Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen Komppania

Suomen osallistuminen

Pääsihteeri Dag Hammarskjöld pyysi 4. marraskuuta Suomen YK-suurlähettilästä tiedustelemaan, onko Suomen hallitus periaatteessa valmis lähettämään joukko-osaston YK:n valvontajoukoihin. Vastaus suurlä- hettiläälle tuli 5. marraskuuta: ”Ilmoittakaa periaatteessa suostumme osallistumaan vapaaehtoisilla pohjoismaisen pataljoonan muodostamiseen.” Valtioneuvoston kokouksessa 13. marraskuuta Tasavallan Presidentti antoi suostumuksensa siihen, että Suomi muodostaa ja lähettää noin 250 vapaaehtoista käsittävän joukko-osaston liitettäväksi YK:n valvontajoukkoihin.

YK:n pääsihteerille annetussa vastauksessa mainittiin seuraavat näkökohdat:

1. Suomen hallitus edellyttää, että valvontajoukkojen tehtävä rajoittuu YK:n ylimääräisen yleiskokouksen 4. ja 5. päivän kuluvaa marraskuuta hyväksymissä päätöslauselmissa mainittuun tarkoitukseen ja käsittää valvontatehtäviä kyseessä olevalla alueella vain rajoitetun ajan ja odottamatta kyseistä aluetta koskevien poliittisten kysymysten lopullista järjestelyä.

2. Suomen hallitus edellyttää, että suomalaista joukko-osastoa ei sijoiteta Suomen ulkopuolella olevalle alueelle ilman sen valtion suostumusta, johon tuo alue kuuluu.

3. Suomen hallitus edellyttää, että joukko-osastosta aiheutuvien kulujen korvauksesta tehdään erityinen sopimus YK:n kanssa. Nämä määrittelivät pitkälle myös Suomen tulevaisuuden rauhanturvaoperaatioita. Eduskuntakäsittelyssä ei kukaan vastustanut joukon lähettämistä.

Poliittinen keskustelu Suomessa

Suomen osallistuminen YK-joukkoihin oli useaan otteeseen esillä syksyllä 1956 ulkoasiainvaliokunnan kokouksissa, joskin päämielenkiinto kohdistui siihen, tulisiko Suomi saamaan korvauksia joukoille aiheutuvista kuluista. On huomattava, ettei ulkoasiainvaliokunnalta pyydetty lausuntoa käsiteltäessä hallituksen esitystä mää- rärahan myöntämisestä suomalaisen joukko-osaston lähettämisestä YK:n valvontajoukkoihin aiheutuvia menoja varten, eikä käsiteltäessä hallituksen esitystä laiksi Lähi-idän suomalaisista valvontajoukoista. Eduskunnassa käyty keskustelu osallistumisesta Suezin operaatioon osoitti, että varsinaista pääasiaa, osallistuuko Suomi vai ei, ei niinkään käsitelty. Tällöin ei vielä ollut kokemusta muusta YK:n nimissä suoritetusta 9 laajahkosta sotilasluonteisesta toiminnasta kuin Palestiinan aselevon valvonnasta. Näin ollen on ymmärrettävää, että pelko uudesta Korean sodasta ilmeni Suomenkin eduskunnassa. Suomen hallitus päätti joukko-osaston lähettämisestä 13.11.1956 ja ilmoitti samalla YK:n pääsihteerille suostumuksestaan asettaa valvontajoukko YK:n käyttöön. Päätös ei tullut valtiosopimusten tapaan eduskuntakäsittelyn hyväksymisponnen ja voimaansaattamislain muodossa. Eduskunnan käsiteltäväksi toimitettiin erillisissä esityksissä lisäbudjettiehdotus ja asiasisältöinen lakiehdotus. Valtiovarainvaliokunta puolsi mietinnössään määrärahan myöntämistä ja totesi, että hallituksen on ryhdyttävä toimenpiteisiin, jotta menot aikanaan siirrettäisiin tasapuolisesti kaikkien YK:n jäsenvaltioiden kannettaviksi. Hallituksen esityksessä laiksi Lähi-idän suomalaisesta valvontajoukosta todettiin, että muodostelmaa ei ole syytä liittää Suomen puolustusvoimiin, siksi on syytä säätää erityinen laki. Kyseisen lain tulee sisältää säännökset valvontajoukosta, henkilöiden oikeusasemasta sekä palveluksesta koituvista eduista. Puolustusasiainvaliokunta ehdotti vain eräitä pieniä muutoksia hallituksen esitykseen. Suuri valiokunta kannatti hallituksen esitystä puolustusasiainvaliokunnan ehdottamin muutoksin.

