bisser_wirenJo joutui armas aika, mutta ei vielä suvi suloinen. Vuoden pimeimpänä aikana myös verkko hiljenee, joskin ei kaikin osin. BisserWisser haali hanskaansa Kinmon. Jouluspeciaalina BisserWisser kääntyy peiliinsä ja kysyy:

BisserWisser: Pimeää vuodenaikaa Kinmo. Verkkosivusi kertovat, että olet jonkinlainen rauhanturvaaja.
Kimmo Wirén: Heh.. niinhän ne kertovat. Rauhanturvareissuissa olen ollut kolme kertaa: Golanilla siinä loppujoukossa ja Makedoniassa kahdesti. Näillä retkillä on syntynyt hyviä kaveruussuhteita ja muodostunut näkemystä muustakin kuin Suomi-oloista.

BW: Olet näköjään jollain lailla tekemisissä myös barettiyhdistyksissä? Miksi, miten ja mitä tuusailet?
KW: "Pitää paikkansa. Ollessani Makeissa sain jostain käsiini Pirkanmaan Sinibarettien jäsentiedotteen. Liityin yhdistykseen alhaalla ollessani. Kotiuduttuani yhdistys teki massiivisen puhelinkampanjan, jossa kyseltiin erilaisia asioita. Vastailin niihin kysymyksiin omatuntoni mukaan ja niin minut värvättiin touhuun mukaan. Sain hoitaakseni tiedotuksen.
Yksi mielenkiintoinen saapui kohdalleni, kun minua pyydettiin äkkilähdöllä taas Makedoniaan. Lähes siltä istumalta soitin Sinibarettiliiton silloiselle puheenjohtajalle Vesa Yrjölälle, josko minusta olisi Toimialuevaltuutetuksi missioalueella. Vesa antoi myöntymyksensä, joten tein myös sb-yhdistystoimintaa alueella ollessani. Pidin tiedotustilaisuuksia ympäri operaatioaluetta aina pataljoonan ja komppanian ylimmän päätäntävallan luvalla. Sittemmin pidin henkilökohtaisista syistä muutaman vuoden tauon, mutta nyt taas ollaan mukana. HOWry:ssä olen mukana toimittajana ja sisällön tuottajana sekä lisäksi ”oman seudun” rt-yhdistyksen työkintaana.

BW: Jollain tapaa lienet olevan myös kiinnostunut syyskuun 11. päivän tapahtumista. Miksi?
KW: Totta kai ne tapahtumat jäivät mieleen silloin kun ne tapahtuivat. Jollain tapaa kiinnosti se, että kuinka tällainen operaatio voitaisiin toteuttaa. Tapahtumassa kun oli niin paljon asioita, jotka voisivat mennä pieleen.
Jälkeenpäin on tullut ilmi asioita, jotka askarruttavat mieltä. Monissa asioissa julkisuudessa totuutena kerrottu ”virallinen totuus” ei voi kuitenkaan pitää paikkansa. Esimerkiksi miksi WTC-tornit ”romahtivat”, miksi WTC-7 (Salomon Brothers Building - se kolmas rakennus) romahti, mikä osui Pentagoniin ja mitä tapahtui lentokoneessa, joka putosi Pennsylvaniaan.
Miksi tästä kaikesta ei ole vieläkään ns. oikeata tietoa? Miksi todisteita hävitettiin ja miksi ”julkinen sana” on valjastettu niin orjallisesti noudattamaan ”virallista” totuutta?

BW: Lopuksi haluaisin udella, että mistä ihmeestä olet keksinyt Kinmo-nimimerkin?
KW: No pohjustukseksi voisin kertoa, että minulla ei ole koskaan ollut oikeaa lempinimeä. Elämäni ensimmäisen leNpinimeni sain viimeisellä reissullani Makedonian Tetovossa. Meillä oli yksi messimies, joka sattui sanomaan sanan ”kynmenen”. Tuo kuulosti korvaani niin hassulta, että aloin käyttämään samaa fonetiikkaa. Jopa niin, että määrittelin sille ihan oman kieliopillisen määritelmän. ”sanassa olevan kahden konsonantin ollessa peräkkäin, joko samassa tavussa tai ei, joista ensinmäinen on m-kirjain voidaan m lausua/kirjoittaa ännänä.” Aloin harrastamaan tuota keksimääni kielioppia varsin viljalti, joten palvelustoverit alkoivat taasen minua kutsumaan Kinmona. Niinpä olin saanut elämäni ensinmäisen lenpinimeni. Olen siitä ylpeä.