Onko internetin huvipuiston mielenkiintoisin vemputin Mokkula? Miksi vieläkään ei ole keksitty langattomia jatkojohtoja? Mikä on ison kolmosen puoliintumisaika? Näihin kaikkiin kysymyksiin ei ehkä saada vastauksia, joten palaamme muihin aiheisiin. Tässä BisserWisserin haastattelussa kerromme vielä että. Aivan aluksi kuitenkin kotimaahan: Kirjailija, oman museonsa intendentti, rauhanturvaaja, liiton muinainen varapuheenjohtaja, mutta ennen kaikkea Hölkkäri On Web ry:n kunniajäsen Juhan-Ville Kaarnakari otti aikaa itseltään antaakseen sen teille.
BisserWisser: Sinut tunnetaan rt-piireissä laajalti. On Merkki-Museota, lisäksi kunniamerkkitekosia, Liiton varapuheenjohtajana olet toiminut ja mitä lie vielä till. Mistä tämä kiinnostus aiheisiin on kohdallasi pulpunnut?
Juhan-Ville Kaarnakari: Minusta on kiinnostavaa sukeltaa aina johonkin uuteen ja kokeilla millaista se on. Huono puoli asiassa on lyhytjännitteisyys. Sitten kun uusi asia on nähty, mieli alkaa halaa jo jotain uutta. Monesti olen ajatellut, että kiinnostus erilaisiin asioihin juontaa juurensa siihen, että pikkupoikana ahmin kirjoja. Kirjaston tädit tulivat tutuksi. Se oli aikaa, jolloin mieli oli herkimmillään kiinnostumaan ja omaksumaan. Kirjat ovat aivan mieletön aarrekammio, joissa voi ajatuksissaan seikkailla. Luettu teksti jättää vielä tilaa mielikuvitukselle jatkaa ja laajentaa asiaa.
BW: Rauhanturvaajilta aina kysytään missä sitä on tullut palveltua. Missä paikoissa ja missä tehtävissä sinä toimit kv-tehtävissä?
JVK: Minun palvelusurani rajoittuu 16 kuukauteen Damaskoksessa, Undofin esikunnassa. Olin siellä useamman viran mies, muun muassa Camp Commandant! Paluun jälkeen teki mieli lähteä uudelleenkin, mutta oli varsin hankalaa panna asuntoa pakettiin, irtisanoutua yksityisen työnantajan palveluksesta jne.
Oli kyllä hieno ja moni vivahteinen reissu. Silloin oli ohjelmassa mm. Falklandin kriisi. Kova sotilashuhu tiesi varmuudella, että sinne lähtee suomalaisia rauhanturvaajia etukomennuskuntana. Suomalaisia siksi, että olisi voitu irrottaa Golanilta ja ennen kaikkea se, että suomalaisilla oli kunnon talvivarusteet. Joka ukko tuntui jo pakkaavaan reppuansa lähdön varalta.
Kanadalaiset muistivat monesti mainita, että suomalaiset reserviläiset ovat ”chocklad soldiers” verrattuna heihin ammattilaisiin. Vähän nauratti kun Rauha Galileaan operaation aikana palasimme majuri ” A. Neverworryn” kanssa tiedusteltumatkalta Bekaan laakson hulinasta. Kanadalaiset olivat jo valmiina evakuoimaan itsensä pakoreput selässä. Ei voinut olla mainitsematta jotakin pientä ”chocklad soldiereista”. Ettei jäisi väärää käsitystä, niin kanuskit olivat oikeasti hemmetin hyvää sakkia, joilla systeemit pelasi.
Mielenkiintoinen oli myös muslimiveljenkunnan lahtaaminen Hamassa, jota ”raunioryhmä” kävi vähän lähempää tutkimassa. Raunioryhmän tarkoituksena oli tutustua, päinvastoin kun papin retkillä, raunioihin, jotka olivat korkeintaan kaksi vuorokautta vanhoja.
YK-palvelus oli kaiken kaikkiaan hieno reissu, hienoja ihmisiä, mielenkiintoisia tapahtumia, kansainvälisiä kavereita, joiden kassa pidetään edelleenkin yhteyttä.
BW: Sinut tunnetaan myös kirjailijana. Mitä kaikkea olet kerinnyt julkaisemaan?
JVK: Olen tehnyt neljä kirjaa yhdessä Kyösti Pietiläisen kanssa, joka on pisimpään Muukalaislegioonassa palvellut suomalainen. 28,5 vuotta Legioonassa on harvinainen poikkeus. Pietiläisen reissuista riittää aineksia vielä moneen kirjaan.
