skip to main content

Palautetta sivustosta voi antaa Facebookissa tai Kuso- Kulkee palstalla.

Ja sit hei, sun kandee liittyy jäseneksi. Muistat vaan valita paikallisyhdistykseksi Hölkkäri On Web.

BisserWisser

BisserWisser vs Mika Vuolle

BisserWisser vs Mika Vuolle

Sivusto nimeltään Hölkkäri On Web on sijainnut internetin sisäsivuilla jo vuodesta 1996 lähtien. Lyhytjänteisessä verkkomaailmassa kulunut 17 vuotta on järkyttävän pitkä aika. Historiansa aikana Hölkkäriä on päätoimittanut neljä eri nimeä ja nyt astuu vuoroon viides.
Skuuppimetsästäjä BisserWisser oli sopulina online, kun Hölkkäri otti käyttöön uuden päätoimittajan nimen.

BisserWisser: 17 vuotta @ internetissä ollut. Onko Hölkkäri On Webillä vielä annettavaa ja tulevaisuutta kun menneisyyttä on kertynyt jo valtavasti. Onko Hölkkäri enää vain reliikki menneisyydestä?
Mika Vuolle: Hölkkäri on Webillä on oma vakiintunut paikkansa bittiavaruudessa ja reaalimaailmassakin, eikä mikään estä sitä kehittymästä entistäkin paremmaksi. Nettiympäristössä 17 vuoden ikä on tietysti kunnioitettava, mutta ei HOW ole mikään yhteensopivuusongelmissaan tutiseva sivustovanhus, joka kiikkuu verkossa muistelemassa vanhoja hyviä DOS-aikoja. Itse ajattelisin sitä mieluummin riuskana, vasta täysi-ikää lähestyvänä sivustoteininä.

BW: Mihin asioihin aiot ensimmäiseksi sivustoa kehittäessäsi paneutua? Onko Hölkkäri puolustusvoimien uskollinen ja puolivirallinen puudeli vai alati räksyttävä huonotapainen sisäsiistitön sekarotuinen piski?
MV: Jos tuota uutispuolta katselisi ensiksi - youtuben haltuun ottaminen olisi pohdittava asia. Eiköhän noita puudeleita ole jo ihan tarpeeksi, mutta ei sitä nyt sentään tarvitse sisälle pissiä. Riittää kun räksyttää aina kun on aihetta.

BW: Haluatko työntää sormesi myös Hölkkäri-yhdistyksen kehittämiseen? Ja mitä se voisi ehkä olla?
MV: En nyt ainakaan ihan aluksi. Tässä on varmasti askartelemista muutenkin. Mutta eiköhän sitä jossain kohtaa ajaudu johonkin huonoon seuraan, missä syntyy älyttömiä, mutta toteutuskelpoisia ideoita.

BW: Rauhanturvaajaliitto on palkannut ensimmäisen työntekijänsä, jonka vastuulla on rauhanturvaajien tukitoimintojen esille tuominen. Aikooko HOW olla tässä puuhassa mukana?
MV: Sanoisin, että ilman muuta. Tuo projekti on täynnä mahdollisuuksia ja Piispasen Hannulla piisaa virtaa hoitaa hommia.

BW: Hölkkärillä on miljoona katselijaa vuosittain ja viikottainkin tuhansia - hurjasti enemmän kuin missään vastaavassa saitissa. Hölkkäri on myös facebookissa ja twitterissä läsnä. Onko Hölkkäri vastaisuudessakin "force to be reckoned with"?
MV: Lukemat ovat sen verran hurjia, ettei tässä osaa oikein katselijamäärien kasvua enää lupailla, mutta eiköhän nämä saavutetut asemat pidetä. Olo on vähän kuin vaihtopelaajalla joka heitetään kentälle tilanteessa 10-0, että mikäs tässä on touhutessa näiltä pohjilta.

