skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

bisser_vuorio

Internetin ensinmäinen iMaami, BisserWisser, halusi tavoittaa Sanaasta miestä ja kysyä miten eJumalanpalvonta näkyy maailmalla; mutta se ei alkuunkaan onnistunut. Niinpä päätti BisserWisser ottaa härkää lautaselta, ja sen jälkeen luoda katseensa kohti Aitolahtea. Työssään ja rauhankeikoilla haastattelun päähenkilö Juha (nimi ei muutettu) on ristiinpukeutuja ja mukava mies. Kun Pertiltä (nyt on nimi muutettu) kysyi jotain, niin hänpä vastasi näin sanoen:

 

BisserWisser: Tuhansien keikkojen mies, kaikkien rakastama reservin majuri ja kirkkoherra. Titteleitä piisaa, mutta missäs kaikkialla olet käynyt maailmanpaloja neljänä vuosikymmenenä sammuttamassa?

Juha Vuorio: 1) Aivan tammikuun alussa 1979 hain Bemarin tehtaalta ja ajoin kesärenkailla Itävallan ja Jugoslavian lumisten teiden kautta Ateenaan, sieltä laivalla Haifaan ja Eilatissa hyppäsin sotilaspoliisien 'rauhalliseen' kyytiin. He kaahasivat minut Abu Rudeisiin. Heti mission alussa alkoi epävarmuus Camp Davidin sopimuksen vuoksi, palokuntaosasto lähti Golanille jo maaliskuussa ja onneksi me loputkin pääsimme sinne niin, että syyskuun alussa pidettiin alkajaisparaati iranilaisten moskeijan minareettien vielä ollessa pystyssä. Ensimmäistä retkeä piisasi helmikuulle -80. 2) Parin vuoden päästä Golanille menossa ollut pappi sairastui ja lupauduin lähtemään, vaikka vaimoni jäi yksin odottamaan ja synnyttämään kolmannen poikani. Kollaa, kummallakin puolella rajaa, tuli tutuksi, samoin Damas, sekä Israelin, Syyrian ja Jordanian nähtävyydet lukuisilla papinretkillä 'Rauha Galileaan' operaation alusta kesäkuussa -82 aina heinäkuun lopulle -83. 3) Itsenäisyyspäivän jälkeen -87 elämä johti Lipseihin, jossa Tie 1:nä puuhattiin vuoden viimeiseen päivään -88. 4) Sitten tuli pitempi tauko, kun Tampereen tuomiokapituli ei päästänyt minua -90 -luvun alkupuolella Kroatiaan, mutta heinäkuun lopulla -97 löysin itseni Bosniasta, Camp Jussista, jossa (ja lähiympäristössä) kului vuosi. 5) Marraskuun lopulla -03, kun suomalaiset jäivät Kiljusen Pason jälkeenkin Kosovoon Keskisen prikaatin esikuntaan, otin MNBC:n prikaatinpapin tehtävät vastaan Pristinan Slim Linesissa Helinin Jukalta ja erinäisten vaiheiden jälkeen, puolen vuoden päästä tästä, ryhdyin koko suomalaisen kontingentin papiksi asemapaikkana Camp Ville, yhteensä Kosovon ihanista maisemista sain nauttia vuoden. 6) Tuon piti jo olla ehdottomasti, kuten Ruotuväen haastattelussakin aikanaan sanoin, viimeinen keikka, mutta vielä tuli kutsu erittäin nopealla aikataululla Libanoniin lokakuun lopulla -06 suomalais-irlantilaisen rakentajapataljoonan papiksi. Camp Idassa vierähti mission rakentamisesta aina sen purkamiseen saakka 13 kuukautta.


BW: Mitä noilta keikoilta on jäänyt erityisesti mieleen? Mitä hyviä muistoja ja vastaavasti ikäviä muistoja on urallesi osunut?


