Sanasto
Yleistä
Suomalaiset rauhanturvaajille on syntynyt vuosikymmenien aikana ammattisanasto.
A
Ausbattin Hermonin marssi = itävaltalaisten vartioasemalle 12 tehtävä sotilasmarssikilpailu Hermon vuoren huipulle. Suomalaiset pärjäsivät monesti, vaikka alppijääkärit koittivat kikkailla milloin mitenkin. (Golan)
Aurinkopose = Vartioasema 9-31 (lanamäki) Sanaa käytettiin yleisesti, koska kyseisellä asemalla ei ollut joukkueenjohtajaa riesanaan vaan asemaa miehittivät ainoastaan ns.perusvaitterit. Muiden mielestä tästä syystä kyseisen posen miehistöllä oli näin ollen muita enemmän joutoaikaa paahtaa babyoilin kyllästämää nahkaansa auringossa. (Libanon)
Atakki hyökkäys
Attilalinja turkkilaisten 1974 valtaaman alueen linja, Lefka-Nicosia-Famagusta, Kypros
Atwe Ählyburgeripaikka Lipskeissä. 9-31 jälkeen Finbatin ja Gahanbatin välimaissa.
Assi 1.JK:n alueella toiminut kultakauppias Beirutista. Kokenut suomenkävijä. Myi härmän pojille kilokaupalla kultaa ja piikkiin vielä. Libanon 1988-89
Askariarabeija sotilasajoneuvo,Golan
Asmara Eritrean pääkaupunki, paikallinen olut, gin, konjakki, anisviina, punainen pöly kaikkialla tai yleinen epämiellyttävä haju. UNMEE
Askari syyrialainen sotilas
Artuzin Damasin tienvarrella oleva B-puolen ampumarata. 1.JK kävi harjoittelemassa lauantaiaamupäivisin FP-ammuntaa. Golan
Arskanmäki F-11A kukkula Debarin laaksossa Albanian rajalla. Mission alussa pose, myöhemmin hyvin suosittu OPT paikka reconille ja paikalliselle joukkueelle, make
Arska = aurinko, aromisuola, päiväpartioasema
Aron faitterit poselta
Aro-hyvä AOS:ään kelpaava, sopiva
Arokoira villikoira, kulkukoira
Aromajoitus Camp Ziouanissa ollut 1. ja 2JK:n henkilöstön käyttämä majoitustila Aro esikunnan vastakohta. Esikunta, Huoltokomppania, arokomppaniat (JK:t). UNEF II. Syyrian puoleinen Golanin ylänkö Arna Khan Arnaben kylä Syyriassa, oiva ostospaikka
Argu argentiinalainen turvaajatoveri, Kypros
Apinabaari tienvarsikuppila Negevin kylässä matkalla Eilatiin
A-puoli Israel APC panssaroitu miehistönkuljetusvaunu, Lipseissä iippojen ja deffarien käyttämä jenkkiläinen M113. APC AlfaPapaCharlie Armoured Personal Carrier, Pasi AOD Area of Deployment (vastuualue), YKSM 1, Makedonia AOS Area Of Separation, loitontamisalue Antti Ainakin elorotaation -87 2.JK/Libanon tuntema aasi, jota käytettiin keissijuhtana 46:en ja 47:an välillä. Tyhmä, itsepäinen ym. aasien hienoudet. Ristittiin silloisen pataljoonaupseerin mukaan. Ammuttiin kesäkuussa -88 (se aasi). Antero juhani, judanssi, Libanon Anton hiutaleiden harhauttamiseksi käytetty kuvitteellinen tanssiyhtye, joka soittaa Vounun työväentalolla tervetuliaisjuhlissa. Kypros
Ankka Jenkki Wagonerin eräs avolavamalli, Suezilta siirtynyttä kalustoa (vain suomalaisilla käytössä). Varaosat saatiin Kanuskien kaatopaikalta hylätyistä autoista
Amerikan onhan se AIVAN varma, vrt Onhan se vee jne. Ainakin Bosnian ensimmäisen kuljetusupseerin runsaasti viljelemä sanonta josta myös vääntyi herran yksi lempinimistä: Amerikan Heikki Amerikka Yhdysvaltain armeijan pääleiri Kosovossa, Camp Bondsteel, tarkemmin AAFES PX, USA:n armeijan virallinen kenttäkauppa. Esim. 'Ostitko kellosi Amerikasta?' KFOR
Ambassador yökerho Nikosissa. Kuului ' remonttikohteisiin' v.1968. Kypros Amal-talo Amal-järjestön Välikylässä Finbattin alueella. Libanon. Amal Shiia-muslimien vastarintaliike Etelä-Libanonissa. Maltillisempi kuin Hezbollah. Suhtautui YK-joukkoihin myönteisesti Alumiinibaari läyhybaari Nicosiassa Kyproksella Alppikähtävä itävaltalainen kanssarauhanturvaaja. Althea 2004 Alppiähly itävaltalainen. Golan Ali Parturi Libanonissa leikkasi nopeasti ja vaarallisesti partaveistä heiluttaen 83-84 Allah Jumala on suuri, Golan maajoukkue Amal -järjestö Libseissä Ameeba ihmisen maksaan pesiytyvä loinen. 74 YKSV-II
Alkkari Al Qaidan edustaja, Afganistan
Alhaalla = rauhanturva keikalla oleva.
Alistajat Ray Ban Olympian De Luxe aurinkolasit, kapea malli kultaisilla kehyksillä
Alfa "Vaimo. Tarkkailijan perheellä oli jokaisella perheenjäsenellä oma ID-kortti. Erona oli perässä oleva kirjain. Esim. jos UNMO:n ID-numero oli 12345 vaimon oli 12345A, 1. lapsen 12345B jne... Joskus saattoi OP.lta tulla kuso: 'can you tell my alfa ....' UNTSO ,Myös A-komppania
" Aleppo-ketju kultasukeilta ostettua neliskulmaista vahvaa kultaketjua. Ei mene vetämälläkään poikki ala shortsit mallia YK, Kypros
Alamessi miehistön messi 9-1:llä Lipseissä
Alapykälä vartiopaikka 9-0 (Korjaamojoukkue) Libanon 87-88 Alabaari Gostivarin kylässä sijaiteva ravitsemusliike, jossa sai kostuketta sekä kurkku että 'pikkuveli'. Tarjonta oli lähinnä paikallista 'skopskoi'-olutta ja venäläistä tai bulkarialaista naista, ei pahojakaan. Make Aku-Ankka 6-sylinterinen Dodge, Kypros
Akvaario pyöreä vartiotorni, Golan
Ala-Ali kauppias kadun alkupäässä, Libanon
Aivan "myönteinen vastaus " Aiveri ivory, luvallista norsunluuta, jota sai ostaa M'Pachasta, Namibia Ajotoimisto EK:n kuljetustoimisto ja porttivartio Kykko Campissa Kyproksella Afrikka hokema. Althea 2004 Aavepartio recon, tiedustelujoukkue, Libanon Adki SOC:n ruokalan 'lihapullat', adki = aasi tigriniaksi, UNMEE Aimo Lipseissä Naqouran MP:n käyttämä nimitys järisyttävästä kännistä. Tuli käyttöön erään Kari T:n lanseeramana, myöhemmin käytettiin kaverin lempinimenä! Aapo albaani, Makedonia, sittemmin KFOR AA-leiri FinCamp Asmarassa. Humaltuminen kielletty aina ja kaikissa olosuhteissa. Korkean paikan (2350 m) AA-leirillä haponottokyky alenee huomattavasti. UNMEE Aamupala Yleissanonta helppo tehtävä tai erittäin vaikea tehtävä joka tuli suoritettua nopeasti ja muita paremmin. Yleissanonta Libanon Avivi Tel Aviv
Avaruusupseeri/Space Sotilasvirkamies. Arvomerkit ovat kolme tähteä ruusukkeiden sijaan.
Avi Avi's restaurant, suomalaisten suosima ravintola Tiberiaksessa (Israel)
Avaruuspyssy = itävaltalaisten käyttämä rynnäkkökivääri
Auto Damasissa oleva autotarvikkeita myyvä kauppakeskus
Autorakastaja autotarkastajasta käytetty nimitys Libseissä
Autonrengastie OP 23 ja CP 2: väliltä erkaneva tie joka johti suureen IDF:n camppiin ja risteys oli merkitty monella auton renkaalla. UNEF II
Aussi australialainen rauhanturvaaja myös itävaltalainen rauhanturvaaja
B
Bilhartsia = paha loistauti Suezilla. Sen sai makeassa vedessä uimalla tai vettä juomalla.
Birkkenstoc = Sandaalimerkki. Sana kytkettiin vuonna -95 Libanonissa Naqourassa Audi A4 autoon ja sen kuskiin, joka oli eräs MP ja Audi hänen läyhynsä. Säästäväisenä ja muutenkin tarkkana miehenä hän oli erehtynyt ostamaan sen 1.6 litran koneella, josta tietenkin riitti hupia muille; isommilla läyhyillä ajaville. Joku keksi, että eihän se nouse Iippojen mäkiä ylös ilman, että avaa kuskin oven ja työntää Birkenstocin ulos siitä ja alkaa läpsytellä lisää vauhtia. Aluksi sisäpiirin sana, mutta opittiin tuntemaan myös Finbatin alueella.
Biitsikeikka = kuljetus uimarannalle, yleensä sunnuntaisin, Kypros
Bilbonaatti = limonadi, softis Big = sotilaiden suosima pub Tiberiaksessa
'Biira = olut arabiaa. Bertta = F11B vartioasema Debarin laakossa Albanian rajalla. Loistava paikka seurata paikallista salakuljetusrallia rajan yli molempiin suuntiin. (Makedonia)
Beirutin = Israelin ilmavoimien tiedustelulento Libanoniin
BBQ = Sosialistisen kaivostyöläisen muistomerkki Mitrovicassa Kosovossa. Tuttavallisemmin Barbecue.
Beibi nimitys komppanian nuorimmasta yleensä eri aloilla toimivista esim. kuskit, keittömiehet jne. (Kypros 72-73).
BaywatchBase Guard, Camp Pleson vartioryhmä, Kroatia (ilmaisua käyttivät varsinkin siviilihommiin siirtyneet entiset rakentajapataljoonan käivärät).
Bankku ks. pankku
Base amerikkalaisten majoitusalue Giddin solassa. Sinne oli majoitettu Giddin ja Mitlan solia valvovien elektronisten ennakkovaroitusasemien amerikkalainen käyttöhenkilöstö. Suomalaisilla oli saattueosasto joka valvoi kyseisten asemien huoltokuljetuksia.Siellä oli hyvin varustetut PX ja ilmastoidut messit. Meno oli kielletty ellei ollut tähdellistä asiaa, mutta sitä tuntui aina löytyvän. (Siinai)
Babyoil Vauvan puhtaanapitoon ja ihonhoitoon tarkoittettu öljy, jota jo ennestään tummanpuhuvat vaitterit käyttivät saadakseen nahkaansa varmasti riittävän päivetyksen. Varsinkin muutama päivä ennen suomilomia. (Libanon)
Banaanisuora banaaniviljelmien reunustama suora mentäessä Tiberiakseen. (Israel)
Bankkari Bangladeshilainen rauhanturvaaja. No comments. UNMEE
Burma Nepalilaisten HQ:lle Qanasta johtava tie Libanonissa
Busse = Bushmanni, Namibia
BZ alennuksella myytävää kamaa, radioita, televisioita, kameroita. YKSK1-2 Suez 56
Burgeri = paikallinen joka piti 'kauppaa' 9-0:n kohdalla. Myi hyviä hampurilaisia ja pyysi tuomaan alkoholia messistä. Muutti esikunnan siirryttyä 9-1:lle sen lähelle rinteeseen- ei menestynyt (Libanon 1987)
Bula Fidjin poikien terve, myös bulis
Buffalo Abu Rudeisin ja Ismailian välillä liikennöinyt suurempi kuljetuskone. UNEF II
Buffel EA:n miinankestävä APC-vaunu, Namibia
Bufferi Buffer Zone, turvallisuusvyöhyke, alue turkkilaisten ja Kreikan kyproslaisten välissä. Bufferi, myös operatiivinen ryhmitys 1.jk alueella Libanon
Boukkeni pullotettu vesi,1.5l syyrialainen vesipullo, pullottajan (Boukein) mukaan, Golan
B-puoli Syyria (Golan)
Briefing kosteat jatkot messin sulkemisajan jälkeen, vaati ainakin salakaljaa. Jatkopaikkana esimerkiksi sheltteri. UNEF II
Briiffari briiffaukseen varattu tila
Briiffata viettää iltaa, juhlia
Blue = Pääesikunnan (UN) porttivartio. (Kypros)
Black = iso lentävä koppakuoriainen, (Makedonia)
Blue = Kyproksen joukkojen viikottain ilmestynyt tiedotuslehti, jossa oli kullakin kontingentillä oma tiedotussivu (Kypros)
C
CYTA Kyproksen puhelinlaitos, aivan Kykko Campin kupeessa, OP Cyta
Cyprus Kyproksella ilmestyvä englanninkielinen sanomalehti CYPOL Cypros Police = Kyproksen lahjomattomat poliisivoimat Cucas-shop Namibiassa yleinen kauppa. Mm. viinan myyntiin erikoistunut pikkukauppaketju. Myymälän koko noin 4x4 metriä CTO neljän päivän toimialueloma. Campari tuoremehu on the rocks, 9-34 Lebanon, Valan messi Cooleri ilmastointilaite Cop corporal, alikersantti, miehistö Copacabana yökerho Nikosiassa. Ei remontoitu v.1968. Omistaja ehti sulkea ovet. Kypros C-puolen yöllinen käynti Canlogissa C-puoli Canlogin puoli CZ:ssa Crunch musta, pitkäjalkainen, peukalonpään kokoinen koppiainen. Päästää ko. äänen kun sen päälle astuu, Libanon Crazy haukkabaari Tel Avivissa Hayarkon Streetin alapäässä, asiakkaina myös perhetyttöjä. UNEF II Convoykomma Lipskeissä kartanoconvoyn kusoaja. Hoiti samalla Naqourassa hommia, esim. posti, labratulokset ym. Joko EHK määräsi tai sai ilmoittautua vapaaehtoiseksi. Ei päässyt rajan yli Israeliin, paitsi jos Naqourassa oli vapaapäivä eli kaikki kiinni Collseum Tel Avivissa ollut disko, ajoittain suosittu Convoy Uunon suojaama kuljetus, saattue Chinese kusiputki Clintit Ray Banin aurinkolasimalli, jollaisia Clint Eastwood käytti elokuvissa Likainen Harry (Golan) CD diplomaatin tytär tai diplomaattipuolen hommia Chesterfield perinteinen savukemerkki, jota oli tarjolla ainakin 1 /k:n messissä Namibiassa Castle linna, EA:n toinen suosittu lager olutmerkki Captain pos 36:n vieressä olleen sitrusviljelmän isäntä ilmoitti tittelikseen kyseisen arvon Captain Pos 9-36 koiraohjaajaa ainakin vuosina 84-86. Jarre oli posen sotakoira, jolla aikanaan oli legendaarinen maine. Libanon. Cap captain, kapteeni Camp Suomalaisten komentopaikka Tetovossa Makedoniassa. Nimetty sen aikaisen puolustusministerin Elisabeth Rehnin mukaan. CanCon Canadian Contingent = Kanadalaisten vastuualue Kyproksella CanLog kanadalainen huolto-osasto joka huolti muutakin kuin voimakoneita, mm. YK:n omistamaa radiomateriaalia, toimitti polttoaineet, korjasi pesukoneet ym. Täysiä ammattisotilaita ikänsä, mutta suomalaisten 23-vuotiaan YK-ylikersantin jämät eivät mahtuneet kanuskien jakeluun...
