skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

Pääkirjoitukset

Suistuuko Afganistan johonkin?

Afganistanissa olevat vierasmaalaiset joukot pohtivat jatkavatko, ja jos niin kuinka kauan, läsnäoloaan Afganistanissa. Yhdysvaltain presidentti ja rauhan nobelisti Barack Obama pohti, josko vielä ainakin yksi vuosi hänen virkakautensa jälkeen vietettäisiin rauhoittamassa Afganistania. Obaman virkakausi päättyy tammikuussa 2017. Päätös jatkosta saatiin torstaina.
Suomella sen sijaan ei ole suunnitelmissa jatkaa nykyisellä panoksellaan enää tämän vuoden jälkeen. Tällä hetkellä Suomi osallistuu Afganistanin Resolute Support -missioon noin 80 sotilaalla ja ensi vuonna noin kymmenellä.

Paljon siis pohditaan, että pitäisikö kansainvälisen yhteisön jatkaa maassa vai "suistuuko A-maa Talibanin tai Isis:in valtaan" jos vetäydytään. Ei suistu, koska maa on de facto muiden kuin länsimaiden sotilaiden hallinnassa - ollut aina. Meille tuputetaan mielikuvaa, että olemme Afganistanissa järjestyksenvalvojina, kehittämässä demokratiaa, ihmisoikeuksia, tyttöjen koulunkäyntiä ja niin edespäin. Totta toinen puoli, mutta kansainvälisten toimijoiden osuus on äärimmäisen minimalistista eikä kosketa juurikaan paikallisten arkea.

Paikallinen väestö joutuu vastakin elämään jonkun vallan alla. Maan "virallinen" johto yltää vain virkamieskoneistoon, siitä alaspäin valta on nyt ja vastaisuudessakin erilaisilla toimijoilla. Olkoon toimijan nimi Taliban, Isis, tai joku muu Alueen Sota- ja Huumelordi Korporaatio.

"Ainahan täällä on ollut vieraita toimijoita. Joskus te lähdette pois ja me jäämme silti tänne", sanoi eräs maanviljelijä suomalaiselle rauhanturvaajalle muutama vuosi sitten.

Kansainvälinen yhteisö: Miten meni noin niin kuin omasta mielestäsi?

 

Kimmo Wirén
Päätoimittaja

 

Ei Natoon, mutta rahaa pitäisi saada

Reserviläisliiton tuore jäsenkysely on melkoisen tylyä luettavaa Natoon liittymisestä haaveileville. Kyselyn mukaan 29,7 prosenttia reserviläisistä kannattaa Natoon liittymistä. Viisi vuotta sitten luku oli vielä 39,1 prosenttia. Suurin osa kuitenkin jättäisi Nato-oven vielä hiukan raolleen.

Pohjoismainen yhteistyökään ei reserviläisiä innosta, sillä vain muutama prosentti on innostunut nykyistä tiiviimmästä puolustusyhteistyöstä Ruotsin kanssa. Tämä ei hämmästytä, kun tiedossa on, kuinka ohueksi Ruotsin puolustusvoimat on nykyisellään nipistetty - jopa oman komentajansa mukaan. Yhteistyö Ruotsin kanssa sinänsä nähtiin kannatettavana asiana, mutta pelkästään siihen ei reserviläisten mielestä pitäisi luottaa.

Sitä vastoin 81 prosenttia kyselyyn vastanneista kohottaisi Suomen omaa puolustusbudjettia. Reserviläiset haluaisivat siis edelleen luottaa omaan voimaan, eikä vieraan apuun. Mikäli säästöjä pitäisi jostain etsiä, puolet reserviläisistä nipistäisi kansainvälisestä toiminnasta, mitä pidetään nykyään turhan kalliina siihen saatavaan koulutukselliseen hyötyyn verrattuna.

Reserviläisliiton kysely on melkoinen epäluottamuslause nykyiselle puolustuspolitiikalle, joka ajaa ankaria säästöjä kotimaan puolustukseen, virittelee verkkoja kansainväliseen yhteistyöhön ja lähettää pieniä, mutta hintavia kriisinhallintaosastoja kaukaisille seuduille, joiden merkitystä Suomen turvallisuuteen ihmisten on vaikea käsittää. Siinä saattaa heijastua myös pettymys sen vuoksi, että monet reserviläiset kokevat olevansa tarpeetonta painolastia nykymenossa. Kertausharjoituksia ei ole, reserviläistoiminta on hieman lässähtänyttä verrattuna virkeimpiin vuosiinsa ja päälle päätteeksi valtio vielä sulkee varuskuntia ja ampumaratoja minkä ehtii ja yrittää kerätä kansalta aseet pois.