Laki Lähi-idän suomalaisista valvontajoukoista

Hallituksen esitys laiksi Lähi-idän suomalaisesta valvontajoukosta vahvistettiin eduskunnassa käydyn vilkkaan keskustelun jälkeen 7.12.1956. Laki käsitti seuraavat pääkohdat. 1. kootaan vapaaehtoisista 2. sitoumus tehdään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan 3. palvelussuhteen päättymistä koskevat määräykset 4. sotaväen rikoslaki ja sotaväen järjestyssääntö: näissä noudatetaan rauhanaikaisia säädöksiä 5. palkkaus- ja päivärahasäädökset 6. sotilasvammalaki 7. valtion palveluksessa olevia koskevat määräykset 8. vuosilomaa koskevat määräykset 9. päiväraha ja luontaisedut eivät ole veronalaista tuloa 10. tarkemmat määräykset antaa puolustusministeriö.

YK:n Suomen Komppania 1956-1957

YK:n Suomen Komppania (YKSK) poikkeaa joissakin suhteissa muista suomalaisista rauhanturvajoukoista. Se oli ensimmäinen rauhanturvajoukko ja osallistui ensimmäiseen YK:n rauhanturvaoperaatioon (UNEF). Sekä YKSK että UNEF jouduttiin kokoamaan erittäin nopeasti, eikä aikaisempaa kokemusta ollut. YKSK on myös ainoa suomalainen rauhanturvajoukko, joka toimi 1950-luvulla. Seuraava suomalainen rauhanturvajoukko lähti vasta yli kuuden vuoden kuluttua. Nopea valmistelu käynnistyi puolustusvoimissa heti. Komppania koottiin vapaaehtoisista, sekä reserviläisistä että kantahenkilökuntaan kuuluvista. Lähes koko upseeristo olisi vakinaisessa palveluksessa olevista, mukana myös kanta-aliupseereja. Komppanian päälliköksi nimitettiin majuri Uolevi Kettinen. Miehistöön tuli hakemuksia 1779 kappaletta. Marraskuun 28. päivä oli komppania koossa. Vain 23 päivää oli kulunut pääsihteeri Dag Hammarskjöldin pyynnöstä. YKSK koostui kokonaisuudessaan vapaaehtoisista. Henkilöstön palkka oli silloisen mittapuun mukaan hyvä. Päivärahat ja luontaisedut huomioon ottaen tulot olivat selvästi paremmat, kuin kotimaassa. Joukko oli myös hyvin koulutettu. Useimmat sotilaat palvelivat reservin sotilasarvoaan alemmalla arvolla.

Komppanian kokoonpano oli seuraava:

• Komppanian päällikkö ja varapäällikkö
• komento- ja viestijoukkue
• neljä kiväärijoukkuetta
• tukijoukkue
• huoltojoukkue
• 14 upseeria
• 44 aliupseeria
• 200 miestä
• yhteensä 258 henkilöä
• kaksi yhteysupseeria UNEF:n esikuntaan

YKSK lähti 10. joulukuuta 1956 Seutulan lentokentältä Yhdysvaltain ilmavoimien valtavilla C-124 Globemaster-koneilla kohti Egyptiä. Operaatioalueelleen Port Saidiin se saapui 14.12. Aikaa pääsihteeri Hammarskjöldin esittämästä pyynnöstä oli kulunut 40 päivää.

Port Saidissa

YKSK sijoitettiin muiden UNEF:n joukkojen kanssa kaupungin keskustaan englantilaisten miehitysjoukkojen ja egyptiläisen maanalaisen vastarintaliikkeen väliin. Port Said oli Egyptin kansainvälisin kaupunki. Sen lähes 200 000 asukkaasta oli muita kuin egyptiläisiä noin 75 000. Siviiliväestöä ei ollut evakuoitu. Päivisin miehitysjoukot pitivät kaupungin melko rauhallisena. Hyökkäyksiä YK:n joukkoja kohtaan ei tapahtunut. Operaatioon ei ollut ehditty valmistautua, ja siksi YK osti englantilaisilta miehitysjoukoilta kuljetuskalustoa. Autot maalattiin heti valkoisiksi. Siniset muovikypärät osoittivat, että kyseessä oli YK:n joukko. Miehitysjoukkojen poistuessa 22. joulukuuta YK:n joukot eristivät sataman. YKSK sijoitettiin tätä varten Rue Ramses-kadulle. Suomalaiset odottivat autiolla kadulla mahdollista vastarintaliikkeen hyökkäystä. Keskelle katua oli vedetty yksi piikkilankalieriö, muita mellakantorjuntavälineitä ei ollut. Hyökkäystä ei tullut. YKSK:n ensimmäinen tehtävä oli ohi. Suomen komppania sai samana päivänä YK:n siniset baskerit ja UNEF–henkilökortit. YKSK sai välittömästi uuden tehtävän. Kanava oli tukittu upottamalla siihen aluksia ja ne oli raivattava. Port Saidin sataman raivaamiseksi oli englantilaisia ja ranskalaisia raivausaluksia. Niiden vartioiminen annettiin YKSK:n tehtäväksi. Myöhemmin perustettiin tätä tehtävää varten siviilivartiosto, jossa oli 30 suomalaista ja ruotsalaista vapaaehtoista. Vartiosto toimi kuukauden ajan.