D
Daha = kasvi jota mm. Namibiassa paikallisväestö poltti ja salakuljetti
Dobro = kyllä, hieno homma. (Bosnia)
Dooris = nimitystä käytettiin Golanilla polttomoottorilla toimivasta betonimyllystä. Moottorissa oli vain yksi sylinteri, joten sen ääni muistutti säksätystä. 'Säksätti kuin Dooris'
donkki duty officer, päivystävä upseeri, Donkey Oscar, Dirty Officer, Dorka Officer
Dobar tervehdys makedoniaksi. Moni käivärä ei oppinut paikallista kieltä tämän lisäksi kuin kaksi sanaa: pivo (olut), smetka (lasku)
DJ-vuoro viimeinen työpäivä ennen kotiuttamista
Diu-diu-miehet intialaiset sotilaat. Normaali inkkaribyrokraatin vastaus kaikkeen on Sir, dis is nod da way do do dings around here, sir. We cannod bend da rules, sir. Sir, you musd do dis again on a differend form, sir. Sir, da singnadure of da chief is missing, sir". UNMEE" Di-di-mies intialainen, filippiiniläinen tai siltä alueelta oleva YK:n palveluksessa oleva henkilö. Nimitys tulee Di-Di-miesten tavasta puhua englantia. Makedonia Dimppi viina-annos, paukku Denktash Turkkilaisen puolen johtaja (presidentti ?) Kyproksella DE/depentantit YK:n antama henkilökortti vaimoille ja lapsille Deppari dependant, rauhanturvaajan perheenjäsen Detan osaston johtaja. UNDOF Deffari De Facto Forces (UNIFILin käyttämä), SLA, South Lebanese Army, DFF:n sotilas Demoni deacon, sotilaspastorin apulainen, sotilasdiakoni DanneManne tanskalainen rauhanturvaaja
Data ATK-henkilö
Datavee sanlalla lähetettäessä sanoma meni joskus ihan vksi ja sanla tulosti vastaanottajalle jotain ihmiselle ymmärtämätöntä. Tällaisessa tapauksessa sanottiin, että lähetys meni dataveeksi! Make
Damiani Damiani Jr., KFOR:n peksien virallinen kultakauppias, jolla myymälä Skopjessa. Tunnettu erinomaisesta asiakaspalvelustaan. KFOR
Damasin UNHQ:n vartio-osasto Damasissa, johon komennettiin yleensä hiveloita. Komennuksen kesto joitain viikkoja. Tänä aikana tuli Damas kyllä tutuksi Damas Damaskos
Drus = Tiberiaksessa UNTSOSSA työskentelevät kaksi Druusi-miestä (näyttivät olevan isä ja poika, mutta olivatkin veljeksiä), jotka kuskaavat OP:lle vettä, löpöa jne... UNTSO/OGG
Duty = työ, palvelus/palvelustehtävää, duty iski, tehtävä alkoi
Duty = verovapaa myynti/myymälä
E
EA Etelä-Afrikka, etelä-afrikkalainen, esim. lomalle EA:han, EA-kamaa, Namibia
Eemeli evl tai sitä ylempi upseeri mielellään negatiivinen tunneilmaus kaikesta, mikä tuntuu vastenmieliseltä pahakaan hyvä, ei hullumpi, helppo väärin Yleistä hyväksyntää ilmaiseva juhani ihan mille tahansa asialle. UNMEE siinä no probs, Namibia
Elaree kiertävä turkkilainen jäätelökauppias, huuteli kuuluvasti'elaaree' = jäätelö
Elaree(2 kyproksenkreikkalainen sanonta, tarkoittaa tule tänne ystävä.
Ellenillä viettää supaa Ellenin baarissa
Ellens Ellenin täyshoitola Nikosiassa. Ellenin bravuuri oli kieputtaa kahta avainrengasta nännien päissä erisuuntaan
EmPii = MP, sotilaspoliisi
Enkkujen Kaireenian vuoristossa oleva jyrkänne, josta pari enkkua, S. Andrew ja O. Murphy (Myrphyn laki ??) luiskahtivat alas kuolemaan. Paikalla on heidän epäonnistuneen ilmalennon kunniaksi pystytetty muistomerkki. Kypros. Tämä on urbaanilegenda Enosis Kyproksen liittäminen Kreikkaan-liike Ensio NCO, non-commissioned officer
Enska = kenraali Ensio Siilasvuo
EOKA Ethniki Organosis Kyprion Agoniston, kenr. Geoogios Grivasin johtama terrorijärjestö, joka yhdessä arkkipiispa Makarioksen kanssa ajoi Kyproksen liittämistä Kreikkaan (enosis). Kun yhdentyminen ei 1960 onnistunutkaan alkoi EOKA toimia maanalaisesti Makariosta vastaan. Vrt. takinkääntö -> tehdä väyryset
EOKA Makarioksen käskyllä lopettaman EOKAn jälkeen uudelleen perustettu uusi EOKA, joka ajoi edelleen enosista
Erotiikantappajat = siniset puolipitkät YK-kalsarit
Etuleko 1. lentoerä rotaatiossa, Kypros
Everybody runsaasti perunaa ja rasvaa sisältävä ruoka, Golan
EVVK ei vois vähempää kiinnostaa
EVVMFK ei vois vähempää megafasua kiinnostaa, Makedonia
F
Faitteri = yk-sotilas
Falling plates = kaatuvien lätkien ammunta, kovaa kisaa
Fall`sit = Victorian putoukset Zimbabwessa. Mukava viikonloppupaikka, Namibia
Fasse = kolmannen rotaation edustaja, ylifasse 16 kk, megafasse 20 kk palvellut
Fasselento = rauhanturvaajan viimeinen mahdollinen Suomilento ennen kotiutumista
Fasseraati = Fasseista koostuvat raati, joka esitti hiutaleilaassa nasevia kysymyksiä hiutaleille, jotta fasset voivat ehkä hyväksyä hiutaleen ja suositella hiutaleelle barettivalaa. Hiutaleet joutuivat yksitellen raadin eteen vastaamaan fassejen esittämiin kysymyksiin. Ennen kiperiä kysymyksiä nautittiin tietenkin timppi ja jos timppi ei maistunur meni timppi ns. munille, eli housuihin. Fasseraadin esittämiin kysymyksiin vastatessa väärin seurasi muistilääkettä (alkoholitimppi), joko kyykyssä tai syväkyykyssä ja oikeasta vastauksesta ns. voitonmalja sekin alkoholitimppiä. Eri missioneissa ja paikoissa oli erilaisia variaatioita, mutta raadin toiminta muuten hyvinkin vakiota. Makedonia
Ferret = englantilaisten panssariauto, Kypros
Fin = Suomalaisten rauhanturvaajien yleissukunimi kaikille nen -päätteisille rauhanturvaajille.
Finka tai F:ä = Finlandia vodka
Finklubi = alunperin UNIFILin vapaa-ajan viettopaikka Nataniyassa, perustettiin 1983, kun Lipskiläiset eivät mahtuneen enää Finnvillaan....
FinnBatt = Suomen Pataljoona
Finnvilla = alunperin suomalaisten komennusmiesten majapaikka Kairon Heliopoliksessa. Sittemmin UNDOFin henkilöstön vuokraama talo Tiberiaksessa..Makedoniassa vastaavan niminen talo oli Skopjessa. Villanhoitaja vastasi ylläpidosta
Firma= käytetään kaikesta, mikä viittaa jollain lailla UN:ään. Esim. firman-auto, -vaatteet, -ajalla ym. Firman Niinisalon jakamat (vähemmän tyylikkäät) aurinkolasit
FLA= Free Lebanon Army, Israelin aseellinen arabijoukkio
F.M.R= Libanonissa toimiva UNIFILin päänyrkki (Force Mobile Reserve) F.M.R, myöskin näin = Fasu Mobile Resistance
FOM= fasse on messias. Bosniassa se oli virallisissa yhteyksissä Freedom Of Movement
Forssi= Force Commander, sotilaallisen toiminnan päällikkö operaatiossa
Foto = valokuvaaja
Freoni= kylmälaiteasentaja, Makedonia
Froggie= Ranskalainen kanssarauhanturvaaja. Kosovo 2001-2002.
Frunin= Käytettiin henkilöstä joka toistuvasti oli erikoisen innostunut säätämään tai keksimään muille erilaisia hommia ollen itse kuitenkin 'työkiireiden' vuoksi estynyt osallistumasta työntekoon, Pos 9-34 Frunin kylässä, kutoskylässä, Libanon
Frunin teurastaja= Frunin kylässä (Libanon 1. JK) -80 luvulla asunut kiertävä parturi. Ei hyvä!
Fubar= Kun kaikki oli päin vittua etkä pystynyt mitenkään vaikuttamaan niiden kulkuun, se oli FUBAR. Otettiin käyttöön alkusyksystä 2003, kun olimme 24h tien poskessa sateessa odottamassa Pristinasta lähtenyttä sinistä minibussia, joka ei todellisuudessa koskaan lähtenytkään. Meidän piti pysäyttää se auto, mutta vaikea pysäyttää autoa, joka ei ole edes liikkeessä...Sen jälkeen sanaa käytettiin aika usein...Käytössä Kosovossa B-coy:n 3. joukkueessa 2003-2004.
Fuck= erityisesti kanadalaisten käyttämä yleissana, subs. tai verbi, jolla voi ilmaista kaikkea. Kanuski potki väsynyttä voimakonetta ja sanoi: 'This fucking fuck doesn't fuck'
G
Galahanit = täysmustat alistajamalliset Ray-Banit. Vrt Eastwoodin elokuva Magnum 44.Golan
Gamma = rotaatioiden välissä annettu rokote tarttuvan maksatulehduksen estämiseksi, gammaglobuliini (Golan)
Gekkokomppania = Camp Ziouanin esikuntakomppania Golanilla. Tunnuksena on alunperin kotka, mutta majuri Erkki Kallion mukaan posella 68 vietetyssä briifingissä oli joku vaitteri todennut pikku körmyissä, että: ' V..ut se mikään kotkakomppania ole. Gekkokomppania se on.' Perustelut olivat:- Punaiset silmät- Häntä pystyssä- Ottaa kivellä aurinkoa (=repii supaa)- Ja kun joku tulee lähelle, niin livahtaa piiloon.Osittain tilanne peilasi siihen, että kun arokäivärät saapuivat illalla Zivaniin työpäivän jälkeen, niin toimistot (posti, huolto, kenttäkauppa, MP:n toimisto autoasioissa jne.) olivat jo kiinni tai menossa kiinni. Ymmärrettävästi tämä joskus kirvoitti kirpeää kritiikkiä, kun ylityksien saaminen oli hankalaa, eikä kauimmaisilta poseilta tahtonut päästä ajoissa asioimaan.
Golden = Namibiassa Rundusta Katima Muliloon Caprivia pitkin menevä hiekkapäällysteinen valtatie, sadekauden aikaan vaikeampi ajettava. Sittemmin päällystetty.
Gostivarin suora = Makedoniassa Tetovosta Ohridin suuntaan oleva suora tienosuus, jonka varrella sijaitsi paikallinen 'hotelli' ja 'ravintola', tarjontana kansainvälistä meininkiä. Gostivarin suora tunnettiin myös nimellä 'Postivaarin suora'.
Grivas = kreikkalainen kenraali, EOKAn perustaja ja johtaja. Kuoli 27.02.1974
Ground = alueelle tunkeutuminen, Golan
H
Haifan = Haifassa sijaiseva Mesen merkkihuolto (Israel)
Haimikko kapt. Heikki Haimin käskystä istutettu kuusikko Camp Ziouanissa (kuoli myöhemmin kuivuuteen, (Golan)
Haljakset nilkan alapuolelle ylettyvät vaalean ruskeasta haljasnahasta valmistetut kengät. Originaalissa oli läskipohja, uudemmissa versioissa lenkkaripohja.
Hammaspeikko hammaslääkärin avustaja
Hampi hammaslääkäri
Hamsteri operatiivinen kuso, liityi kakkosen vahvennukseen Libanonissa
Happy yöpykälä, etenkin 03-06, Makedonia
Harai normaali kiinteä kakka, harai = OK tigriniaksi, UNMEE
Hate heti, kiireesti
Hatena pikkuisen kiire
Hateree antaa tulla ja nopeasti
Hattahaa toisarvoista, supaa. Sana on ilmeisesti pätkä arabiankielistä puhetta Hatti-vatti mustiin pukeutunut arabinainen
a
Heineken house 9-10:n messi. (Libanon 1987-88)
Heippa Heineken-olut
Heippacase laatikollinen Heinekeniä
Hekoplatta helikopterin laskupaikka
Hekopykälä pykälä, jolla turvataan hekojen lasku ja nousu, näiden poiketessa vartioasemalla (ilman hekopykälää esim. italialaiset lentäjät eivät laskeutuneet lainkaan), Libanon
Hekopäivystys auringonotto, Libanon
Helikopterisuora Ras Malabin ja Abu Zeniman välillä oleva suora tien pätkä jonka varrella oli alasammutun egyptiläisen helikopterin hylky UNEF II
Helleasu kotimainen palvelusasu m-91
Henkka Heineken House messi Libanonissa asemalla 9-10. 2000 live musiikkia 2 kertaa viikossa.
Herkules USA Air Forcen kuljetuskone
Hermanni Mt Hermon vuori
Hermonin Aussien Pos 12:selle tehtävä UNDOFin sotilasmarssikilpailu. Mt Hermonin vuorelle menevä reitti nousi n. 3500 m korkeuteen.
Herrain pataljoonan varusvarasto Jabal Marunissa, Libanonissa 1990
Herrasmiesmessi jääkärimessi Hesko iso säkki täynnä sepeliä Hesko Bosniassa, Camp Jussissa työssä olleita käiväröitä, jotka keräsivät väsyneiden vaittereiden roskat 'SFOR-traktorillaan' ja polttivat ne campin krematoriossa. Kosovossa, Camp Villessä paria paikallistyöntekijää myös kutsuttiin samoilla nimillä, mutta nämä olivat/ovat epäoriginaaleja. Hessut "Hessu. Hezbollahin sissi. Kiihkomuslimien aseellinen organisaatio " Hevosmiehet F.M.R:n miehet Libanonissa Hevosnaama Käkinmäen käiväräsiivooja Makessa Hevosnaama maksullinen nainen Israelissa, Natanya Hezzbollah aseellisten usein käyttämä tie Libanonissa Hiekka Siinai Hiekkakeikka ajettiin hiekkaa välimeren rannalta Burj Qallaviayhin hiekkasäkkien tekoa varten shelttereiden suojaksi 83-84. Libanon Hiekkalaatikko Camp Ziouani Hieno hyvä kaveri Hikinousu jyrkkä nousu wadi-partiossa 2 JK:n eteläisellä alueella, Golan Hillo tyhmä ihminen, päästänsä pehmeä synonyymi alppikähtävälle. Althea 2005 Hillo raha Hillomies rahamies Hill Kyrenian= Kairenian vuoristossa oleva huippu, jossa oli suomalaisten OP ja releasema. Asemalle ei menty komeasti lantikalla pihaan, vaan perillepääsy tapahtui osittain köysiä hyväksikäyttäen Hima kauppias Suezilla 1974, katso mainos Himmata hidastaa. Himmaa vähän, vaunun johtajan tai muun 'pelkääjän' paikalla olevan henkilön antama käsky/ kehote ajoneuvon nopeuden laskemiseksi. Libanon Himonussijat YK:n vihreät mokkanahkaiset puolikengät Hippeli toista (keskimmäistä) rotaatiota palveleva rauhanturvaaja, hiutaleen ja fassen välimuoto Hippo virtahepo Zambesissa Hipru Heprean kieli Hirttis hirttoaukio, Damasissa oleva aukio jossa hirtettiin ihmisisä. Lähistöllä kamalia maksullisia naisia Hirviporukka FMR:n ryhmä, katso hevosmiehet, Lipsit Hiukka otahan varovasti-älä ärsytä. Kuultu messin tiskillä useasti. Libanon 1987-88 Hiutale tulokas, kalpea väriltään.1. Rotaatiota palveleva (uusin) Hiutaleilta tulokasjuhla Hiutalemarssi barettia sai käyttää vasta tämän suoritettuaan. Edestakainen marssi poselle 47 A. Alaspäin mennessä tiilireppu selässä Hiutaleprojekti normaalin työajan jälkeen EHK:ssa tehtyjä kehittäviä ylläpitotöitä jota yleensä nuorin upseeri joutui valvomaan. Esim. hiekkasäkkien täyttöä, sheltterimonttujen kaivuu jne. UNEF II Hiutaletie tie Wadi Burjakista 9-43 A:n kautta 2. JK:n alueelle, Libanon Hivelo yhden rotaation verran palvellut, ensikertalainen Hobba hobba, tiskivuoro, Golan Hobbart keittiön tiskikone Golanilla Hommia kiire Hotspuri Lipseissä pos 9-10 kuljetusjoukkueen pansasroitu lantikka, kova menijä Hourematkat Toiviomatkat, suomalainen matkatoimisto House HQ-aliupseerien vanhin. UNDOF HQ komentopaikka UNFICYP Headquarter United Nations Force in Cypros, pääesikunta Huffe Unkarin rahayksikkö, forintti, virallinen lyhenne HUF, josta nimi muotoutunut Balkanilla Hullut paikallisten käyttämä lempinimi suomalaisista Kyproksella Hulkkonen YK:n sininen pipo, on hieno Humppatukka pitkätukkainen rauhanturvaaja, Libanon Humus kastike, soosi Huntuooppera arabiankieliset television viihdeohjelmat Huntupulla valkea leipä, syyrialainen sämpylä Huntupunta 1 punnan seteli Kyproksella, olivat yleensä loppuun kuluneita lähes läpinäkyviä. -70 luku. Huntuveikko arabi Huoltolento kahden viikon välein, toi lomalaisia ja tavaraa Huorakarkotin häirikkö Huoramagneetti paksu kultaketju tai läyhy iso kiiltävä kello Hurry jalla jalla, ns = nopea paska, hari = paska tigrianiaksi, UNMEE Hyeena pioneerijoukkueen jeeppi, Libanon Hyge hygieenikko Hylky mennä hylkyyn, rikkoutua, tuhoutua, rikkoa Hylky-Abessinia Syyria Hytti vartiokoppi Häkki putka, Kypros Hämähäkki spider, kolmijalkainen ajohidaste Härmä Suomi, Kypros Hävittäjä amerikkalainen säiliöauto.Kuskilla piti olla päässään kuulosuojaimet moottorimelun takia, Libanon 1985-86 Hölkkäri juoda muki tyhjäksi yhdellä kulauksella
I
ID-kortti = YK:n antama henkilökortti
'IDF = Israel Defence Force, Israelin armeija
Ihan = kun mitään syytä jonkin tietyn asian tekemiseen ei ole,hommat hoidetaan
Iippo israelilainen
Iippolandia Israel
Iippokassi käivärän huolellisesti vaalima kassi, verhoiltu erilaisilla merkeillä
Iippopunta Israelin rahayksikkö ennen v. 1980 rahanuudistusta UNEF II
Iki-karkki ranskalaisessa combossa olevat hedelmäkarkit. Olivat niin kovia, että piti syödä niitä vain imien ja se homma kesti ikuisuuden, josta nimitys iki-karkki. Kahdesta kolmeen tuntia per karkki. Hyvä pykäläkaveri. Makedonia
Illegal Legal Adviserista l. oikeusupseerista käytetty nimitys Golanilla
Ilo EHK:n vesi-auto libanonissa
Imelä mies-tai naistuttava soitteli tai lähetti postia/ tekstiviestejä alueelle, Makedonia.