Vuosi sitten Hölkkäri on Webin lukijoilleen teettämä kysely antoi samansuuntaisia vastauksia. Noin kolmannes Hölkkärin lukijoista olisi liittämässä Suomea Natoon ja neljä viidestä on huolissaan puolustusvoimien säästötoimista. Kovimmin ne ovat iskeneet materiaalihankintoihin, varuskuntiin ja kertausharjoituksiin, jotka ovat lähes nollassa.

Sopivia säästökohteita ei kyselty, mutta siinä HOW:n lukijat olisivat varmaankin olleet vähän eri mieltä kuin Reserviläisliiton jäsenet, ja paremmalla tiedolla. Meillä ei nimittäin ole varaa nipistää kriisinhallintajoukkojen määristä, ne kun ovat olleet pieniä jo pitkään. Kriisit ovat - onneksi - kaukana, joten ne ovat kalliita pitkien huoltoyhteyksien vuoksi. Kuluista on vaikea karsia, sillä viimeisen päälle olevat varusteet ovat nykyisissä operaatioissa välttämättömiä.

Meillä on nykyisin ulkona noin 400 sotilasta, joihin kuluu 120 miljoonaa euroa vuodessa. Siitä säästäessä ei paljoa kerry, kun puolustusvoimien kokonaismenot ovat pitkälti kolmatta miljardia. Tuosta summasta 1,77 miljardia palaa toimintamenoihin, jotka kasvavat vuosi vuodelta. Vaikka väkeä vähennetään, palkat nousevat selvästi enemmän kuin mitä meidän inflaatiovauhtimme väitetään olevan. Kun vielä tiedetään, että Suomen sotilaallisen kriisinhallinnan menot jakaantuvat fifty-fifty ulko- ja puolustusministeriöiden kesken, niin kriisinhallinnan säästöistä ei ole apua puolustusvoimien toimintaan sentin vertaa.

Kun tiedossa on, että rahasta on pulaa ja siitä tulee olemaan vielä isompi pula tulevaisuudessa ja elämme valtiona velaksi kuin siat pellossa, niin jostain pitää kuitenkin nipistää. Mitenkäs olisi palkat? Nehän muodostavat leijonanosan menoista. Olisiko paikallaan, että valtion palkollisetkin osallistuisivat säästötalkoisiin, esimerkiksi nipistämällä kymmenyksen palkastaan? Se on jo ihan arkipäivää siviilielämässä. Kun ei kertakaikkiaan ole varaa maksaa.

Taustajoukot kovilla

Viikon puheenaihe rauhanturvaamiskentällä oli 21 filippiiniläisen rauhanturvaajan sieppaaminen Golanin kukkulalla. Tämä tapaus päättyi onnellisesti, mutta tapauksessa oli ainekset pahempaankin katastrofiin.

Yleinen olettamus on, että suomalaiset rauhanturvaajat lähetetään hieman rauhallisempiin paikkoihin ja kaikilla on asianmukainen koulutus ja kokemus selvitä tukalistakin tilanteista. Muutoinkin yleinen asenne suomalaisia kohtaan on hieman lempeämpi kuin esim. amerikkalaisia.

Lintukotoajattelu on ihan kiva, mutta maailmalla kaikki on mahdollista, niin kuin myös suomalaisten osalta on huomattu viime aikoina: joskus miesylivoima ja yllätyksellisyys ovat vaan liikaa. Muutaman sotilaan vammautumiseen tai menehtymiseen on organisaation puolelta varauduttu, mutta mitä sitten, jos ikävät tapahtumat koskettavatkin joukkuetta, komppaniaa tai kokonaista pataljoonaa? Tilannealueella homma hoituu oman organisaation puitteissa, mutta noissa ikävissä tapauksissa asia koskettaa myös kaikkia rauhanturvaajan läheisiä, jotka joutuvat elämään koti-Suomessa pelossa ja epävarmuudessa sen pienen tietovirran ja mahdollisten eri maiden puolueellisten uutisointien varassa.

Hannu Piispanen on hoitanut rauhanturvaajaliiton henkisen tuen asioita eteenpäin ja hänet on nimetty RAY:n rahoittaman Rauhanturvaajat vertaisina 2013-2016 –vertaistuen hankkeen määräaikaiseksi projektipäälliköksi. Hiljalleen herää tunne, että rauhanturvaajia ja heidän omaisiaan ei jätetä kotiutumisen jälkeenkään, vaikka kentällä tapahtuisi ikäviäkin asioita. Hyvä, että tässä on myös omaiset huomioitu. On tärkeää, että rauhanturvaajan omaiset voivat hyvin, koska se on tärkeä osa myös rauhanturvaajan hyvinvointia.

Kolumnista kuhinaa

Eilisestä lähtien on RT-maailmassa kuhissut, ja aiheena on Hölkkärin päätoimittajanakin toimivan Pekka Söderlundin kolumni Satakunnan Kansassa (28.1.). Kolumnissaan Söderlund kritisoi vahvaan sävyyn koko Afganistanin operaatiota ja nimittää suomalaisia jääkäreitä lapsisotilaiksi.