Siinailla El Torissa ja Sharm el Sheikhssä

Vartiointitehtävän päätyttyä sai YKSK 26. tammikuuta käskyn siirtyä Siinaille seuraamaan vetäytyviä israelilaisia. Komppania otti vastaan demarkaatiolinjan vartioinnin intialaiselta laskuvarjojääkärikomppanialta. YKSK sijoitettiin El Torin kaupunkiin ja majoitettiin tyhjänä olevaan pyhiinvaeltajien karanteenileiriin. Komppanian tehtävä oli estää egyptiläisten ja israelilaisten välinen kosketus. Tämän se suoritti miehittämällä kaksi vartioasemaa, pohjoisessa 80 kilometrin päässä oleva Abu Rudeis ja etelässä 40 kilometriä El Torista oleva Ras Kanisha. Yhteyttä UNEF:n esikuntaan hoidettiin kanadalaisen radioryhmän miehittämän tehokkaan ja nykyaikaisen liikkuvan radioaseman kautta. Yhteyksiä vartioasemiinsa komppania piti kammella väännettävillä sähkötysradioilla. Israelilaiset luovuttivat Sharm el Sheikhissä olleet 202 egyptiläistä sotavankia ja YKSK otti nämä vastaan ja välitti edelleen egyptiläisille. Sotavankien luovutus tapahtui hiekka-aavikolla, ja se sekä vankien kuljetus sujuivat hyvin. Komppania sai käskyn perustaa vartioaseman Pyhän Katarinan luostarin lähettyville, samalla Abu Rudeisin vartioasema lopetettiin. Uusi vartioasema aloitti toimintansa 25.2.1957. Komppania rakensi myös lentokentän vartioaseman läheisyyteen. Vartioasema nouti tarvitsemansa veden luostarista. Korkeine kivimuureineen mahtava paikka keskellä autiota vuoristoista erämaata mykisti sinne yllättäen saapuneet suomalaiset.

Israelia painostettiin vetäytymään omalle alueelleen nopeasti. Vetäytymispäiväksi määrättiin 8. maaliskuuta 1957. Tätä vaati ehdottomasti myös Yhdysvallat. Israelin oli pakko suostua vetäytymiseen. YKSK sai käskyn siirtyä Sharm el Sheikhiin ja ottaa alue hallintaansa israelilaisilta 8.3.1957. Komppania asetti myös vartio- ja tähystysaseman Ras Nasraniin linnakkeeseen Tiranan salmelle. Sharm el Sheikh oli egyptiläinen sotilastukikohta, jonka lähistöllä ei ollut minkäänlaista siviiliasutusta, eikä siellä kanadalaista radioasemaa lukuun ottamatta ollut muita YK:n joukkoja. Huoltomatkat olivat vielä pitemmät kuin El Torista. Tukikohdan vieressä oli käyttökelpoinen sorapohjainen lentokenttä. Sille kykenivät laskeutumaan UNEF:n Ottereiden lisäksi myös DC-3-koneet. Pimeän aikana kenttä hätätilassa valaistiin autojen valoilla. YKSK päätettiin siirtää Gazan alueelle. Sharm el Sheikh luovutettiin ruotsalaiselle komppanialle 23. toukokuuta ja ainutlaatuinen tehtävä ainutlaatuisessa paikassa oli ohi. Gazassa YKSK:lle osoitettiin leiripaikka pienen mäen laella parin kilometrin päässä Egyptin ja Israelin välisestä demarkaatiolinjasta ja pari kilometriä Gazan kaupungista. Ensimmäisen kerran matkan aikana koko komppania asui teltoissa. Uusia tehtäviä ei komppania nyt saanut, vaan se valmistui rotaatioon.

Lähteet

Heikki Holma / Jorma Reinimaa