Imelät Imelin feminiinisen oloiset kultakauppias- veljekset Skopjen vanhassa kaupungissa
Imppi IMP (International Military Police),KFORin esikunnassa Pristiinassa toimiva monikansallinen sotilaspoliisiosasto. Vastaa 0-mäen poliisitoimesta. Kantavat hihassaan IMP-käsivarsinauhaa. Myös pari-kolme suomalaista sotilaspoliisia palvelee ko. joukossa
Inkkarit Lähi-Idän YK-palvelusasu. Vihreää puuvillaa, made in India. Paita oli hyvän kokoinen, mutta housut olivat joko liian lyhyet tai liian isot. Aiemmin asun sai palvelusmuistoksi kotiutuessaan Suomeen. Kts. myös intialaiset Inst arabiaa, jos Allah suo, ehkä, epävarmuus Intialainen supakauppias Suezin kaupungista. Ulkonäöltään muistutti paljon Burj Qualawaijan kuulapäätä. Hän avasi keskustelun asiakkaan kanssa tämän sotilasarvosta riippumatta. 'Hyvää päivää capitano! Suurta supaa, suurta supaa.' Ainakin majurin arvoisiin asti käytettiin em. puhetapaa. UNEF II Intialaiset suomalaisten palvelusasu UNFICYPistä UNIFILiin. Intian armeijan kenttäpuku, 'helleasu' Ei enää käytössä. (ei siis YK:n jakama) Interpreter paikallinen 'opas / tulkki / tigrinian opettaja', jonka jokainen voi valita oman makunsa mukaan, UNMEE Irina Kosovossa ainakin sanottiin Skopjen maksullista tällä nimellä Irkku irlantilainen faitteri Iskeä osua kohdalle, iski holidei, iski pykälä, Kypros ISMAC Damasissa OGG-D:n HQ:n tstot ja messi. Isokalu Ziouanin tarvikevaraston hoitaja. Golan Iso evl tai sitä ylempi upseeri Italo italialaiset 'hekolentäjä harjoittelijat' keräsivät tunteja YK-lennoillaan... Taito ei ollut parhaasta päästä, mutta oli nopein vaihtoehto siirtyä 200 km suuntaan jos toiseen, Namibia Itku motivaatiokentän laidalla olleet romuautot. UNDOF
J
Jahtari Yacht Pub, YK-suosittu baari Eilatissa
Jakomäki = ylempien upseereiden majoitusparakkialue 9-1 UNIFIL 1987-88
Jalla (arabiaa, nopeasti/pois), paikallinen, esim. jallakylä, jallakoira, jallavessa, jallamaja, jallamopo, jallakuja. Jalla on myös mutaa joka tarttuu kuin pikaliima eikä irtoa millään. Myös uloste, ripuli, vähän aikaa ehtiä vessaan, jallakalsarit, ripulin turmelevat intin alushousut. Yleensäkin kaikki huonolaatuinen
Jallaburger Atwen hampurilainen. (Libanon)
Jallajalla paha ripuli, ei kiirettä vessaan, pyykkärille asiaa
Jallakalja Stella-olut Jallakirkko erikoisen näköinen kirkko Skopjen keskustassa, hyvä maamerkki, Makedonia Jallapiikki minareetti Jallatasku pitaleipä, jonka väliin voi laittaa melkein mitä vaan Jallantynkä lievä ripuli, ei ole kiirettä kunhan ei pierase Jallapulla paikallinen erittäin sitkeä sämpylä,UNIFIL. Vaalea leipä, huntupulla Kypros Jallaraketti ripulia sairastaville tarkoitettu rakettia muistuttava valkoinen ulkohuusi, UNIFIL Jallasandaali arabien käyttämä nahkainen varvastossu Jallatiili sementtiharkko jossa todella vähän sementtiä (hajosi helposti), Golan Jallatorni minareetti josta rukoukset huudetaan Jallis iki-ihana jalka-paavo, Kosovo Jallun Kirkollisen toimiston (!!) järjestämistä Sofian retkistä käytetty nimitys. Kosovo 2001-2002. Japanin kalsarit, joissa on värikäs merkkirengas Jaruzelszkit YK:n jakamat suurilinssiset, tummat aurinkolasit, jotka 80- luvun alussa löytyivät pakista Golanilla. Malleja oli monia, ja hauskaa riitti Jassu jassu pitää paikat puhtaana, siivoaa ja polttaa roskat, kyllä jassu hoitaa!! myöskin tervehtimissana, terve terve, myös paikallinen kyproslainen asukas Jatkoperä Namibiassa oleskeleva musta ampiaisen sukuinen hyönteinen, joka teki pesiään vähän joka paikkaan Jatkot palvelusajan jatkaminen
Jeru Jerusalem
Joeburg Johannesburg, välietappi matkalla Cape'een EA:ssa Joosefin Khan Arnabessa kauppa jossa suomalaiset rauhanturvaajat kävivät ostokisilla. Joosefi on suuri Suomen ystävä. Jojo joukkueenjohtaja Jokainen Päivi Paunun suosittu kappale, joka soi jatkuvasti ainakin taskubiljardiklubilla. Poloisilla koti-ikävä, Kypros Joku käytettiin aina kun asiasta ei oltu varmoja puhuttaessa kerpalle tai jollekkin. Eli joku sanoi niin että asia on näin ja kukaan ei tunnustanut sitä kuka se joku oli. Pioneerijoukkueen jojokin kerran hermostui ja sanoi tuokaa se joku jo näytille! Lipsit Jorgos kreikkalaista rt-veikkoa kuvaava sana. Esim: Kuka haluaa jutella jorgoksen kanssa?' Kosovo "
Jorpelo tappava
Jortsu Jordania Jortsumestari jordanialainen siviilipoliisi Judanssi asia, juttu, kokonaisuus, homma Juha-Matti paikallinen kauppias Vellonen (sis. jo sanastoon) tunnettiin ainakin 9-13:lla Juha-Mattina Juhlaviikot noin 4 viikon ajanjakso ennen kotiutumista Juice tuoremehu, Leskinen nimisten kutsumanimi UNEF II, Juicen arokomppania ( 2. JK Siinai) Juice 2.JK:n pääll. Pikku-Juice, nuorempi Leskinen Jukola Tiberiaksessa 1 JK:n oma vuokrahuone 1 JK:n taistelijoille. Kovia pirskeitä... Junttala entisaikaan Camp Ziuanissa kadettiupseerien majoitusparakki (Golan) Juu-En Tulee englanninkielisestä sanoista United Nation, eli UN Lontoon murteella Juu-En. Sanan käyttötarkoitus laajeni nopeasti ja sitä käytettiin, jos ei ymmärretty mitä toinen pulisee tai ei ollut mitään viisasta sanottavaa tai vastattavaa mitä sanottiin. Makedonia Jydanssi homma, toimi, tehtävä, judanssi
Jytä Olli Hämäläinen v 1987-88 Libanon. Tykkäsi rokista, nimettiin hänen mukaan uusi parakki 9-1:lle
Jytälä Olli H:n mukaan nimetty majoitusparakki 9-1 Libanon -87-88 (Tapiolassa)
Jämäviinat ylennysviinat, ylennetty tarjosi omalle poppoolle, Kypros
Jäppinen ajoradalla oleva liikennettä hidastava este
K
kyllä. Käytetään myös tekstiviesteissä KFOR/SRJK:ssa kuittauksena Kaappari todellinen ammattimies kaivinkoneen ohjaimissa. Libanon 9-1:n -88 Kaato Sana liittyy timpin kokoon 1 kaato= n. 5 cl ja 2 kaatoa n. 10 cl. Käytössä ainakin sekä Kyprolla että Suezilla (UNEF II) Kahden 2. JK:n puhelinpylväistä rakennettu messi Ras Malabissa. UNEF II Kahva iso kahvallinen Äffäpullo (Finlandia) Kaikilla auto ( yleensä MB ) varustettuna kaikilla mahdollisilla varusteilla. Libanon-88 Kakkonen 2 JK (Pässikomppania), Golan Kala-ukko Joka-aamuinen vierailija varsinkin 9-13:n check-pointilla. Ajoi vanhalla pick-upilla Srifan kylään myymään 'tuoretta' kalaa. Toivotti kaiuttimien kautta pykälämiehille aina hyvää huomenta selvällä suomen kielellä. Päästettiin aina tarkastamatta läpi. Libanon. Kalevala Finbatt:n esikunta Burj Qualawaijassa. Naqourassa palvelevan esikuntaryhmän käyttämä nimitys. UNIFIL Kalifi posen päällikkö Kalinihta hyvää yötä, (kreikkaa) Kypros Kaljakeikka Convoy joka nouti em tuotteita Tel Avivista Abu Rudeisiin kenttäkauppaan ( 560 km). UNEF II Kalu EHK:n kalustovaraston hoitaja Kameli kauppias Libanonissa, Stockan hinta ja Anttilan laatu, vrt.Vellonen (Kameli myy kameli-tuotteita) Kamelikuskit Siinain YK-joukot Kanada Canlog Kanajuhani Atwen kana-ateria (kanaa ja ranskanperunoita ja kastike) Herkullinen! Kanava Suezin kanava UNEF II Kanisterikuski vesiauton kuljetteja Libanonissa Kansalliskaarti Kyproksen kreikkalainen osasto Kansanhiihto selviytyminen huorakujalta pois ilman SP:n kynsiin joutumista. Kadun kulmassa oli sommankuva (Suomen Latu) ja teksti Out of Bounds. SP pidätti kaikki kyseisellä kadulla liikkuneet YK-miehet. Kypros Kanttiini messi, Kypros Kanuski kanadalainen faitteri elikkäs YK-veli Kaparee yökerho, Kypros Kape Kap Kaupunki Etelä Afrikassa Karhunpesä Koko Kosovon läyhyin messi. Sijaitsi nyt jo puretussa Camp Karhussa. Sisustusta oli aikoinaan rakentamassa käivärä, joka oli töissa Zetorissa Helsingissä. Ainoa haittapuoli oli se, että jos Kommalla oli läyhyt, niin ne, yllätys yllätys, järjestettiin Karhussa. Siellä kun oli puulämmitteinen hirsisauna ja messi ihan vierekkäin. Karkki malariatabletti, annettiin arabilapsille kun kerjäsivät karamelliä pykäläkopilla, Golan Karkkila Namila, Namibiasta käytetty nimitys Lähi-Idässä Karoppipuu kyproslainen paksu, muhkurarunkoinen puu Kartaanipaari Kumanovon kmoj:n messi. Messi rakennettiin huhtikuussa -97 leirin pienennyksen yhteydessä. Meno oli tuttua korjaamomeininkiä. Oli auki aamukuuteen asti, yleensä. Makedonia Kartano Unifilin esikunta Nagourassa Kartanoconvoy Etelä-Libanonissa Finbatin ja Israelin väliä liikennöivä lomalaisten kuljetus Kasi Pos 68, Golan Kasipallo ghanalainen rt, neekeri, musta, arabi Kasiparin kuljetusjoukkueen pitkänokka-Sisu (auton radioerote oli 'kasipari') päräytti tiililastissa ulos hiutaletieltä jarrujen kadottua joulukuussa -94, kyseistä mutkaa kutsuttiin sittemmin em. nimellä. Rytäkästä joutui hiutaleturvamies sairaalaan ja edelleen Suomeen selkäranka murtuneena ja jalka poikki, kuskina ollut fasse oli mustelmilla ja totesi vähäisiä vammoja ihmeteltäessa: 'Fasse on elastinen'. Libanon Kasuppi (kasuppilento) ennenaikainen kotiuttaminen, Kypros Kasusa arabiaa, rikki Kasvihuone Green Building, UNMEE HQ Asmaran kaupungissa. Usein myös eläintarha, hullujenhuone ja Mordor. Katiska Hessujen yleisesti suosima Katjusha- ohjus.Osumatarkkuus 360 astetta Katkot palveluksen keskeyttäminen Keissi töppäilyn seurauksena yhteiseen käyttöön hankittava 24 tölkin olutlaatikko (case) Keissikello kellon tahallisesta/tahattomasta kilauttamisesta seuraa keissi Keittiömiisu EHK:n keittiön siviilityöntekijä, Golan Keitto Hartwallin Gin Long Drink, Libanon Kekko sisiliskon näköinen hyönteissyöjä, EHK:n rauhanturvaaja, iso sisilisko Kekkoslovakia Suomi, Kypros Kelta 2 JK:n radioerote, Golan Kemsu Amerikkalainen kuusipyöräinen maastoauto, yleensä Reo Gold Comet -moottorilla ja GMC:n kokoama useiden eri autotehtaiden osista. YKSK 2 Kenny Kenialainen rauhanturvaaja. Ainoa etelän mies, jolla homma toimii suhteellisen hyvin. UNMEE KEO Kyproslainen viinatehdas, olutmerkki Kepu vuohi (joskus lammas). Määki niin kuin 2 JK:n faitterit, bhäi-iiii-vää, Kypros Kepubussi pitkänokkainen kyprolainen bussi, jossa matkustajina olivat myös paikallisten eläimet, kuten keput ja 2 JK:n faitterit Kepujahti paimenen ja lauman häätäminen takaisin oikealle puolelle A-linjaa, Golan Kepukomppania YKSP/2JK. Heillä oli vuoren huipulla seisova kepun kuva tunnuksena, ja kepusta johtuen faitteritkin tervehtivät toisiaan sanomalla bhäi-iiii-vää Kepukäikäle Lipljanin (Kosovo) kylällä tarjoiltava liharulla, josta tärähtää 100% varmasti varsin härski jallatauti. Todettu tvällärin toimesta useita kertoja... Kepuleipä täytetty pitaleipä Kepurukkanen kebabliha/kasvistäytteinen pitasandwitch, Golan Kerikamina kerosiinilla toimiva lämmitin (YKSL 87-88) Kero kerosiini, meikäläisen lamppuöljyn ja polttoöljyn välimaille sijoittuva tuote Keroajo jätekuljetus Kerokanttura Kyproksen kahinan, v. 1974, aikana kuoli lehmiä ym. eläimiä janon ja ruokinnan puutteeseen. Ensimmäisiä loitontamistehtäviä oli polttaa kaasuntuneet, mätänevät ruhot. Helpoin tapa oli valellä raadot kerosiinilla ja tuikata tuleen. Haju oli käsittämätön. Kerokeikka posen polttoainetäydennysreissu komppanian komentopaikalle, Golan Kerokentsu polttoainejakelija, tärkeä henkilö, Kypros Keromersu YK miehen ostama diesel mersu (Libanon 1989-90) Keromonttu kaikentavaran polttopaikka Keromummo vanhahkosta, naispuolisesta kepupaimenesta käytetty nimitys YKSM 1:ssä, Makedoniassa Keropartio petroolipartio, jakoi polttoainetta, Kypros Kerosauna kerosiinillä lämpiävä kiuas. Lipsit/Make Kerppa kantahenkilökuntaan kuuluva ammattiupseeri , kappari, kapiainen Kerppamessi Ylämessi eli upseerimessi 9-0 EHK Libanon 83-84 Kerro olen pelkkänä korvana Keskuspykälä puhelinkeskuspäivystys Kesy arka arkailla jonkin asian johdosta, pelätä tehdä jotain vastoin ohjeita Kierto kiertävä vartio, Kypros Kiinalainen kusiputki Kikko legendaarinen Kyproksen joukkojen tukikohta, päämaja. Paikalla on erittäin tyylikäs muistomerkki asiaankuuluvine laattoineen. Kikko tai Kykko on kreikkaa ja tarkoittaa kylää. Killeri autokuski Jorma M. Nimi tuli Suezilla, jossa hän ajoi pari yömustaa virkaveljeä kuoliaaksi pimeällä tsekkarilla: 'Perkele, ainut mitä yönpimeydessä näki oli niiden silmänvalkuaiset ja nekin suomalaisten ryyppyjuhlien jäljiltä lähinnä tummanpunaiset', perusteli Killeri tapahtunutta. Kimbo betonilaatalle rakennettu iso, huoneen kokoinen puuseinäinen maja 3-4 hlölle. Tyypillinen majoitus Omegassa, Namibia Kimin Pikkuiset mustat pojat, joita ilmestyy karuimmallakin aavikolla jostain kivenkolosta heti, kun faitteri astuu ajoneuvosta ulos. Tähän mennessä tunnetaan Kimi Vater, Kimi Mani, Kimi Biskit, Kimi Nakfa ja heidän serkkunsa Kimi Samting. UNMEE Kiolijan CAC (pataljoonan esikunta), YKSM 1 / Makedonia Kirjastoauto Finbattin demoni tai pappi, joka oli posekierroksella Lantikalla aron puolella. Lantikassa oli takaosastossa kirjalaatikoita,josta aron miehet saivat lainata vapaa-ajalleen lukemista poselle Kiskuri 10:n kaupoilla oleva, rahat pois riistävä, paikallinen kauppias, Libanon Kiss haista v, arabiaa, yleinen ilmaus deffareiden kanssa juteltaessa Libanonissa Kitaransoittaja pitkätukkainen rauhanturvaaja Kiukainen Reconin käiväroiden kyhäämä läyhy grilli-/ briiffauskatos. Sijaitsi Reconin sheltterin tuntumassa. Sai nimensä joukkueen varajohtajan kotipaikan mukaan !!! Libanon -95 Kivikasa Golan Kivitopi pioneerijoukkueen paikallinen työntekijä, joka hakkasi hermostuessaan mm. itseään kivellä päähän, Libanon Kivittäjä,linnunkivittäjä YK-lippis. Tarinan mukaan iloluontoinen suomalaisfasujoukko asetti Kyproksen kreikkalaisten vapaudenpatsaan päähän lippalakin, mikä aiheutti kamalan kalabaliikin ja kansainvälisen välikohtauksen. Patsas kuvasi kiveä heittävää poikaa: vaitterit nimittivät sitä kivittäjäpystikisi. Siitä siis lakille nimi K-kauppa kenttäkauppa, peksi Klerkki toimistoaliupseeri, kirjuri Klokki itävaltalainen Glock-taisteluveitsi Kojootti 1. jääkärikomppania, Golan Kolera-allas hygieenisen oloinen 'lampi' Ett Taibessa Libanonissa Kollaa Golan Kolmekasi paineiden purkupaikka Tel Avivissa Kolmonen peitesana radiossa, ulkomaalainen, yleensä sotilastarkkailija Komma CO, Commanding Officer, pataljoonan komentaja. Myös Commandier, kyproslainen makea liköörijuoma. Myös legendaarinen evl. Jorma 'Jorge' Pullinen YKSP 20-22, paremmin tunnetun kuvanveistäjä Laila Pullisen pikkuveli. Turkkilaiset tulittivat Pullisen autoa 1975 ja mm. osuman saanut komentoradio on nähtävillä Riihimäen viestimuseossa asiaankuuluvine teksteineen. Komman Arnabeen ja Damasin välillä oleva mutka jossa jokin komentaja oli ajanut auton ulos. UNDOF Komo hyvin tunnettu maksullinen nainen, Natanian hellyysterapeutti, Golan Komokortti "Faitteri on oikeutettu tähän kuvitteelliseen ajokorttiin käytettyään Komon palveluita. Fasse maksoi ja hiutale ajoi kortin. Sen suorittanut sai ajaa lentotukialust. Pos 9-31:llä oli lupa syödä punaiselta lautaselta kun oli ajanut komo-kortin.