JV: Ammatillisesti nuo 6½ vuotta ovat olleet äärettömän opettavia ja kasvattavia. Ylipäätään se, että suomalaiset nuoret aikuiset ottavat pappinsa vastaan, niin kuin ovat ottaneet, on hautaan saakka muistoissa säilyvä upea kokemus. Että maailman melskeessä nuorilla (pääasiassa miehillä) on ollut avoimesti halu jutella asioistaan papin kanssa. Että he ovat erittäin sankoin joukoin osallistuneet jumalanpalveluksiin ja papinretkiin. Olen saanut syvällisesti, pitkään, perusteellisesti ja omien kokemusteni kautta tutustua Lähi-idän ja Balkanin historiaan, kulttuureihin ja erityisesti uskontoihin, ja oppia niistä. Muutama tosi hyvä työtoveri, diakoni. Muutama erittäin loistava komma, esim. Kääriäisen Jussi ja Kallion Jari sekä Bosniassa 'Sonniasemaa' kanssani juontanut legaali J-P Paajala. Tila ei tässä anna mahdollisuutta useampien loistavien ihmisten mainitsemiseen - mutta aika monta faitteria olen myös vihkinyt ja useiden lapsia kastanut. Siinain kuumuudessa, palmukirkossa, kastoin kaksi lasta, Golanin ja Libanonin vuosien aikana kastoin yhden jääkärin Jordan-virrassa ja vihin yhteensä 18 paria avioliittoon.
- Perhe on voinut olla kokemassa Lähi-itää kolmessa eri vaiheessa - se on ollut suunnaton lisäarvo ja hieno mahdollisuus neljälle pojalleni ja tietenkin myös vaimolleni.
- Nobelin rauhanpalkinto vuonna -88 ja Sotilasansiomitali -04 - niitä arvostan kovasti!
- Nykyään ihmettelen, miten aikanaan pärjättiin 'kuuntelen' -puheluilla, ei ollut kännykkää, ei nettiä, ei kuulereita sen paremmin autoissa kuin kämpissäkään, ei aavikkovaatteita - mutta niin vain pärjättiin.
- Silloin aikanaan kovin hauskaa, mutta tällä hetkellä jo erittäin hävettävä asia oli minun armoton kaahaminen Israelin teillä. Ihme että olen hengissä ja enkelit ainakin olivat ylityöllistettyjä. Jäi kuitenkin voimaan ennätys Eilatin ja Abu Rudeisin välillä...
- Surullisempina kokemuksina mielessä on 5 palvelustoverin saattaminen kotimaan multiin (3 niistä tapahtui Siinaille, ensimmäisellä missiolla ja muutenkin hektisessä tilanteessa - kasvatti rintakarvoja).
- Kosovon St. Patrick's Day:na alkanut sota oli sekä vaarallista että jäljet surulliset - erityisesti suututti ja murehdutti serbiortodoksien kirkkojen ja vuosisatoja vanhojen luostareiden järjetön tuhoaminen ja polttaminen.
- Ja ehkäpä ammatillisesti ikävä muisto on myös tietämättömyydestä ja sinisilmäisyydestä johtunut, monien palvelustovereiden yksisilmäisyys ja puolueellisuus suhteessa osapuoliin. Joskus salaa nauratti, kun faitterit vetivät mustaa vanaa Eilatin, Avivin ja Natanian asfalttiin Porscheillaan ja Trans Ameillaa Maccabee purkki ulkona ikkunasta ja perhetyttö vieressä ja yöllä nämä ....laissiat olivat naarmuttaneet hänen motiivinsa ja itkivät kuin pikkupojat...ja lausuivat mielipiteitään. Ei tästä tässä tämän enempää.

BW: Moni ei ehkä välttämättä tiedosta, mutta olet antanut kokemuksesi myös nykyisille kriisinhallintasotailden käyttöön, myös niille ristiinpukeutujille. Mitä hyvältä sotilaspapilta vaaditaan?