BisserWisser vs Charly Salonius-Pasternak

bisser_pasternak

Jouluruuhkassa ihminen sokkona ryntää, kadulla adventtisohjoa kyntää. Keskellä synkimpää vuodenkohtaa halusi BisserWisser kohentaa mielialaansa ja hakea vastauksia mieliäpainaviin kysymyksiinsä. Mutta mistä vastauksia hakisi, pohti BisserWisser kunnes radiossaan Vicky Rosti loihe laulamaan: Heiii, tuolta saapuu Charly..

BisserWisser: Mukavaa ajankohtaa tutkija Charly. Viime vuosina sinut on nähty asiantuntija-tutkijan roolissa pohtimassa ja laukomassa, välillä ikäviäkin, totuuksia Suomen sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Nytpä kerrot BisserWisserille miksi olet ajautunut moiseen asemaan? Mistä olet lähtöisin ja miksi olet nyt siinä BisserWisserin kysymysten äärellä?
 
Charly Salonius-Pasternak: Totuuksista en nyt tiedä, mutta tarjoaahan Ulkopoliittisen instituutin tutkijana oleminen oivan mahdollisuuden syventyä eri asioihin, kuten sotilaalliseen kriisinhallintaan. Tutkijan pesti itsessään ei ehkä ole tarpeeksi. Jos pitäisi itseään analysoida niin monen ulkomaanvuoden aikana sieluun on kai jotenkin pinttynyt vähän anglo-saxinen ”paholaisen asianajaja” vikaa. Yhdistettynä ehkä hieman naiviin ja idealistiseen haluun parantaa asioita, tai ainakin tehdä niitä paremmin kuin ennen, johtaa aika ajoin niin julkisuudessa kuin suljettujen ovien takana tarjottuihin huomioihin siitä miten, miksi tai millä perusteilla kriisinhallintaa voisi tehdä paremmin.

 
BW: Sotilaallinen kriisinhallinta (os kansainvälinen toiminta os rauhanturvaaminen) on lueteltu yhdeksi kolmesta Puolustusvoimiemme tehtävistä. Miksi sotilaallinen kriisinhallinta on Suomelle tärkeää?
 
CSP: 
Sotilaallinen kriisinhallinta todellakin on yksi, mutta vasta kolmas puolustusvoimien lakisääteisistä tehtävistä. Jos vain lukisi otsikoita, luulisi että merkittävä osa puolustusvoimien budjetista käytetään kriisinhallintaan. Yksi perheenjäsenen arvio siitä miten paljon rahaa budjetista kuluu kriisinhallintaan heitti vajaalla kertaluokalla; pitää selvästi parantaa sisäistä viestintää. Virallinen numerohan on pari prosenttia, ja vaikka siihen lisättäisiin hieman kotimaan puolustuksesta pois olevaa koulutusaikaa jne. niin onhan tuo aika pieni osa budjetista.
Miksi sotilaallinen kriisinhallinta sitten on tärkeätä Suomelle? Itse lähtisin vastaamaan kansainvälisen yhteenkuuluvuuden ja kotimaisen hyödyn kautta. Osallistumalla osoitamme olevamme valmiita uhraamaan jotain suuremman hyvän puolesta. Kyynikko varmaan kutsuisi sitä vain ”imagokampanjaksi” mutta uskon vakaasti että se on jotain paljon enemmän. Maailman kriisejä ei ratkaista yksinomaan sotilaallisella voimalla, mutta joskus se auttaa kummasti rauhansopimuksen aikaansaamiseksi (kuten Balkanilla) tai  valvomalla aselepoa tarjoaa mahdollisuuden oikeille rauhanneuvotteluille (Siinai ja Golan). Ulkomaisten sotilaiden läsnäolo voi myös olla kriittinen tuki hauraalle yhteiskunnalle jossa luottamus toisiin, etenkin maan omiin turvallisuusviranomaisiin on olematonta (Liberia).
Kotimaisella hyödyllä viitataan yleensä ajatukseen, että kun me olemme osoittaneet solidaarisuutta tulemalla toisten apuun hädän hetkellä, myös me voisimme odottaa apua jos sitä tulevaisuudessa tarvittaisiin. Tämä pitää varmaan osittain paikkansa; poliittinen ja moraalinen tuki tulisi YK:lta ja EU:lta mutta varsinainen konkreettinen apu varmaan olisi lähinnä bi-lateraalia Natoon kuuluvilta mailta ja Ruotsilta. Itseä kiinnostaa kuitenkin myös ihan konkreettinen hyöty jonka saamme osallistumalla esimerkiksi ISAF-operaatioon Afganistanissa. Erikoisjoukot voivat harjoitella Suomessa ja Euroopassa niin paljon kuin sielu sietää, mutta väittäisin että mahdollisuus toimia oikeissa operaatioissa Afganistanissa oli aika hyödyllistä myös kansallisen puolustuksen näkökulmasta. Ilmavoimiin hankitaan ilmasta maahan iskukykyä. Tämän suorituskyvyn käyttämiseen tarvitaan muitakin palikoita kuin ohjelmistopäivitys ja pommit. Yksi näistä palikoista on JTAC, eli ilma-aseen ”tulenjohtaja”. Tässäkin työssä harjoittelu vie vain niin pitkälle (ja on kallista), joskus pitää saada kokeilla kun on oikea tilanne päällä. Olemme myös voineet testata ja arvioida kaikkea varusteista ryhmän taistelutaktiikkaan, ja verrata kokemuksia muiden maiden kanssa. Tätä työtä on tietenkin tehty jo vuosikymmeniä eri operaatioissa, mutta useimmiten ad hoc periaatteella. Olemme oppineet oppimaan hieman järjestelmällisemmin, joka itsessään pitkässä juoksussa voi vain parantaa puolustusvoimien kotimaan suorituskykyä.