" Kompo kompomuona, ruokasäilykepakkaus Kompomuona taistelumuonaa (ranskalaista) jota oli varastoitu sirpalesuojiin ja joita piti kerran kuukaudessa syodä kompopäivänä (UNIFILE:n käsky) Ei noudatettu koskaan YKSL UNIFIL 1987-88 Kone häikäisevän kaunis nainen Konvoi saattue, humalainen tuodaan majoitukseen konvoissa Kopteri Volkkarin pakettiauto Kortonkikylä Al Sultania. UNIFIL Kostaja Suomalaisten polttoaine-auto Libanonissa. Kostas yleisnimi paikalliselle miespuoliselle 'alku'asukkaalle, myös Jorgos, Kypros Kotahuora Lapin Kulta- olut Kotibaari suomalaiseen tyylin sisustettu baari Nikosiassa Kyproksella Kotipatteri aivan Kykko Campin, Kyproksella, vieressä sijainnut krekujen tykkipatteri, tulitti 'rohkeasti' Kykko Campin yli. Kosto oli julma: turkkilaiset tuhosivat patterin Kotiähly posen vieressä asuva syyrialinen (Golan) Koukata panna parempaan talteen, ottaa haltuun, Kypros Koukkari/koukkaaja haltuunoton suorittaja, Kypros Koukkia lainata omin 'luvin', evakuoida, kähveltää, Kypros Koukkukilpi syyrialainen sotilasajoneuvon rekkari Kovaboukkeni kirkkaalla viinalla täytetty Boukken vesipullo, joka vietiin poselle juotavaksi messin sulkemisen jälkeen. Golan Koulukyyti YK:n kuljetusapuna annetu humanitaarinen koulukuljetuskyyti Baganissa, Namibia KPS Kosovo Police Force, Kosovon poliisivoimat Kranaatinheitin Kusiputki, Kiinalainen karanaatinheitin. n. 15 cm halkaisijaltaan ja 1 m:n pituinen maahan kaltevaan asentoon upotettu rautaputki johon käytiin tekemässä pienemmät tarpeet. Tällainen löytyi joko messin tai saunarakennuksen nurkalta ja puhdistettiin polttamalla kerosiinilla. Vaarallinen vehje sillä siihen saattoi messi-illan aikana useampikin körmyillessään kolhia silmäkulmansa. UNEF II v. 1976 Kreku kyproksenkreikkalainen, hieman epäsiisti Krematorioslerpa uunimakkara, KFOR Kuikuilla tiedustella, etsiä, hakea luvattomin keinoin, Kypros Kuikuilija tiedustelija, tiedustelujoukkueen jäsen, Kypros Kuikuilujoukke tiedustelujoukkue, Kypros-74 Kuitata sanoa vastaan, pistää paremmaksi Kuivailta 1 JK:ssa maanantai-ilta, messistä vain softeja juomia, Golan Kuivuminen alkoholin nauttimiskielto. Noin kaksi viikkoa ennen rotaatiota. UNEF II Kukkaishelvetti Makedonian supamissio Kukri nepalilainen puukko Kultahammas huora kuusysissä Kulta-Mikko kyprolainen kultaseppä. Yritti myös naittaa tytärtään Suomeen ja lupasi melkoiset myötäjäiset Kumijalka ajoneuvo, Kypros Kuninkaitten Camp Grottle, F.M.R.:n POSE Lipseissä Kuplavolkkari maassa möyrivä, noin kaksisenttinen, tonnikuussatasta Volkswagenia muistuttava koppakuoriainen, Namibia Kuppakylä eräs paikallinen kylä 2k:n puolella Lipseissä, kylän nimi oli muuten Adshit Al Qsair. YK-tiedon mukaan kylän nimi johtui paitsi sen likaisuudesta myös sen jopa Arabikyläksi suuresta sisäsiittoisuudesta Kuppanen huono, mitätön tympeä, tautinen, vastenmielinen Kuppanen kulkukissa, Kypros Kuppauuno yleisherja 'senkin kuppauuno', Kypros Kurva Bosniassa puolalaisten runsaasti viljelemä fuck - sanaa vastaava Kurvamakkara puolalainen makkara Kus Pussy, vrt pohj.afr kuskus... , UNMEE Kusiputki miesten ulkohuussi, maahan tökätty putki Kuso radioyhteys, viesti, yhteydenpito yleensä Kuuden kuusi mailia Kyrenian (Kypros) kaupungista sijaitseva hiekkaranta. Kuukausijudanssi kuukausiraportti, käytettiin ainakin YKSL OPS:ssa 1990-1991 Kuumana käydä kuumana, suutuksissaan, suuttua, veri kuohahtaa, Kypros Kuukausijuhani kuukausiraportti Kuukausivittuilu kuukausipuhuttelu, asiota käsiteliin vähän laajemmin kuin vipussa, tunti tai kaksi. Kuukivi laavakivi Golanin aroilla, maalattuja kiviä käytettiin partiopolkujen merkkikivinä, koska muita ei ollut Kuulapää alusvaatekauppa välillä 9-10 ja 9-38. Ukon pää oli muodoltaan ja hiusten vähyydessään kuin ysimillisen kuula... Oli/on? ns. kuulapään sisarusten isä ja vaikutti pääasiallisesti Beirutin suunnassa. Äiti ja tyttäret puuhasteli kioskissa, joka oli tasaisin välein käyttökiellossa YK:lta, kuulemma vietettiin siveetöntä elämää ja juotiin alkoholia. Amal uhkasi useaan räjäyttää, jos meno ei lopu. Libanon Kuuskymppinen 60h loma Kuusysi huoratalo vanhan kaupungin turkkilaisella puolella, lähellä Ataturkin patsasta. Ei sijainnut sompakujalla. Kypros Kuutiopää itävaltalainen Kybällä sanonta, yrittää parhaansa Kylmyri isompi ja pienempi kylmälaittein varustettu kuorma-auto muonan kuljetukseen. Lipsit Kymppikakkonen vartiovuoro 22-02 Kymppikaupat aseman 9-10:n (Etela-Libanonissa) vieressä olevat kaupat, josta löytyy enemmän tai vähemmän läyhyä ostettavaa Kymppitonni jääk. Helander Lapista, 10000:s suomalainen YK-mies. YKSP21/3JK. Oikein kuva lehdessä ja kentsut paikalla. Kypriootti Kyproslainen asukas, myös Saarella palvellut faitteri Kypro Kypros. Välimeren itäpohjukassa oleva saari, suurin leveys 225 km, pituus 96 km, p-ala 9247 km2. Tasavalta, Kypriaki Demokratia - Kibris Cymhuriyeti, itsenäsityi 1960. Krekuja 78 %, turkkilaisia 18 %, muita 4 %, asukkaita 650.000, pääkaupunki Nicosia. Tunnettu myös ajottaisista trappeleista, suosittu lomakohde ml. suomalaiset Kyprohaljakset kevyet haljasnahkakengät upokkaiden tilalle Kypsyminen alkoholisoituminen tai vast. prosessi, johti yleensä ennenaikaiseen kotiuttamiseen. Katso Rosvoleko, Kypros Kypsyä alkoholisoitua tai 'saada liikaa aurinkoa' Kypsä väsynyt faitteri, palvelussitoumuksen ehtoopuolella oleva jolta alkaa jo motivaatio kadota, adj. vastenmielinen Kyykyttää osoittaa paremmuutensa, alistaa, simputtaa, kusettaa Kyykätä hajota, mennä rikki, mutta myös kuolla. Esim. Radion akku kyykkäs." Makedonia " Kyyyyl kyllä näin on, yleishuudahdus Kosovossa, käytettiin Makessakin Kähtävä paikallinen asukas, -työntekijä, paikalliseen asujaimistoon kuuluva henkilö. Vertaa 'käivärä', toimii myös verbinä, kähtää, kähtääminen, eli homma ei mene aivan vitosella... Taisi saada alkunsa Suomalaisen Pataljoonan korjaamojoukkueessa 1999-2000 Kähtävälä kyseisten einareiden asuttama SIISTI kylä tai kaupuginosa Käivärä yleensä paikallinen asukas, myöskin kokenut rauhanturvaaja, McGyver ihmemies 80 -luvulta Käivärämoukari Vihreä varustekassi, jossa sisällä kypärä ja sirpaleliivi. Urheilumuoto, jota harrastettiin ainakin posella 9-31 kunnon briiffauksen jälkeen, mielellään aamuyöllä. Mentiin posen platalle ja jokainen vuorollaan pyörähti kuin O-P Karjalainen ikään singotakseen kassinsa uusille metriluvuille. Joskus 'moukari' lensi ikävästi ohi sektorin ja läjähti tuulitunnelin eli hiutalemajoituksen peltikatolle aiheuttaen granaattikeskitystä vastaavan komean kumahduksen. Kyseinen laji menetti suosiotaan kun vanhat peltikypärät korvattiin uusilla komposiittiversioilla. Komposiittikypärän sininen pinnoite ei nimittäin pitänyt platan kovasta asfalttipinnoitteesta. (Libanon) Käkki Camp Arctic Circle, Nordbatin pääleiri Käkkiä odotella, (Golan) Kärpäslätkät yleensä hiutaleiden käyttämät Ray Banin Pilot-lasit. Makedonia Käsityölehti miestenlehti Käsityöpaperi Uusi avaamaton wc-paperirulla. Makedonia Käy homma toimii, homma käy, hieno juttu Käytännön Uhtuan eli 2. jk:n poikien käyttämä nimitys tienvarsijuhanista eli tienvarsipommista, Libanon Köpö avuton, arka, tumpelo (Golan) Körmy asuinhuone, kontti Körmyillä nauttia liikaa alkoholia Körmylento huoltolennolla lopullisesti Suomeen, jos on töppäillyt oikein pahasti (rattijuoppous, rosvokylässä käynti) Körmypullo Luvaton oma pullo jäykkää majoituksessa. Kovassa käytössä messin sulkemisajan jälkeen. Sulkavaara. Körmytimppi miehenkaatava viina-annos, Kypros Körmähtää sammahtaa, kulmakarva vaarassa, hajota Kötinä jonkun körmyssä tai briiffarissa pidetty runsaalla alkoholilla terästetty keskusteluhetki. Makedonia
L
Laageri = Windhoek lager -olut, Namibia
Lampaan iäkkäämpien albaanien käyttämä munanmuotoinen päähine Balkanilla
Lana = masennus. Sana on tullut siitä kun iipot lanasivat sähköistetyn raja-aidan sisäpuolen tietä. Tien merkitys oli että siinä näkyisi mahdollisen ylittäjän jäljet. Lanaaminen oli varmaan kuivalla kelillä tosi vittumaista tai se näyttikin siltä kaukaa katsottuna pölypilvestä päätellen. Golan
Lanata rotaation odotus siten, että suorittaa palvelustehtävänsä välinpitämättömästi UNEF II
Lanamäki = vartioasem 9-31. (Libanon)
Lanapetteri usein masentunut käivärä
Lanapuikot = kalapuikot, tarjoiltiin aina kun lomalento oli tuonut 'virtaa täynnä olevia' Suomi-lomalta takaisin Libanoniin. Ainakin (1996-97 asemalla 9-1)
Lanariisi kanaa ja riisiä, KFOR
Lanata olla allapäin, murehtia, kypsyä, ikävöidä. Alunperin lanapartion toimintaa lanatiellä
Lanatie Iippojen rajatie, lanasivat sitä auton perässä vedetyllä harjalla ylitysten havaitsemiseksi
Lanssi ambulanssi
Late juomatölkkien litistämiseen tarkoitettu lihasvoimalla toimiva puristin, Make
Leikkuupuimuri kanadalainen kaksipyrstöinen lentokone jolla YKSK 1 siirtyi Napolista Abu Suweiriin.
Legaali lakimies tai -nainen Leka lakimies Libanonissa Lerkki clerk, kirjuri Letkunjatko Polttoainemies tai -au, Kroatia Letukka Leatherman monitoimityökalu Libanonilainen Raskas kk, rupesi usein laulamaan aamuviiden jälkeen, Libanon Limakylä Limassol, Kypros Lintutalo Paikallisten asuintalo Finbattin alueella 2. kylässä. Muistutti linnunnokkaa. Libanon Lima-Oskari syyrialainen yhteysupseeri, Golan -83 Lion laionni, laijoni, EA:n ehkä suosituin ja paras lager olutmerkki Lipski Libanon, esim. 'Ootsä ollu Lipskeissä?' Listerit EHK:n voimakoneryhmä, Libanon Litani-Marlboro L&M tupakka, moni poltti näitä, kun olivat niin halpoja. Muut merkithän olivat tunnetusti erittäin kalliita! Libanon Litanin Jos haluttiin tehostaa lausetta onhan se vee niin sanottiin: onhan se Litanin vee!! Erityisesti käytössä posella 9-36, Lipsit Litnee vähän, aika vähän, Kypros Littera matkalippu, palvelussitoumus, Kypros Littleesti vähän, aika vähän, hintsusti, Kypros Littu Golanilla vuonna 1988 huoltopäällikkö Himanen päätti säästää, kaikki juomatölkit oli poljettava kasaan ennen jätesäkkiin laittamista. Himanen kulki sen jälkeen nimellä Littu-Himanen LO syyrialainen yhdysupseeri B-portilla Log Posen vartiopäiväkirja johon kirjattiin ajoneuvojen lähdöt ja tulot sekä yleensä kaikki mitä tapahtui näköetäisyydellä Loitontaja Golanin rauhanturvaaja, myös YKSV:ssä ilmestynyt lehti Loivennus krapularyyppy joko oluella tai vahvemmalla alkoholilla UNEF II Lollo Liaison Officer, yhteysupseeri Lonkeroinen kapt Anteroinen, Kypros LP-asema lähipuolustusasema, suojattu potero Ltn leutenant, luutnantti, upseeri Lumilinna naismajoituksen valkoinen rakennus Camp Ziouanissa Lumppu varastomies, ainakin Libanon Luppakorva Kairossa toiminut vuokra-asuntojen välittäjä joka hankki Untsovillan läheltä vuokra-asuntoja UNEFII:n ja UNTSON henkilökunnalle ja näiden perheille. Lusikka-Haarukka traktorikaivurin nimitys YKSM 1:ssä, Makedoniassa Lusmu vrt.supaukko,siis peruslaiska Lyijyliivi Luodinkestäväksi väitetty sirpaleliivi. Libanonissa jaettiin vain Reconille yms., mutta Kosovossa kaikille. Keraamiset lisälevyt ovat melkoisen painavat, joten useimmat jättivät ne pois, ainakin Kosovossa.
Länsi-Tiberias Tel Aviv. UNDOF
Läimy ottaa läimyä, drinkki, paukku (Golan)
Lämy lääkintämies, Kosovo Länsi-Tiberias Tel Aviv. Kun tilsealue oli vain Tiberiaksen ympäristö.
