skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

bisser_seppanen Maailman talous köhii astmaansa ja Yhdysvalloissa valittiin uusi presidentti. Sotilaallisessa kriisinhallinnassa mietitään uusia kuvioita eri puolilla maailmaa. Suomessa Hölkkäri On Web ry:n puheenjohtajaksi valittiin puhdas ei-sinibaretti, kahden mission 30-vuotias nuorukainen Salosta. BisserWisser siis oiti hänen pakeilleen ryntäilemään, farkkujensa taskuun käsiä laittamaan ja vastauksia puristelemaan:

BisserWisser: Sir Seppänen, olet jo kahdella keikalla käynyt rt-heebo janyt uusi HOWry:n puheenjohtaja. Missäs palvelitkaan ja missä hommissa? Mitä näistä keikoista jäi käteen?
Sami Seppänen: Kuulun niihin onnellisiin joilla tärppäsi ensimmäisellä hakukerralla, ja vuonna 2002 huhtikuussa aloitin palvelukseni Kosovossa. Jo Niinisalossa kirjoitettiin vuoden sopimus. Aloitin tele-asentajana C-COY Camp Karhussa, ja puolen vuoden jälkeen nimike vaihtui tiedustelijaksi. Vanhoista tehtävistä en kuitenkaan täysin eroon päässyt pienellä posella, ja niin hoitelin sujuvasti tiedustelijan ja viestipuolen tehtäviä. Lisäksi toimin sammutusryhmän jäsenenä palonyrkissä. Kosovosta kotiuduttuani pistin uuden hakemuksen lähes välittömästi vetämään. Noin vuoden kuluttua puhelin pirahti, ja toinenkin reissu oli päätyä Kosovoon, mutta minulle tarjottu peruutuspaikka oli aikataulultaan liian nopea siviilityöstä irtaantumiseen, ja niinpä sain hetkeä myöhemmin paikan Bosniassa aloitettavasta Althea- operaatiosta. Puolen vuoden sopimuksella lähdin taas tele-asentajan tehtävään. Jatkoja en saanut - aluksi. Mutta lähimmät esimiehet kokivat että minua ei vielä kotiin voi päästää, ja niin viimeisellä palvelusvapaalla ollessani sain tiedon että hommat jatkuu atk-asentajana, ja näin palvelin viestijoukkueessa yhteensä 13kk.

Käteen jäävistä asioista konkreettisin lienee Kosovosta saamani työtodistus joka ratkaisi työtehtävän vaihtumisen siviilityössäni. Bosniasta puolestaan kertyi hyvä kokemus suuressa kansainvälisessä yhteisössä työskentelystä. Kyllä reissut on miestä kasvattanut myös ajatusmaailmaltaan. Vanhuudenpäiviksi on muisteltavaa huomattavasti enemmän kuin nykyisin tekemästäni päivätyöstä, näin sen voisi tiivistää. Mieli halajaa yhä uusille reissuille, joten takana on vasta kaksi keikkaa.

BW: Hölkkärissä olet ollut mukana jo kauankin aikaa. Miltä tämä liiton ja yhdistysten nimien päivittäminen on sinusta näyttänyt? Näetkö nuorison ja vanhenmiston vastakkainasettelua vai mistä on mielestäsi kyse?
 
SS: Taisin liittyä yhdistyksen jäseneksi palveluksen aikana vuonna 2003. Sivustolla vierailin kuitenkin vain satunnaisesti. Ensimmäinen livekontakti muihin jäseniin tapahtui 2004 Patrialle tutustumisen aikana. Todellinen yhdistysasioiden seuraaminen alkoi vasta Bosniassa olemisen aikoihin, joten en loppujen lopuksi ole kovin pitkään vääntöä seurannut. Kuitenkin jälkeenpäin muisteltuna vastakkainasettelu on ollut välillä tarkoituksella haettua, ja molemmissa palveluspaikoissa kohtasin asenteita joissa sinibaretit ovat ainoita oikeita rauhanturvaajia. Onneksi tätä ei ollut häiritsevissä määrin ilmassa. Kuitenkin, ei ole ihme että nuorempi kaarti on voinut kokea että yhdistysten ovet ovat heiltä suljettu jos baretin väärästä väristä on kuullut jo palvelusalueella. Nimenmuutos on selkeä merkki siitä että ovet on auki, ja nuoria yhdistystoimintaan kaivataan. Mikäli mielekästä puuhaa ei yhdistyksestä löydy, ei pidä kääntyä ovelta takaisin vaan astua perille asti ja alkaa kehittämään yhdistystä nuorempiakin kiinnostavaksi. En minäkään ole aina kokenut kaikkia HOW ry:n kuvioita omakseni, mutta kaikille jotain ja oman ripauksenikin olen päässyt antamaan. Sama voi tapahtua kenen tahansa toimesta paikallisyhdistyksissä. Pitää muistaa kuitenkin se että asiaa ei käännetä toisinpäin, vaan samaa sakkia ollaan kaikki. Yhdistystoiminta on mukava tapa kohdata samalla aaltopituudella olevia ihmisiä.