 
BW: On sanottu, että kriisinhallinnastamme puuttuu pitkän tähtäimen suunnitelma, jota myös visioksi sanotaan. Mihin meidän tulisi keskittyä, Natoon, YK:hon vai EU:iin, ja millä panoksella tahi lihaksilla? Pitäisikö siviilikriisinhallintaosaamisemme ottaa mukaan tähän palettiin?
 
CSP: 
Siviilikriisinhallinta, kuten myös kehitysyhteistyö, on pakko ottaa mukaan. Tietenkin voi olla tilanteita jossa vain tarvitaan yhtä näistä, mutta periaatteessa kun Suomi tekee osallistumispäätöksen pitäisi Suomen kontribuutio koostua sekä kriisinhallinnasta (sot ja siv) sekä kehitysyhteistyöstä. Mitä tulee operaation johto-organisaatioon, kaikilla on omat hyvä puolensa, mutta päätöksentekijöiltä peräisin hieman päivitettyä ymmärtämystä siitä mitä esimerkiksi YK-operaatiot ovat tänä päivänä. Kuvahan on usein, että YK-operaatioissa tehdään vain hyvää ja humaania työtä eikä sotimisesta ole pelkoa. Kongon operaatiossa käytössä olevat taisteluhelikopterit ja erikoisjoukot muistuttavat kuitenkin siitä, että käytännössä erot voivat olla häilyviä, suurimmat erot johtuvat operaation mandaatista ja alueesta, ei niinkään siitä kuka johtaa (vaikka tietenkin Nato johtoiset, YK:n 7 luvun mandaatilla varustetut operaatiot ovat Afganistania lukuun ottamatta poikkeuksellisen turvallisia Suomalaisille).

 
BW: Afganistan-Afganistan-Afganistan. Miksi sinne länsimaiden piti mennä, ja miten sieltä pääsee pois?
 
