Sijainti: Etusivu arrow Uutiset arrow Kamppailu kansalaisten luottamuksesta Afganistanissa etusijalla

Käiväräsanastosta

  • Kypro

    Kypros. Välimeren itäpohjukassa oleva saari, suurin leveys 225 km, pituus 96 km, p-ala 9247 km2. Tasaval..
Kamppailu kansalaisten luottamuksesta Afganistanissa etusijalla PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut PV   
07.03.2010
Puolustusvoimain komentajan, kenraali Ari Puheloisen mukaan turvallisuusvastuun siirto afganistanilaisille viranomaisille pitäisi käynnistää mahdollisimman pian. Afganistanin kapinallisten tavoitteena on työntää kiilaa väestön ja viranomaisten väliin. Tilanteessa on siis kyse kamppailusta afganistanilaisten luottamuksesta, sanoi Puheloinen puheessaan 193. Valtakunnallisen Maanpuolustuskurssin avajaisissa Säätytalolla.

Suomalaiset ovat olleet Afganistanissa ISAF-operaatiossa kahdeksan vuotta. Operaatio on tänä aikana muuttunut. Puheloisen mukaan muutos on tyypillistä kriisinhallintaoperaatioille, jotka poikkeavat perinteisestä rauhanturvaamisesta.

Suomalaisten toiminnan luonne Afganistanin pohjoisosassa ruotsalaisten johdon alaisuudessa on muuttunut koko alueen toiminnan muutoksen osana. Tilanteen seurannan ja raportoinnin sekä paikallisiin johtajiin ja väestöön yhteydenpidon rinnalle on tullut kasvava yhteistoiminta Afganistanin turvallisuusviranomaisten kanssa. Päämääränä on tukea Afganistanin asevoimien ylösrakentamista ja niiden toimintamahdollisuuksia väestön turvallisuuden ylläpidossa. Tämä on ISAF:in strategian keskeinen osa.

Puolustusvoimain komentajan mukaan parhaillaan suunnitellaan Ruotsin kanssa sitä, miten toimintaa kehitetään tämän ja ensi vuoden aikana tukemaan mahdollisimman hyvin ISAF:in uuden strategian toteutusta. Tarkoituksena on kehittää joukkojen organisaatioita siten, että tähänastisista partiokokoonpanoista luovutaan, ja siirrytään ryhmä-joukkue-komppania - kokoonpanoon. Se mahdollistaa paremmin tuen Afganistanin asevoimien yksiköille. Tämän rinnalle kehitetään toiseksi tukijalaksi Afganistanin armeijan koulutuksen tukitoimintaa.

Kotimaan puolustuksen suorituskyvyt hyödynnetään kansainvälisissä tehtävissä ja siellä saadut kokemukset puolestaan koituvat kotimaan puolustuksen hyväksi. Tärkein osallistumisen motiivi on, että se palvelee Suomen turvallisuutta ja on osa kansainvälisen yhteisvastuumme kantoa, totesi Puheloinen.

 
< Edellinen   Seuraava >
Tulevat 6kk :
X Rauhanturvaseminaari
Rauhanturvaaja Symposium
Artikkelit