimintaa 4/1997 - 9/1998

The Doboj's / The Comboy's / The Campboy's

muistikuvia ja historiaa

Tulin Bosniaan ja Camp Jussiin jääkärikomppaniaan huhtirotaatiossa 1997. Lähes samanaikaisesti saapui leiriin kuulemma jo ajat sitten tilatut soittokamat. Jostain kumman syystä löysin itseni bändin ensimmäisistä harjoituksista, jotka pidettiin vara-SMAK:ssa. Siellä treenattiin ainakin minun kotiutumiseen, eli syyskuuhun 1998 asti. Orkesterissa soittikin tämän puolentoista vuoden aikana miehiä jääkäristä majuriin, reservin työttömästä kadettiupseeriin. Jokaisella bändin jäsenillä on tähän päivään mennessä vähintään kaksi rauhanturva- tai tarkkailijareissua takana. Joillain pahasti sairastuneilla määrä on päässyt kohoamaan kuuteen, ennenkuin rotaatiosihteerit ovat ymmärtäneet viheltää pelin poikki, ja ohjata fassen Oikean Elämän pariin.

Asiaan. Ensimmäisessä kokoonpanossa oli mukana Marko Siipola (rummut), Timo Kallioinen (basso), Kalle Mänttä (kitara, laulu, huuliharppu, sorsapilli...), Marko Romppainen (akustinen kitara, urut), Mika Rajala (laulu) ja Jari Halonen (kitara ja tämän kirjoittaja). Täytyy mainita näistä soittajista seuraavaa: Siipola, ammattilaistason rumpali; Kallioinen, ammattilaistason basisti; Mänttä, ammattilaistason esiintyjä; Romppainen, multi-instrumentalisti; Rajala, ammattilaislaulaja iskelmän ja tangon parissa; Halonen, vähän vuosien varrella räplännyt kitaraa mitäänsanomattomissa bändeissä kotikylällä. Parissa illassa treenattiin juhannusjuhliin kolmen tunnin ohjelmisto. Tämän jälkeen tehtiin nivaska keikkoja omassa leirissä sekä NordPolBde HQ:ssa. Vierailevina tähtinä nähtiin Mikko Tuppurainen (rummut), Kalle Tilli (akustinen kitara) ja Kari Karhulehto (laulu ja akustinen kitara). Treenattiin hyvin paljon, sillä muutakaan tekemistä ei hirveästi iltaisin ollut. Paitsi minulla ja Mäntän Kallella, kun oltiin JK:n miehiä. Soitettiin Luuvitosen lämppärinä kesän lopulla, tilanne oli kummallekin osapuolelle vähän outo.

Ja sitten tulikin elokuu ja rotaatio. Mänttä, Kallioinen ja Tango-Rajala poistuivat kohti Suomea, joten uusia miehiä tarvittiin bändiin. Huoltotoimiston päällikkö Esa Koivu tykkäsi laulella, joten bändiinhän siitä hyvästä joutui. Ja edelleen päivisin kuljetusupseerin viittaa kantava Tillin Kalle ylennettiin tilapäisen akustisen kitaran varresta basistiksi. Treenattiin ja keikkailtiin lisää. Kokeiltiin jopa messissä karaokea niin, että bändi soittaa taustat. Pari yrityksen jälkeen tultiin tulokseen, että hyvä idea, kokeilkoon joku muu seuraavaksi samaa. 11 kertaa illassa soitettu Rappiolla alkoi raatelemaan soittajan herkkää sielua, enkä vielä puhu edes barettiveljien laulutaidosta keskellä Bacardin kolmiota. Mäntylän Ismo kävi tuuraamassa Esaa yhdellä keikalla laulussa. Itse siirryin kesken rotaation vartiojääkäristä JK:n tsto-au:n hommiin, joten aikaa iltaiseen treenaamiseen oli vielä enemmän. Itsenäisyyspäivänä 1997 soitettiin Pauli Hanhiniemen Perunateatterin lämppärinä korjaamolla pidetyissä ISOISSA bileissä, päästiin telkkariin. Ja koska rotaatio läheni, niin Otto Soini (rummut) soitti debyyttinsä tuolla keikalla. Vaihtoivat Siipolan kanssa kapulat kesken keikan. Romppainen kotiutui myös, mutta häntä ei korvattu. Ei löytynyt ketään riittävän hyvää.