CSP: 
Lyhyt vastaus: Yhdysvaltojen poliittiselle johdolle oli selvä että piti mennä Afganistaniin, en luule että yksikään amerikkalainen presidentti olisi tehnyt muuta. Tätä kautta Afganistan operaatioihin osallistumisesta tuli tärkeä asia monelle muulle maalle, ml. monet länsimaat. Tietenkin Naton jäsenmaat olivat historiallisesti ilmoittaneet artikla 5. aktivoinnista, monelle jäsenmaalle tämä riitti. Pitää muistaa että operaatio alkoi vain kaksi vuotta KFOR-operaation jälkeen, ja esimerkiksi Suomea pyydettiin tekemään samantyylistä CIMIC-työtä Kabulissa kuin oli tehty Kosovossa. Eli, operaatio on muuttunut rajusti ja varmaan lähtijöiden lista olisi ollut suhteellisen lyhyt jos viimeisen vuosikymmenen tapahtuvat olisivat olleet tiedossa.
Ei Afganistanista pääse pois, tai sotilaat kyllä voivat lähteä seuraavien 3-5 vuoden aikana, mutta tukea maa tarvitsee vielä pitkään. Kaikki tietävät että jonkinlaista yhteiskuntarauhaa tarvitaan, ja lähes koko kansa on väsynyt jo kolme vuosikymmentä kestäneeseen sotimiseen. Se joka tuo rauhaa ja konkreettisesti paranevat elämän olosuhteet saa myös tukea suurimmalta osalta kansaa. Silloinen ISAF-komentaja Petraeus sanoi kesällä Kabulissa, että ISAF:lla ei ole kommunikaatio-ongelmaa, vaan ”...we have a results problem. When the results [peoples’ lives] improve, the messaging will take care of itself.” Suoraa puhetta oli loputkin briiffistä.

 
BW: Afrikka-Afrikka-Afrikka. Miksi eurooppalaiset maat eivät ole kiinnostuneet niinkään afrikkalaisista ongelmista? Miksi aasialaiset "turvaavat rauhaa" Afrikassa ja "eurooppalaiset" taasen Aasiassa?
 
CSP: 
Joskus on parempi että naapurivaltiot eivät lähetä sotilaita. Naapurivaltioita tarvitaan tietenkin mukaan siinä mielessä, että eivät pyri vaikeuttamaan rauhanrakentamista tai sabotoi poliittista ja taloudellista kehitystä. Pakistanin rooli Afganistanin suhteen on erinomainen esimerkki.
Eurooppalaiset eivät ole Afrikassa, on ajatus jonka kuulee aika usein. Se on totta jos vain katsotaan sotilaallista osallistumista YK-johtoisiin operaatioihin. Suurin osa eurooppalaisista maista on eri syistä päätynyt siihen, että mieluimmin tukevat Afrikan Unionin toimintaa suoraan, tai epäsuorasti esimerkiksi osallistumalla afrikkalaisten ”nopean toiminnan” joukkojen kouluttamiseen. Jotkut taas osallistuvat EU:n eri (siviili)operaatioihin, tai tukevat eri maiden kehitystä muilla tavoin kuin lähettämällä sotilaita. Tosiasia joka myös unohtuu on että esimerkiksi Ranskalla on tuhansia sotilaita ympäri Afrikkaa, varmistamassa omia ja laajempia etuja ja intressejä.
Viimeistään tämä vuosi on myös osoittanut, että Afrikka on manner jossa pitää aina muistaa Saharan vaikutus. Eurooppalaiset ovat ehdottomasti hyvin aktiivisia välimeren Afrikkalaisissa maissa, ne nähdään lähes naapureina. Vasta Saharan eteläpuolella olevat valtiot ovat sitä ”oikeata” Afrikkaa.

 
BW: Vielä lopuksi: Venäjä-Venäjä-Venäjä. Miksi olemme huolissamme Venäjästä, sen vaurastumisesta ja varautumisesta? Olemmehan eläneet yli 50 vuotta supervalta Neuvostoliiton naapurina ydinaseiden vieressä.
 
CSP: Venäjän vaurastuminen on pelkästään hyvä asia Suomelle ja suomalaisille. Iloitkaamme siitä.
Ongelman ydin on selvä kaikille jotka ammentavat ajattelunsa tueksi esimerkiksi Kiinalaista strategista ajattelua, eivätkä pidä pörssien 90-päivän sykliä ”strategisena horisonttina”. Venäjän varustautuminen ei meitä uhkaa juuri nyt, eikä Venäjä ole hyökännyt Suomeen yli 60 vuoteen. Hyvä. Toisin kuin jotkut presidenttiehdokkaat, en kuitenkaan tiedä miten maa toimii seuraavan 60 vuoden aikana, ja haluan että maamme on varautunut puolustamaan itseään jos tarve ilmenee.