Läskipää 2.jk:n töissä ollut paikallinen timpuri Ett Taibesta, Libanon
Läyhistellä elvistellä, retostella
Läyhy tax free auto tai muu tavara, juhlatapahtuma, hieno, laadukas. Bussi Lipseissä, jolla yleensä ajettiin kartanokyydit Läyhy kallis tavara, esim. auto, moottoripyörä tms. Kypros Läyhypappi pappi, jolla on upea auto (kahden istuttava mersu) Läyhytin tuuletin Lääkintäihme lääkintä-au, pystyi ihmeparannuksiin lääkintälaukun koon ja sisällön huomioiden Löpö yleiskieleen siirtynyt polttoöljyn nimitys Löpömörkö polttoainevastaava
M
Maailmanloppu = vartioasema 9-33, Libanon
Maakuunteluasema paikallisten hautausmaa, (Libanon)
Maapallokerho YK:n logo. (Pitäisi olla näkyvissä tämänkin sivun taustakuvana)
Mac Tiberiaksen yläkaupungissa oleva kansainvälisten UNTSO:n tarkkailijoiden virkistyspaikka (Israel)
Mad Makedoniassa käytössä oleva pyörillä kulkeva kenttäsirkkeli, karsee viritys
Mafis = arabiaa, loppu
Maija vesi, Golan
Maitonaama Nanan (paikallinen kauppias 10 -kaupoilla) vaaleanaamainen pikkuveli, joka väänteli naamaansa epämiellyttävästi, Libanon
Makarios alkujaan Michael Mouskos, Vuodesta 1953 Kyproksen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Makarios III ja v:sta 1959 Kyproksen presidentti. Pakeni saarelta 1974, mutta palasi jo joulukuussa ja oli presidenttinä kuolemaansa, 1977, saakka. Makarios osallistui mm. Helsingissä järjestettyyn ETYK-kokoukseen 1975.
Make Makedonia, myös makedonialainen esim. Makepartio
Makkavointi = Harrastus jossa yhdistyvät makaaminen ja masturbaatio. UNMEE
Makro makrotalo Maksaa kallis Mangari arabiaa, ruoka Maratha (turk. Atlilar) Famagustan (Kypros) luoteispuolella oleva turkkilaiskylä, jonka kaikki asukkaat kolmea lukuunottamatta surmattiin krekujen kansalliskaartin toimesta. Ruumiita löytyi joukkohaudasta yhteensä 84 kappaletta. Maria Maria keltahameinen-iskelmä hyvin suosittu messeissä. Erikoisen hyvin sanoista erottui 'baska littera', josta tuli suosittu 'paskalittera', Kypros Marjanpoimija heikko, hintelä Markan Käytettiin Namibiassa nimityksenä mitään aikaansaamattomasta tai muuten vaan tumpelosta miehestä. Markka Ras Sheratibissa CP 10 Eteläisen puskurin ja Israelin miehittämän alueen rajalla ollut 3. JK:n vartioasema. UNEF II Masentaa tympäistä, olla alakuloinen, potea koti-ikävää Masi Sisun maastokuorma-auto Matkalaukku-Jugoslaavi mm. Eilatissa 84-85 toiminut 'parempi perhetyttö'.Otti rahaa ainoastaan saadakseen rahat matkalippuun Jugoslaviaan. En tiedä saiko rahat kasaan ennen Jugoslavian hajoamista... Matin Parturiliike Khan Arnabessa, taustalla soi Arja Koriseva kun hiukset saivat kyytiä. Medic sairaala Medikaali-ylitys Golanilla lääkinnällisiin tarpeisiin saatu oikea pikaylitys B -puolelta A -puolelle. Käytettiin joskus äärimmäisen harvoin Zivanin lomakyytiin ehtimiseksi Mekalo upseeri, UNFICYP Mellakkaruoska hiutalaiden harhauttamiseen käytetty mellakantorjuntaväline, Kypros Mengele lääkintämies Mennä myös putkella Suomeen, lentää lomille Merhaba terve! Kypros Merkava vähemmän kaunis israelilainen maksullinen nainen, tankki tai vaunu. Libseissä myös iso koppakuoriainen Merkavointi Merkava psv:lla tehty rakennuksen tms. tuhoaminen UNIFIL Mersuhuolto Nahariyassa oleva paineiden purkupaikka, jonka katolla oli iso MB-logo.Samassa talossa myytiin ihan oikeitakin mersuja Mese Mezzeh,useampi kaistainen pääkatu Damaskuksessa joka johti venäläiselle ruletille (Golan) Messi baari komppanian komentopaikalla. Messi = Suomen Pataljoonan (KFOR) ainoa paikka, jossa ei juoda viinaa. Selitys: Uuden komentajan aikana helmikuun lopulta lähtien messeissä ei ole saanut viiniä väkevämpää. Messias laskea alleen kännissä, YKSK Suez Messikuponki Suezilla oli käytössä messikuponki rahan tilalla. Katso kuvaa Messikyyti jokailtainen kuljetus vartioasemilta komentopaikan messiin, Golan Messilaatikko messistä tilatut tavarat Messipokko messihenkilöstöön kuuluva nuoremman rotaation edustaja Golanilla Messipunnat mesiin sijoitettu alkupääoma, jonka sai pois palvelusajan päättyessä. Messin purkajaiset olivat 'nippa-nappa-hyppelyt' jolloin messipunnat maksettiin takaisin ja samantien tuhottiin nippa-nappahyppelyiden aiheuttamiin 'lisäkuluihin', Kypros Messipykälä sammua yöksi messiin = ei ammattilainen, vaatii valmennusta. Yleensä hiutale, joka ei luonnollisesti voi ymmärtää alkoholin vaaroja, eikä poloinen tiedä että Kyproksen saaressa ei keskiosassa ole tappia, jonka tapinreiästä voi kaataa 'liian' viinan pois. Toisen legendan mukaan, jos tapin vetää reiästä pois, silloin koko saari hukkuu vedenpajouteen. Miami yökerho Nikosiassa. Tunnettu siitä, että 'remontti' v.1968 alkoi juuri täällä kun tanssijattaren esiintyessä joku onneton heitti kaljapullon lattialle. Asiaa sotaoikeudessa käsiteltäessä eräs vaitteri halusi korostaa haluaan poistua heti paikalta. Se ei kuitenkaan onnistunut koska 'joku esine esti'. Sotatuomarin kysyttyä mikä se oli, vaitterin vastaus oli 'oven karmi tarttui kaulaan'. Mies taisi edukseen liioitella. Tosiasiassa vahingot olivat melko pienet. Miir yleisnimitys naisesta Kosovossa, alunperin albaanitervehdys mire dita = hyvää päivää Mielikuvitusjoukkue recon, tiedustelujoukkue Militaari sotilaspoliisi, MP=Military Police, Kypros Militaariasia sotilaspoliisin kuulustelu, paperia koneeseen, Kypros Militari MP, sotilaspoliisi, Kypros Milssi 1/100 osa Kyproksen punnasta, punta = Kyproksen valuutta Missio Rauhanturvaoperaatio. Esim. Millä missioilla Sinä olet ollut?"" Mitaliwadi Abu Zenimassa 1 JK:n alueella ollut wadi jossa YKSV järjesti mitaliparaateja vuodesta 1976 alkaen. UNEF II Mollikka Moulin Rouge-yökerho Nikosiassa Monkey apinanaama, kuulapään kaupoilla ollut vanhempi sisarus, Libanon Monttu posesta 9-36 käytössä oleva nimitys posella 9-34, Libanon Morehouse kontista purkautuva pika-asumus Morgan Paistettua perunaa, pekonia, sipulia, combo-nakkeja ja kananmunaa sisältänyt hiukopala jota ryhdyttiin valmistamaan sen jälkeen kun messikeikka oli palannut takaisin OP:lle. Maku taivaallinen. UNEF II Mosko Avivissa asunut tatuoinnin tekijä. Oven takana oli välillä jonoa. Norjalaiset ahkeria kävijöitä. Motivaatiokenttä läyhyjen parkkipaikka Moto kulj.au Moukari Siinailla arolle messistä viety cokistölkki, jossa oli viinaa yötä ja aamua varten. Myös hälytysjoukko, Kypros Mujunen Likainen, kurainen, pölyinen, sottainen eli yleensä epäsiisti. Maiharit ovat ihan mujuset!" Makedonia" Mujusäkki varustepussi Muktar kyläpäällikkö, Libanon Mulkku-Ali tulkki-Ali, pataljoonan tulkki Libseissä Munajudanssi runsaasti kananmunaa sisältävä laatikkoruoka Munakukkula Syyriassa loitontamisvyökykkeellä oleva entinen puolustusasema, strateginen maastonkohta, josta taistellessaan iipot ja ählyt olivat vuoron perään kohdelleet vankeja huonosti, mm. leikkaamalla pelit irti ja tunkemalla ne suuhun. Munaperunapiiras Vakioannos Kotipaarissa Kyproksella. Pari paistettua kananmunaa, rasvassa keittyjä perunoita ja iso KEO olut. Munashortsit Raitasaarista Munasupa auringonotto alasti Munken ehkä huomenna (Arabiaa. Yleinen lausahdus Syyriassa kun meni esim. noutaamaan räätäliltä modifioinnissa olevia intialaisia) Muona elintarvikehuollosta vastaava , Libanon Muonakeikka elintarvikkeiden nouto jostakin käsketystä paikasta. YKSL 1987-88 Muonakuso syyrialaisten sotilaiden muonakuljetus AOS:n kautta, myös muona noudettavissa Murkula kranaatti Musan Suezin lahden rannalla ollut uimaranta. UNEF II Muskila kahakka, ongelma (arabiaa) Musta Petrovecin kylässä oleva minikokoinen baari, lähellä käkkiä Makessa Musta-Pekka nuori käivärä joka piti kauppaa 9-1 ja 9-10 välissä. Huuteli suomeksi kaiuttimien viestejä:esim 'Kapteeni Niemi puhelu' jne. Libanon 1987-88 Musu muslimi, Bosnia Mutteri posella kukin vuorollaan, hoitaa siivouksen, aamiaisen jne. Saks. Mutter=äiti. Jassu Mutu mustista henkilöistä käytetty yleisnimitys Namibiassa Muumilaakso pos 9-33 libanon, myös maailmanloppu jne Myffe 16kk palveluksen jälkeen parin viikon supajatkoille jäänyt yffe. Libanon Myllärit vaalean harmaa lomasu, Golan Myrkky desinfektori, lääkintäjoukkueen mies/nainen joka huolehtii hygieniasta ja tuhohyönteisten myrkytyksestä. Myrkky, myös lääk.au Mäkäpää Maccabee olut (israelilainen) Mäskisäkki tukevahko perhetyttö Iipoissa Mölli = kaveri
N
Nahka = Nakfa, Eritrean rahayksikkö. Toisinaan kutsuttu myös oravaksi. UNMEE
Nahkareibanit = Ray Ban -aurinkolasit, joiden ohuet sangat oli päällystetty nahalla. (Libanon)
Nai = halpa kasettipuoti Damasissa
Nalli = taisteluväline aliupseeri
Namibala = pataljoonan tiedotuslehti Namibiassa
Nana = paikallinen kauppias 10:n kaupoilla, joka pesi samalla myös käivärien pyykkiä (tosin osa vaatteita saattoi kadota, tai vaihtoehtoisesti ilmaantua jopa lisää)
Nasse = naapuriasema Lipseissä, kaasunaamari
Natsi = Vanha natsien sotavankien työllä ja verellä rakentama tie F-33 läheltä Skopjeen. (Makedonia)
Natsku = Nataniyan kaupunki (Israel)
Nenä Eversti Esko Nieminen. Puolustusministeriön YK-toimiston päällikkö 1970-luvun puolivälissä. YKSV 6-8 komentaja Siinailla.
Neitiradio kevyt partioradio prc-28 Neppari nepalilainen YK-sotilas NG National Guard, eteläpuolen kyproslainen armeija Nihminen paikallisen kinkeripiirin asukas, jonka käsitys asioista ei aina ole yhteneväinen pohjoisen pallonpuoliskon sotilaan kanssa, engl. NUMAN, UNMEE Niki nussi aasia, Golan Niki-niki nussi nussi, Golan Nikokylä Nikosia Kyproksella Niksula Puolustuvoimien Kansainvälinen keskus (ent. YK-koulutuskeskus) Niinisalossa Nimituttu alkujaan tarkoitti että tietää kuka henkilö on kyseessä, mutta ei tunne henkilöä. Vääntyi myöhemmin tarkoittamaan myös kaveria, joka ei ole paikalla. Lähtee sanonnoista: Jos käivärällä on kavereita ne on mukana. Jos ei kaveria ole mukana on se vaan nimituttu! Ei sulla mitään kavereita ole, ne on sun nimituttuja!" Makedonia" Nippa-nappa messin purkajaisjuomingit. Messipuntien tuhoaminen = messiin sijoitettujen alkupääomien korollinen palautus, messin tuoton mukaisesti. Lopputulos yleensä: aamulla kaikki tasan, ei puntia, muttei velkaakaan, Kypros Niskalaukaus tunneilmaus, jolla haetaan irtiottoa esim. jostakin epämiellyttävästä asiasta tai -henkilöstä
Nollamäki KFORin main HQ Pristinan lähellä, supailumesta parhaasta päästä, toistakymmentä kenttäkauppaa Norski norjalainen rauhanturvaaja Norsunvittu talvimallin karvalakki joka on käytössä ainakin balkkanilla
Nuorempi hiutalesanan ja -perinteen lähes täydellisen kieltämisen jälkeen on toimialueelle juuri saapunut hemmo 'nuorempi villoittaja' ensimmäisen roottorin ajan. Sana on peräisin YKSB:n (rakentajapataljoona 92-93) ajalta. Pataljoonan ylin johto oli pääsääntöisesti ensimmäisellä keikkallaan tai entisiä tarkkailijoita, eikä he suvainneet hiutale traditiota, jota kaikille ensikertalaisille suunnattiin. Kaikkien ollessa rakentajia, yksinkertaisen työn tekijä katsottiin sopivaksi vertaukseksi hiutaleelle. Myös frogit olivat tuolloin jo palvelustovereina...