Tässä vaiheessa on hyvä vetää henkeä ja muistuttaa mikä kolumni on: ”Kolumni on sanoma- tai aikakauslehdessä omalla palstallaan säännöllisesti julkaistava lyhyt kirjoitus, jossa toimittaja tai avustaja esittää oman mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Kolumnisteiksi pyydetään usein poliitikkoja tai muita julkisuuden henkilöitä. Kolumni eroaa uutisesta siten, että kirjoittaja esittää siinä henkilökohtaisen mielipiteensä ja tarkastelee asiaa vain valitsemastaan näkökulmasta.”

Joku teräväsilmäinen on myös varmasti huomannut että Pekka Söderlund kirjoittaa myös Hölkkärin sivuilla pääkirjoituksia. Ennen kuin eroilmoitukset alkavat sinkoilemaan tai Hölkkärin kiroaminen paikallisessa kuppilassa yltyy, on hyvä vielä käydä pääkirjoituksen määritelmä läpi: ”Pääkirjoitus on sanoma- ja aikakauslehden aloitussivulla sijaitseva, päätoimittajan hyväksymä mielipidekirjoitus, joka kertoo lehden kannan ajankohtaiseen aiheeseen.”

Vaikka Pekka Söderlund kirjoittaa myös Hölkkäriin pääkirjoituksia, ei se merkitse sitä, että Hölkkäri yhdistyksenä olisi samaa mieltä kuin Söderlund.

Yhdistyksenä Hölkkäri tiedottaa asioistaan tiedottajansa välityksellä ja yhdistyksen pääasiallisina kasvoina julkisuuteen esiinnyn minä, yhdistyksen jäsenten valitseman puheenjohtajan roolissa.

Terveisin,
Yrjö Ristkari
Puheenjohtaja
Hölkkäri On Web ry

(kursivoidut lainaukset: Wikipedia, Anne-Maria Mikkola, Lasse Koskela ym.: Äidinkieli ja kirjallisuus, Käsikirja)

Tilaus: Positiivisia uutisia valtamediaan

Oletteko koskaan koittaneet googlettaa sanaa rauhanturvaaja. Pääkirjoitusaihetta miettiessäni tein sen ja totesin, että jopas nyt jotakin. Sanalle löytyy 72 900 osumaa. Melkoinen määrä tietoa. Tarkastelin hieman tarkemmin hakusanan 20 ensimmäistä osumaa. Ensimmäiset olivat aivan perushuttua, eli linkki Rauhanturvaajaliiton ja sen lehden sivuille sekä tietenkin puolustusvoimien sivuille. Pian alkoi kuitenkin tulla näkyviin vähemmän positiivista uutista, eli miten vahingossa aseensa laukaissut rauhanturvaaja ei saa syytettä, tai miten Sudanin Darfurissa rauhanturvaaja tappoi useita rauhanturvaajatovereitaan.
20 ensimmäisestä hakuosumasta 14 oli lähinnä yleispätevää tietoiskua rauhanturvaamisesta. Sitten olikin 6 vähemmän mairittelevaa uutisaihetta.

Mieleeni tulikin, minkä takia medioissa on varsin vähän mitään positiivista rauhanturvaamisesta? Aina kun jotain negatiivista sattuu ja tapahtuu, valtamediat uutisoivat siitä heti. Entä miten on käynyt, kun jossain operaatiossa on onnistuttu? Eipä siitä pahemmin ole kirjoitettu valtamedioissa. Missähän lienee vika? Onko puolustusvoimien tiedottaminen onnahtavaa, vai eikö positiiviset uutiset alhaalta kiinnosta isompia medioita. Veikkaan itse jälkimmäistä. Onnistunut Cimic-toiminta ei myy iltapäivälehtiä, mutta kanssarauhanturvaajia ampuva henkilö myy kuin häkä. Varsinkin jos siitä revitään vielä kovat otsikot.
Media elää hädällä ja kuolemilla ja sillä alalla työskentelevät kovettavat itsensä koko homman ulkopuolelle.
Itse työskentelen toimittajana ja kerran eräs faitteri tuli kanssani juttelemaan. Tai paremminkin ripittämään minua. Aiheena oli: mitä järkeä on uutisoida perhesurmia? Ja kaiken hyvän lisäksi vielä tunkea uhrien pihoihin kuvaamaan. Fasse ampui kovilla ja myönnän että osui myös. Eihän siinä mitään järkeä olekaan. Se on kuitenkin työtäni. Onneksi ainakin vielä kyseiset episodit ovat harvinaisia. Mutta kuinka pitkään?

In the service of peace