BisserWisser vs Rauli Virtanen

bisser_virtanen

Jalat tukevasti ilmassa ja näppäinsormet tulevaisuuteen suunnattuna BisserWisser pöyhi interverkkoa tiedonjanoa lisätäkseen. Hiiren liikuttelun tuloksena BisserWisseriä kohti asteli pahaa-aavistamattomasti tiedonjulkistamisen valtio- ja Suomen Kuvalehden journalistipalkittu kirjailija ja toimittaja Rauli Virtanen. Kahden toimittajan ykkösien ja nollien vertailusta jää jälkipolville kerrottavaksi seuraavaa:

 

BisserWisser: Monet aikalaiseni sekä muut tuntevat sinut kirjeenvaihtajana ulkomailla ja toimittajana ylipäätään. Mikä aikonaan ajoi sinut toimittajaksi ja maailman eri kriisipesäkkeisiin?
Rauli Virtanen: Uravalinta selvisi jo koulun penkillä. Maantiedon ja historian opettajat saivat minut kiinnostumaan kansainvälisistä asioista ja äidinkielen lehtori Kauko Saraste ( toimittaja Petri Sarasteen ja kapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen isä) kehotti minua hakeutumaan toimittajaksi Etelä-Suomen Sanomiin. Annos Vietnamin sotaa Uuden Suomen nuorelle toimittajalle vuonna 1972 tavallaan "koukutti".
Kaksi vuotta myöhemmin olin Kyproksessa kun Turkin armeija hyökkäsi sinne. Suomen YK-pataljoona piti toimittajasta silloin hyvää huolta.

BW: Olet julkaissut uuden kirjasi "Suezilta Afganistaniin". Miksi ja mitä jäi tuon tekemisestä käsiin? Millainen savotta kirjan tekeminen oli?
RV: Huikeita tarinoita, joista varsinkin 1950-1980 -lukujen operaatiot on syytä tuoda myös nuoremman polven tietoisuuteen. Olen kiitollinen kun niin monet rauhanturvaajat tarjosivat minulle aikaa, valokuvia ja kiintoisaa dokumenttimateriaalia. Uskon, että lukijat ymmärtävät tällaisen journalistisen kirjan olevan valikoivan ja "ei-sotilaallisen" - kymmenien tuhansien rauhanturvaajien jututtamiseen olisi mennyt hivenen enemmän aikaa :-)

BW: Mikä on suomalaisen rauhanturvaajan vahvuus ja toisaalta, se heikoin kohta?
RV: Suomalaiset ovat hyvin koulutettuja, hyvin varustettuja, rauhallisia eri alojen ammattimiehiä, joilla ei ole "herrakansojen" asennetaakkaa, vaan myötätunto sodan jalkoihin jääneen pienen ihmisen puolella.
Aikaisemmat heikkoudet liittyen mm. varustetasoon, kielitaitoon ja alkoholin käyttöön on mielestäni aika hyvin korjattu. Aika monelta haastateltavalta kuulin, kuinka vähän rauhanturvaajia on meillä aikaisemmin arvostettu, ja kuinka korkeisiin esimiesasemiin passitettiin useita kelvottomia komentajia. Se on surullista.

BW: Veikkaan, että sinulle on muodostunut näkökulma Suomen harjoittamasta sotilaallisesta kriisinhallinnasta ja ulkopolitiikasta ylipäätään. Mitä mielipiteesi sanoo: Voimmeko vielä pysyä Naton ulkopuolella vai pitäisikö olla myös siellä missä päätöksiä tehdään?  Pitääkö pysyttäytyä vain YK:ssa ja EU:ssa?
RV: Käytännössähän me jo olemme Natossa - siis kentällä. Ehkä liitymme Natoon ennen Venäjää. Olen huolestunut Suomen kääpiömäisestä panostuksesta - entisellä "rauhanturvaamisen pienen suurvallan maineella" ei voi ratsastaa loputtomiin. Tutkija Jarno Limnellin mukaan Suomella ei ole visiota. Luin ihmetyksellä 8.10. STT:n uutisen: "YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyys pakottaisi Suomen lisäämään sotilaidensa määrää kriisialueilla, kertoo ulkoministeri Errkki Tuomioja..."  Mielestäni tässä olisi "pakottamisen" sijaan meille mahdollisuus näyttää vihdoinkin lippua, lähettää YK:n operaatioihin 500-600 miehen pataljoonia ja saada merkittäviä johtopaikkoja muuallekin kuin UNTSO:on. No, ehkä Suomi ei pääse turvallisuusneuvostoon, ei ainakaan rauhanturvapolitiikallaan kun seuraavaksi piiloudumme Irlannin lipun taakse UNIFIL:issä.