Nyrkki nopean toiminnan ryhmä, hälyjoukkue Nyrkkiosasto pataljoonan nyrkit Nyrkin Reconin päänyrkki viikon päättäjäiset kympinmäellä. Libanon -95 Nyrkin messi-ilta valmiusvuoron päätyttyä Nytkähtää kuolla Näkemäöljy salattu
Näyttösuoja= vartioasema 9-36. (Libanon)
Nöykkiö = 1 ja 2. JK:N ja YKSL:n käyttämä varasto Camp Ziouanissa. Myöskin kuuluisan korjaamojoukkueen sauna! (Golan)
O
Ofira Israelin miehityksen aikainen nimitys Sharm el Sheikille. Abu Rudeisista oli matkaa n. 250 km. Postikeikka kävi siellä kerran päivässä. Sieltä saattoi soittaa Suomeen hotellista. UNEF II
Olla olla todella syvältä perseestä, Makedonia, Tetovo= 1jk:n komentopaikka
Olla olla perseestä, Makedonia
Olla rauhanturvaaja on tavoitettavissa radiolla
Olla olla tosi hyvä, esim. ykösloma, yköstyyppi jne, Namibia
Olmi kalpea, juuri alueelle saapunut YK-sotilas
Onhan yleissanonta kaikkeen. (Libanon)
Onhan Samaa tarkoittava huudahdus kuin kyyyl, siis yleismöläys lähes kaikkeen Onuri Turkkilainen Onur Ali Kanatali, puhui täydellistä suomea. Kuunteli suomalaisten ja YKn radioliikennettä ja välitti tiedot sodan aikana turkkilaisille. Kuunteli sujuvasti kaikkia YK:n radiotaajuksia Turkin (Naton) toimittamilla välineillä. Erittäin vieraanvarainen ja 'miellyttävä' turkkilaiseksi. OP observer post, tarkkailuasema, pose Oparila opistoupseerien majoitus, Camp Ziouan (Golan)
Operatiivinen virallinen, tehokas, tilanteen mukainen, hyvin usein vähemmän tärkeä Operatiivinen sallitut kaksi saunaolutta, joillekin onnenluku. Lipskeissä sai 98-99 litran Kronenburg-oluita, joita yritettiin saada saunaoluiksi
Operatiivinen Pose F33:n briiffing roomin baaritiskin pöytätasoon kootut kuvasarjat (itse hankittuja) alastomista tytöistä estottomissa asennoissa. Nähtävyys, sillä mm. kanukit kun vierailivat posella halusivat ensiksi aina nähdä Operative Mapin. Makedonia
Opsi OPS, pataljoonan operaatiokeskus, jossa on jatkuva upseeripäivystys Opsin tilannekeskuksen päivystäjä / harvoin näkyvä kalpea yöeläin : ) Paitsi ne Topit jotka oli aina yövuorossa ja repivät päivisin supaa patiolla
OPT Opsevation Post Temporary eli tilapäinen tarkkailuasema erotuksena poseen (OP)
Orinssi orange card, jatkuva kulkulupa A-linjan yli
Orly = Vartioaseman F33:n toinen vaunu. (Makedonia)
Otetaan ottaa ilman saunaan menoa 2 saunaolutta. Pieni yksityiskohta.jota eivät varmaan tiedä kuin samaan aikaan olleet 9-1 kerpat, 1987 - 1988 Libanon
Otsakyrpäleikkuri saa varastolta kun tarpeeksi iso otsassa. Althea 2004
Ottaa "juoda" Ottaa voidaan käyttää eri yhteyksissä. Ottaa tulpaksi kaksi saunaolutta ennen messiin menoa, katsella tulpaksi videoelokuva ennen nukkumaan menoa, pelata tulpaksi pari erää pingistä ennen ruokailua jne, Namibia
Out = kielletty alue, (Kypros)
P
Paavo partio, mm. heko-, jalka-, kelkka-, suksipaavot
Pakkasukko Kylmäkoneasentaja, Makessa
Palovesiallas tulipalojen varalta, virkistyskäytössä normaalisti
Paniikkiöljy sama kuin Babyoil, beibioil. Paniikkiöljyä käytettiin paniikissa" ennen Suomilomaa että faitteri on varmasti ruskea ja ruskeampi kuin pohjolan pojat koti Suomessa. Vahva paniikkiöljy oli aseöljy, jota jotkut hurjat uskalsivat käyttää. UNPROFOR, UNPREDEP "
Pankku ruotsalaisten paras lahja, Band Wagen tela-ajoneuvo, Häglund
Panssarimuseo Golanilla Kudnahin kylästä länteen johtavan tien (jonka varrella POS81 sijaitsee) päässä, paikassa mistä alkoi POS81:n jalkapaavo, oli vielä joulukuussa -89 tuhottuja syyrialaisia tankkeja ja miehistönkuljetusajoneuvoja (mm. T-55:ia)
Paperia MP:n tutkinta / kuulustelu Paperihommia nukkua päivällä Papinretki papin järjestämä matka / retki, Pappisläyhy sikäläyhyäkin huomattavasti läyhympi asia Parakaloo ole hyvä, Kypros Paras pioneerijoukkueen briiffaustila, YKSL 87-88 Pasi panssarisisu Pasihouse korjaamon sauna/briiffari CZ:ssa Golanilla Paska-Anneli hygieenikon avustaja Paskabiitsi Zivanissa suosittu supan repimispaikka. WC:n katto sairaalan vieressä. Golan 87-88 Paska-Jaakko viemärinpuhdistaja, YKSK -57 Paska-Jaska pioneerijoukkueen roska / hiekka-auto, Libanon, kuljetuksen käytössä ollut likakaivontyhjäysauto, renu, kamala vehje Paskakeikka komppanian (1JK, 2JK) jätteiden keräys kierros Libanonissa Paskakukkula Dirty Hill Paskalittera Maria meta kitrina, ennenaikainen kotiuttaminen, paskalittera, Kypros
Paska-poliisi Joka roottorissa (yleensä hippelirotaation edustaja ), joka kiersi ja tarkisti posen paskahuusit ja kusiputket töppökeissin toivossa. Eli, vessat vetämättä, jarrutusjälkiä pöntössä tms. tietää töppökeissiä ko. tilanteessa paska-keissiä, eli koria huurteista tms. alkoholipitoista juomaa. Makedonia Paskapunta Egyptin tai Syyrian rahayksikkö . Saippuarahat maksettiin usein k.o valuutassa eikä se ollut erityisen haluttua koska ne laskettiin viralliseen kurssiin mikä oli paljon heikompi kadulla maksettavaa kurssia. UNEF II PaskaRisto rihkamakauppias, yritti myydä faittereille kaikkea rihkamaa kultana, Kypros Paskaroottori EHK:n päällikön käyttämä nimitys pullamäen 2/94 -rotaatiosta, Libanon Paskavarvas paikallinen asukas (UNEF II, UNDOF, UNIFIL, UNFICYP) Patapää kyproslainen alkuasukas Patrolli partio Paukku tvälläri, vastaa taisteluvälinemateriasta Pekkaniska YK:lla vuokralla ollut Pekkaniskan nosturi jonka mainoslauseen koiranleukainen kuljettaja muutti rajajonotusten seurauksena. Piti olla Pekkaniska nostaa. UNPROFOR v.94-95 Peksi kenttäkauppa, halpaa ja hyvää verovapaataa tavaraa Pelata joukkomurha, telotus tai lahtaus yleensä. Makedonia Pelso Pleson lentäkenttä alue, Rakentajapataljoonan esikunta Peltidisco paikallinen illanviettopaikka Kavangojoen ja Baganin sillan eteläpuolella, Namibia Peltiheikki YKSK 1. ja 2. käyttämä nimitys henkilökohtaisesta aseesta, peltisestä konepistoolista jonka tähtäinkorvat toimivat hyvänä birrapullon avaajana. Peltiovet näihin oviin kolkuttaville lukon avaavat palvelumaksun perivät tytöt, Kypros Peltopalvelu Field Service, mm. Damasissa oli UN:n peltopalvelu korjaamo.Wagoneerin remppa saattoi kestää lähes puolivuotta. Penslata taiveihottuman hoito sinisellä lakmusnesteellä, levitettiin ihottumakohtiin sudilla, Kypros Pepe kyproslainen alkuasukas Pepsi perhetyttö Namibiassa Perhetyttö nainen faitterien lomapaikoissa, ei aina ilotyttö. Haukan vastakohta. Raja oli 50 $ alle oli 'oikea' perhetyttö ja jos meni yli niin sitten maksullinen Permanentti Permanent Crossing, pitkäaikainen esim. rotaation mittainen tai jatkuva ylityslupa Israelin ja Syyrian välillä (Golan 89-90) Perseet vahva känni, lähellä körmähtämistä, Kypro Pervo 9-13 pose Libanonissa, pervopose
Petrovecin Makessa käkin käiväräparturi, poikkesi perjantaisin. Leikkausvaihtoehdot: short, very short, I am sorry ja ou shit. Petteri Bedford kuorma-auto, ohjaus oikealla. YKSK, Suez Pierusilppuri majoituksen tuuletin, lattiamallia (läyhy) / pöytämalli (supa) Piikittäjä iranilainen sotilas Piikkisulkeinen Niinisalon rokotukset Pikatilse samalla hetkellä anottu ja myönnetty tilse, yleensä Damasiin (Golan) Pikkukalu kaluvaraston hiutale tai hippeli Pikkupaukku paukun apulainen tvällärin apulainen. Paukku oli kantahenkilökuntaan kuuluva ja pikkupaukku reserviläinen 'Paukku 1 ja Paukku 2' Libanon 1987-88 Pilkki korjaamon hinausauto (Unifil) Pillula Lipseissä naisten ensimmäinen asumus (nimeä kiellettiin käyttämästä, kun naiset saapuivat) Pillumagneetti YK-mitali Pinkki Israelin puolelta tonkassa tuotua väriltään vaaleanpunaista jugurttia (Golan) Pipariposti kirje tyttöystävältä, Libanon Pirihuora SRJK:n pääleirin Camp Villen edustalla olevassa levykaupassa työskentelevä, paljastavasti pukeutuva nainen, jonka tavoitteena on päästä kotiutuvan fassen Audin kyyditsemänä Suomeen Pirunsormus faitterin tunnussormus, opitaan kokoamaan tähtipykälässä Pitkä pitkä kiinnioloaika, pitkä lomaväli Pitsa hiutaleen särmä baretti Piupau päivystävä upseeri, Kypros Plataanimarssi kuntomarssi Platta lippuaukio, piha tai kenttä, käskynjakopaikka Pohjoinen turkkilaisten miehittämä Pohjois-Kypros Polakki puolalainen rauhanturvaaja Pollokki PolLog. Puolalaisten logistiikkaa ja huoltoa. Vettä, kebumaitoa, vihanneksia ja paskahuusin tyhjennystä. Kahden vuoden varusmiespalveluksen vaihtoehtona 6 kk Golanilla. Poliisi päivystävä aliupseeri, DO II Ponkkari Jenkkien tukikohta Camp Bondsteel, jossa sijaitsee kosovon suurin supermarket. Poppamies lääkintämies tai lääkinnästä vastaava henkilö. Yleisemmin jaettu rohto oli Burana mega ja ehkä kaksi. Makedonia Pornokuvat kandalaisten suomalaisille Kikon ruokalassa näyttämät viihde-elokuvat, jotka kuitenkin Pataljoonan pastorin mahtikäskyllä lopetettiin, Kypros Pornovastaava 2. jk:n komentopaikan Camp Elisabethin tärkein mies. Jokaisessa rotaatiossa valitaan hippelo roottorista pornovastaava, joka pitää huolen, että taivaskanavilta nauhoitetaan kaikki porno- ja muut käsityöläiselokuvat. Vastasi myös siitä, että käsityölehtikirjasto pysyi ajan tasalla. Makedonia Poropuro pose F14 Makedoniassa. Posen alueelta virtasi kirkas ja KYLMÄ puro läpi Pose position, vartioasema, putka Posekierros yleensä EHK:n (jouto-)kerpat kiertelivät Aron komppanian poset läpi. Mikäli ei ollut dutyä saattoi jopa oma jääkärikin lähteä supana oman komppanian poseja kiertelemään. Paluu tapahtui joskus 'huonossa kunnossa' Potkukelkka yleinen nainen, Golan Power voimakonemies Premi kenrl.maj Prem Chand, YKn ylin sotilashenkilö 1974-1975 Prinssieverst MP-ryhmänjohtaja, ei kuitenkaan MP-upseeri, yleensä sotmest, KFOR Private jääkärimessi Propsi ongelma, hankala tilanne Proto Sisu A45 maastokuorma-auto Pte jääkäri Publick laaja, näköesteeton ruohokenttä juuri ennen Asmaran lentokenttää tultaessa kaupungista päin tien itäpuolella, jota nihmiset lannoittivat estottomasti omalla hari:llaan, UNMEE Puju Mr Pujar Duka, Debarin laaksossa toiminut make-ja alpokielen tulkki. Klenkkasi pahasti jalkaansa sairastetun polion vuoksi, Makedonia Pukimo pataljoonan varusvarasto Jabal Marunissa, Libanonissa 1990 Pukkisen Siinailla 1 JK:n alueella oleva veden kuluttama oja tien poikki jossa pataljoonan huoltopäälliköltä särkyi LandRover. UNEF II Pullamäki esikuntakomppanian alue, Makessa käkki, Lipseissä Jabal Marun
Punainen Windhoek special -olut, Namibia. Myös äärimmäinen hälytysvalmius, Kypros. Punapää Postipankin tilitote, kuori oli punertava Punta Kypron rahayksikkö-> punta kuluu, mitä kuuluu... punta jakaantui sataan milssiin Puolialistajat kapeat Ray Banit ilman kultaisia sankoja Puolimatkan levähdyspaikka puolivälissä Tiberiasta ja Ziwania, paskaksi ammuttu entinen tullaus/rajarakennus Syyrian/Israelin vanhalla rajalla. Lue lisää Pure Paikallinen 96 prosenttinen alkoholi, pullon etiketissä luki 'Pure Alcohol', Kypros. Puskuri Osapuolten välissä YK:n hallinnassa oleva alue mihin osapuolet saivat tulla vain YK:n saattamana eivätkä silloinkaan yhtä aikaa UNEF II. Puten Camp Pleso Kroatia. Unto Nurmisen ajoneuvoja tuskassa. Putki huoltolento Putte Boutros Boutros-Ghali (YK:n ent. Pääsihteeri). Sanontaa 'Putte maksaa' käytettiin kaikkeen mikä liittyi YK:n omaisuuteen. UNPREDEP Puupäämessi aliupseerimessi, Kypros Puuro pirtua joka oli Kyproksella halvinta kapakoissa myytävää alkoholia. Nuukemmat faitterit tarjosivat tätä seuraansa tyrkyttäville viskihaukoille. UNFICYP Pykälä vartiovuoro, heittää pykälää, pykälälista Pykälä myös vartioasema (OP, CP), vartiopaikka esim. tähyspykälä. Lisäksi esim keskuspykälä joka oli päivystysvuoro joko komppanian tai pataljoonan keskuksessa. Yöpykälä oli nuoremman esikunnassa palvelevan upseerin öinen päivystysvuoro OPS:ssa. Osapuolten vartioasema esim. ippopykälä tai ählämipykälä. UNEF II Pykäläkoppi Vartiokoppi. Makessa ei kaikilla OP.lla ollut pykälätornia, vaan pykäläkoppi Pykälämies vartiomies Pykälänheitto vartiovuoron suoritus Pykälätorni vartio- ja tähystystorni Päivä-arska vain valoisaan aikaan päivisin miehitettyjä ja erikseen nimettyjä päivävartioasemia. Esim. 60A, 67A, 69A jne.. Golan 1984. Päiväpaavo mettäkeikka Päkkäri lupapaperi tavaran kuljetukseen, Golan Pässi 2. JK:n rauhanturvaaja Pääsouke Damasissa oleva suuri kauppakatu
Pärrä sisäinen puhelin jolla opsi hälyttilibanonissa tiedustelu joukkueen päänyrkki ryhmän yöllä ja päivällä. erittäin kova ja ärsyttävän pärisevä ääni. (Libanon)
Q
Qantaran valtatie = Qantarahin eteläinen tie 2. jääkärikomppanian alueella. Ei ollut vuonna 1993 kovin kaksisessa kunnossa, oli saanut YK-tiedon mukaan nimensä suomalaisen lehtimiehen tekemästä jutusta, jossa oli kerrottu jostain 'Qantaran valtatien' varrella sattuneesta tapauksesta. (Libanon)
Quneitran tanssipaikka = paikka jota ei ollut olemassakaan. Hiutaleille peruskusetustemppu 1 JK:ssa ennen hiutaleiltaan menoa. (Golan 1982)
Quneitran disko = olematon ohjelmanumero. Hiutaleiden kusetustemppu nro 2. (Golan)
R
Raatolevy tuntolevy, usein kultainen Raatteen ukrainalaiset rauhanturvaajat Lipseissä Raatteen Angolan rajalle vartioasema Raja- Joonakseen menevä ainoa tie savannin läpi, Namibia Racal Kyproksen-Suezin-Suomen välinen radioasema Kyproksella Raffi englantilainen Royal Air Forcen brittitukikohta Nikosiassa Kyproksella, jonne 3JK evakuoitiin Kykko Campista kanuskien kalustolla 14.08.1974 klo 17.00 alkaen Rahaa vielä enemmän rahaa, (Bosniassa paremmat palkat) Libanon Rahaa paljon rahaa, Libanon Raimon Raymonweild elektroniikka, kuten kellot jota pexissa myytiin, Golan jne... Raitasaaret Polvilumpion yläpuolelle ulottuvat oliivinvihreät shortsit, joita käytettiin polvilumpion alapuolelle ylettyvien polvisukkien ja haljasnahkojen kanssa. YKSV:n legendaarinen komentaja Ev Reino Raitasaari oli erikoisen mieltynyt k.o. bermuda-pituisiin shortseihin. UNEF II Ralli1 Kuljetusupseerin radiopeitenimi, Kroatia jne Rallitopi Kuljetusjoukkueen ajopäivystajä, Kroatia RamRam Force Commander Victor Rana (Nepal), Kypros 2001 Ram YK-keksi, varsinkin nepparit jaksoivat puputtaa niitä patrollissa Randi Etelä-Afrikan rahayksikkö Ranskalaiset Ostoskadut DamasissaTD> Ravilasit Ray Banit joissa sivulla häikäisysuojat. UNIFIL Really feikki, väärennetty tuote, supatuote Recon reconnaise, tiedustelu/ -joukkue Rega odota, rauhoitu, hiukka regaa, ota iisisti, Golan Regaena (Regina street) punnankulutuspaikka Nikosiassa, ei varsinainen porttokatu, mutta josta hiukan sivukadulle poikeamalla saattoi joutua pykälään Rekiretki Paikallisiin olosuhteisiin tutustumiseen tarkoitettu parin päivän loma (Golan) Remontti Kyproksella tunnetaan edelleen myös sanan remontti. Suomalaiset tekivät remontin kanadalaisten eli kanuskien auttaessa kiskurihintaiseen haukkabaariin, jonka ikkunat ovat ilmeisesti edelleen mustat ja tyhjät. Kymmeniä miehiä pantiin homman takia Suomessa sotaoikeuteen.Kyproksella saa vieläkin 20%:n paljousalennuksen kapakkalaskuun, kun sanoo tiukalla äänellä loppusummaa ynnätessään: 'Perkele, täällä taitaa olla remontti tarpeen.' Repa Reconin painijat. Kokoontui joka viikko nyrkin päättäjäisissä. Libanon -95 Repiä ottaa aurinkoa Risto Kristos tms, YK:n töissä oleva kuka tahansa paikallinen asukas, Kypros Reiskat Ray-Ban aurinkolasit Reissun paljon, että riittää, (tavaraa, rahaa, muonaa jne.) Sanonta YKSL 87-88 Rekikopteri B-puolen rekiretkiin käytetty volkkarin pikkubussi Rekiretki recreation, ajanviete, virkistys, loma, Golanilla oli tällainen neljän päivän loma, A-Israeliin, B-Syyrian Rekki Rec house Nahariyassa Repiä ottaa aurinkoa tehokkaasti Resistanssi vastapuolet Libseissä (Amal ja Hezbollah) Resula entisaikaan Camp Ziouanissa reservinupseerien majoitusparakki (Golan) Rikki väsynyt, epätoivoinen, kyllästynyt Rinnekylä paikallinen ostospaikka Lipseissä Robin firman tarjoamat vähemmän eroottiset vihreät jalkineet Roger selvä, homma rogeri Romu kultaketju R.O Rahaa On. vrt P.A. Kosovo Ronssoni Ronson-merkkinen kaasutoiminen savukkeen sytytin. Kultaronssoni, nahkaronssoni, muovironssoni. 'YK-miehellä on yleensä pirunsormus, kultainen Ronssoni ja tippuri.' UNEF II Ropsi Ongelmatilanne Roottori rotaatio, ikäryhmä, palvelukseenastumiserä, henkilöstövaihto 4 kk:n välein Rosvokylä Damascus - Beirut valtatien varrella, Syyrian puolella oleva pieni kylä, jossa salakuljettajat kauppasivat varastettua 'really original' kamaa. Syyrian armeija kävi laittamassa tämän kylän puolen vuoden välein tankeilla matalaksi.Fasutkin kavivät täällä ostoksilla. Halpa hinta, hyvä tavara. Rosvoleko ennenaikainen kotiuttaminen, Kypros Rosvoroottori saapuminen pääroottorien välissä Rotaatiopaketti uusien hiutaleiden saapumiserä Suomesta, Kypros Rotaatiorengas "vyötärölle syömisestä yms. kertynyt rasvamakkara " Roto Sisu A 45-kuorma-auto, Kypros Rottapirtelö hernekeitto, KFOR Routavaurioa montut Tyren tiellä, joka oli kärsinyt deffareiden täsmäpommituksista RPV kun ilmavalvontaan erikoistunut pose 9-38 kusoili RPV:n alueelle oli Iippojen valvontakone saapunut FinnBattin ilmatilaan, mutta kun valan viestimies karjaisi RPV:n alueelle ilmestyi Red Bull Vodka valonnopeudella messin tiskille. 99-00 lipsit RT-hutsu vähemmän mairitteleva kutsumanimi naispuolisille rauhanturvaajille Kosovon alueella. Olivat ns. alueella olevia varattujen miesten 'hoitoja' Rukousnurkka YK-muistoesineistä ja valokuvista asuntoon sommiteltu nurkkaus Rukousraketti Minareetti Rundun Rundusta esim. huolto- tai tms. pyykki- keikalta tuliaisena tuotu paikallisen leipomon hillopulla, Namibia
Ruotsalainen CAC:n ruotsalaiskeittiön tuote, 'ruoka' Makessa
Ryssän Sama kuin venäläinen ruletti = liikenneympyrä Damasissa.
