Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen Komppania

Suomen osallistuminen

Pääsihteeri Dag Hammarskjöld pyysi 4. marraskuuta Suomen YK-suurlähettilästä tiedustelemaan, onko Suomen hallitus periaatteessa valmis lähettämään joukko-osaston YK:n valvontajoukoihin. Vastaus suurlä- hettiläälle tuli 5. marraskuuta: ”Ilmoittakaa periaatteessa suostumme osallistumaan vapaaehtoisilla pohjoismaisen pataljoonan muodostamiseen.” Valtioneuvoston kokouksessa 13. marraskuuta Tasavallan Presidentti antoi suostumuksensa siihen, että Suomi muodostaa ja lähettää noin 250 vapaaehtoista käsittävän joukko-osaston liitettäväksi YK:n valvontajoukkoihin.

YK:n pääsihteerille annetussa vastauksessa mainittiin seuraavat näkökohdat:

1. Suomen hallitus edellyttää, että valvontajoukkojen tehtävä rajoittuu YK:n ylimääräisen yleiskokouksen 4. ja 5. päivän kuluvaa marraskuuta hyväksymissä päätöslauselmissa mainittuun tarkoitukseen ja käsittää valvontatehtäviä kyseessä olevalla alueella vain rajoitetun ajan ja odottamatta kyseistä aluetta koskevien poliittisten kysymysten lopullista järjestelyä.

2. Suomen hallitus edellyttää, että suomalaista joukko-osastoa ei sijoiteta Suomen ulkopuolella olevalle alueelle ilman sen valtion suostumusta, johon tuo alue kuuluu.

3. Suomen hallitus edellyttää, että joukko-osastosta aiheutuvien kulujen korvauksesta tehdään erityinen sopimus YK:n kanssa. Nämä määrittelivät pitkälle myös Suomen tulevaisuuden rauhanturvaoperaatioita. Eduskuntakäsittelyssä ei kukaan vastustanut joukon lähettämistä.

Poliittinen keskustelu Suomessa

Suomen osallistuminen YK-joukkoihin oli useaan otteeseen esillä syksyllä 1956 ulkoasiainvaliokunnan kokouksissa, joskin päämielenkiinto kohdistui siihen, tulisiko Suomi saamaan korvauksia joukoille aiheutuvista kuluista. On huomattava, ettei ulkoasiainvaliokunnalta pyydetty lausuntoa käsiteltäessä hallituksen esitystä mää- rärahan myöntämisestä suomalaisen joukko-osaston lähettämisestä YK:n valvontajoukkoihin aiheutuvia menoja varten, eikä käsiteltäessä hallituksen esitystä laiksi Lähi-idän suomalaisista valvontajoukoista. Eduskunnassa käyty keskustelu osallistumisesta Suezin operaatioon osoitti, että varsinaista pääasiaa, osallistuuko Suomi vai ei, ei niinkään käsitelty. Tällöin ei vielä ollut kokemusta muusta YK:n nimissä suoritetusta 9 laajahkosta sotilasluonteisesta toiminnasta kuin Palestiinan aselevon valvonnasta. Näin ollen on ymmärrettävää, että pelko uudesta Korean sodasta ilmeni Suomenkin eduskunnassa. Suomen hallitus päätti joukko-osaston lähettämisestä 13.11.1956 ja ilmoitti samalla YK:n pääsihteerille suostumuksestaan asettaa valvontajoukko YK:n käyttöön. Päätös ei tullut valtiosopimusten tapaan eduskuntakäsittelyn hyväksymisponnen ja voimaansaattamislain muodossa. Eduskunnan käsiteltäväksi toimitettiin erillisissä esityksissä lisäbudjettiehdotus ja asiasisältöinen lakiehdotus. Valtiovarainvaliokunta puolsi mietinnössään määrärahan myöntämistä ja totesi, että hallituksen on ryhdyttävä toimenpiteisiin, jotta menot aikanaan siirrettäisiin tasapuolisesti kaikkien YK:n jäsenvaltioiden kannettaviksi. Hallituksen esityksessä laiksi Lähi-idän suomalaisesta valvontajoukosta todettiin, että muodostelmaa ei ole syytä liittää Suomen puolustusvoimiin, siksi on syytä säätää erityinen laki. Kyseisen lain tulee sisältää säännökset valvontajoukosta, henkilöiden oikeusasemasta sekä palveluksesta koituvista eduista. Puolustusasiainvaliokunta ehdotti vain eräitä pieniä muutoksia hallituksen esitykseen. Suuri valiokunta kannatti hallituksen esitystä puolustusasiainvaliokunnan ehdottamin muutoksin.