Joulurotaatiosta 1997 alkoi bändin räväkin aika kokoonpanolla Soini/Tilli/Halonen/Koivu. Treenattiin lähes joka ilta, tehtiin n kpl keikkoja, vierailtiin kutsusta Makessa KaljaVestareilla maaliskuussa 1998, kiitos Kimmo Wirén. Siitä reissusta tuli hieno. Mukaan lähti Supa-Matti ja Kirjanpitäjä roudareiksi, poistuivat bussista Makessa, ja palasivat kahden päivän kuluttua, rikos on jo vanhentunut. Mitään eivät kuitenkaan kantaneet. Kuitenkin. Perjantai-iltana Cojlian mäellä Koivun Esa tutustui YK-mission tapaan tapahtuvaan alkoholin käyttöön, kadettiupseeria kuulemma vähän pelotti:-) Itse menin vierailulle viestin saunalle, muka tarpeelliset eväät (jotain opittu Libanonin missiolta). Kysyivät saunalla että kuka ja miksi. Tarjosin tiiliskiviminttua suoraan pullosta ja esittelin kaljakoppaa, kas, ovi avautui ja tunnelma vapautui, ja hyvin tultiin juttuun. Nykyisinhän tällainen on jo taaksejäänyttä elämää rauhanturvajalla. Silloin oli toiset ajat ja niin edespäin. Käytiin yöllä Skopjessa yrittämässä baareihin. Yhteen päästiin sisään. Ei ollut kuin slivoa, ja sitäkin ilman lantrinkia, taisivat vähän gringoa kusettaa. Aamulla K. Tilli kehtasi väittää silmieni olevan kuin viikon vanhat puukon viillot. Ilkeä on basisti ihmiselle. Soundcheckissä tavattiin Maken fasujen bändi, jonka rumpalia (aivan tajuttoman hyvä jazz-rumpali) Oton kanssa vähän kiusattiin. Hyvitettiin kyllä tämä hänelle, kyllä äffä aina tilanteen korjaa. Heidän bändinsä veti hyvän Sleepy Sleepers -show’n. Illan vanhetessa ja promillejen noustessa alkoi voimistua jonkinasteinen kyräily meitä kohtaan:"Isopalkkaiset Bosnian miehet tulee tänne vittuilemaan, SAATANA". Kun tuli pääesiintyjän aika, eli meidän, Koivun Esa tarttui mikkiin ja loihe lausumaan:"Meillä on ihan samat liksat kuin teillä, me vaan saadaan se kaksi kertaa kuussa". Ja tähän perään ehkä paras keikka mitä tällä kokoonpanolla ikinä soitettiin. Maken porukka oli täysillä mukana alusta loppuun ja kyräily unohtui. Kuka sanoo, että roknrollilla ei paranneta maailmaa?-) Ei meinattu päästä pois lavalta, onneksi biisit (kunto) biisit (kunto) loppui. Sieltä erinäisten kommervenkkien kautta takaisin Bosniaan. Vielä muutama keikka. Bändi toimi niin hyvin, että pystyttiin improvisoimaan tarvittaessa kesken keikan ja vaikka kesken biisin hyvin toimineet jamit. Näihin aikoihin kaksi nimeltä mainitsematonta toimiupseeria päätti käydä omin luvin treenitiloissa, tuloksena oli se, että rikkoivat oman henkilökohtaisen Suomesta ostamani sähkökitaran. Kummallakaan sankarilla ei ollut munaa tunnustaa tekoaan. Ainetodisteita herroja vastaan ei ollut, mutta silminnäkijälausunnot olisivat löytyneet, jos vänrikki nappulan oloinen lakimies olisi uskaltanut. Kiitos vaan silloisille PionK:n vääpelille ja viestijoukkueen johtajalle. Olette suuria paskahousuja. Onneksi huoltopäällikkö sir Hannu tuli vastaan, ja pataljoona korvasi vahingon. Viimeisellä keikalla Camp Jussissa Otto esitti oraalisesti kappaleen “Suuret setelit” omana testamenttinaan ja lähtiäislahjanaan. Tämä kirvoitti messin väen huutamaan ja hakkaamaan pöytiä niin, että prikaatin esikunnassa varmaan luulivat sodan alkaneen uudestaan. Ja taas alkoi rotaatio lähetä, ja soittorosvoja meni vaihtoon.