Ränkylä Makedonian valuutta
Räppärit rapid action jotain -porukkaa, erikoiskoutuksen saaneita 'erikois' miehiä
Rätti varusvaraston hoitaja (Pukimon johtaja) Libanonissa 1990
Rätti varusvaraston hoitajan apulainen (vaatetus-au) Libanonissa 1990
Rättikopteri avolava-volkkari pressukatteella. ks. kopteri. Golan
Rökö 6-sylinterinen Dodge, Kypros
Röpö vartioasema 60:n sähköpaja, Golan
Räveltää tehdä huonosti - enintään auttavasti, mutta yrittää kovasti
S
Saari Kypros Saariloma Kyprosella vietetty loma Saikkonen kylmäkoneasentaja, ainakin Makessa Saippuaraha YK:n maksama pieni päiväraha, noin 20 USD kerran kuussa Salakalja Messien aukioloaikojen ulkopuolella esimerkiksi majoitustiloissa nautittu olut tai oluet. UNEF II Sambaa sand bag, hiekkasäkki hieman indonesialaisella aksentilla Sameli Nollan korjaamon paikallinen asentaja YK:n palkkalistoilla 80-luvulla. Sammakko Sisun kevyt maastokuorma-auto Golanilla (SA-110 ) Nimi ilmeisesti ulkomuodon mukaan???? SA-110 on kevyt, erittäin maastokelpoinen kuorma-auto, erikoista mm porttaalityyppiset akselit, kierrejouset edessä ja levyjarrut ympäriinsä. Myös ranskalainen sotilas Sampson lehtimies, jyrkkä enosiksen kannattaja ja johtava EOKA B:n mies. Tuli Kyproksen presidentiksi 1974, pysyi virassa 8 vuorokautta. Pidätettiin 22.07.1974, tuomittiin 20 vuodeksi vankeuteen 31.08.1976. Sanansaattaja Kirjuri Satula maineikas OP Kaireniassa Kyproksella Saunakeikka lyhyt palvelusaika, 4 tai 8 kk Saunamiehiä peitesana, jota käytettiin viestiliikenteessä kun havaittiin aseellisten liikehdintää maastossa. Jos viestiin lisättiin, että saunamiehillä on vihdat tai vastat, niin tarkoitettiin että aseellisilla näkyi myös aseistusta. Libanon Saunareissu Golanilla 82-83 (ja aiemminkin) kuuden kuukauden reissun heittänyt. Saunaristo KykkoCampin saunanlämmittäjä. Faitterit ostivat Ristolle lähtijäislahjaksi polkupyörän ja hankkivat uuden työpaikan enkkujen leirissä, kun suomalaiset poistuivat Kyprolta 1977 SAWI-kauppa Omegassa, eräs EA:n paikallinen tavarataloketju, myymälän koko vastaa suomalaista market-luokkaa, Namibia Savimaja paskamaja, eläinten lannalla vuorattu, noin huoneen kokoinen asumus, Namibia Savojevo Sarajevo UNPROFOR v.94-95 Seiska-arska Pos 67A, Golan Seiska Pos 67, Golan Sekin Vielä tämänkin joutuu kestämään. Vrt. Ei mielellään. Libanon Sepeli,sekeli shekel, Israelin rahayksikkö Seppo yleisnimitys serbistä, Bosnia, KFOR Serkkumessi enkkujen tai kanuskien aliupseerimessi serkku=sergeant, Kypros Servicetaksi Kyprolainen taksi, joka lähti liikenteeseen vasta sitten kun auto oli täynnä tiettyyn suuntaan meneviä Seva-Seva Jeeppi Lipseissä -88 rekisterinumeroltaan Unifil-77 Sgt sergant, kersantti, aliupseeri Sheltteri,seltteri shelter, sirpalesuoja Shit-book Nippu nitojalla yhteen lyötyjä pieniä erivärisiä (eri arvoisia) paperilappuja, joilla voi maksaa messissä ostoksiansa. Niitä oli 5$ ja 10$ nippuja. UNTSO Shitti-keikka Roskisten tyhjennys päivittäin pullamäeltä, nollalta ja kympinmäeltä. Tuotto kipattiin kympin keromonttuun. Shittiä riitti aina. Hoidettiin EHK:n hiutaleiden toimesta. Libanon -95 Shitti-Rellu loka-auto Lipseissä Shogorina Eritrealainen kauniimman sukupuolen (jokaisen oman maun mukaan... paikalliset aikuisetkin miehet kulkevat estoitta käsi kädessä) edustaja, joka näyttää kauniilta, UNMEE Siggari sig sauer pistooli Sigi-nauha Kyproksen mitali. vrt Zigi. Käytössä ainakin 70 luvun loppupuolella. Signaali viestikeskus (huone), viestiryhmä Siittiö CTO,( Libanon 9-32 ,1996) Siivu n. 2 cl:n viina-annos Sikakyösti kaasunaamari, häkäpärstä Sikaläyhy läyhyä huomattavasti hienomipi asia tai esine Sikamessi upseerimessi Sikaosasto auton lava, maasturin peräosasto Sikikuja huorakatu Kyproksella Silmä Reconin joukkueen johtajan ja ryhmän johtajien radiokutsut. Silverbiitsi ottaa aurinkoa peltikatolla, Kypros Simputus Niinisalon aikainen koulutus, Kypro Sini 1. JK:n radiokutsu, Golan Sini komppanian päällikön ja varapäällikön radiokutsut Golanilla Sininen Windhoek Export olut vrt. Punainen, Namibia Sinpanssi Paikallinen asukas ja paikallinen poika/lapsi Libanonissa Sipuli Pää leviää Sisu Damasin HQ-aliupseerien asunto Damaskoksessa useita vuosia, lopetettiin -91, sauna, baari, huoneet 2. krs:ta, patio ja puutarha ja uima-allas. Supailupaikkana monille vieraille. UNDOF Sitreppi tilanneilmoitus Skasyppi Skandinavian-Cypros huoltolento, myös 'etuleko' ja 'maitojuna'. Tavara kulki ja jotku onnelliset härmälomalaiset pääsivät Suomeen, jos tilaa oli Skorpiooniverkko hiutaleille 'huomenna' jaettava tarpeellinen suojavaruste, Kypros Skorppari skorpioni Skywan Saippualaatikkoa muistuttava australialainen alkuaan lampaiden laitumille kuljettamista varten konstruoitu lentokone joka liikennöi Abu Rudeisin ja Ismailian välillä UNEF II Sladdis Addis Abeba, Etiopian pääkaupunki. Paikka, jonne kaikki Afrikasta kadonnut aaltopelti on ilmestynyt. UNMEE Slivo luumuviina, jota paikalliset käivärät valmistavat pontikkapannuillaan koko Balkanin alueella. Totena kerrotaan, että jotkut Suomi-vaitterit olisivat jopa päässeet sitä maistamaan?! Makuasia, toiset vertaavat huonoon kotimaiseen pontikkaan, eräät pitävät sitä alkoholijuomien valiotuotteena Slobo yleisnimitys paikallisista, Kroatia, Bosnia Smirre Smirnoff vodka Smoking Kososvon ja Makedonian rajalla No-man`s land, raja-alueella pose F33:n lähellä. Smoking spot oli kuuluisa tapaamispaikka, jossa partiot juttelivat ylirajojen" sovussa. Parhaimmillaan oli yhtä aikaa Make- ja Sepe-rajapartiot ja rajapoliisipartiot ja suomalaiset pose F33:lta. Tavaraa vaihtui, röökiä poltettiin, Slivoa juotiin jne. Tiedustelulle tärkeä tiedonhakupaikka. Makedonia " Smugu salakuljettaja, romaanivähemmistön edustaja Smurffipipo Yk:n vaaleansininen talvipäähine, ruma Sneikki kultaketju Sniiffari Likööripaukku joka sytytettiin palamaan ja sammutettiin kädellä, jonka jälkeen höyryt ja viimeiset tipat imettiin nenän kautta. Erittäin suosittu Libanonissa v.2000 Sniper Sarajevon pääkatu PTT:ltä Holiday Inn'in kulmille. Sodan aikana (-92 - 95) Serbi - tarkk'ampujat hivottelivat väylällä liikkuvia ajoneuvoja. Varsinkin APC:t olivat suosiossa. Sikavaarallinen 'softeille' Soft Panssaroimaton ajoneuvo, supakärry. Softi Soft drink, alkoholiton juoma. Myöskin panssaroimaton ajoneuvo, eli tavallinen maastoauto (KFOR) Soikko Skopsko, paikallinen olut Makedoniassa Sokka Liiallinen aiheeton tai aiheellinen intoilu mistä tahansa asiasta. Yleensä upseerien toiminta sotilaallisessa kriisitilanteessa. UNMEE Sokat perskänni, Makedonia Sokka-Arska Nopean toiminnan mies ensimmäisessä suomalaisessa nopean toiminnan joukossa Sompakuja sukupuolitautien vuoksi suljettu huorakatu Nikosiassa. MP valvoi iltaisin liikennettä. Kadut merkittiin sompaa muistuttavilla ympyröillä, jossa oli kaksi viivaa ristissä Soppa siideri, Libanon Sosiaalipaskis Camp Ziouanissa ollut vieraille tarkoitettu WC-rakennus (Golan) Sosiaalisauna Camp Ziouanin 'aron väelle' tarkoitettu lääkintäjoukkueen ylläpitämä sauna Sosiaalityöntekijä maksullisten naisten yleisnimitys YKSM 1:ssä, Makedoniassa Soutsos huorakatu, tytöt huutelivat: 'sina, mina nussima yhdessa', Kypros Spaikkari Spy Hill, Golanilla oleva iippojen tutka-asema Speciaali Windhoek special -olut, Namibia Spänkätä masturboida esim. 'spänkkäilin pykälässä kuusi kertaa' Spärdäri kondomi tai International Support Service, Kypros SSAD Senior Syrian Arab Delegade, jolta pyydettiin kirjallinen lupa 3 kappaleena lähes kaikkeen Syyrian alueella tehtävään, toimisto Damasin keskustassa. UNDOF Stella Egyptiläinen olut jota myytiin 0.75 l:n pulloissa. Kutsuttiin myös bilhartsiakaljaksi. UNEF II Stereojalla jallapaskalle päästyäsi oksennat samanaikaisesti tosi voimallisesti. Libanon 85-86 Sugarina Paikallinen (kaunis) nainen. UNMEE Suikale megahiutale, Makessa suosittu Suke souk, arabiaa, basaari, kauppakatu Sukkana huomaamatta Sukran arabiaa kiitos Sukris sukran, kiitos arabiaksi, sukranin suomi sekoitus, vertaa terhaba marhaba, Lipsit Sulka kotiuttaminen palvelusrikkeestä Sulkekaa operatiivinen käsky kaiuttimien välityksellä (tuli koska tahansa) EHK:n miehille miehittämään suunnitellut tienristeykset ym. Estettiin aseellisten tulo(läpiajo) alueelle Suomikuso soittaa Suomeen, verbinä oksentaa Suomilana lomilta tullessa kämpässä 5x200l vettä, tonni rautaa tai jotain muuta yllättävää Suomi-muona lomalaisten mukanaan tuoma suomalainen ruoka, ruisleipä, HK:n sininen, kahvi, ym. Suomi-radio radiolla saatava puhelinyhteys Suomeen Suomiradio Suomessa nauhoitettu radion 'toivekonsertti' jota kuunneltiin korvat punaisina, ettei vaan joku lähisukulainen olisi mennyt niin alas, että lähettäisi 'kaipaavia terveisiä jääk. XX:lle sinne kuumalle Kyprokselle, muista että me kaikki rakastamme sinua. Tule pian kotiin...' Terveisten saaja jotui lisäksi kustantamaan dimpit. Suomi-simulaattori Libanonissa-86 Burj Qallawiyah'ssa asuntovaunun tapainen putkamajoitus, jossa körmylentoa odottavaa taistelijaa pidettiin arestissa.(Mikäli oli tarvetta) !! Suomi-supa rusketus tai suomeen vietävä tavara Suomivapaa 2 viikon suomiloma, voi olla viikonkin Suora Iippojen tiedustelulennokki kaartelee yläpuolella Suoran Camp Ziouanin kirkko. Kirkossa oli vain seinät ja penkit, kattona pelkkä tähtitaivas Supa Supa on jo Siinain ajoilta ja tulee sanasta supply. Kaikessa huoltolennoilla tulleessa tavarassa luki supply ja verrattuna muihin rauhanturvaajiin suomalaisten huolto pelasi todella hyvin. Supply --> supa = kaikkea/ vain hyvää (tavaraa)... --> kaikki hyvä on supaa ! Yleissana, käytettiin melkein mistä vaan. Olla supana = 'eipähän ole paljon tekemistä' tai 'antaa olla vaan'. 'Loma meni supana'. Myöskin kaikki epävirallinen ja hauska, joskus tavara, käytetään verbinäkin, supailla, myöskin souvenir, matkamuisto SuPa Suomen Pataljoona (UNFICYP), paljon arvokkaampi ilmaisu kuin supa. SuPa, kerrotaan että Kyproksella paikallinen yleisliikemies otti sen käyttöönsä ja alkoi tarjota palveluksiaan supamiehille vuonna 1956. Suomalaiset alkoivat kutsua iteseään supa-ukoiksi Supa matkamuisto (kamelinnahkainen kassi, alabasterinen sfinksi, kamelin satula jne.) UNEF II Supa peitenimi tiedotus/valistustoimiston johtajalle (reservin upseeri.)Toimisto hoiti lomamatkat, tiedotuksen jne. Sai lainata videokasetteja yms YKSL UNIFIL LIBANON 1987-88 Supajatkot perehdyttämisjatkot Supajuttu ei mitään, tai sitten kaikkea, yleensä 'poikien kanssa sovittu', Kypros Supajämät Ylennys joka näkyi vain korotettuna sotilasarvona, mutta ei tuonut arvoa vastaavia palkkaetuja UNEF II Supakalifi posen päällikön sijainen Supakanttiini Souvenier Canteen, matkamuistomyymälä, sijaitsi DanConin leirissä Viking Campissä Xeroksessa (Kypros) Supakypärä paraateissa käytetty lasikuitukupärä Supakärry lomailua varten otettu vuokra-auto, Kypros Supa-laatu heikkolaatuinen väärennetty tai kopioitu tuote Supalätkä vasemmassa rintataskunapissa kannettava yksikkö- tai komppaniatunnus Supana tehdä jotain noin vain, vapaaehtoisesti, huvin vuoksi. Supanotto paahtaa nahkaa, 'lepäillä', olla vapaalla. 'Otettiin supana pari dimppiä ja sitten Harva-Humala körmähti.' Supanrepiminen auringonotto, nahka tummaksi, älä häiritse Repiä supaa silverbiitsillä, Kypros Supa-Tupa entinen kuningas Farukin huvila Abu-Rudeisin ja Abu-Zeniman välissä punaisen meren rannalla. Oli kunnostettu pataljoonan lomanviettopaikaksi ja oli varsin suosittu, kun aikanaan kyydit Siinailta olivat hankalia muualle. Supaukko vähemmän mairitteleva ilmaisu jostakin YK-henkilöstä, laiska käivärä. Liian kauan YK-tehtävissä ollut Supavihko epävirallinen vartiopäiväkirja Superhessu "Aseellinen Hizbollahin taistelija, koulutettu Bekaan laaksossa " Suurta mahtavaa Suutarin JK 3:n vartiopaikka suutari Abdurazakin katolla. Kypros. Swaya ruotsalaisperäinen illanviettotapa, jossa ämpärillinen viinaa kiertää pysähtymättä ringissä ja sangosta viimeiseksi nauttineesta taistelijasta seuraava tulee tarjoamaan seuraavan 'drinkin', Libanon / Makedonia SwedCon Swedish Contingent = ruåtsalaisten vastuualue, Kypros Swedu ruåtsalainen rauhanturvaaja Swedupelle yleisnimitys ruotsalaisista rauhanturvaajista Makessa Sylvi/Pirkkopimpero Tel Avivissa maksullinen ainakin vuosina 87-98 biitsi baareissa, Sun Set ym. Syväjoki A-coyssa käytössä oleva Hilux, josta puuttuu vain katolla olevista sumuvaloista smiley face -laput. Sämpy valmiustilassa oleva - stand by - sotilas, päivystäjä Sämpylä stand by. Varalla oleva henkilö, joka tiukan paikan tullen kutsutaan apuun (ainakin Golanin Opsissa) Säätää Käytettiin yleensä muodossa 'älä tuu siihen säätään' kun toinen vaitteri sekaantuu toisen vaitterin tekemisiin tai muuten vaan tulee antamaan omasta mielestään 'hyviä neuvoja' toiselle rauhanturvaajalle ja tämä ei pidä siitä. Käytettiin yleisesti ainakin 96-97 Libanonissa. Söteemi vrt 'Je t'aime', ranskaa, 'rakastan sinua'. Kysymyksenä: 'Oliko söteemiä?'(Kosovo tai Makedonia)
T
Taalan paikka UNTSO:n koneeseen
Tahna Raha. Vrt. 'Fassella on tahnaa'. UNMEE
Taittoperät Ray Banin malli kasaan kääntyvillä kehyksillä ja sangoilla
Takaleko 2. lentoerä rotaatiossa, Kypros
Talkkari Talebani, Afganistan
Talo operatiivisen toimiston (Ops) radiokutsu, Finbat Unifil
Tamppo kiertovartiomies, 9-34, Libanon
Tapiola alemman päällystön / toimiupseerien majoitusparakkialue 9-1 YKSL 1987-88
Tapiola Nasserin 1950 luvun lopulla rakennuttama slummiutunut alue Kairon eteläosassa Citadelilta Pyramideille johtaqvan kadun oikealla puolella. UNTSO, UNEF II
Tappi Vuorilla, teltta 310:ssä olevan joukkueenjohtajan radiokutsu. Varajohtaja oli Tappi 2 jne. Kypros. Tappi Volvo SF-4:n kuljettajan radiokutsu. Auto oli sama mihin Jääkäri Matikainen ammuttiin v. 1964. Luodin reiät olivat vielä apumiehen istuimessa v. 1967. Kypros
Tasan sanonta, aivan varmasti
Taskubiljardiklubi jääkärimessi, Kypros
Tautiinen huono, mitätön, tympeä. Tautiinen kaveri = huono jätkä, Kypros
temkkari TMK:n 'edustaja' tai jäsen. KFOR
Tennarit Nokian valmistamat matalat sinivalkoiset kumitossut joita käytettiin saunajalkineina ja merisiilien varalta myös meressä uitaessa. Ne sai kotiutumisvaiheessa omakseen, mutta koska ne olivat epätrendikäiltä, niin moni antoi ne lähtiessään Bel Air hotellin baarimikko Väiskille. UNEF II
Terhaba arabialaisen marhaban ja terve- sanojen risteytys, tarkoittaa moi
Terminaattorit aurinkolasit, joissa on vilkkuvat valot
Tessa Thessaloniki
TF Turkish Forces, Turkin armeija Pohjois-Kyproksella
The = Vartioasema 9-33 (Libanon)
Tienvarsijuhani aseellisen asettama tienvarsipommi Etelä-Libanonissa
Tiilikeikka pioneerijoukkueen tiilienhakumatka Norbatista, läheltä Kiyamin vankilaa, Libanon Tike tilannekeskus, Bosnia
Tikkataulu YK-logo
Tiku-Taku T`ga za jug, halpa ja erittäin hyvä makedonialainen punaviini. Rakkaalla lapsella on monta nimeä...