Laki Lähi-idän suomalaisista valvontajoukoista

Hallituksen esitys laiksi Lähi-idän suomalaisesta valvontajoukosta vahvistettiin eduskunnassa käydyn vilkkaan keskustelun jälkeen 7.12.1956. Laki käsitti seuraavat pääkohdat. 1. kootaan vapaaehtoisista 2. sitoumus tehdään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan 3. palvelussuhteen päättymistä koskevat määräykset 4. sotaväen rikoslaki ja sotaväen järjestyssääntö: näissä noudatetaan rauhanaikaisia säädöksiä 5. palkkaus- ja päivärahasäädökset 6. sotilasvammalaki 7. valtion palveluksessa olevia koskevat määräykset 8. vuosilomaa koskevat määräykset 9. päiväraha ja luontaisedut eivät ole veronalaista tuloa 10. tarkemmat määräykset antaa puolustusministeriö.

YK:n Suomen Komppania 1956-1957

YK:n Suomen Komppania (YKSK) poikkeaa joissakin suhteissa muista suomalaisista rauhanturvajoukoista. Se oli ensimmäinen rauhanturvajoukko ja osallistui ensimmäiseen YK:n rauhanturvaoperaatioon (UNEF). Sekä YKSK että UNEF jouduttiin kokoamaan erittäin nopeasti, eikä aikaisempaa kokemusta ollut. YKSK on myös ainoa suomalainen rauhanturvajoukko, joka toimi 1950-luvulla. Seuraava suomalainen rauhanturvajoukko lähti vasta yli kuuden vuoden kuluttua. Nopea valmistelu käynnistyi puolustusvoimissa heti. Komppania koottiin vapaaehtoisista, sekä reserviläisistä että kantahenkilökuntaan kuuluvista. Lähes koko upseeristo olisi vakinaisessa palveluksessa olevista, mukana myös kanta-aliupseereja. Komppanian päälliköksi nimitettiin majuri Uolevi Kettinen. Miehistöön tuli hakemuksia 1779 kappaletta. Marraskuun 28. päivä oli komppania koossa. Vain 23 päivää oli kulunut pääsihteeri Dag Hammarskjöldin pyynnöstä. YKSK koostui kokonaisuudessaan vapaaehtoisista. Henkilöstön palkka oli silloisen mittapuun mukaan hyvä. Päivärahat ja luontaisedut huomioon ottaen tulot olivat selvästi paremmat, kuin kotimaassa. Joukko oli myös hyvin koulutettu. Useimmat sotilaat palvelivat reservin sotilasarvoaan alemmalla arvolla.

Komppanian kokoonpano oli seuraava:

• Komppanian päällikkö ja varapäällikkö
• komento- ja viestijoukkue
• neljä kiväärijoukkuetta
• tukijoukkue
• huoltojoukkue
• 14 upseeria
• 44 aliupseeria
• 200 miestä

yhteensä 258 henkilöä kaksi yhteysupseeria UNEF:n esikuntaan

YKSK lähti 10. joulukuuta 1956 Seutulan lentokentältä Yhdysvaltain ilmavoimien valtavilla C-124 Globemaster-koneilla kohti Egyptiä. Operaatioalueelleen Port Saidiin se saapui 14.12. Aikaa pääsihteeri Hammarskjöldin esittämästä pyynnöstä oli kulunut 40 päivää.

Lähteet

Heikki Holma / Jorma Reinimaa