JV: Aika jäävi olen itse arvioimaan itseäni, mutta ehkäpä 'tulokset' kertovat puolestaan. Ennen muuta tarvitaan sitä, että on oma itsensä, rehellisesti, suorasti, nöyrästi ja arkailematta. Papilla pitää olla jotain sanottavaa. Mutta myös erittäin herkät korvat kuunnella. Pappi on noissa hommissa perhe- ja parisuhdeneuvoja, matkanjohtaja, kuuntelija, historian tuntija ja opettaja, mutta hän on myös ja erityisesti sielunhoitaja ja Raamatun ja kristinuskon opettaja. Pappi ei voi ryhtyä mielistelemään ja lievistelemään ja jotkut kollegat muistetaan hyvin 'epäpapillisista' asenteistaan ja tempauksistaan, jotka faitterit kyllä noteerasivat ja paheksuen sitten vuosienkin päästä kertoivat. Feikkaamisen noilla rintamilla vaistoaa jokainen ja tämän ammatin edustaja saa silloin olla kyllä itsekseen ja kenenkään häiritsemättä rauhassa. Pitää uskaltaa mennä ja olla siellä missä sotilaat ovat, vartiossa, partiossa, ampumassa, saunassa, briefareissa - kyllä konttorissa odottaa saa... Elämänkokemusta tulee elämällä, mutta sitä tarvitaan, onneksi minun missioni ovat vaatimustasoltaan nousseet elämänkokemuksen kasvamisen tahdissa. Toisinpäin en varmaankaan olisi onnistunut. - ja ennen muuta tarvitaan sitä, että papin pitää muistaa olevansa SEKÄ miehistön ETTÄ ylimmän johdon pappi - mutta ei koskaan vain jommankumman.


BW: Hölkkärissä on keväällä ja nyt kesällä kohistu ns. Tshadin tapauksesta, jossa joukon komentaja on pakottanut rauhanturvaajat osallistumaan jumalanpalvelukseen. Mitä oma mielipiteesi sanoo tällaiseen toimintaan?


JV: Paraatihartaudet ovat ainoat, joihin komennetaan. Muun täytyy perustua ehdottomasti noissa oloissa vapaaehtoisuuteen! Mutta erittäin sankoin joukoin ovat tulleet joka missiossani vapaaehtoisestikin - muunkinlaisesta olen toki kuullut.

BW: Liitto ja PV on panostanut viime vuosina psykososiaaliseen tukeen. Olisiko paikallisyhdistyksillä jokin sopiva sarka jalkauttaa toimintaa ihan kenttätasolle ja lähemmäksi ihmistä?


JV: Luulen, että olojen ja tehtävien vaativuuden kasvaessa Liitossa on otettu askeleita oikeaan suuntaan, jos ajatellaan kotiutumisten jälkeisiä toimia. Tunnemme kuitenkin kaikki montakin tapausta, jolloin apua ja vertaistukea olisi tarvittu paljon palveluksen loppumisen jälkeen. Tässä paikallisyhdistyksillä voisi olla oiva rooli tyyliin 'veljeä ei jätetä'- mutta miten, sitä pitää kyllä pohtia rauhassa ja ihmisten kanssa nokikkain.

BW: Monta keikkaa on takana. Nyt pitää esittää se kysymys, joka ensimmäisenä tulee tervehtimisien jälkeen mieleen. Onko viimeinen rt-keikka jo tehty vai vieläkö olisi annettavaa?


JV: Ensimmäisestä kysymyksestä ilmeni, että kuusi keikkaa on takana. Aivan tosi mielelläni voisin vielä kerran lähteä vaikkapa Afgoihin tai jos Lipseihin lähdetään, niin sinne. MUTTA en enää viitsi/jaksa ryhtyä reenaamaan cooperia - mielestäni pappi tarvitsee ennen juoksutaitoa lukemattomia, huomattavasti tärkeämpiä avuja noissa olosuhteissa. JOTEN tuosta ja ehkä ikäkysymyksestä johtuen: eiköhän nämä reissut ole nyt tehty. Paljon on nähty ja koettu. Kiitos kaikille kanssapalvelleille!

Kuso Kulkee

In the service of peace