Tilse vuorokauden vapaa (Golan)
Timppi hiutalepäivänä nautittava juoma, koostumus salainen, yleensä todella pahaa. Timppi oli ainakin ennen yleisnimitys mille tahansa viinapaukulle. Myöskin Dimppi
Tipukylä Tiberias
TMK Engl. Kosovo Protection Corps. Epävirallinen UCK:n seuraaja, puolisotilaallinen palo- ja pelastusjärjestö. Myös Työ Miesten Kerho tai Turun MoottoriKlubi. Järjestön toiveena on joskus tulla Kosovon armeijaksi.
Tomarila Camp Ziouanissa toimiupseerien majoitus
Tom Eräs paikallinen kauppias/CTO matkanjärjestäjä Libanonissa
Topi operatiivisen toimiston tilannepäivystäjä
Topless käkinmäen naisten sauna, ent. Medic Hill
Tornipetteri varsinkin vanhempi mallinen enkkujen Bedford maastokuorma-auto, yleinen Kyproksella Tornituote kaikki tuotteet, joissa on saintin tornitunnus, vrt. tuttu ja turvallinen Pirkkatuote Totta komman lausahdus useasti ja laulun aihe päällystömessissä.YKSL1987-88
Traileri kontista tehty asumus
Trappelit vaikeudet, hankaluudet, Kypros
Trendiouklit Oakleyn Eye Jacket -malli (aurinkolasit). Sanonta lähtenyt poselta 34, Libanon Tsekata tarkistaa, vainota valvontamielessä, Kypros
Tsekkari chec point, tarkastuspiste, tarkastaa
Tsubuk Hyvä, hyvin, kaikki kunnossa, kaunis nainen. Zubuk = tigrinian kielellä hyvä. UNMEE Tsubuk hyvä pieru, kuiva pieru, tai Eritreassa paikallinen ASMARA olut, joka saa aikaan seuraavana aamuna lepattavat lakanat, UNMEE
Tulevien Golanilla, Khan Arnaben ja Quneitran kylien välissä oleva hautausmaa. Nimi herätti aina hilpeyttä...
Tulihelvetti Libanon, joskus myös Golan
Tulla myöhästyä aamun käskynjaosta josta seurasi listaan töppöviiva/ -merkintä, 9-34, Libanon
Tuna tonnikala
Tuoli Katjusha-raketin virallinen peitekoodinimi viestiliikenteessä. Libanon 1993
Tuomas Camp Ziouanissa Golanilla sijainneen FINNBATT-UNDOFin Opsin radiokutsu
Tuplahivelo toista kertaa palveluksessa, Kypros
Tuplatilse 2 vuorokauden vapaa, Golan
Turhapuro rautakauppa Khan Arnaben kylässä
Tuskassa tehdä paljon jotakin, huolella todella paljon, 'suuresti'
Tuulitunneli Pos 9-31:n hiutalemajoitus, joka muistutti lähinnä tuulitunnelia koska majoituksen molemmissa päissä oli ovet ja yleensä auki. Lisäksi majoituksen keskellä kulki kapea käytävä, jonka molemmin puolin oli pieniä loosheja. Ikävä paikka. (Libanon)
Tuusula Tuzlan kaupunki Bosniassa
T-valli betoninen suojarakenne
Tyhjän vähän halveksiva sanonta Libanonin rauhanturvaajien (täydet lippaat rynnäkkökivääreissä) suusta Golanin Finnbatin miehistä. Libanon 1987-88
Tykkihuolto sairaala
Tyrnävän AMAL, puolueen logo muistuttaa lentopalloseuran vastaavaa
Tyren Tyyren rantatiellä oleva autoliike, jonka autot 'hankittiin' omakustannushintaan Keski-Euroopasta (jopa Ruotsista), Mersuja ja muita loistopirssejä. Libanon
Tähtipykälä vartioaika 24.00-04.00, batmanpykälä
Täky ainakin v. 92-93 aseman 9-36 läheisyydessä asusteli paikallinen naishenkilö, jota Almannin (DFF) ala-asema hätisteli aina välillä ammuskellen
Tällit EHK:n sähkövoimaryhmä
Tönkkö YK-tervehdys, ase mukana
Tönköt käskynjako, joku muu tilanne jossa ollaan muodossa, ei mielellään
Töppöhuki töpeksinnästä koitunut, ylimääräinen, esim. pykälävuoro
U
Uhota = kehua itseään, tai loistaa erinomaisuudellaan, Kypros
Uhtua = 2. jääkärikomppania (Libanon)
Uimahalli Abu Rudeisin ja A Torin välillä ollut kuuma lähde jossa oli muutama metri kanttiinsa oleva kivinen allas. Tästä on uimahallin baarikin saanut nimensä UNEF II
Uimahallin Siinailla pataljoonan ja Sharm El Sheikin puolessa välissä A-turin arabikylän kuuman lähteen vieressä oleva kuppainen maja. Siellä myytiin paikallista cokista, jota yritettiin pitää viileänä vesisaavin avulla, kun sähköä ei ollut mailla halmeilla
Ukso UXO, Unexploded Ordnance. Räjähtämätön a-tarvike, epämääräinen juhanimaassa tai vierailijoiden jättämä p-pökäle FinCampin suihkun lattialla. UNMEE
Ulkona palveluksessa Suomen rajojen ulkopuolella, kuten esim. Kyproksella Leave lomatodistus, Kypros
Unto Nurminen = United Nations
UNTSO-villa = Untson sotilastarkkailijoiden tukikohta Heliopoliksessa Kairossa.
Upokkaat = Niksulan jakamat haljasnahkakengät
Urgent = Ylityslista SSAD:lle rajaa pikaisesti ylittävistä, ilman nimeä listassa ei rajaa ylitetty. (Golan)
Urho-reitti = Reitti Finklubilta ravintola Tahitin ja Scotsmanin ohi Natanian keskustaan. Vaati todella poikkeuksellisia ominaisuuksia, jotta faitteri pääsi kävelemään molempien ohi! (Israel)
Urppari kerosiinilla toimiva vedenlämmitin saunassa tai keittiössä
Urputtaa purnata, mutta tehdä kuitenkin, Kypros. Alun alkaen kellon hälytysääni, joka muistuttaa kaskaiden soittoa
Useless = paikallisten käyttämä lempinimi United Nationista (Kypros)
Utelu = tiedustelujoukkueen brieffari SFOR-aikaan. (Bosnia)
Uuno Kyproksen television mainoskatkojen alussa ja lopussa näyttämä apinahahmo, yhdistettiin jostain syystä UN:ään. Myöskin United Nations
Uunon YK-palveluksessa oleva, Kypros
Uusi-Rahala = majoitusparakki, joka rakennettiin 9-1:lle muuton yhteydessä. Vanhan parakin nimi oli 'Rahala' 9-0:ssa. (Libanon 1987-88)
V
Vaitteri fighter, sotilas, taistelija, kokenut yk-mies
Valkosipulijuhani Valkosipulivoita.Ostettiin Lipskeissä Atwelta kilon purkeissa, syötiin jallapullan kanssa. Valkosipulijuhania ja jallista. Vakiovaruste esim. Reconin nyrkinpäättäjäisissä. Libanon -95
Valkovarvas uusi tulokas Kyproksella -64
Vanha Evl Koponen, Kypros
Vanha kauppias Suezilla 1974 ohessa mainoskortti
Vanha muutaman rotaation palvellut, Kypros
Vanhempi vastannee fassea. Toimialueella rotaation jo nähnyt ikäryhmä.
Vanhempi Reissuja jo paljon takana, pari ei vielä riittänyt, Kosovo
Varakaliffi joukkueen varajohtaja
Varttikerppa ylivääpeli, Golan
Vasco Camp Jussissa työskenteli ainakin 97-98 aikana vanhempana talkkarina VRS veteraani nimeltä Vasco Cimic. Hiude talkkarin nimeä ei kukaan ikinä muistanut, niinpä taistelijaparin nimitys oli Vasco ja Hesco. Bosnia
Vatulointi/vatuloida täysin hallussa olevan ja käsissä pysyvän asian totaalinen sekoittaminen kautta karkaaminen käsistä. KFOR 2002 ja eritoten Camp Summa
Vaunu panssaroitu Sisu miehistönkuljetusvaunu, Pasi
Velli ohrapirtelö elikkäs olut, Libanon
Vellonen eräs paikallinen kauppias Libanonissa, Stockan laatu, Anttilan hinta
Venttiseiska radio LV 217
Venäläinen liikenneympyrä Damaskuksessa
Vesikeikka humanitaarinen kuljetuskeikka, jolloin vietiin vettä savannikyliin/poseille, Namibia
Vesiportti portti Israelin ja Syyrian välillä pos 80:n kohdalla, käytettiin medevac tapauksissa.
Vihreä alin hälytysvalmius, Kypros
Vihreä Ykn valvoma puskurivyöhykelinja kahtia jaetussa Kyproksessa
Viikkoeinari viikkoraportti
Viikkojuhani viikkoraportti, käytettiin ainakin YKSL OPS:ssa 1990-1991
Viikkovittuilu oli käytössä 1991 Libanonissa, kun puhuttiin viikkopuhutelusta. Kesto n. tunti.
Viisnollaykkösen tapahtumarikas kumpare All Qnttarahin lähellä Libanonissa. Nimensä kukkula sai siitä, että kartassa kukkulan korkeudeksi oli merkitty 501m
Viking (Wiking Camp) Tanskalaisten leiri Xeroksessa, Kyproksella, kts. Supakanttiini
Viktorilla Damaskuksessa pimeä rahanvaihtaja pääsukella
Villoottaja joskus reissulla käynyt käivärä, Kosovo
Vimpaasi maj. Jokihaara, Kypros
Windhoekin Continental -hotellin baari, jossa parveili tuskassa perhetyttöjä, Namibia
Vipu viikkopuhuttelu, viikkovittuilu
Vitosella homma toimii tosi hyvin, työ käy
Volkkari sarvekas, iso koppakuoriainen, Golan
Voimakone laite, jolla tuotettiin poselle sähköä, esim. Listeri-merkkinen
Voo Sotilasarvo sotilasmestari/vääpeli. Tulee englanninkielisestä lyhenteestä WOI tai WOIII. Vounun Vouni Palacen rauniot, jonne hiutaleet vietiin tansseihin, joissa soittaa Anton Kebabin orkesteri, kunnes paikan päällä havaittiin, että työväentalosta on tulipalon jäljiltä vain rauniot ja orkesterikin on jo poistunut paikalta, Kypros
Vullis keromonttu (kaatopaikka) Namibiassa.
Vuoristohotelli Mara-Hillin körmyt, 3 merikonttia, joissa yhdessä majoitus 3hlö:lle,toisessa 1:lle+viestikeskus, ja tärkein eli keittiö/taukokörmy.
Vuoristoloma Mara-Hillin vartiovuoro, kesto 4vrk, pykälää siitä n.24h yhteensä.
Väiski Suezin hotelli-ravintola Bel Airin tarjoilija. Väiski oli hyvin suosittu Suezilla. Tunnettu Väiski oli siitä, että oli siististi valkoiseen pukuun pukeutunut mutta jalassa oli suomalaiset tennarit. Väiski nautti 'jonkin verran' tarjoilemiaan tuotteitakin. Vastoin sitkeitä YK-huhuja, Väiski on edelleen elossa. Tästä perus Väiskistä on tietoja yhdellä jos toisellakin Suezin kävijällä.
Väiski iso hämähäkki, arolukki, Golan
Väiski K-kaupan (PX) käiväröiden erote, Libanon
Väiski K-kaupan kaliffi, Libanon
Väiskit K-kauppa miehet, Libanon
Väliköllit päiväunet, torkut
Välipykälä vartiomiehen vapautus ruokailuun
Väyrynen tosi kovaa meteliä pitävä lentävä hyönteinen, jonka silmät ovat kaukana toisistaan, Namibia
Väyrynen musta lammas
W
Wadi= uoma
Wagoner= Chevyn kuutoskoneella ja kolmilovisella manuaalilaatikolla varustettu jenkkifarkku. Lisävaruste: sähköllä (joskus) laskeva takalasi. Käytössä mm. Golanilla. Viimeiset vietiin Niksulasta Namibiaan
X
Y
Yffe = Ylifasse, 16. kuukauden palvelusjatkoilla oleva.
YK = yhdistyneet Kansakunnat, yhdyssanana esim. YK-vihreä = keltainen liikennevalo, YK-siisti = hiukan nuhjuinen, YK-kaunis = olosuhteisiin nähden siedettävä. jne.
yläpykälä = 9-0 EHK:n yläportti ns.ruokalan portti 83-84. (Libanon)
Z
Zivani = Camp Ziouan, Golanilla EHK:n Base Campin nimi. Entinen muukalislegioonan varuskunta. Ennenkuin Finbatt lähti pois, myös Suomen eteläisin varuskunta.
Zorro = aavikkomaski jota vaunun johtajat käyttivät sateella. (Libanon)
Zuidailla = eräänlainen 'Moonwalk' samalla hyväntahtoisesti kuittaillen jostain esittäjälle osunutta hyvää flaksia esim. loman läheisyyttä, tulevaa känniä, olevaa känniä tai vast. (Makedonia)
Zuijailla = hiippailla ympäriinsä hyvässä seurassa supailumielessä. Zuidailla sanan johdannainen. (Makedonia)
Å
Ä
Äffä= Finlandia-vodka
Ählis, ählän, Ähleen= päivää arabiaksi, suomi-ähly sekoitus, vrt. ählis, sukris terhaba, paikallinen nuoriso osasi tervehtiäkin ählis ja kiittää sukris
Älppäri= LP-asema, lähipuolustusasema
Ääni= Camp Ziouanin radiokutsu (Golan)