BW: Tilastotkin ja yleinen arvostus kertoo, että Hölkkäri On Web on maailman suosituin suomalainen sotilaallisen kriisinhallinnan erikoissivusto. Mistä mielestäsi johtuu että HOW on niin suosittu ja seurattu kuin se on? Miksi itse ryhdyit johtamaan yhdistystä, joka HOWn taustalla on?
 
SS: HOW on onnistuttu tuomaan internettiin riittävän ajoissa, paljon ennen kuin muut foorumit ovat perustaneet kriisinhallintaosioitaan. Näin HOW on saanut vahvan jalansijan ajanvietepaikkana aiheesta kiinnostuneille jolloin muiden asiaa sivuavien keskustelupaikkojen suosio on jäänyt vähäiseksi ja usein näistä pakoista ohjataankin ihmisiä meidän sivustolle josta löytyy mm. laajempi vastaajakunta erilaisiin kysymyksiin. Myös osallistujien valvonta on tarkempaa jolloin erittäin asiattomia ja haistattelevia kirjoittajia ei foorumistamme löydy. Suosiota - ja pahennusta on alkuaikoina tuonut HOW:n uutisointi, jota itse voisin kutsua aika villiksikin. Ajat kuitenkin muuttuu, ja sivustolla Uutiset- otsikon alla julkaistaan ainoastaan tietoa mikä on jo julkaistu muualla. Tämä linja on pitänyt laskujeni mukaan pian kolme vuotta. Tästä huolimatta uutisointi on joskus herättänyt ihmetystä, mm. 2006 loppuvuodesta SRJA:ssa oli epäilty uutisen lähteeksi suomalaista rauhanturvaajaa, vaikka toimituksemme poimi uutisen Tanskan puolustusvoimien sivuilta. Toimitusosastomme ja sen apuna oleva jäsenistö seuraa siis kansainvälisiä medioitakin ja mitä muissa pohjoismaissa tapahtuu. Näin HOW:ssa on julkaistu joitain uutisia jopa kuukausi ennen muita suomalaisia uutisvälineitä. Kenties juuri erilainen uutisointi on lisännyt mielenkiintoa uutispaikkana, ja HOW on päätynyt Suomen suosituimman uutiskeräimen Ampparit.comin yhdeksi uutislähteeksi. Sivustolle päätyy yhä useammin henkilö joka ei ole ollut konkreettisesti rauhanturvaamisen kanssa tekemisissä. Tiesittekö muuten että myös HOW kuuluu uutisvälineisiin joka saa Suomen Puolustusvoimien lehdistötiedotteet?

 Puheenjohtajaksi ryhtyminen ei ollut itsestäänselvyys. Jossain vaiheessa syksyn kynnyksellä minulta kysyttiin mitä jos ehdotetaan syyskouksessa puheenjohtajaksi. En ollut tällaista vaihtoehtoa ennen ajatellut, olenhan ollut vasta kaksi vuotta yhdistystä pyörittävässä koneistossa mukana. Mietittyä tuli useita viikkoja ennenkuin suostuin olemaan ehdokas. Mainitsin jo HOW:in sivustona ajanviete- ja uutispaikkana. Tähän haluan tuoda vahvasti esille asiantuntijuuden. Oma toiveeni on ollut kehittää yhdistystä ja luoda ilmapiiriä niin, että minuakin nuoremmat uskaltavat liittyä yhdistystoimintaan, ja omalla osallistumisellaan kehittävät ja ylläpitävät sisältöä ja toimivat alan asiantuntijoina seuraamalla ja tuottamalla uutisia sekä vastaamalla foorumissa kävijöiden kysymyksiin. Omasta edellisestä kotitutumisesta on aikaa jo 3 vuotta, enkä voi pitää itseäni asiantuntijana ajankohtaisissa palvelusta koskevissa asioissa, joten kovin helpolla en ole vastaamassa kysymyksiin Wanhat fasut neuvoo- osiossa. Tähän tarvitaan se väki joka on juuri palveluksessa tai vastikään kotiutunut. Mukavaa on ollut huomata, että vaikka pääpaino onkin internetissä tapahtuvassa toiminnassa yhä useammin jäsenistö "härmistyy" fyysiseen olomuotoon ja alueellisia kokoontumisia on järjestetty oma-aloitteisesti.