Oton tilalle rumpuihin tuli Suurniemen Esa, ja Kallen tilalle bassoon Pihajoen Rami. Treenattiin paljon, ja keikkailtiin paljon. Soitettiin Nylon Beat:n lämppärinä Camp Jussissa sekä Pecś:n NSE:llä. Kivoja likkoja olivatten, silmät pyöreinä katsoivat heille aivan uutta maailmaa pasin luukuista pitkin Doboj'n seutua mennessään. Suurniemen Esa päätti lähteä kesän välirotaatiossa kotiin, ja jouduttiin etsimään taas rumpalia. Matokseltahan (MatOs = MateriaaliOsasto, entinen Varasto) sellainen löytyi (mitä Matokselta ei löydy?). Tähän tarttis nyt vähän apua, olen unohtanut rumpalin nimen, anteeksi kovasti. Pataljoona ravisti samoihin aikoihin IFOR-menneisyyden pois lakkauttamalla PionK:n ja siirtymällä amerikan meininkiin nimiasioissa. Ei enää mitään tylsää Jääkärikomppaniaa, vaan A-Coy ja B-Coy. Yes Sir, No Sir, Been there, done that, seen the elephant. Entisen PionK:n Myltsi teki minulle hienon sinisen nimikyltin pidettäväksi keikoilla: WO III Jari Halonen / Official guitarist of Finbat. Loppukesän -98 aikana koettiin ensimmäisiä ja toivottavasti viimeisiä erimielisyyksiä treenikämpillä, ei kuitenkaan henkilökohtaisuuksia, vaan erimielisyyksiä esitettävistä biiseistä. Päästiin konsensukseen: siihen asti kunnes Koivun Esa ja minä poistumme syyskuussa 1998, rockpitoisesta linjasta ei tingitä. Liipaistiin vielä muutama keikka tätä ennen ihan piruuttaan. Meidän piti olla Lapinlahden Lintujen lämppärinä, mutta minä sairastuin stereojallaan. Paino tippui viidessä päivässä 10 kiloa. Kiva dietti. Viimeinen keikka, jossa olin mukana, soitettiin kotiutumista edeltäneenä lauantaina Camp Jussin messissä, ja siitä tulikin melkoinen riemujuhla:-) Itsellä oli aika haikea olo keikan jälkeen, kun tiesi, että tällaista judanssia ei enää ikinä tule.

Käytännössä pyöritin bändiä 16 kuukautta oman toimen ohella. Nyt ei pidä ymmärtää, että vain minäminäminä ja minä, vaan orkesterin tekee kaikki siinä olevat ihmiset. Mutta koska demokratia ei toimi edes bändiympäristössä, jonkun täytyy sanoa se viimeinen sana. Tillin Kallen kanssa laskettiin eräänä huhtikuisena aamuyönä messin takahuoneessa, että olimme siihen mennessä soittaneet 76 (+/- 5) kappaletta keikoilla, ja vielä lisäksi pariakymmentä treenikämpillä, joita ei syystä tai toisesta otettu esityslistaan. Että amatöörisoittorosvoilta ihan hyvä suoritus.

Ja jos joku ihmettelee, että miten moiseen soitantatoimintaan on ollut aikaa, niin helpostihan sitä. Oma työaika oli 07.30 - 16.30 (tarvittaessa vaikka läpi vuorokauden, mutta eipä tarvinnut), EHK:n ja E:n väellä oli myös oma päivittäinen työaikansa. Bosniassa elettiin hyvin rauhaisaa aikaan tuolloin, ja kovia hälytyksiä en muista syyskuun -97 jälkeen olleen.

Jos tekstissä on asiavirheitä, se johtuu siitä, että todellisuus muuttuu jatkuvasti ja varsinkin taannehtivasti.

Jari "Pelkkä" Halonen

Libanon 8/95 - 4/96

Bosnia 4/97 - 9/98

Kosovo 8/99 - 2/00

PS. Kokoonpano Halonen/Tilli/Koivu/Soini soittaa keväällä 2015 ensimmäisen keikkansa Suomessa. Seuratkaa ilmoittelua. Koodilauseena “192-vuotisbileet”.