Lauantaina 17.12. Suomen osasto Afganistanissa siirtyi uuden kansallisen vanhimman johtoon. Lähes vuoden verran tehtävässä toiminut eversti Jussi Tudeer luovutti komennon eversti Petteri Koskiselle.

Mazar-e Sharifin hämärtyvässä illassa kokoontui Suomalainen osasto Afganistanissa paraatiin kansallisen vanhimman vaihtoa varten. Eversti Koskinen jatkaa myös tehtävässään TAAC-N:n (Train Advice Assist Command North) organisaatiossa.

Väistyvä kansallinen vanhin palasi puheessaan kuluvan vuoden vaiheisiin SOA:ssa. Monien muiden kansallisuuksien tavoin vuoden alussa Pohjois-Afganistanista lähtöä suunnitellut Suomi on kuluvan vuoden aikana vakauttanut toimintansa ja valmistelut tulevaa vuotta varten ovat olleet käynnissä jo hyvän aikaa. SOA:n organisaatiossa tapahtuu myös muutos, kun Pohjois-Afganistanissa palveleva ensihoitoryhmä MEPT (Medical Emergency Phycisian Team) lopettaa tomintansa. Neuvonantotoiminta sen sijaan jatkuu entisellään. Eversti Tudeer kiitti suomalaista joukkoa siitä hienosta kokemuksesta, millainen hyvähenkisen ja aikaansaavan joukon johtaminen on ollut. Hän toivoi palveluksen Afganistanissa olevan seuraajalleen yhtä mieluinen kokemus kuin se on ollut hänelle itselleen.

TAAC-N:n komentajalle osoittamissaan sanoissa eversti Koskinen vakuutti suomalaisten jatkavan tehtävissään luotettavina kumppaneina. Suomalaisia rauhanturvaajia juuri tehtävänsä vastaanottanut kansallinen vanhin, kiitti saamastaan vastaanotosta. Hän muistutti joukon jatkavan arvokasta työtä, vaikka kokoonpanossa tapahtuukin muutoksia.

TAAC-N:n saksalainen komentaja prikaatikenraali André Bodemann totesi puheessaan huomanneensa komentajuutensa aikana suomalaisten sotilaiden suhtautuvan työhönsä ammattiylpeydellä. RS-operaation henkilövahvuus ei ole samalla tasolla kuin monikansallisella liittoumalla Afganistanissa oli aikaisempina vuosina, mutta kenraali Bodemann muistutti kuulijoille laadun olevan määrää tärkeämpää. Hän kiitti kotiutuvaa eversti Tudeeria hyvästä yhteistyöstä.

Asiasta uutisoi Puolustusvoimat verkkosivuillaan.

In the service of peace