BW: Aiotko vastaisuudessakin vaikuttaa journalismin keinoin, kuten BisserWisserkin,  suomalaisen rauhanturvaajan ja rauhanturvaamisen esille tuomiseen; vai oliko tämä uusi teoksesi vain yksi irtiotto?
RV: Seuraan ja raportoin mieluusti aiheesta jatkossakin, ehkä pian taas surullisessa Afganistanissa. Nyt oli mukava saada osa rauhanturvaajakonkarien edesottamuksista ja valokuvista suuren kustantajan kautta laajan yleisön tietoisuuteen - asiantuntijat kyllä löytävät omat tietolähteensä joita on paljon ja parempia.

BisserWisser vs Kari Toivonen

bisser_toivonen

Alkava pimeä vuodenaika on vuoden pimeintä aikaa. Onneksi se tarkoittaa vain internetistä elävälle BisserWisserille mitä parhainta luomisen (tuskan) aikaa. Pimeässä näkee mitkä asiat ovat oikeasti mustavalkoisia ja mitkä vain ehkä näyttävät siltä. BisserWisserin sähköpostiseen kriisinhallintaan takertui hieno mies suoraan krihaamisen ytimestä. Majuri, muusikko ja älykkö Kari Toivonen on kaikille tämän päivän rauhanturvaajille tuttu mies ja nyt hän antautuu tutuksi myös muille:

BisserWisser: Nytkun taas on käsittelyssä uniformuun pukeutuva Major Problem, niin BisserWisser lukijoineen haluaa tietää Sinun henkilöhistoriasta jotakin. Mistäs Kari on lähtöisin, missä vietit asepalveluksen ja miksi lähdit Intti Oyj:n palvelukseen? Kriha-kokemusta sinulla on tietääkseni Kosovosta, ja missä siellä toimit/koska? Lähtisitkö vielä reissuun?
Kari Toivonen: Kaikki ei tästä tykkää, mutta Poristahan olen syntyisin ja siellä Pataan varttunut. Odotin varusmiespalvelusta kiihkeydellä mitä on vaikea ymmärtää. Totuttauduin mahdollisiin rasituksiin ennalta käyttämällä kesätyöpaikassa USA:n armeijan ylijäämävarsikenkiä ja lenkkeillessä nilkkapainoja. Harrastin pistooliammuntaa. Pyrin rannikkojääkäreihin, jonne en silmälasien takia päässyt. Pääesikuntaan asti ulottuneen kirjeenvaihdon myötä Satakunnan Sotilaspiiri määräsi minut toiveeni mukaisesti Jääkäriprikaatiin Sodankylään. Pääsin Sissikomppaniaan, missä muutama muukin etelän hullu palveli. Astuin palvelukseen lokakuussa 1984, jolloin satoi ensilumi - joka jäi myös pysyväksi. En osannut kunnolla hiihtää, joten paita oli jo silloin märkä, kun paikallisella ei vielä pulssikaan ollut noussut. Elämä arktisessa luonnossa oli haastavaa, mutta kasarmilla suorastaan miellyttävää. Vietin useita viikonloppuja vapaaehtoisesti kasarmilla ja harvakseltaan pidempiä etelänlomia. Nykyinen asevelvollisten tarkastusjärjestelmä mitä ilmeisimmin karsii kaltaiseni ennen palvelukseen määräämistä.