BW: Olet palvellut niin Euforissa kuin Natossakin - siis lippujen alla. Aina itseään kunnioittava BisserWisser kysyy, pitäisikö Suomen liittyä Natoon sitten? Onko HOW:lla tai HOWry:llä kantaa Nato-jäsenyyteen?
 SS: Juuri uutisoitiin että viime heinäkuun saapumiserästä jo lähes 17% varusmiehistä on keskeyttänyt palveluksen. Tässä valossa tarkasteltuna Suomen puolustuskyky ei ole ainakaan paranemassa! Naton kanssa tehdään koko ajan enemmän yhteistyötä. On yhteisiä harjoituksia, yhteisiä kriisinhallintaoperaatiota jne. Viimeisin Naton suuntaan valmisteleva liike johon kiinnitin huomiota on se että Puolustusvoimien materiaalihallintokin koodaa jo materiaalit Nato- koodein, joten pian on elintärkeä huoltoelin valmis operoimaan Nato-maiden kanssa. Henkilökohtaisista kokemuksita pieni, mutta asiaan sopivana haluan mainita tapauksen kun Nato-maan ammattisotilas on pyytänyt ongelmatilanteessa vinkkiä Naton kaluston käytöstä suomalaiselta reserviläiseltä. Nato ei ole pelottava mörkö minulle, eikä se vaikuttaisi oleva suurelle osalle HOW:in lukijoistakaan, mutta pohtivia keskusteluja asia kyllä herättää. Yhdistyksenä emme lähde julistamaan mielipidettä Natosta, yhdistys on jäseniensä näköinen. Vastikään tehty selvitystyö Ulkoministeriölle toi esille että mahdolliset suomen Nato- joukot koostuisivat ammatti- ja sopimussotilaista. Se on varma että jäsenistöstämme olisi niitä jotka joukkoihin hakeutuisivat, ja niitä jotka eivät hakeudu mistään hinnasta. En edes tiedä jokaisen yhdistyksen hallituksen jäsenen Nato-kantaa, eikä se ole edes minulle tarpeellinen tieto. Keskustelu käytäköön siis jokaisen henkiolökohtaisella tasolla.

 BW: Rauhanturvaajaliitto ja Puolustusvoimat haluaa yhteistuumin laittaa kriha-sotilaiden psykososiaalisen tuen reilaan. Miten näet tämän asian?
SS: Tämähän on aivan loistava juttu! Asiasta on puhuttu viimeaikoina ihan julkisestikkin, eikä vain omissa piireissä hissuksiin. Viimevuonna, siis 2007 Suomen Kuvalehden pääjuttu sain alkunsa Hölkkärissä julkaistusta artikkelista. Oli valtaisan rohkea, ja hyvä asia antaa pahoinvoinnille ja tuen puutteelle kasvot vaikka se varmasti on ollut raskasta. SK:n ilmestymisen jälkeen aihetta käsiteltiin näkyvästi myös television pääuutislähetyksissä.Monien vaiheiden jälkeen jopa PV on myöntänyt että kaikki ei ole aina ihan reilassa, ja on päästy tilanteeseen jossa PV yhteistyössä liiton kanssa lähettää miehiä ja naisia maailmalle, ja on heitä vastaanottamassakin ja järjestämässä palautetilaisuuksia. Tuki ja tuen toteutus on niin uusi asia, että en itsekkään ole välttämättä täysin kaikesta selvillä, mutta liiton tukipuhelinta on päivystämässä myös HOW ry:n jäsenistöä. Lisäksi jäseniä on menossa tilaisuuksiin joissa koulutetaan palautetilaisuuksiin osallistuvia tukihenkilöitä. Voidaan helposti ajatella myös yhdistyksemme tarjoaa tukitoimintaa keskustelufoorumin muodossa.