Elokuussa ilmestyy toinen sotatrillerini Operaatio Chevalier. Tavoitteena on kirjoittaa niin vahvojen faktojen päälle mielikuvitustarina, että lukijalla olisi vaikea erottaa missä totuuden raja kulkee.
Joku kerran kysyikin, että mikä on totta. Pakko oli vastata kuin Nykäsen Matti: Osa on varmasti tapahtunut, osa on voinut tapahtua – ja on ehkä tapahtunutkin!
BW: Olet toiminut Liitossa ja Hölkkärissä. Hölkkärin perustaja- ja kunniajäsenenä voisit arvioida tilannetta nyt, missä Hölkkäri seisoo - mikä oli Hölkkärin funktio then ja mikä se on now?
JVK: Rauhanturvaaja-asiat ovat syvällä sisimmässä. Yrjölän puheenjohtajakausi oli minulle mielenkiintoista aikaa. Vesa antoi liekaa ja mahdollisuuden kokeilla erilaisia ajatuksia. Rauhanturvaajaporukassa olen viihtynyt hyvin. Se on kuitenkin ”valittujen veljeskunta”. Sen tiimoilta on tavannut ja tutustunut hienoihin ihmisiin, monenlaisiin kiehtoviin persooniin. Jossakin vaiheessa alkoi vähän pitkästyttää kaikki hallinto. Tuntui, että sääntöjen noudattaminen muuttui tärkeämmäksi kuin toiminnan alkuperäinen tarkoitus: tarjota mahdollisuus seurata rt-asioita ja tavata ”veljiä ja sisaria”.
Vaikea sanoa näin jälkeenpäin, että lähtikö idea välineestä vai tarjosiko väline kanavan idealle. Niin tai näin, nopeasti hahmottuivat netin mahdollisuudet tarjota osallistumiskanava rt-toimintaan ilman puuduttavaa kokous- ja saunomisrumbaa.
Ilman suurempia strategioita se käynnistyi. Heti huomasi, että juttu toimii. Parasta siinä on ehkä se, että rt-asiassa voi olla koko ajan mukana. Se ei rajoitu vain kuukausikokouksiin. Siinä toteutui mielestäni loistavasti idea: ”Tärkeää ei ole tehdä asioita oikein, tärkeää on tehdä oikeita asioita”. Tällä viittaan taas raskaan hallinnon kiemuroihin.
Hienon idean huono puoli oli se, että se ei kuitenkaan antanut kovin monelle mahdollisuutta osallistua materiaalin tekemiseen. Juttu oli toteutuksen osalta melkein yksissä käsissä.
Käytäntö on osoittanut, että sillä on oma paikkansa rt- kentässä. Se ei voi koskaan korvata livenä tapaamista, mutta täydentää sitä loistavasti. Samaa tietomäärää ei voisi mitenkään välittää muilla keinoin. Luulisin, että se toimii moneen suuntaan rauhanturvaajien käyntikorttina nykyään. Sen paino-arvo on merkittävä. Onnittelut vain materiaalin tuottajille ja sivujen kehittäjille hienosta työstä.
BW: Mitä me reservin rauhanturvaajat saamme kokea JVK:n alati pulppuavasta lähteestä seuraavaksi?
JVK: Olen jo sen verran sivussa rt-organisaatioista, että ajatusmaailma pyörii tällä hetkellä kirjoittamisen saralla. Ainoa, mikä pyörii taustalla, on rt-museon kehittäminen, mutta sekin aatos on lepotilassa. Tarve sille olisi. Koko ajan joutuu hukkaan materiaalia, joka pitäisi säilyttää. Hankkeen edistäminen vaatisi eri tahojen näkemysten lähentymistä, ja se taas lienee tällä hetkellä rahasta kiinni.
Yksi asia mitä olen monesti miettinyt on se, että miksi rt-tehtävissä olleet ovat niin vähän kirjoittaneet kokemuksistaan. Kodeissa makaa myös miljardi hienoa kuvaa toimialueen touhuista. Voisihan tätä materiaalia julkaista muussakin muodossa kuin painettuna. Sähköinen julkaiseminen olisi varmaankin käyttökelpoisin. Jospa liitto polkisi käyntiin ”kirjoituskilpailun” ja ottaisi tallentaakseen ”kansa taisteli - miehet kertovat ” periaatteella tehtyjä tarinoita ja kuvamateriaalia. Ehkä pitää perustaa ”kulttuuriministerin” virka tätä kehittämään. Ehkä yhteistyökumppani löytyisi myös Suomen Kirjallisuuden Seurasta, jonka kanssa mm. Reserviläisliitto joitakin vuosia sitten toteutti vastaavan hankkeen. Parhaat kirjoitukset päätyivät sitten kirjaksi, mutta se ei ole mielestäni ensisijainen tavoite.