Sotilasammatti väikkyi kiinnostavana ja turvallisena vaihtoehtona, koska isäni oli jäänyt työttömäksi 80-luvun rakennemuutoksessa, eikä ikävä kyllä koskaan palannut entiselleen. Graafinen suunnittelu ja hallintotieteet kiinnostivat myös, mutta intin päättyessä opiskelupaikkaa siviilissä ei ollut. RUK:ssa oli tehty Kadettikouluun vierailu ja osallistujille suositeltiin - lähes edellytettiin - hakeutumista. Niin varusmiespalveluksen ja Kadettikoulun alkamisen väliin jäi yksi siviiliviikonloppu. Olen viihtynyt firman leivissä. Työtehtävät ovat olleet vaihtelevia ja Säkylän lisäksi olen palvellut myös Lappeenrannassa ja Turussa.

Kriisinhallintareissuja on takana vain yksi. Toimin Kosovossa pataljoonan esikunnan S3 toimistoupseerina syksystä 2001 kevääseen 2002. Pataljoonan komentajana oli RUK-ajoilta tuttu Jorma Ala-Sankila, joten työ oli selväpiirteistä ja sotilaallista. Hieno ja tarpeellinen kokemus.

Reissuun lähtö oli pitkä prosessi. Olin ollut Porin Prikaatissa työni puolesta Suomen Kansainvälisen Valmiusjoukon henkilöstöasioiden kanssa tekemisissä vuodesta 1998 lähtien, silti empien mahdollista omaa lähtöäni lähinnä kielitaidon ja perhesyiden takia. PVKVK:lla toiminut kaimani tempaisi minut henkilöstöalan matkalle mukaan loppuvuonna 1999. Reissulla poikettiin Bosniassa sekä samana kesänä alkaneessa Kosovon operaatiossa. Kokemus oli elähdyttävä ja hakeutumispäätös kypsyi Nordic Peace -harjoituksessa.

Ajatus reissuun lähdöstä uudelleen elää jatkuvasti pinnan alla väijyen - kuten monella muullakin.

BW: Tiedämme, että krihatehtävä on aina muutos. Kuten myös sieltä palaaminen. Niin yksilölle itselleen kuin läheisille. Mitä hyviä tai huonoja muistoja muistat lähdöstäsi Kosovoon ja sieltä palattuasi?
KT: Lähtöön liittyvä perusasetelmani (jonka olen jakanut sadoille rauhanturvaajille) oli se, että vaimo oli raskaana ja minä lähdössä reissuun. Kumpikin oli saamassa haluamansa. Parisuhteessa oli mennyt huonosti jo pidempään. Kosovon reissusta tuli taitekohta. Neljäs lapsi syntyi mutkattomasti, fiilikset paranivat ja päätimme hakea apua parisuhteeseen reissun jälkeen. Näin tehtiin. Kesällä 2002 osallistuimme viikon pituiselle "paremman avioliiton perheleirille" ja aloitimme operaation oman suhteemme kehittämiseksi. Olemme pohtineet itseämme, taustaamme, arvojamme, ajankäyttöämme ja toimintaamme. Moni asia on muuttunut paremmaksi. Reissun jälkeen on syntynyt vielä pari poikaa lisää. Operaatiokokemus on hieno, mutta oman elämän todellisimmat ilmiöt ovat aivan lähellä.

BW: Suomen Rauhanturvaajaliitto ja PV solmivat yhteistyösopimuksen joulun aaton aattona 2008 koskien psykososiaalisen tuen järjestämistä rauhanturvaajille. Ymmärtääkseni Sinä ja PORPR aloititte tämän yhteistyön jo aiemmin?
KT: Syksyllä 2008 järjestimme ensimmäisen käsketyn palautetilaisuuden Afganistanin operaatiosta palanneille rauhanturvaajille. Suomen Rauhanturvaajaliitto osallistui tilaisuuteen ja esitteli omaa toimintaansa. Tämä on hyvin ymmärrettävää, koska tukitoiminta oli vakiintunut osa Suomen Rauhanturvaajaliiton toimintaa siinä vaiheessa, kun Puolustusvoimat vasta pohdiskeli omaa tukijärjestelmäänsä.

