Hölkkäri On Web
Nobel muistoristi
Libanon-komentaja: Vaikea tehtävä, mutta ei mahdoton
Kirjoittanut HOW   
22. tammikuuta 2012 17:22

YK:n Libanonin rauhanturvajoukkojen komentaja kenraalimajuri Alberto Asarta Cuevas kuvasi Unifil-joukkojen tehtävää kestävän tulitauon saamiseksi hyvin vaikeaksi, mutta ei mahdottomaksi.

 

- Saadakseen keskenään vihamielisten osapuolien välille kestävä tulitauko on Unifilin pärjättävä 12 000 sotilaalla 36:sta eri maasta ja YK-lipun alla - tällä epävakaalla alueella - on vaikea, kimurantti mutta ei mahdoton tehtävä, sanoi espanjalaiskomentaja jäähyväispäivällisillään eilen.

 

- Unifil on onnistunut joissain tehtävissään hyvin ja joissain hieman huonommin, mutta rauhaan tarvitaan YK:n lisäksi myös osapuolien yhteistyötä ja panostusta, hän jatkoi.

 

Espanjalaiskenraalia joukon komentajana seuraa italialainen kenraalimajuri Paolo Serra.

 

Suomi osallistuu Libanonin operaation jo kolmannen kerran, sillä suomalaisten pääjoukko siirtyy alueelle toukokuun puolivälissä. Suomalaisjoukon koko on noin 200 rauhanturvaajaa ja se tulee aluksi toimimaan irlantilaiskomppanian alaisuudessa.

Viimeksi päivitetty 22. tammikuuta 2012 17:26
 
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Rauhanturvaajalehdestä revittyä

Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti - Etusivu
  • Työ jatkuu

    Paavo KiljunenVuosi on vaihtunut, ja Suomen Rauhanturvaajaliitto jatkaa osittain uusitulla hallituksella. Lämpimät kiitokset saamastamme tuesta. Esitän myös parhaat kiitokset entiselle puheenjohtajalle Heikki Holmalle ja muille hallitustyöstä luopuneille. Liitto on heidän jäljiltään hyvässä tuloskunnossa oleva arvostettu ja tunnettu maanpuolustus- ja veteraanijärjestö. Liitolla on uudistettu strategia ja säännöt, joiden pohjalta on hyvä jatkaa.

     

    Strategiaa aletaan jalostamaan käytännön toiminnaksi viipymättä. Liiton ykköstehtävänä on veteraanituki. Se jakautuu vertaistukeen entisille rauhanturvaajille ja heidän omaisilleen sekä tukeen sotiemme veteraaneille. Toimintamalli on tältä osin luotu. Sen kehittäminen jatkuu edelleen yhdessä puolustusvoimien, veteraanijärjestöjen ja rahoittajien kanssa.

     

    Elinvoimainen järjestö tarvitsee...