BW: Kova mutta lyhyt kysymys: Miksi psykososiaalinen tuki rauhanturvaajille on tärkeää?
KT: Kriisinhallintatyön poikkeuksellisen luonteen takia Puolustusvoimien velvollisuutena on järjestelmällisesti vaalia henkilöstönsä hyvinvointia, paitsi ennen palvelusta ja sen aikana, myös sen jälkeen. Kaikkia ilmiöitä ei ehkä julkisessa terveydenhuollossa tai sosiaalipuolella ymmärretä. Siksi tarvitaan osaajia, jotka ymmärtävät kriisinhallinnan toiminnan ja olosuhteet. Näen palaajalle annettavan psykososiaalisen kotiuttamiskoulutuksen yhtä luonnollisena ja tärkeänä kuin lähtijälle annettavan rotaatiokoulutuksen.

Tuntumana on, että isoja ongelmia on vähän, mutta monenmoista pikkukitkaa arkeen palaamisessa ja ihmissuhteissa aika tavanomaisesti. Kaikki, mikä auttaa tai mahdollistaa rauhanturvaajaa puhumaan painostavista asioistaan toiselle ihmiselle, on kotiinpäin. Taakan jakaminen puhumalla ei varmasti heikennä arkea, se voi ehkäistä epätoivoisia ratkaisuyrityksiä tai vähentää keskeisen mielialalääkkeen - alkoholin - kulutusta.

BW: Millaisia neuvoja antaisit 20-vuotiaalle PORPR:n 1 JK:sta kotiutuvalle SKJV-varusmiehelle, joka haaveilee rauhanturvaamisesta?
KT: Erikoiskoulutuksesi antaa mainiot valmiudet toimia vaativissa kriisinhallintatehtävissä. Keskustele tulevaisuudensuunnitelmistasi läheistesi kanssa ja allekirjoita hakemus kriisinhallinnan toimintavalmiuteen, jos se sopii elämäntilanteeseesi.

Älä pety, jos et pääse heti operaatioon. Kriisit eivät maailmalta lopu. Sinulla on aikaa, vaikka juuri nyt ei siltä tuntuisikaan. Varusmiespalveluksen arviointi vaikuttaa osaltaan kriisinhallintatehtävän saamiseen. Hyväksy järjestelmä, sillä se vaikuttaa palvelusturvallisuuteen.

Älä unelmoi kriisinhallinnasta ammattina. Kriisinhallintakokemukset ovat parhaimmillaan elämän suola, mutta kaiken perustaksi tarvitset tyydyttävän ammatin ja työuran.

Kaikissa kriisinhallintaoperaatioissa on myös riskinsä. Korvaussummat ikävissä tilanteissa eivät ole ylitsevuotavia. Tapaturmaeläke muodostuu erityisen alhaiseksi niille henkilöille, joilla ei ole takanaan työuraa, ammattia tai opiskelupaikkaa. Soisin, että jokaisella operaatioon lähtijällä täyttyisi joku edellä mainittu määre.

Porin Prikaatissa toimii kv-sosiaalikuraattori, jolta sinä tai läheisesi saa lisätietoja tukeen tai vakuutusturvaan liittyvistä asioista.

BisserWisser vs Juha Vuorio

bisser_vuorio

Internetin ensinmäinen iMaami, BisserWisser, halusi tavoittaa Sanaasta miestä ja kysyä miten eJumalanpalvonta näkyy maailmalla; mutta se ei alkuunkaan onnistunut. Niinpä päätti BisserWisser ottaa härkää lautaselta, ja sen jälkeen luoda katseensa kohti Aitolahtea. Työssään ja rauhankeikoilla haastattelun päähenkilö Juha (nimi ei muutettu) on ristiinpukeutuja ja mukava mies. Kun Pertiltä (nyt on nimi muutettu) kysyi jotain, niin hänpä vastasi näin sanoen:

Lue lisää: BisserWisser vs Juha Vuorio

B&B Camp Wolf, Cyprus

Kuso Kulkee

In the service of peace